Siirry sisältöön

Ehdin kesätyöjaksoni aikana kiertää neljällä eri osastolla: media- ja musiikkipalveluissa, logistiikassa, kirjasto- ja tietopalveluissa sekä viimeisellä viikollani lasten ja nuorten osastolla. Olen siis saanut aika kattavan kuvan kirjaston eri työtehtävistä. Mielestäni jokaisella osastolla oli mukava olla ja ihmiset olivat kaikkialla mukavia, mutta eniten pidin ehkä logistiikasta. Logistiikassa ollessani yllätyin siitä, kuinka monen mutkan ja toimenpiteen kautta kirjat kulkevat ensin palautukseen ja sitten takaisin asiakkaille.

Eri osastoihin tutustumisen ansiosta sain myös tehdä paljon erilaisia juttuja: käydä kirjastoautossa ajelulla, purkaa kuormaa, käsitellä asiakkaiden varauksia ja hakea niitä, kokeilla konsolipelejä, tutustua 3D-tulostimeen sekä tietenkin hyllyttelyä ja muuta peruspuuhaa. Omia lempparipuuhiani olivat kaikki pienet askartelujutut, joita aina välillä sai tehdä ja varauksien käsitteleminen. Kirjastojen klassikkopuuha, hyllyttäminen, ei kuulunut ehkä ihan lemppareihini, mutta tulipahan kertailtua aakkosiakin.

Yllätyin myös siitä, kuinka paljon kirjoja ja muuta aineistoa ihmiset oikeasti täältä lainaavat. Juhannusviikonlopun jälkeen palautusluukusta löytyi kuulemma monia satoja kirjoja ja varauksia oli sitäkin enemmän.

-Aino

Kaikkein yllättävintä kirjastossa olon aikanani oli työtehtävien monipuolisuus ja kirjaston suuruus: varastotilat, kokoushuoneet, kirjastoautojen tilat ja työhuoneet, kolmeen kerrokseen mahtuu vaikka ja mitä. Tiesittekö muuten, että kirjastossa on noin 90 työntekijää ja kaikki avuliaita sekä ystävällisiä? Minä en ainakaan tiennyt. Vaikka teknologia kehittyy, niin silti tarvitaan monen ihmisen työpanos, että kirjat saadaan asiakkaiden lainattaviksi ympäri Lahtea.

Työskentelin itse pääosin lasten ja nuorten osastolla, toki olin myös parisen päivää media- ja musiikkiosastolla. Työtehtäviini kuului diplomikirjojen ja muidenkin kirjojen tarroittaminen. Tarkastin AV-aineistoa, tein kirjavinkkauksia, autoin tiskissä, olin mukana ideoimassa videoita, hain varauksia ja tietenkin hyllyttelin. Hyllyttäminen, varmasti vastoin monien odotuksia, osoittautui leppoisaksi puuhaksi, oli myös palkitsevaa nähdä hyllyttämisen jälkeen tyhjä palautus hylly. Samalla sai tietää ihmisten lukutottumuksia ja huomasi mielenkiintoisen näköisiä kirjoja, joita voisi itsekin lukea. Nuorten tilan hyllyttäminen olikin yksi kivoimmista hommista.

Parasta kirjasto työssä on se, että pääsee tekemään töitä käsin, viihtyisässä ympäristössä mukavien ihmisten seurassa ja näkee myös tehdyn työn jäljen, kun asiakkaat saavat uusia kirjoja ja muuta aineistoa lainattaviksi hymysuin.

-Mindeea

Tämän lisäksi olemme päässeet tekemään myös yhdessä erilaisia luovia töitä, kuten suunnittelemaan marraskuun peliviikkoa sekä sosiaaliseen mediaan sisältöä. Olemme esimerkiksi kuvanneet erilaisia kirjoja ja tehneet aineistosuosituksia Instagramiin, se on ollut yksi parhaista työtehtävistä. Lisäksi pääsimme tekstittämään YouTube -videoita ja muita äänitteitä.

Kokemuksemme kirjastossa oli kaiken kaikkiaan mieluisa, ja antoi monipuolista työkokemusta, josta varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Aikamme kirjastossa opetti arvostamaan työtä, jota ei asiakkaan näkökulmasta välttämättä näe. Suosittelemme lämpimästi hakemaan kirjastoon kesätöihin tai TET- harjoitteluun, jos siihen on mahdollisuus.

-Aino ja Mindeea

Lähikirjastojen tuore palvelupäällikkö Pirita Rautavuo nostaa yhdeksi tärkeimmistä kehittämistehtävistä lähikirjastojen verkostoitumisen kaupunginosissa toimivien eri tahojen kanssa. Lähikirjastot ovat useissa kaupunginosissa alueen ainoa julkinen tila. 

—Pyrin siihen, että eri toimijat voisivat tehdä lähikirjastojen kanssa paljon yhteistyötä niin tilojen puitteissa kuin monessa muussakin toiminnassa.

—Lisäksi haluan lisätä lähikirjastojen näkyvyyttä ja sitä, että alueen asukkaat löytäisivät kirjastoista paikan, jossa omanlainen tekeminen on mahdollista. Kirjastot ovat kuntalaisten tiloja, joissa ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta työskentelee heidän hyväkseen.

Omatoimikirjasto ei tarkoita palvelujen laadun heikkenemistä

Lähikirjastoissa järjestetään jo nykyisellään monipuolista toimintaa satutuokioista digiopastuksiin. Vaikka omatoimiaikaa ei ole voitu marraskuun lopusta lähtien hyödyntää, Pirita uskoo, että tulevaisuudessa omatoimiaika on lähikirjastoissa aktiivisen toiminnan aikaa.

—Meillä käynnistyy syksyllä hanke, jossa tavoitteena on edistää asukaslähtöistä toimintaa Lahden lähikirjastoissa. Tällä hetkellä kirjastoissa järjestetään tapahtumia pääosin kirjaston omana toimintana, mutta tämän hankkeen tavoitteena on, että kirjastot tiloineen olisivat paremmin asiakkaiden hyödynnettävissä. Toiveenamme on, että esimerkiksi yksityiset toimijat ja yhdistykset voisivat tuoda toimintaansa ja osaamistaan kirjastoihin. Sen avulla voisi syntyä uudenlaista toimintaa ja alueen ihmiset voisivat löytää toisensa. Kirjastojen omatoimiaika tarjoaisi tähän sopivan mahdollisuuden.

—Toivoisin myös, että kirjastot nähtäisiin kaupunkitasolla entistä vahvemmin osallisuuden mahdollistajana ja toiminnan alustana, joissa voitaisiin käydä esimerkiksi kuntalaiskeskusteluja.

Piritan mukaan olisi hyödyllistä, että kaupunkiorganisaation sisällä kaupunkilaisten osallisuutta edistävät toimijat verkostoituisivat keskenään. Näin ollessa yhteistyön tekemiselle olisi paremmat edellytykset.

—Kirjasto on hyvä yhteistyökumppani kaikessa osallisuustyössä. Olemme innokkaasti mukana rakentamassa kaupunkia, jossa edistetään yhteiskunnallista vuoropuhelua ja ihmisten kokemusta siitä, että heidän mielipiteellään ja ajatuksillaan on merkitystä.

Asiakas saa kirjastosta henkilökohtaista palvelua — niin halutessaan

Kirjastot saavat kuntalais- ja asiakaspalvelututkimuksissa usein paljon positiivista palautetta ja hyviä arvosanoja. Vaikka kirjasto elää murroksessa ja toiminta uudistuu koko ajan, palvelun laadusta ei Piritan mukaan olla valmiita tinkimään.

—Asiakkaan henkilökohtainen kohtaaminen on minulle ja meille kirjastossa tosi tärkeää. Kohtelemme kaikkia asiakkaita tasavertaisesti, ja kolmevuotias lapsiasiakas on meille yhtä tärkeä kuin aikuinen, opiskelija tai ikäihminen. Olemme kirjastossa asiakkaita varten ja kaiken muutoksen keskellä kirjastoissa täytyy säilyä aikaa ja rauha asiakkaan kohtaamiselle. Kirjastossa työntekijältä voi aina tulla kysymään apua ja opastusta.

Esihenkilöksi innokkain mielin

Uusi pesti tuo mukanaan paljon uutta, eikä vähäpätöisimpiä ole esihenkilön tehtävään kuuluvat henkilöstöasiat. Niihin, kuten muihinkin uuden tehtävän mukanaan tuomiin haasteisiin Pirita suhtautuu luottavaisin ja avoimin mielin.

—Lähikirjastoissa on pienet henkilöstöresurssit ja haluan panostaa etenkin siihen, että työssä jaksetaan ja viihdytään. Esihenkilönä haluan kannustaa henkilöstöä parhaaseen suoritukseen ja pyrin luomaan edellytyksiä sille, että jokaisen työntekijän oma osaaminen pääsee vahvemmin esille. Odotan innokkaasti myös sitä, että pääsemme yhdessä kehittämään lähikirjastojen palveluja.

—Asiakkaille haluan lähettää sellaisia terveisiä, että lähikirjastoissa on teitä ihan kamala ikävä. Kaipaamme todella kovasti sitä arkea, jossa asiakkaita viipyilee kirjastoissa ja heitä voi palvella ajan kanssa. Toivottavasti syksy tuo tullessaan paremmat ajat.

Kun ajattelee kirjastoa, saattaa monelle tulla ensimmäisenä mieleen kirjat sekä ehkä jopa elokuva DVD:t. Kun taas kirjastotyötä ajatellessa moni varmasti kuvittelee mielessään kirjastonhoitajan kirjakärryn kanssa hyllyttämässä pölyyntyviä, ohuita, paksuja, vanhoja, uusia, kiiltäviä, kuluneita, repsottavia, kalliita, unohdettuja, klassikoihin lueteltavia ja kaiken muunlaisia kirjoja.

TET:läinen pääse tutustumaan tähän kuuluisaan hyllyttämiseenkin, päässäni pyörivät yhä aakkoset, joiden sekamelskasta en meinannut ilman apua löytää ruotsalaista oota, mutta työn monipuolisuus yllättää varmasti jokaisen. Kirjojen lisäksi hyllytin TET-jaksoni aikana elokuvia ja CD:tä. Hyllytyksessä ehdottomasti mielenkiintoisinta oli se, että samalla oppi paljon ihmisten lukutottumuksista: en olisi voinut uskoa, että romantiikka ja sotaromaanit ovat ehdottomasti lainatuinta kirjallisuutta.

Omiin suosikkitehtäviini kuului kirjaston tapahtumien suunnittelu. Oli mahtavaa päästä suunnittelemaan ja ideoimaan aivan oikeita tapahtumia. Oli mahtavaa, että sain heti niinkin suurta vastuuta ja sai käyttää omia mielenkiintoni kohteitani sekä luovia taipumuksiani työtehtävissäni.

