Pääkirjastossa on avattu uusi asiakkaiden käyttöön tarkoitettu äänieristetty työskentelytila. Tilaan mahtuu korkeintaan 2 henkilöä kerrallaan, ja se on tarkoitettu hiljaiseen työskentelyyn ja opiskeluun. Työskentelytilaa voi varata edellä mainittuun käyttöön. Havu sijaitsee pääkirjastolla auditorion edessä.
Kuva: Julia Lysenko / Lahden kaupunginkirjasto Kuvassa näkymä tilan sisältä. Kuvassa Frameryn äänieristetty työtila kuvattuna Nastolan kirjastossa, josta tila siirrettiin pääkirjastolle.
Lukuviikolla vietetään Lahden kirjastoissa Fantasiaviikkoa. Tapahtumia järjestetään jokaisessa Lahden kirjastossa pitkin viikkoa. Luvassa on maagista menoa, kuten taikaliemiä, kirjavinkkausta, kirjoituspajoja, roolipelejä, fantasiaolentoja ja monia kirjoistakin tuttuja hahmoja.
Ohjattujen pajojen ja tapahtumien lisäksi kirjastoissa on koko viikon ajan omatoimisia fantasia-aiheisia tehtäviä.
Tervetuloa uppoamaan uusiin maailmoihin!
Maanantai 20.4. klo 15–18 Kärpäsen kirjastossa
Klo 15–17 Astraterra-roolipeli alakoululaisille. Sieninevan velho -seikkailu on suunniteltu aloitteleville pelaajille. Peli kestää 1–2 h, enintään 6 pelaajaa. Varmista paikkasi ilmoittautumalla etukäteen Kärpäsen kirjastoon paikan päällä, sähköpostilla karpanen.kirjasto@lahti.fi tai puh. 044 416 3512.
Klo 17–18 Fantasiavinkkausta nuorille ja aikuisille. Etkö tiedä, mihin fantasiamaailmaan seuraavaksi heittäytyä? Nappaa vinkistä kiinni!
Tiistaina 21.4. klo 17–19 Renkomäen kirjastossa
Noidankattilapaja: Yhdistetään kemiaa ja mielikuvitusta! Suunnattu 6–12-vuotiaille. Rajallinen määrä osallistujia kerrallaan. Ei ilmoittautumista. Kesto n 15-30min. Työpaja toteutetaan yhteistyössä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kanssa.
Loitsukirjapaja: Kasataan parhaimmista loitsuista oma maaginen kirja.
Tiistaina 21.4. klo 14–16 Liipolan kirjastossa
Tuunataan taikasauvoja taikasauvapajassa. Taikasauvasi on avain taikuuteen, joten sen täytyy tietysti olla omannäköinen!
Keskiviikkona 22.4. klo 14–16 Mukkulan kirjastossa
Tuunataan taikasauvoja taikasauvapajassa. Taikasauvasi on avain taikuuteen, joten sen täytyy tietysti olla omannäköinen!
Keskiviikkona 22.4. klo 14–16 Jalkarannan kirjastossa
Loitsukirjapajassa kasataan parhaimmista loitsuista oma maaginen kirja.
Torstaina 23.4. klo 15–18 Ahtialan kirjastossa
Klo 15–17 Astraterra-roolipeli alakoululaisille. Sieninevan velho -seikkailu on suunniteltu aloitteleville pelaajille. Peli kestää 1–2 h, enintään 6 pelaajaa. Varmista paikkasi ilmoittautumalla etukäteen Ahtialan kirjastoon paikan päällä, sähköpostilla ahtiala.kirjasto@lahti.fi tai puh. 044 416 3525.
Klo 17–18 Fantasiavinkkausta nuorille ja aikuisille messutyyliin. Etkö tiedä, mihin fantasiamaailmaan seuraavaksi heittäytyä? Piipahda pisteellä!
Torstaina 23.4. klo 13–19 Lahden pääkirjastossa
Klo 13–16
Fantasiavinkkausta lapsille ja nuorille messutyyliin. Etkö tiedä, mihin fantasiamaailmaan seuraavaksi heittäytyä? Piipahda pisteellä!
Klo 17–19
Noidankattilapaja Yhdistetään kemiaa ja mielikuvitusta! Suunnattu 6–12-vuotiaille. Rajallinen määrä osallistujia kerrallaan. Ei ilmoittautumista. Kesto n 15-30min. Työpaja toteutetaan yhteistyössä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kanssa.
Loitsukirjapaja Kasataan parhaimmista loitsuista oma maaginen kirja.
Perjantaina 24.4. klo 15–17 Nastolan kirjastossa
Fanifiktiopaja
Taikasauvapaja: Taikasauvasi on avain taikuuteen, joten sen täytyy tietysti olla omannäköinen!
Piirretään ja väritetään fantasiamaailmoja- ja olentoja.
Lauantaina 25.4. klo 10–16 Lahden pääkirjastossa
Lasten ja nuorten alueella voit koko päivän ajan osallistua monenlaiseen fantasiateemaiseen puuhaan. Osallistu yhteisen fantasiamaailman luomiseen piirtämällä karttaa, luomalla oma kansa tai vaikka tekemällä itsestäsi sankaritarina. Voit myös kirjoittaa omia taikoja ja koota niistä loitsukirjan, jakaa omat fantasiakirjavinkkisi ja etsiskellä lohikäärmeenmunia kirjahyllyistä. Kannustamme tulemaan paikalle fantasiateemaisesti pukeutuneena!
klo 12–16 Matalan kynnyksen roolipelikerta aloitteleville, mutta jo täysi-ikäisille seikkailijoille. Sukella mukaan jännittävälle matkalle Krynniin, lohikäärmeiden, jumalten ja rohkeiden sotureiden maailmaan. Mukaan mahtuu 5 pelaajaa. Ilmoittautumiset ja kyselyt sähköpostilla osoitteeseen mia.pihlajaranta@lahti.fi
Saara Rostedt, kuva Jonne Räsänen
klo 14–15 Kirjailijavieras S. K. Rostedt eli Saara Rostedt kertoo vierailullaan inspiroivasti ja mukaansatempaavasti fantasian kirjoittamisesta ja sisällöntuottamisesta. Rostedt on markkinoinnin ammattilainen, joka on noussut Booktokin kautta kirjailijaksi. Hänen fantasiaa ja romantiikkaa yhdistelevä romaaninsa Kahden veren tytär (Otava 2024) aloitti salaisuuksia tihkuvan trilogian, jossa kuvataan puoliverisen Moornan kohtalokkaita vaiheita. Viimeinen osa Synkän virran syli ilmestyy syksyllä 2026.
Lahden kirjastoissa on poikkeavia aukioloaikoja pääsiäisen aikaan.
Kaikki kirjastot menevät kiirastorstaina 2.4. kiinni klo 16.00. Kirjastot ovat kiinni 3.4. ja 5.4.–6.4.
Kirjastoautopalvelu ei aja iltareittejä 2.4. ja on pääsiäistauolla 3.–6.4.
Kaikki Lahden lähikirjastot palvelevat omatoimikirjastoina. Omatoimikirjastoihin pääsee joka päivä omatoimiaukiolojen mukaan. Lisätiedot löydät lastu.finna.fi.
Kirjastojärjestelmän päivitys on saatu valmiiksi. Kirjaston palvelut toimivat jälleen normaalisti.
------------------------------------------
Lastu-kirjastojen kirjastojärjestelmän versionvaihto vaikuttaa verkkokirjaston ja muiden kirjastopalvelujen käyttöön.
Versionvaihto aloitetaan sunnuntaina 22.