Sosiaaliseen mediaan oli myös mukavaa tehdä sisältöä. Suhteellisen vapaat kädet tehtävänannossa ja oman persoonallisen ilmaisun vapaus näkyivät tekemissäni ideoissa ja somepostauksissa.

Sain myös tehdä tilaa täyteen ahdatuille hyllyille ja tutustua aineiston kiertokulkuun ja kaikkien Suomen kirjastojen yhteiseen verkostoon, kun poistin kirjallisuutta, jota kukaan ei ole enää moneen vuoteen kaivannut.

Elokuvaharrastelijana, käytän itsestäni myös ilmaisua elokuvanörtti, suosittelisin ihmisiä tutustumaan elokuvien kautta tarinoihin ja elämäntilanteisiin, jotka eivät itselleen ole tuttuja. Elokuvien kautta voi elää ja kokea toisen ihmisen tuntemuksia ja parhaassa tapauksessa avata aivan uuden näkökulman omaan elämäänsä.

Julian elokuvavinkki: Green Book. Elokuva kertoo rasismista 1960-luvun Amerikassa. Elokuvan keskeisiin teemoihin kuuluvat ennakkoluulot, homofobia ja kapeakatseisuus.

Pianisti Don Shirley tarvitsee kuskin sekä henkilökohtaisen jokapaikanhöylän kiertueelleen ja kukapa olisikaan parempi tähän työhön kuin rasistinen ja jääräpäinen Tony Lip. Kaksikkoa hiertää matkalla heidän erilaiset elämänkatsomuksensa kuin persoonallisuutensakin.

Elokuva sopii jokaiselle ihmisoikeuksien puolustajalle ja maailman pelastajalle, joka haluaa jälleen sukeltaa syvään päähän ja katsoa maailman epäoikeudenmukaisuutta silmästä silmään. Kannustan erityisesti myös kaikkia, joita elokuvan teemat eivät juurikaan ole aikaisemmin kiinnostaneet, katsomaan kyseisen teoksen. Elokuvan taitava kerronta vie varmasti jokaisen mukanaan ja avaa uusia näkökulmia ja herättää ajatuksia sekä keskustelua.

-Julia

Kuvat: Julia Keijupuro

Mieleenpainunein työtehtävä harjoittelujaksoni aikana on varmaankin ollut viestintä. Se oli aika erilaista kuin mitä aiemmin tekemäni työtehtävät ovat olleet ja se oli mielestäni mielenkiintoista. Pidin siitä, että pääsimme itse suunnittelemaan tapahtumia kirjastolle. Olen myös pitänyt kirjojen hyllyttämisestä. Se saattaa kuulostaa vähän tylsältä puuhalta, mutta tosiasiassa oli kivaa kierrellä hyllyjen välissä ja etsiä oikeaa paikkaa tietylle kirjalle. Samalla, kun hyllyttää, olen löytänyt monia uusia kirjoja, joita haluan lukea.  

Kirjastoon tullessani minut yllätti se, kuinka hyvin koko tet-jakso oli järjestetty. Ensimmäisenä päivänä meille esiteltiin koko kirjasto ja saimme tavata työntekijöitä. Jokaisen työtehtävän alussa ja sen aikana sain hyvät ja tarkat ohjeet. Kaikki muut työntekijät olivat myös tosi mukavia! Kirjastotyössä yllätyin siitä, kuinka erilaista ja monipuolista se oikeastaan onkaan. Siihen ei kuuluu vaan kirjojen hyllyttäminen ja lukeminen, esimerkiksi musiikki- ja elokuvapuolella oli erilaisia työtehtäviä liittyen editointiin, 3D-tulostamiseen ja podcastien tekoon.  

Kirjastotyö oli aika rauhallista ja usein helppoa puuhaa, se oli mielenkiintoista ja aika kului nopeasti. Kirjastossa työskennellessäni sain tehdä monenlaisia eri tehtäviä, kuten kirjojen hyllyttämistä ja palauttamista, varausten hakua, postista tulleiden kuormien purkamista ja useita muita juttuja. Siellä oleminen oli kivaa ja hyvää vaihtelua tavalliseen koulunkäyntiin ja olisin mieluusti ollut siellä pitempäänkin kuin kahdeksan päivää.

Annikan kirjavinkki: Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee. Se on suosittu nuorten murhamysteerikirja, joka sopii jännityksestä, yllättävistä juonenkäänteistä ja murhan selvittämisestä pitäville. 

-Annika

Kuva: Julia Keijupuro

Vuosi sitten tein muuttoa Imatralta Lahteen, työ lähipalveluista vastaavana palvelupäällikkönä alkoi kesäkuun alussa. Tuoreenvihreä kaupunki esitteli parastaan, taivastelin kauneutta Lanu-puistossa, vesitornin juurella ja Mukkulan rannoilla. Pääkirjaston ilmapiiri innosti, lähikirjastot lumosivat viihtyisyydellään, palo tutustua työkavereihin oli suuri. Kuvittelin asettuvani kaupunkiin pysyvästi. Rakkaus ja koti-ikävä päättivät kuitenkin toisin, kotiseudulla avautunut virka pakotti hakemaan ja ensi syksynä jatkan kirjastokehittämistä Lappeenrannassa kirjastotoimenjohtajana.

Kuva: Marja Huuhtanen

Kulunut vuosi on vahvistanut näkemyksiäni sekä opettanut uutta. Osallisuuden ja kansalaisdemokratian teemat innostavat edelleen; haluan löytää kirjastolle yhä uusia merkityksiä, tiloille käyttöä ja henkilöstön osaamiselle kysyntää sittenkin, kun kuntalaiset etsivät lukemisensa pääosin sähköisenä verkosta. Kirjastossa käy kaikenikäisiä ihmisiä monenlaisten tarpeiden ja tavoitteiden vuoksi. Kirjaston täytyy pystyä tukemaan ja rikastamaan arkea kaikissa elämänvaiheissa. Näen kirjastoissa myös mahdollisuuksia toimia muidenkin julkisten palvelujen yhteyspisteenä ja välittäjänä. Lähikirjastojen omatoimisuus antaa kuntalaisille uusia mahdollisuuksia ottaa tilaa ja palveluja haltuun. Ehkäpä lautapelien ja liikuntavälineiden lainaus on vain lähtölaukaus esinelainaukselle ja kirjastoja tarvitaan yhteyspisteinä jakamistalouden vahvistuessa.

Tulevaisuudessakin tärkeintä on, että asiakkaat saavat yhdenvertaisen kohtelun ja kirjastoon on aina helppo tulla. Luottamus on keskeinen voimavara asiakaspalvelussa sekä työyhteisön sisällä. Poikkeusajasta huolimatta Lahden vuoteen on mahtunut hienoja kohtaamisia ja paljon hyvää. Kaupunginkirjastossa on osaavaa, innostunutta henkilökuntaa ja kirjasto monessa edellä muita. Viime kesänä omatoimikirjastojen määrä kasvoi, kun vaadittava tekniikka saatiin Ahtialan, Jalkarannan ja Liipolan lisäksi käyttöön myös Kärpäsen ja Mukkulan kirjastoissa. Ensi elokuussa Nastolan kirjasto avataan omatoimisena uudessa monitoimitalo Loistossa. Myös Launeen kirjaston käyttöaikaa on tarkoitus kasvattaa itsepalveluajalla ja Renkomäelle suunnitellaan uusia tiloja osana 2023 valmistuvaa monitoimitaloa. Lähikirjastojen asukaslähtöisen toiminnan edistämiseen tähtäävä hanke käynnistyy elokuussa. Toivon asiakkailta edelleen aktiivista palautetta, ideoita ja käyttöä kaikissa Lahden kirjastoissa. Kirjaston palvelut kehittyvät yhdessä tehden.

Teksti:
Marja Huuhtanen
palvelupäällikkö
lähikirjastopalvelut

Sija 1. Kaisa Saksa: Rakas Aatos

"Tasaiselta Uudeltamaalta tänne muuttaminen tuntui hyvältä. Olen onnellinen järvien, metsien ja mäkien keskellä. Tyynen järven pinta ja metsässä mäen taakse katoava polku ovat elämän kuva: tässä hetkessä kirkas, kuulas ja selkeä kuin kesäinen vesi, mutta tulevaa emme näe. Kukapa voisi tietää, mitä polkumme varrella mäkien ja mutkien takana on meitä odottamassa.

Muistan, kun mietit, miten sama mäki voi olla yhtä aikaa ylämäki ja alamäki. Toinen pää kohoaa kohti taivaan pilviä ja toinen puoli valuu toiseen suuntaan, alaspäin. Taivasta päin tallustaessa tulee helposti hiki ja hengästyy. Alaspäin menee mukavammin, mutta mielessä on tieto siitä, että edessä on uusi ylämäki. Ellei kulkija sitten käänny takaisin, mutta silloin on taas ylämäki edessä. Jotenkin papilliseen tapaan (vaikka insinööri oletkin) onnistuit vielä rinnastamaan myötä- ja vastamäissä kulkemisen parisuhteeseemme."

Piirroshahmotytön sivuprofiili. Tyttö kirjoittaa pöydän äärellä ja taustalla näkyy havumetsä.
Kuva: Anssi Vaalio

Raadin perustelut: Tiivis, kaunis novelli, joka on kirjoitettu kirjemuotoon. Muoto tuo tekstiin miellyttävän intiimiyden tunteen; lukija pääsee kurkistamaan ihmissuhteeseen, joka on selvästi ollut täynnä lämpöä, mutta ehkä myös jotain muuta, kenties surua, irti päästämisen tuskaa. Pienin vihjauksin kirjoittaja valottaa mennyttä sekä hänen ja kirjeen vastaanottajan yhteistä historiaa. Samaan aikaan nykyhetki on vahvasti läsnä: kirjeen kirjoittaja nauttii siitä, että asuu jälleen Lahdessa, metsien ja järvien keskellä. Lahden luonto herää novellissa eloon, ja juuri luonnon kautta kirjoittaja kuvaa taidokkaasti omaa mielenmaisemaansa. Kaisa Saksan novelli Rakas Aatos on herkkä, lohdullinen, viimeistellyn oloinen teksti.

Sija 1. Julia Keijupuro: Ja niin aika kului

"Joihinkin taisteluihin ei vain kannata lähteä. Se on asia, jonka olen tässä työssä oppinut. Tai ainekin taistelun voi jättää muille. Tai taistelusta voi hissun kissun jättäytyä pois, mikäli on burnoutin partaalla ja puhuu juuri oikeissa kohdissa, jotain tarpeeksi monitulkintaista ja hämärää, ettei media huomaa, että energiat väittelyyn ovat loppuneet jo viimekuukauden budjettineuvottelujen alkupuolella.

----Ja niin aika kuluu ja maapallo mädäntyy silmiemme edessä ja sitten sitä ollaan, että miten tässä näin kävi. Enkä minä syyllistä ketään, paitsi itseäni. Minun olisi pitänyt lähteä siihen taisteluun. Pitänyt jaksaa taistella ja vääntää ja kääntää. Pitänyt opetella luovaa kirjoittamista ja kirjoittaa maailmaapelastavia twiittejä. Mutta aika kului. Se kului niin nopeasti, ettei sitä muka millään ehtinyt."

Maapalloa muistuttava sininen piirroshahmo hikoilee. Sen takana on suuri keltainen tulipallo ja alapuolella vesilammikko.
Kuva: Anssi Vaalio

Raadin perustelut: Kirjoittajalla on sanottavaa ja teksti ottaa vahvasti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, erityisesti ilmastokriisiin. Kirjoittaja ei kuitenkaan saarnaa, vaan onnistuu tuomaan sanomansa esiin fiktion keinoja käyttäen. Päähenkilö ei jää paperiseksi toimijaksi, vaan on ajatuksineen uskottava ja elävä. Raatia viehätti tekstin persoonallinen huumori ja räväkkä asenne.

Sija 1. Aarni Keinänen: Lahden kaupunki

"Lahden keskusta on yleensä todella harmaa ja aika roskainen. Joskus tien sivuilla näkee pelottavia pimeitä paikkoja. Kerran minäkin olen mahdollisesti nähnyt huumekauppaa ostoskeskuksen vieressä. Mutta muuten se on ihan hieno paikka. Ihmiset eivät kyllä tiedä, että mekin asumme täällä. Mutta sillä on syynsä. Heidän esi-isänsä metsästivät ja kauppasivat meitä. Ihmiset ovat kyllä todella röyhkeitä. Nyt meitä on vain noin tusina ympäri maailmaa. Me muodostumme eri maan materiaaleista, kuten kivistä ja siten valitsemme muotomme. Se on kyllä nyt vaikeaa, kun kaikkialle rakennetaan ja luonnonpaikkoja on harvassa. Me yleensä hankkiudumme metsiin, jossa näytämme enemmän kivikasoilta kuin otuksilta. Me voimme myös hypätä kehosta toiseen. Mutta yleensä metsissäkin on paljon roskaa. Mutta nyt minä aion näyttäytyä ihmisille ja pyytää heitä siivoamaan ympäristönsä.

Minä valitsin liskon muodon. Ison sellaisen. Isompi kuin komodonvaraani. Aloin matkustaa kaupungintalolle Pirunpesältä, jotta voisin puhua kaupungin johtajalle."

Vihreä pieni olio seisoo limutölkin päällä. Taustalla metsäinen maisema.
Kuva: Anssi Vaalio

Raadin perustelut: Kirjoittaja eläytyy hienosti arvoituksellisen kertojan ääneen. Kerronta on elokuvamaista, tiivistä ja jäntevää, johon lukijan on helppo hypätä mukaan. Lahti on kertomuksessa hyvin läsnä aina Pirunpesästä lähtien.

Sija 2. Sisu Onninen (Nimeämätön, tulevaisuuteen sijoituva seikkailukertomus)

"8.9 2030. Aatos sai robottien piirrustukset mutta kun hän oli muuntanut ne materiaaleiksi hän tajusi, että voisi kerätä itse kaiken kunnian ja voisi itse patentoida keksinnön. Niinpä Aatos kävi patentoimassa Jukan keksinnön ja kertoi hallitukselle ideasta.

Suomen hallitus osti 200 kpl robotteja ja seuraavana päivänäSuomessa ei ollut roskan roskaa. Niinpä Aatos sai timanttimitalin Suomen pelastamisesta, Mutta sillä välin Jukka kihisi kiukusta. Aatos sai Jukalta viestin: “Tämä ei ole tässä”. Viestin takia Aatos päätti kiristää turvatoimia. Hän pyysi erästä nörttiystäväänsä ohjelmoimaan osaa roboteista henkivartioikseen ja vahtimaan robotin piirrustuksia.

Mutta häneltä jäi kuitenkin huomaamatta eräs asia, jonka Jukka huomasi… Jukka ohjelmoi nimittäin suurimman osan roboteista Aatosta vastaan.."

Kaksi poikaa ihmettelee roskarobottia, jonka letkukäsissä on roskia ja katolla palaa puneinen valo.
Kuva: Tiina Konttila

Raadin perustelut: Tässä tarinassa raatia viehätti erityisesti lennokkuus ja reippaat juonenkäänteet. Hieno esimerkki siitä, mitä voi syntyä, kun mielikuvituksen päästää valloilleen!

Sija 1. Loviisa Itäpää: Seikkailu Lahdessa

"Minun nimeni on Jade-Tuuli, olen 14-vuotias. Kerron sinulle nyt seikkailustani Lahdessa, kotikaupungissani. Eletään vuotta 2190.

Maailma on muuttunut viime vuosisadan aikana hurjasti. Maapallon tilanne on hälyttävän huono. Muualla maailmassa on ihmisten välinpitämättömistä toimista johtuen valtavat määrät saasteita ja vedetkin ovat täynnä roskaa ja öljylauttoja. Lisäksi jopa eläinkunta on alkanut kadota!

Lahti on maailmassa ainoita kaupunkeja, joissa tähän hätään on osattu jotenkin vastata. Lahden päälle on rakennettu Lahden yliopiston kehittelemä suuri kupu, joka estää ummehtuneen ilman tulemista tänne, pitää ilman raikkaana ja auttaa vesistöjämme pysymään puhtaina.

Seikkailuni alkaa, kun meitä lahtelaisia suojelemaan laitettu kupu alkoi yllättäen heiketä."

Tyttö juoksee happimaski kasvoilla. Ympäristö on ruskea ja saastunut. Horisontissa näkyy radiomastot ja auringon kajo sekä hieman kupua.
Kuva: Tiina Konttila

Raadin perustelut: Kirjoittaja eläytyy hienosti päähenkilönsä kokemusmaailmaan ja käyttää kieltä taitavasti niin kuvailuun kuin juonen kuljetukseenkin. Tarina on jännittävä ja pysyy napakasti koossa alusta loppuun. Tulevaisuuden Lahti toimii hyvin taustana tapahtumille.

Helmikuun puolivälissä alkanut työkokeiluni Lahden kaupunginkirjastossa on ollut antoisaa aikaa. Eniten olen iloinnut siitä, että joka päivä olen saanut tehdä käytännönläheistä työtä omilla käsilläni. Lainattavien kirjojen, levyjen ja pelien käsittely ja hyllyttäminen omille paikoilleen on tuottanut mielihyvää kaltaiselleni teoreetikolle!

Olen saanut omalla panoksellani osallistua kirjastotyön arkiseen aherrukseen - laajan asiakaskuntamme hyväksi. Näin valtava koneisto ei pyöri moitteettomasti ilman jokaisen työntekijän huolellista kädenjälkeä.

Heti ensimmäinen työpäiväni teki minuun suuren vaikutuksen. Sannan kanssa tekemällämme tutustumiskierroksella eri osastoihin oivalsin, kuinka monipuolinen pääkirjastomme palveluvalikoima onkaan ja kuinka paljon erilaisia tehtäviä kirjastotyö pitää sisällään. Kolmikerroksinen kirjastorakennus on massiivinen kokonaisuus!

Vieläkin minusta tuntuu ajoittain siltä, että olen pyörällä päästäni, kun etsin tiettyä paikkaa labyrintin sokkeloista. Tämä on vääjäämätön seuraus siitä, kun on sattunut syntymään suuntavaistottomana työmuurahaisena.

Alkuvaiheen työpäivistäni minulle on jäänyt mukavia muistoja. Jarkon ja Katjan opastuksella sain rautaisannoksen lasten ja nuorten osaston erilaisista työtehtävistä. Kun pääsin asettelemaan palautettuja kirjoja takaisin omille paikoilleen, aivojeni pururadalla pölyttyneet muistijäljet suomen kielen aakkosista aktivoituivat auvoisasti. Askartelua leikkaa ja liimaa -menetelmällä pääsin harjoittamaan kirjojen tarroituksen parissa. Tunsin tekeväni kirjastourani ensimmäistä diplomityötä.

Kirjaston asiakaskuntaakin pääsin kohtaamaan, kun lapsukaiset vanhempineen etsivät hyllyistä sopivaa lainattavaa. Lasten iloa säteilevät hymynkareet olivat mukavia poikkeuksia nykyisessä maskinaamagalleriassa!

Helmikuun loppupuolelta alkaen työkokeiluni Lahden pääkirjastossa on edennyt logistiikan työtehtävien merkeissä. Miesten pukuhuoneessa olen laittanut hanskat käteen ja maskin naamalle. Uskokaa tai älkää, mutta olen aidosti hymyillyt maskini takaa marssiessani innosta puhkuen työpisteelleni. “Jee, jee, taas kärryllinen piipattavaa!”

Logistiikan orkesterin kiivastahtisessa rytmissä varausten virta on kulkeutunut piippausten jälkeen kärryyn ja lopulta hyllyyn numerojärjestyksen mukaisesti. Seisten työskennellen on ollut seesteistä käsitellä paksuja tai ohuempia opuksia, DVD- ja äänilevyjä ja joskus jopa lumikenkiä.

Varausten hyllyttämisen yhteydessä olen nähnyt monenkirjavan joukon kirjaston vakioasiakkaita, joita yhdistää intohimo kirjojen ja elokuvien tarjoamiin elämyksiin. Ilokseni olen havainnut, kuinka ystävällisesti kirjastoalan ammatti-ihmiset kutakin asiakasta omalla vuorollaan palvelevat. Itsekin olen tuntenut mielihyvää, kun olen voinut auttaa lainaajaa löytämään hyllystä oman varauksensa.

Aiemmalla urallani toimittajana ja tekstityöläisenä nautin suunnattomasti eritaustaisten ihmisten tapaamisesta. Sain jututtaa menestyneitä yrittäjiä ja urheilijoita sekä aivan tavallisia arjen sankareita. Heiltä kaikilta opin paljon; monen heistä kanssa ystävystyinkin. Elinpiirini ja ihmisverkostoni kasvoivat kasvamistaan. Tunsin päässeeni työni kautta näköalapaikalle lahtelaisuuden eri ilmenemismuotoihin. Rakastuin Lahteen yhä uudelleen.

Mutta nyt on vihdoin aika avata uusi aukeama oman elämäni Aapiskukosta. Ei kukko käskien laula, mutta tämä ukko (kohta viisikymppinen) antaa läskiensä sulkapallokentällä edelleen laulaa ja aikoo seuraavaksi toivoa jatkoa hyvin edenneelle työkokeilulle…

Jarmo Mäkeläinen
työkokeilija
Lahden pääkirjasto  

Лахтинская городская библиотека создала русскоязычный читательский диплом - рекомендательный список книг на русском языке, который даёт участникам материал для активного чтения.Коллекция диплома включает 150 тщательно подобранных книг, по 10 в 15 категориях, в зависимости от темы или жанра (основой конструкции служит созданный ранее в библиотеке диплом читателя на финском языке, ставший сенсцией прошлого года).

Для получения печатного диплома необходимо прочесть 10 книг, по одной в 10 свободно выбранных категориях. Прочитанные книги заносятся в таблицу путеводителя (брошюры находятся в зале взрослого абонемента) и предъявляются в итоге на пункте обслуживания в том же зале. Вместе с получением печатного Диплома участник получает право на участие в книжной лотерее.Проект продолжается до середины декабря нынешнего года. Победители лотереи получат персональные уведомления.

"Книга - это феномен и одно из чудес света. Человечество отвергло многие открытия, но книга уцелела во всех поворотных моментах истории и продолжает свой победный марш. Хотя формы книги меняются, но она остаётся по-прежнему волшебно влияющим текстом, который трогает нас. Чтение - одно из неотчуждаемых прав человека и прекрасное увлечение. Верю, что программа Диплома - один из способов поддержания на достойном уровне нашего родного языка. Надеюсь, что любознательные книгочеи вернутся к подзабытым классикам, обнаружат красивые и важные тексты прежде незнакомых авторов, получат представление о мощном потоке современной мировой литературы. Живи, Книга!"  - Елена Олконен, библиотекарь

Nämä käyttösäännöt on päivitetty 2.11.2021

Lähikirjastojen tiloja voi varata ja käyttää asukkaiden kokoontumisiin, tilaisuuksiin ja muuhun yhteisölliseen toimintaan. Tiloja annetaan käyttöön mm. yleistä ja yhteisöllistä hyötyä tavoitteleville yhdistyksille, järjestöille, asukasryhmille ja kirjaston yhteistyökumppaneille, kaupungin yksiköille, kaupunkikonsernin yhtiöille, valtion tai julkishallinnon viranomaisille sekä taloyhtiöille. Tiloja ei anneta voittoa tavoittelevaan toimintaan. Tilojen käyttö on maksutonta.

Tiloja pyritään antamaan tasapuolisesti eri tahoille. Kirjastolla on oikeus päättää, kenelle ja millaiseen käyttöön se tiloja antaa. Tiloja varataan korkeintaan puoleksi vuodeksi eteenpäin tilojen tasapuolisen käytön varmistamiseksi. Kirjasto pidättää itsellään oikeuden keskeyttää tilan käyttäjän tilaisuuden ja toiminnan niin halutessaan ilman korvausvelvollisuutta.

Tilojen käytössä ja sisäänpääsyssä voi olla eroja kirjastosta ja tilaisuudesta riippuen.
Tilojen käytöstä ei saa aiheutua häiriötä muille kirjaston käyttäjille.
Tilojen varaaja vastaa siitä, että tilat jäävät tilaisuuden jälkeen samaan kuntoon ja järjestykseen, jossa ne olivat ennen tilaisuutta.

Ruuanvalmistus ja kahvinkeitto eivät ole sallittuja kirjastotilassa. Tilan käyttäjä voi tuoda mukanaan pieniä tarjoiluja.
Varaaja on velvollinen korvaamaan sääntöjen vastaisen toimintansa vuoksi kirjastotiloille ja niiden irtaimistolle aiheutuneet vahingot sekä aiheettomat väärät hälytykset. Mahdollisista vahingoista on ilmoitettava välittömästi kirjastolle.

Pääkirjaston kokoushuoneet Kaarna ja Tuohi ovat tarkoitettu kokous- ja muuhun kokoontumiskäyttöön. Kokoushuoneita ei anneta avoimiin tilaisuuksiin, joiden osallistujamäärä on ennalta määrittelemätön.

Pääkirjaston kokoushuoneet (1. kerroksessa) Kaarna 12 henkilölle ja Tuohi 9 henkilölle ovat käytettävissä kirjaston aukioloaikoina.

Kokoushuoneiden käyttö on maksutonta yleistä ja yhteisöllistä hyötyä tavoitteleville yhdistyksille, järjestöille, asukasryhmille ja kirjaston yhteistyökumppaneille, kaupungin yksiköille, kaupunkikonsernin yhtiöille, valtion tai julkishallinnon viranomaisille sekä taloyhtiöille. Kokoushuoneita ei anneta voittoa tavoittelevaan toimintaan.

Tila varataan etukäteen vähintään yhdeksi (1) tunniksi. Kirjaston henkilökunta opastaa tarvittaessa kokoushuoneiden laitteiden käytössä, mutta ei anna laitetukea tilan käyttäjän omien laitteiden tai ohjelmistojen käytössä.

Kirjasto / Lahden kaupunki voi kieltäytyä sellaisista tilavarauksista, jotka vaatisivat liikaa erityisiä järjestelyjä.

Ruuanvalmistus ja kahvinkeitto eivät ole sallittuja kokoustilassa. Tilan käyttäjä voi tilata kahvi-, ruoka- tai juomatarjoilun kirjaston kahvilasta.
Tilan käyttäjä huolehtii tilan siisteydestä ja on korvausvelvollinen kaikesta vahingosta, joka aiheutuu tilan käytöstä kirjaston kiinteistölle tai irtaimistolle. Mahdollisista vahingoista on ilmoitettava välittömästi kirjastolle.

Kirjasto / Lahden kaupunki pidättää itsellään oikeuden keskeyttää tilan käyttäjän tilaisuuden ja toiminnan niin halutessaan ilman korvausvelvollisuutta.

Kirjastossa järjestettävän tilaisuuden sisältö tai luonne ei saa olla ristiriidassa Suomen lain kanssa tai hyvän tavan vastainen. Tiloja ei saa käyttää rasistiseen tai ihmisryhmiä syrjivään toimintaan. Kirjastolla on tarvittaessa ja harkintansa mukaan oikeus evätä käyttäjän pääsy tilaan tai keskeyttää tilassa järjestettävä tilaisuus, mikäli ilmenee, että edellä mainittuja sääntöjä rikotaan tai on rikottu.

Auditorion käyttösäännöt ja maksut 1.9.2024 alkaen

Pääkirjaston auditoriota vuokrataan yleisö-, kokous- ja koulutustilaisuuksiin. Auditorio on käytettävissä kirjaston aukioloaikoina.

Auditorioon mahtuu 157 henkilöä, mikä on turvallisuussyistä suurin sallittu henkilömäärä. Tilan vuokraajan tulee valvoa, että henkilömäärä (157 paikkaa) ei ylity. Kirjaston henkilökunta ei valvo tilan täyttöastetta. Tarvittaessa tilan tyhjennysapua saa vartijalta (vartijakutsupainike). Auditoriossa on 2 paikkaa pyörätuoleille.

Tilaan liittyvistä järjestelyistä on sovittava tilavarausta tehtäessä. Kirjasto / Lahden kaupunki voi kieltäytyä sellaisista tilaisuuksista, jotka vaatisivat liikaa erityisiä järjestelyjä. Kirjasto ei osallistu tilan vuokraajan tilaisuuden markkinointiin.

Erilaisia järjestelyjä varten auditorio tulee varata vähintään puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua. Tilaisuuksien on päätyttävä viimeistään puoli tuntia ennen pääkirjaston sulkemisaikaa. Kirjasto suosittelee käyttämään auditorion omaa laitteistoa. Kirjaston henkilökunta opastaa tarvittaessa auditorion laitteiden käytössä, mutta ei anna laitetukea tilan vuokraajan omien laitteiden tai ohjelmistojen käytössä.

Tilan vuokraaja vastaa kaikista muista tilaisuuteensa liittyvistä järjestelyistä sekä päättää tilaisuutensa maksullisuudesta tai maksuttomuudesta.

Auditoriossa ei saa nauttia juomia tai ruokia. Tilan vuokraaja voi tilata kahvi-, ruoka- tai juomatarjoilun kirjaston kahvilaan kahvilanpitäjältä.

Kirjasto / Lahden kaupunki pidättää itsellään oikeuden keskeyttää tilan vuokraajan tilaisuuden ja toiminnan niin halutessaan ilman korvausvelvollisuutta.

Tilan vuokraaja huolehtii tilan siisteydestä ja on korvausvelvollinen kaikesta vahingosta, joka aiheutuu tilan käytöstä kirjaston kiinteistölle tai irtaimistolle. Mahdollisista vahingoista on ilmoitettava välittömästi kirjastolle.

Varattavassa tilassa järjestettävän tilaisuuden sisältö tai luonne ei saa olla ristiriidassa Suomen lain kanssa tai hyvän tavan vastainen. Tiloja ei vuokrata rasistiseen tai ihmisryhmiä syrjivään toimintaan.

Kirjastolla on tarvittaessa ja harkintansa mukaan oikeus evätä varaajan pääsy tilaan tai keskeyttää tilassa järjestettävä tilaisuus, mikäli ilmenee, että edellä mainittuja sääntöjä rikotaan tai on rikottu.

Auditorion tilavuokra

  • ½ tuntia 40 €
  • 1-2 tuntia 80 €/h
  • 3-5 tuntia 70 €/h
  • 6 tuntia tai enemmän 60 €/h

Flyygelin viritys varaajan pyynnöstä 100 euroa.
Maksuihin lisätään kaupunkiorganisaation ulkopuolisille käyttäjille arvonlisävero 25,5 %.

Varatun ajan ylittämisestä peritään korvaus hinnaston mukaan.
Peruutukset on tehtävä viimeistään viikkoa (7 vrk) ennen tilaisuutta, muussa tapauksessa tilavarauksesta laskutetaan.

Laitevarustelu ja internet-yhteys

Auditoriossa käytettävissäAuditoriossa käytettävissä ovat seuraavat laitteet: dataprojektori,
dokumenttikamera, tietokone, Blu-ray-soitin (CD-, DVD- ja Blu-ray -levyjen toisto), mikrofonit, fläppitaulu, nuottiteline ja flyygeli. Laitetarpeet ilmoitetaan tilavarauksen yhteydessä. Auditoriossa on internet-yhteys.

Kirjastossa järjestettävän tilaisuuden sisältö tai luonne ei saa olla ristiriidassa Suomen lain kanssa tai hyvän tavan vastainen. Tiloja ei saa käyttää rasistiseen tai ihmisryhmiä syrjivään toimintaan. Kirjastolla on tarvittaessa ja harkintansa mukaan oikeus evätä käyttäjän pääsy tilaan tai keskeyttää tilassa järjestettävä tilaisuus, mikäli ilmenee, että edellä mainittuja sääntöjä rikotaan tai on rikottu.

Ritva on kirjastoalan moniosaaja. Hän on tehnyt yli 25-vuotisen uran Vantaan kaupunginkirjastossa, josta viimeiset 15-vuotta esimiestehtävissä. "Pidän esimiestyötä todella tärkeänä. Koen, että esimiehenä tehtävänäni on tukea työntekijöitä itsensä kehittämisessä ja oman potentiaalinsa esille tuomisessa. Hyvä esimies- ja tiimityö lähtee luottamuksesta. Tarkoitukseni on saada tiimini kukoistamaan hyvässä yhteistyön hengessä", Ritva lupailee.   

Vantaalla toteutetun toimialauudistuksen myötä Ritvalle tarjoutui mahdollisuus hypätä syrjään kirjastotyöstä. Vuoden verran hän työskenteli Vantaalla kaupunkikulttuurin kehittämispäällikkönä, kirjastopalvelujen ollessa yksi palveluyksikkö muiden joukossa. "Pian kävi kuitenkin selväksi, että haluan käyttää omaa asiantuntemustani kirjastomaailmaan, ja koin suurta halua palata takaisin kirjastotyön pariin. Koska olin jo tehnyt pitkän uran Vantaan kaupungilla, halusin katsella muita tarjolla olevia vaihtoehtoja", Ritva kertoo. 

"Lahden kaupunginkirjaston asiakas- ja sisältöpalvelujen palvelupäällikön tehtävä vaikutti sellaiselta, että minulla olisi siihen paljon annettavaa. Asiakaspalvelun ja asiakaslähtöisen toimintakulttuurin kehittäminen ovat asioita, jotka koen innostavana. Tunsin entuudestaan jotain lahtelaisesta toimintakulttuurista ja kehittämismyönteisestä työotteesta ja siksi päätin hakea tänne", Ritva paljastaa.  

Asiakaspalvelun uudistamista asiakkaita osallistaen

Ritva ei lähde uudistamaan pääkirjaston asiakaspalvelua uudistamisen vuoksi, vaan tarpeet edellä. Uudistustyötä hän suunnittelee tekevänsä yhteistyössä asukkaiden, asiakkaiden sekä kirjaston asiantuntevan henkilöstön kanssa. Hänellä on aikaisempien työtehtäviensä kautta useita myönteisiä kokemuksia asukkaiden osallistamisesta. "Aito osallisuus on mielestäsi ykkösjuttu, kun kehitetään palveluja asiakkaille. Kun he saavat olla mukana suunnittelussa, työpajoissa ja asioiden edistämisessä, he pitävät asiaa tärkeänä ja kokevat sen omakseen. Silloin saadaan yleensä parhaita ja yhteisöä kiinnostavia asioita aikaiseksi", Ritva tietää. 

Ritvalle on tärkeää, että työntekijöillä säilyy hyvä fiilis tehdä töitä, kaikista muutoksista ja uudistuksista huolimatta. Hän arvostaa kaikenikäisiä kollegoja ja kokee, että kirjastossa on tarvetta monipuoliselle osaamiselle. Itse hän suhtautuu kehitykseen myönteisesti ja näkee, että uudistuminen pitää oman mielen virkeänä ja on myös kirjastolle tärkeä elinehto. "Yhdessä erilaisten työntekijöiden kanssa tehdään kirjastoista viihtyisiä tiloja erilaisille asiakkaille. Kaikenlaisten ihmisten tulee saada kokea kirjasto omaksi paikakseen. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ajan myötä ja kirjaston on pysyttävä mukana muutoksessa. Kirjasto on olemassa asiakkaita varten", hän muistuttaa. 

Rennosti elämään suhtautuva Ritva viihtyy vapaa-ajalla musiikin ja urheilun parissa. Musiikkiura miltei vei nuoren Ritvan mennessään mutta “jalat maassa” -ihmisenä ote opintojen suorittamiseen ja “oikean ammatin” hankkimiseen piti kuitenkin tiukasti, ja niin musiikki on jäänyt elämässä rakkaaksi harrastukseksi. Nähtäväksi jää, milloin saamme ensimmäisen kerran kuulla Ritvan esiintyvän pääkirjaston musiikkialueella. Esiintymislupaus on jo saatu! 

Teksti 
Johanna Kalliomaa 
kirjastopalvelukoordinaattori 

Lahden kaupunginkirjaston vuosi 2020 oli koronaepidemian vuoksi poikkeuksellinen. Koronan takia kirjastot olivat suljettuina 17.3.-10.5.2020, jonka jälkeen alkoi toukokuun loppuun kestänyt varausten noutopalvelu. Kirjastoista saattoi käydä hakemassa ainoastaan ennakkoon varattua aineistoa. Varauksia ei voinut noutaa Jalkarannan, Liipolan eikä Renkomäen kirjastopisteistä.

Kirjastotilat avautuivat asiakkaiden käyttöön 1.6. Kesä-elokuun kirjastot toimivat jokseenkin normaalisti, turvaohjeiden ollessa osa arkea. Rajoituksia kiristettiin jälleen syksyllä, ja 27.11.-31.12.2020 välisenä aikana kirjastoissa oli 15 minuutin asiointiaikasuositus. Kaikki ryhmä-, harrastus- ja oleskelutilat olivat pois käytöstä.

Omatoimikirjastot avattiin kesäkuussa asiakkaille rajoitetusti niin, että paikalla ollut henkilökunta pystyi valvomaan asiakkaiden turvallisuutta ja ohjeiden noudattamista. Omatoimikirjastot eivät olleet avoinna iltaisin eikä viikonloppuisin. Kirjastopalvelut laajenivat 1.7., kun omatoimikirjastotekniikka saatiin Mukkulan ja Kärpäsen kirjastoihin. Heinäkuussa omatoimikirjastot olivat avoinna myös iltaisin mutta viikonloppuisin ne pysyivät edelleen suljettuina. Omatoimikirjastot olivat kokonaan suljettuina 27.11.-31.12.2020.

Palvelut rynnistivät verkkoon

Kirjastojen sulkuaikana ja koronavuonna muutenkin asiakaspalvelussa panostettiin verkkopalveluihin. YouTubeen tehtiin 58 videota, joista suuri osa oli tarkoitettu opettajille opetuksen tueksi. Katselukertoja kertyi vuoden aikana 8552. Verkossa toteutettiin myös tapahtumia, esimerkiksi kirjailijavierailuja, kirjavinkkauksia ja musiikkiesityksiä. Kirjaston facebookin seuraajamäärä lisääntyi noin kuudellasadalla ja instagramin kolmellasadalla seuraajalla. Keväällä kun kirjastot olivat suljettuina, noin 30 kirjastolaista työskenteli korvaavissa tehtävissä mm. kaupungin ikäihmisille suunnatussa soittopalvelussa ja yritystukien myöntöpäätöksiä tekemässä.

Tarkempia tilastoja infografissa, ei saavutettava

Pääkirjastossa toteutettiin varastoremontti 1.4.-2.8.2020, jonka aikana varastoaineisto ei ollut asiakkaiden lainattavissa. Renkomäen kirjasto muutti väistötiloihin keväällä ja avattiin yleisölle 1.6.

Pääkirjasto täytti 1. lokakuuta 30 vuotta mutta juhlallisuuksia ei voitu järjestää vallitsevan tilanteen takia.

Alueellinen kehittämistoiminta tarjosi koulutusta ja vertaistukea

Lahden kaupunginkirjasto hoitaa alueellista kehittämistehtävää Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Kanta-Hämeen alueilla. Toimintaa rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Korona-aikana alueellinen kehittämistoiminta siirtyi järjestämään koulutuksia verkossa. Alueen kirjastolaisille järjestettiin säännöllisesti tilaisuuksia vertaistuelle, etäkahvitilaisuuksien ja mentorointiohjelman muodossa. Kirjastoväen digitaidot kuntoon -hanke auttoi erityisesti alueen pienten kirjastojen digiosaamisen kehittämisessä. Digiohjaaja vieraili hankkeen aikana 23 pienessä kirjastossa. Lahden, Imatran ja Jokioisten kirjastojen yhteisessä Monilukutaitoa sanataiteella -hankkeessa suunniteltiin monilukutaitoa tukevia, sanataidetta hyödyntäviä toimintamalleja kirjastoille. Alkuvuodesta saatiin tuloksia myös 14 paikkakunnalla järjestetystä omatoimikirjastotutkimuksesta. Yhteensä alueellisen kehittämistoiminnan ja digihankkeen tilaisuuksissa oli noin 2100 osallistujaa.

Teksti
Salla Palmi-Felin
kirjastopalvelujohtaja,
Johanna Kalliomaa
kirjastopalvelukoordinaattori

Infograafi
Anssi Vaalio
mediaohjaaja

Laitteistojen päivitystyön vuoksi verkkokirjastossa (lastu.finna.fi) on käyttökatko maanantaina 28.12. Katkon arvioitu ajankohta on noin kello 20-22. Tänä aikana et voi kirjautua omiin tietoihisi eikä aineistohakuja voi tehdä. Kirjastokortilla kirjautumista vaativat e-palvelut eivät katkon aikana ole käytettävissä. Pahoittelemme mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Omatoimikirjastoihin, jotka ovat toiminnassa (Asikkala, Hollola, Sysmä ja Orimattila), ei voi kirjautua sisään katkon aikana. Muissa kirjastoissa asiointi omatoimiaikana ei ole mahdollista koronarajoitusten vuoksi.

Lastuilmeellä tehty kuvituskuva, jossa teksti: Häitiötiedote. Verkkokirjastossa käyttökatko maanantaina 28.12.2020.

Mennyt syksy on ollut vaikea kaikille yleisötapahtumille, niin myös pienten lasten satutuokioille. Lahden pääkirjastossa on järjestetty alle kouluikäisille satutuokioita viikoittain jo kymmeniä vuosia, mutta tänä vuonna satuhuone on usein kumissut tyhjyyttään tuokion aikana. Niinpä teimme marraskuussa päätöksen, että satutuokiot siirtyvät toistaiseksi tauolle ja niitä jatketaan taas parempina aikoina. 

Satutuokioita ei kuitenkaan haluttu laittaa tauolle ilman, että asiakkaille voitaisiin tarjota jotain täyttämään niiden jättämää aukkoa. Mietimme, miten saisimme satujen riemun koteihin ja mitä juuri kirjastolaiset osaisivat parhaiten tämän eteen tehdä. Vastaus oli selvä: me voimme tarjota pelkkien kirjojen lisäksi ammattitaitomme satutuokion kokoamisessa kotien käyttöön. Satutuokion valmisteluun kuuluu muutakin kuin vain kirjan nappaaminen hyllystä ja sen lukeminen, ja halusimme pakata lainattavaksi myös tämän valmistelutyön tulokset. Näin syntyivät lainattavat satutuokiokassit. 

Satutuokiokasseissa asiakas voi lainata kotiin saman elämyksen, joka kirjastossakin koettaisiin, vaikka satutätiä tai -setää emme kassiin saaneetkaan mahtumaan. Jokainen tuokio on rakennettu teeman ympärille ja mukaan on kirjoitettu runko, jonka mukaisesti kirjat on ajateltu luettavaksi. Satutuokiot ovat aina tekijänsä näköisiä: joissakin on mukana lauluja tai leikkejä, joissain askarteluohjeita. Kaikissa on kuitenkin selkeä polku, jonka mukaan edetä, ja ehdotuksia asioiksi, joista jutella satujen lomassa. Esimerkiksi nallesatutuokiossa mietitään karhun ja unien syvintä olemusta, joulusatutuokiossa kuunnellaan joululauluja ja askarrellaan koristeita, ja mediakasvatussatutuokiossa tehdään säännöt kodin mediankäytölle. 

Satutuokiokassit ovat olleet suosittuja ja niitä on pyydetty myös lähikirjastoihin. Kasseja onkin tarkoitus koota keväällä lainattavaksi myös lähikirjastoista. Lisäksi olemme tehneet kokeeksi muutaman alakoululaisille suunnatun lukukassin eri teemoilla – jos niistäkin tulee suosittuja, kokoamme varmasti lisää! Satutokiokassin laina-aika on normaali aineiston laina-aika, eli neljä viikkoa.

Lisätietoja satutuokiokassien teemoista.

Teksti: 
Ilona Riekkola 
informaatikko 
Lasten ja nuorten palvelut 

Aikuisten lukudiplomi on kirjavinkkilista, jonka tavoitteena on edistää lukemisharrastusta ja tarjota sykähdyttäviä lukuhetkiä. Lahden kaupunginkirjaston ensimmäinen aikuisten lukudiplomi julkaistiin vuoden 2019 alussa, ja varsin nopeasti oli selvää, ettei diplomi jäisi vain yhden vuoden kokeiluksi – sen verran ilahduttavaa palautetta se sai. Monet löysivät diplomin avulla paitsi uutta lukemista myös kauan kadoksissa olleen lukemisen ilon. Suorittamalla aikuisten lukudiplomin moni vanhempi myös näytti mallia ja antoi tukeaan perheen koululaisille, jotka suorittivat omaa lukudiplomiaan.  

Vuonna 2020 aikuisten lukudiplomista tuli seudullinen eli mukaan lähtivät kaikki Päijät-Hämeen Lastu-kirjastot. Parissa vuodessa aikuisten lukudiplomista on tullut oleellinen osa kirjaston palveluita: se on yksi tapa, jolla nostamme esiin kirjallisuussisältöjä. 

Tarkempaa tietoa lukudiplomista

Aikuisten lukudiplomilla on myös avoin Facebook-ryhmä, jossa jaetaan lukukokemuksia. Tervetuloa mukaan! 

Teksti: 
Maisku Myllymäki 
kirjastonhoitaja 
Kirjallisuus- ja tietopalvelut 

Kotikirjastopalvelun asiakkaaksi ilmoittaudutaan ottamalla yhteyttä kirjastoon joko itse tai omaisen välityksellä. Myös kodinhoitaja tai esim. palvelukodin henkilökunta voi ottaa yhteyttä kirjastoon. Kotikirjastopalvelun asiakkuus on pysyvä eli kirjastoon ei voi lähettää kertaluontoisia lainauspyyntöjä. Palvelu on maksutonta.

Lainaksi kotikirjastopalvelun asiakkaille toimitetaan kirjojen lisäksi musiikkia, äänikirjoja, lehtiä sekä elokuvia asiakkaan omien toiveiden mukaisesti. Asiakkaat esittävät toiveita hyvin vaihtelevasti. Jotkut laittavat hyvin tarkkaan tietyt kirjat, jotka he haluavat, jotkut vain aihepiirit (esimerkiksi uutta kotimaista, pohjoismaista jännitystä, kevyttä lukemista ja niin edelleen) ja jotkut eivät juurikaan toiveita esitä. Mitä tarkempia toiveita asiakkaalta tulee, sitä helpompi kassi on koota. Kirjastolla on asiakkaiden lupa tallentaa heidän lainahistoriansa, joten samoja kirjoja ei moneen kertaan kasseihin mene.

Kirjakassit toimitetaan asiakkaille kerran kuussa, samalla vanha kassi palautuu kirjastoon. Kuljetuksista vastaa Postin kuljetuspalvelut.

Kotikirjastopalvelua hoitaa tällä hetkellä kaksi kirjastovirkailijaa. Kumpikaan ei työskentele pelkästään kotikirjastopalvelun parissa, vaan siihen on osoitettu tietty osa työajasta. Kotikirjastopalvelussa työskenteleminen vaatii hyvää kirjallisuuden tuntemusta. Lisäksi täytyy seurata mm. kustantajien uutuusluetteloita, jotta tiedetään, mitä uutta on tulossa.

Kotikirjastopalvelu on työllistävää, mutta tekijälleen erittäin antoisaa. Aineistoa haetaan eri osastoilta, uutuuksista tehdään varauksia, kaikki aineisto lainataan ja palautetaan kirjastojärjestelmän kautta, kassit pakataan ja puretaan.

Asiakkaat kokevat kotikirjastopalvelun erittäin tärkeäksi. Moni palvelun käyttäjä on lukenut koko elämänsä, ja he ovat enemmän kuin tyytyväisiä, kun esim. liikkumisen vaikeutuminen ei ole este lukuharrastuksen jatkamiselle.

Yhteystiedot:

Lahden kotikirjastopalvelu on keskitetty Lahden pääkirjastoon, Kirkkokatu 31.

Asiakkaita palvelevat:
Susanna Partanen, susanna.partanen(at)lahti.fi, p. 044 416 4954
Päivi Majamaa, paivi.majamaa(at)lahti.fi, p. 044 416 4201
Kotikirjastopalvelun koordinointi:
Sanna Kuosa, sanna.kuosa(at)lahti.fi, p. 044 416 3228

Teksti:
Susanna Partanen
erikoiskirjastovirkailija
Hankinta- ja logistiikkapalvelut

Nastolan Rakokiven uuden monitoimitalon rakennustyöt alkoivat kesäkuussa 2019 ja talo aukeaa yleisölle loppukesällä 2021. Odotettuun monitoimitaloon tulevat kirjaston lisäksi päiväkoti ja koulu. Käyttäjinä on noin 640 lasta ja 110 työntekijää ja tietenkin iso liuta kirjaston asiakkaita.

Monitoimitalo korvaa Nastolan kirjaston, Rakokiven alakoulun ja Rakokiven päiväkodin tilat. Taloon tulee myös vuokrattavia kokous- ja luokkatiloja, kädentaitojen tilat sekä liikuntasali, joka on koulun ja päiväkodin lisäksi harrastuskäytössä.

Kirjaston nykyistä väistötilaa selvästi isommat 600 neliön esteettömät tilat tarjoavat monikäyttöisen toimintaympäristön. Uusien tilojen myötä myös Nastolan kirjastoon tulee monien muiden Lahden kirjastojen tapaan omatoimiaikaa ennen ja jälkeen asiakaspalveluajan.

- Omatoimiaikana voi normaalin asioinnin lisäksi järjestää erilaisten yhteisöjen ja harrastusryhmien toimintaa, Nastolan kirjaston vastaava kirjastonhoitaja Terhi Lehti kertoo. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa korostettiinkin monitoimisuutta, joustavuutta, avoimuutta ja yhteisöllisyyttä.

- Kirjasto on paitsi sen työntekijöiden myös asiakkaiden näköinen. Toivomme asiakkailta aktiivisuutta ja monenlaisia ideoita uuden toiminnan kehittämiseksi uusissa tiloissa, Lehti sanoo.

Monitoimitaloon tulee taideteokset kahdelta lahtelaiselta kuvanveistäjältä. Molemmat taideteokset ovat ilmatilassa olevia, katosta roikkuvia teoksia. Kalle Mustosen teos Taivaansinen mittari sijoittuu kirjaston puolelle. Teos perustuu 1700-luvulla keksittyyn syanometriin, jolla mitattiin taivaan sinisyyden intensiteettiä. Terhi Kaakisen Ihmettelijä toteutetaan aulaan, joka toimii myös ruoka- ja juhlasalina. Teos kuvaa kukkaiskeinussa seisovaa nuorta tyttöä, joka hämmästelee luonnon monimuotoisuutta ja yllättävyyttä.

Virtuaalimatkalle monitoimitaloon pääset vaikka heti: Virtuaalimatka Rakokiven monitoimitaloon

Hankkeen nettisivut: ​rakokiveen.fi

#rakokiveen #betonikuivuu

Teksti
Pyry Varjonen
mediaohjaaja
Nastolan kirjasto

Lahden pääkirjaston toisessa kerroksessa sijaitsee todellinen monitoimialue, jossa on mahdollista katsella, kuunnella ja tuottaa itse mediaa laidasta laitaan sekä tietenkin lainata elokuvia, musiikkia, pelejä, nuotteja, soittimia ja kirjoja. Media- ja musiikkialueelle on sijoitettu kaikki musiikkiin liittyvä aineisto, esimerkiksi CD- ja LP-levyt, musiikkiaiheiset kirjat ja nuotit. Sinne kannattaa suunnata myös, jos haluaa lainata kirjastosta itselleen soittimen tai tutustua uuteen teknologiaan, kuten 3D-tulostukseen.

Moni ei ehkä tiedä, millainen aarreaitta paljastuu media- ja musiikkialueen toisen reunan harrastehuoneiden suljettujen ovien takaa. Ilmaiset kaikkien asiakkaiden varattavissa olevat tilat mahdollistavat paitsi soitto- ja lauluharjoittelun, myös konsolipelaamisen pelihuoneessa ja vaikkapa oman biisin äänittämisen studiossa. Alueen studio- ja editointitiloja käyttävät mielellään myös kirjaston henkilökunta ja siellä syntyykin muun muassa Lahden kaupunginkirjaston Ääniä kirjastosta -podcast.

Monet lahtelaisen musiikkikentän tutut kasvot ovat säännöllisiä vieraita myös media- ja musiikkialueella sekä kirjastoissa yleensä. Esimerkiksi DR JJ kävi syyskuun alussa soittamassa dj-keikan musiikkialueella. Lahtelaisista musiikintekijöistä voi lukea lisää verkkokirjaston Musakasvo-haastatteluissa, joissa nämä persoonat kertovat kirjaston merkityksestä itselleen ja vinkkaavat mielenkiintoista luettavaa.

Kirjaston mediakasvatus- ja musiikkipalvelut tulevat entistä enemmän asiakkaille myös kotiin käytettäväksi. Soitonopettelun tueksi voi kirjaston digitaalisesta Rockway-palvelusta lainata esimerkiksi ukulelen tai kantelen alkeiskurssin. Naxos-palvelun kautta pääsee kotisohvalta kuuntelemaan ja katsomaan esimerkiksi balettia ja oopperaa.

”Suuri kiitos kirjastolle ja veronmaksajille soittohuoneista”

Kevään poikkeusaikana kävi selväksi, että harrastehuoneet ovat tärkeä palvelu monille lahtelaisille. Kirjaston avauduttua kesäkuun alussa, poikkeuksellisen sulkuajan jälkeen, harrastehuoneet palasivat heti aktiiviseen käyttöön ja saimme paljon kiitosta asiakkailta huoneisiin liittyen. Koronaepidemian edelleen jatkuessa, olemme joutuneet rajoittamaan tilojen käyttöä kirjastossa, mutta onneksi harrastehuoneet on silti pystytty pitämään käytössä.

Tekniikkaa kirjaston varattavien harrastehuoneiden taustalla kehitetään parhaillaan ja ne siirtyvät tulevaisuudessa sähköisesti varattaviksi. Tällöin varaaminen onnistuu verkossa vuorokauden ympäri eikä vaadi soittoa kirjaston asiakaspalveluun. Toivomme harrastetilojen olevan jatkossa entistä isommassa hyötykäytössä ja mahdollisimman monen uudenkin käyttäjän löytävän niiden pariin.

Teksti
Inka Jousea
palvelupäällikkö
Mediakasvatus- ja musiikkipalvelut

All the public libraries in Päijät-Häme (the Lahti Region) are members of the Lastu libraries group. The collections of all these libraries are available to you. You can reserve and borrow material found in any Lastu library. The material will be delivered to the library you have selected.

Joint regional rules and fees are followed in the Lastu libraries. The same rules are used in the public libraries of Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki and Sysmä. When you get a library card or agree to be a guarantor, you are committed to following the library rules. Public library rules, including the loss of borrowing privileges and being banned from a library, are based on the Finnish Library Act (1492/2016).

When you get a library card or agree to be a guarantor, you are committed to following the library rules.

Library services are available to anyone

Books, magazines, music, films, games and other materials can be used, borrowed and reserved free of charge. Guidance and instruction by the staff is also free.

The library charges fees for overdue items, for reserved material that has not been picked up, for unreturned, lost or damaged material and for some other services, in accordance with the library fees listed below.

The opening hours of the Lastu libraries can be found on the Lastu website at lastu.finna.fi.

The libraries have spaces that can be reserved or rented. These rooms can be used by individuals or groups for meetings, study, work or different activities. The rooms have their own rules of use. Some Lastu libraries can be used outside normal service hours when there is no staff present. When visiting a library during self-service hours, you are committed to following the self-service library rules. Some of these libraries may have restrictions and instructions about how those who are less than 15 years of age may use the libraries during self-service hours.

Library Card

You can get a library card at any Lastu library. To get a library card you need a photo identity card. Approved identity cards are for example a passport, driving license, Finnish Health Insurance Card with a photo and Finnish Identity Card issued by the police. You also need to have a current address in Finland. If you do not have a Finnish social security number, the library card is valid until your residence permit expires.

You must notify the library of changes in your name or contact information. You can also update your contact information yourself on the Lastu website at lastu.finna.fi.

The first library card is free of charge. You are responsible for the material borrowed on your card. To prevent misuse of your card, report the loss of the card to the library immediately. A card that has been reported lost will be cancelled. After that, the card cannot be used.

Library cards for children under 15 and organizations, role of guarantors

Those who are under 15 years old can get a library card with the written consent of a parent or guardian. The guarantor must be at least 18 years of age. The guarantor’s identity will be checked when applying for the card. The guarantor is responsible for the material borrowed on the card.

A day care center, school and other institution or organization can get a library card with the written consent of a guarantor who must be at least 18 years of age. The guarantor’s identity will be checked when applying for the card. The guarantor is responsible for the material borrowed on the card. Guarantors must inform the library of changes in their name or contact information.

PIN Code

In addition to the library card, you need a PIN code in order to

  • use the self-check-out stations
  • renew and reserve material and make online payments on the Lastu website
  • reserve a computer
  • use the self-service libraries
  • use the library’s electronic materials
  • use other Lastu library services where a login is required

You can get a PIN code at any Lastu library. Bring a photo ID with you.

Borrowing and Reserving Material

To borrow material, you need a valid library card. You are responsible for the material borrowed on the card. With regard to film and game loans, we have to follow the age categories determined by the National Audiovisual Institute.

In general, the loan period is 28 days, but it may vary. The loan period for magazines, DVDs, board games and sports equipment is 14 days, as is the loan period for items with a large number of reservations. The loan period for books in the express collection is 7 days. The maximum loan period for eBooks and eAudiobooks is 14 days. EBooks and eAudiobooks are returned automatically at the end of the loan period.

You may renew an item 5 consecutive times on the Lastu website or at any Lastu library if there are no reservations on the item. Customers banned from borrowing material may not renew their loans. Books borrowed from the express collection may not be renewed.

The total amount of items a customer may have on loan at a time is 100. Of these, the number of console games may not be more than 4.

You can reserve items on the Lastu website or in the Lastu libraries. When reserving an item, select the library where you would like to pick it up. When the item is ready for pickup, you will be notified by email, text message or letter.

You should collect the reserved item in 7 days after you have been notified. You can cancel your reservation on the Lastu website unless the item is already on the pickup shelf. In that case, you can still cancel the reservation by contacting the library before the last pickup date. There is a charge for a reserved item that has not been collected in 7 days. If the reason is beyond the library’s control, you will have to pay the charge even if you have not received notification about the item held for you.

End of the loan period and returning items

The loan period ends when the library closes on the due date. On the web the loan period comes to an end at 12 p.m. You may ask for a due date reminder to be sent to your email address. This is an additional service and the library cannot guarantee you will receive the reminders. You are responsible for returning material on time and for any overdue fines.

You may return the material to any Lastu library. Board games, sports equipment and musical instruments must be returned to the library where they were checked out.

You are responsible for the material you have returned in the library’s book drop. Items returned in the book drop after the library has been closed will be removed from your library account only on the following opening day.

Interlibrary loan service

Material that is not owned by any Lastu library can be requested from another library through the interlibrary loan system, either from Finland or from other counties. There is a fee for interlibrary loans.

Loss of borrowing privileges and how to restore them

You will lose your borrowing privileges if

  • you have been billed for items that are overdue
  • the amount of unpaid charges on your account is 10 euros or more
  • the card holder you are responsible for is banned from borrowing library material

Your borrowing privileges will be restored when

  • you have returned or replaced the billed items and paid the charges
  • you have paid the accumulated charges

Fees

Overdue fines

If you return or renew your loans after the due date, you will have to pay overdue fines for each calendar day. The fines will be added to your library account.

You can pay your fees online through the library’s website or at any Lastu library. The library fees are shown below.

The overdue fines must be paid even if the renewal of an item has failed because of a technical problem in the Lastu website or because of other reasons beyond the library’s control.

There are no overdue fines for children’s and youth material. However, items that are not returned will be billed in accordance with the library rules. A billing charge will be added to the invoice.

Institutions and organizations that have a library card do not have to pay overdue fines. However, items that are not returned will be billed in accordance with the library rules.

Overdue notice

The library sends the first overdue notice when the material is 7 days overdue. A second overdue notice is sent when the material is 21 days overdue. If another customer has reserved the item or if an overdue book is in the express collection, the library sends an overdue notice on the first weekday after the due date. If you do not return or replace the material you have borrowed, you will be billed. A billing charge is added to the invoice.

Replacing lost items

You can pay the fees for lost or damaged material at any Lastu library. The replacement fee is the purchase price of the item as shown in the library’s database. If a borrowed item has attached material that is lost, there is a fee for this material.

You can also replace a lost or damaged item by buying the same title for the library. However, DVDs and Blu-ray discs cannot be replaced in this way.

A copyright fee is included in the price of the DVDs and Blu-ray discs purchased by the library. The prices of console games acquired before 1.9.2015 also include a copyright fee. The replacement fee for these materials is 50 per cent of the purchase price. Because of copyright issues, you cannot replace DVDs or Blu-ray discs by buying the same title for the library.

You will not be refunded the charges you have already paid for an item even if you should later return the item to the library.

If you do not return or replace the material you have borrowed, the matter will be referred to a collection agency. In that case, you will also have to pay collection charges.

Ban from the library

Customers may be banned from the library if they receive a warning but keep disturbing other library users or the staff, endangering the safety of library visitors and staff or damaging library property. The staff may order a person causing a disturbance to leave the library. Patrons may be banned from a Lastu library for a maximum of 30 days.

Damages and loss of property

If you damage library property, you will have to pay for the damage.

The library is not liable for any damage that a borrowed recording may have caused your equipment.

The library is not responsible for any personal property left on library premises.

Data protection and checking the data in the library record

According to the Personal Data Act (523/1999, 13), libraries have the right to use a patron’s social security number in their records. The borrower record is used to supervise borrowing and for reserving the library’s public computers, logging into the computers and supervising access to the self-service libraries. Personal data are confidential and will not be given to any outsiders.

The data protection report of the borrower record is available on the library’s website at lastu.finna.fi. Personal data is dealt with according to the EU’s General Data Protection Regulation.

(These rules apply from September 1. 2020)

You will be permitted to use the self-service libraries in Lahti when you obtain a LASTU library card. This permission is personal to the card holder. 

When receiving the library card, you agree to follow the self-service library rules. 

Becoming a self-service customer

  • As a self-service customer you need a library card and a PIN code. (Do not tell anyone your PIN code.)
  • You can get a library card at any public library in Lahti. Take a photo ID with you.

What you can do during self-service hours

  • You can borrow and return material by using the library’s self-check-out and return stations. 
  • You can use the library’s public computers, read newspapers, magazines and books and use the library as a space for working.
  • The library has a wireless Internet network, which allows you to use your own devices.
  • The multifunctional device in the library is not available for scanning, copying and printing during self-service hours.
  • Different associations and organizations may hold meetings in the library. All participants must log into the library with their own cards.

Under 15-year-old customers

Those who are under 15 years old will only be allowed to start using a self-service library with the consent of a guarantor/guardian who is registered in the library system. The consent is recorded in the system while the guarantor is present. The guarantors must prove their identity. The guarantor is responsible for the use of a library card granted to someone less than 15 years of age and for the possible misuse of the library during self-service hours. 

How to access the library

  • Place the library card on the card reader outside the library and enter your PIN code in the reader.
  • After that the door is unlocked but at every library the door does not open automatically.
  • At the Kärpänen Library the PIN code must be typed at the library door as well.
  • The automatic doors close with a delay so that even those who move slowly have enough time to get in and out easily.
  • Make sure that the doors get locked and that no outsiders enter the library.
  • You are responsible for the actions of those you have allowed to enter the library.

Things to remember

  • When the library’s service hours end, you must go to the front door and log into the library.
  • Notice that the toilets may be situated outside the door equipped with a card reader. If you go to a toilet, remember to take your library card with you to access the library again.
  • When you leave the library, make sure that no one gets in and that the doors are locked.
  • A door that has been left open will cause an alarm at the security company. You are responsible for false alarms and liable to pay damages for them.
  • For emergencies the library has an alarm switch. If an alarm is set off, a security guard will come to check the situation.
  • Notice that the libraries have recording camera surveillance.
  • Those who misuse a self-service library may be banned from using the library.

”Vakiviran saaminen Lahdesta tuntuu tämän monivaiheisen kevään jälkeen ihan lottovoitolta. Olen todella onnellinen, kun sain tulla Lahteen, ” Marja iloitsee.

Marjalla on takana hurja kevät, jonka tapahtumat lähtivät liikkeelle Imatran kaupungin YT-neuvotteluista. Neuvottelujen tuloksena hänet irtisanottiin lähes 20-vuoden työsuhteen jälkeen. ”Alkushokin jälkeen kevät meni työnhaussa. Yllättäen työpaikkoja, joita saatoin hakea, olikin useampia. Tämä lähipalvelujen palvelupäällikön paikka tuntui heti hakuvaiheessa omalta. Vaikka lopulta saatoin valita kolmesta tarjotusta tehtävästä, valinta ei ollut vaikea,” Marja toteaa.

Lahdessa Marja vastaa siis lähikirjastojen palveluista sekä kirjaston osallisuuden ja tilojen käytön kehittämisestä. Hän toimii kaikkien lähikirjastoissa työskentelevien kirjastolaisten esihenkilönä.

Esimiestyön lisäksi työnkuvaan kuuluva osallisuuden ja kansalaisdemokratian kehittäminen innostavat uutta palvelupäällikköä ja hän pitää niitä todella tärkeänä osana kirjastojen palveluja. Kirjaston ollessa matalan kynnyksen maksuton julkinen tila kenelle tahansa Marja kokee rikkautena sen luomat mahdollisuudet: ”Meillä käy kaikenikäisiä ihmisiä ja kaikki saavat yhdenvertaisen kohtelun. Olemme kaikkien palvelu ja palvelemme monenlaisia tarpeita. Toivon, että pystymme tukemaan ihmisiä monenlaisissa elämänvaiheissa, ja että kirjastoon on aina helppo tulla”.

Uusi kotikaupunki tuntuu jo kodilta

Reilu viikko sitten muuttokuorman kanssa Lahteen asettautunut Marja kertoo ilahtuneensa monesta uudesta kotikaupungista löytämästään asiasta. Lyhyen ajan sisällä hän on ehtinyt tutustumaan Lanu-puistoon ja satamaan, jotka ovat jo muodostuneet lempiulkoilupaikoiksi. ”Kaupunki ei ollut minulle entuudestaan mitenkään erityisen tuttu paikka. Lahden AKE-kirjaston (alueelliset kehittämiskirjastopalvelut) kautta Lahdessa on tullut käytyä useampiakin kertoja, mutta silloin olen liikkunut lähinnä keskustan alueella. Kiinnostavia paikkoja tuntuu olevan kaikkialla, ja luonto näyttää nyt parastaan. Seuraavaksi pitäisi löytää sopiva kuntosali sekä paikat harrastaa ryhmätanssia ja Pilatesta,” Marja paljastaa.

Aloitus Lahden kaupunginkirjastossa on ylittänyt kaikki Marjan odotukset. Marja tunnustaa seuranneensa Lahden kirjastoja somessa jo jonkin aikaa ja kertoo saaneensa sen kautta palveluista eläväisen ja myönteisen kuvan. ”On upeaa, että pääsen elämään mukana tässä hienossa yhteisössä ja kehittämään sitä yhdessä tiimini kanssa. Perehdytys täällä on ollut todella hyvää ja minut on otettu ystävällisesti vastaan. Odotan innolla sitä, kun pääsen tapaamisiin ja keskusteluihin kaikkien lähkirjastolaisten kanssa,” Marja suunnittelee.

Imatralle Marja ei haikaile takaisin, vaikka juuret Etelä-Karjalassa ovatkin. Ruokolahdella odottaa kuitenkin kesämökki ja Osmo, joka saapuu Lahteen seuraavassa muuttokuormassa. Osmo on Marjan kymmenvuotias musta kolli.

Digitaidoista on tulossa jo lukutaitoon verrattava kansalaistaito, jonka puutteet vaikeuttavat asioiden hoitamista ja yhteiskunnan kehityksen mukana pysymistä. Yhteiskunnan digitalisoituessa kirjastot ovatkin nopeasti omaksuneet erilaiset digilaiteopastukset ja tietokonekurssit osaksi perustoimintaansa. Kirjastosta saatava tuki on nopeaa, helposti lähestyttävää - ja aina maksutonta.

Lahdessa oman laitteen kanssa voi neuvoa tulla kysymään kirjaston Mediapajasta tai Vertaisopastuksesta. Opastuksista kannattaa kysellä ihan ensin omasta lähikirjastosta. Jos kurssia tai ohjattua opastusta ei ole omassa kirjastossa tarjolla, voi avun silti saada henkilökohtaisesti varattavassa opastuksessa. Perusteellisempaa tablet-laitteiden ja tietokoneen käytön opastusta saa peruskursseilla, sekä erilaisilla teemakursseilla, joissa keskitytään yhteen aiheeseen tai palveluun, esimerkiksi WhatsAppin käyttöön.

Poikkeusaikana digiopastusta annetaan etänä

Korona-aika toi mukanaan isoja muutoksia kirjastojen tarjoamaan digitukeen. Tätä kirjoittaessani lähikontaktissa tapahtuva opastus ei ole ollenkaan mahdollista, joten kirjaston tiloissa tarjottava opastus on tauolla. Digiopastusten osalta olemme varautuneet poikkeusolojen pitkäänkin jatkumiseen ja ryhdyimme sen vuoksi jo keväällä tarjoamaan opastusta etänä. Digilaitepulmia ratkotaan nyt puhelimitse tai sähköpostitse. Apua voi saada jättämällä yhteystietonsa ja kuvauksen ongelmasta joko puhelimitse pääkirjaston media- ja musiikkipalveluihin 044 416 3517 tai sähköpostitse lehtilukusali.kirjasto@lahti.fi.  Opastus on kertaluontoinen ja maksimissaan tunnin kestoinen. Valitse siis yksi tärkein ratkaistava kysymys. Huomoithan myös että kaikkia asioita ei ole mahdollista hoitaa etänä näkemättä asiakkaan laitetta.

Digitaitojen tueksi kirjastolaiset ovat myös tehneet video-opastuksia, jotka löytyvät Lahden kirjaston YouTube-kanavalta ja Lastu-verkkokirjaston Asiakaskurssit -sivuilta. Linkki kirjaston YouTube-kanavalle.
Linkki uuteen ikkunaan avautuvaan kirjaston YouTube -kanavaan.
Linkki uuteen ikkunaan avautuvaan Lahden pääkirjaston Asiakaskurssit-sivuun. Opasvideoiden avulla voi opetella e-kirjaston käyttöä tai videopuhelun soittamista.

Pääkirjaston mediaohjaaja Lauri Hänninen kannustaa kokeilemaan EtäDigiopastusta:

”Toistaiseksi olemme saaneet kyselyitä muun muassa sähköpostin ja e-aineiston käyttöön liittyen. Perinteisissä digiopastuksissamme asiakkaiden pulmat painottuvat usein oman älylaitteen hallintaan. Peruskäytössä tulee vastaan asioita laidasta laitaan, joten ei ole ihme, että pulmien ratkaiseminen puhelimitse saattaa tuntua mahdottomalta. Kynnys ottaa yhteyttä jää siksi herkästi korkeaksi. Jos asian kanssa kuitenkin painii yksin, kannustan ehdottomasti ottamaan meihin yhteyttä. Ongelmat ovat usein selvitettävissä etänäkin, koska puhelimen saa kaiuttimelle, jolloin kädet jäävät vapaaksi ja omaa älypuhelintakin koskevia asioita voi samalla selvittää.”

Jätä siis rohkeasti yhteydenottopyyntö mediaohjaajille! Laiteongelmien kanssa ei tarvitse jäädä yksin sosiaalisen etäisyydenpidon aikanakaan.

Merja Taavila
pedagoginen informaatikko / Lahden pääkirjasto

Rekisterinpitäjä

Lahden kaupunki Lahden kaupunginkirjasto, Kirkkokatu 31, PL 91 15141 Lahti.  

Rekisterin käsittelijä
Liana Technologies

Rekisterin nimi

Uutiskirjeen asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Rekisterin yhteyshenkilö

Nora Nordman
nora.nordman@lahti.fi

Henkilötietojen käsittelynperuste

rekisteröidyn suostumus
Tiedot kerätään asiakkaan pyynnön toteuttamiseksi, Lahden kirjastojen uutiskirje.

Käsiteltävät henkilötiedot
sähköpostiosoite

Tietojen sijainti ja säilytys
Liana-palvelimen tilaajarekisteri
Tietoja ei säilytetä uutiskirjeen tilaamisen peruuttamisen jälkeen tai jos uutiskirje lopetetaan

Tietojen luovutus
Tietoja ei luovuteta edelleen.

Rekisteröidyn oikeudet
Uutiskirjeen tilaajalla on uutiskirjeen vastaanottamisen yhteydessä mahdollisuus peruuttaa tilaus linkistä. 

Lahden kaupungin tietosuojaan liittyvät tietopyyntöväylät.

Rekisteröidyllä on oikeus tehdä ilmoitus epäkohdasta henkilötietojen käsittelyssä valtakunnalliselle valvontaviranomaiselle.

Selosteen laatimispäivänmäärä
20.2.2026
(edellinen laadittu 9.4.2020)

Privacy Notice for the Customer Register of the Lahti City Library Newsletter

Data Controller
The City of Lahti, Lahti City Library
Kirkkokatu 31, P.O. Box 91, FI-15141 Lahti

Data Processor
Liana Technologies

Name of the Register
Privacy notice for the customer register of the newsletter

Contact Person for the Register
Nora Nordman
nora.nordman@lahti.fi

Legal Basis for the Processing of Personal Data
Consent of the data subject.
The data is collected in order to fulfil the customer’s request, i.e. subscription to the Lahti Libraries newsletter.

Personal Data Processed
Email address

Location and Storage of the Data
Subscriber register on the Liana server.
The data will not be retained after the newsletter subscription is cancelled or if the newsletter is discontinued.

Disclosure of Data
The data is not disclosed to third parties.

Rights of the Data Subject
The newsletter subscriber has the possibility to cancel the subscription via a link included in each newsletter.

The City of Lahti’s channels for data protection–related information requests.
Contact: tietosuoja@lahti.fi
The data subject has the right to lodge a report regarding the processing of personal data with the national supervisory authority.

Date of Preparation of the Notice
20 February 2026
(previous version prepared on 9 April 2020)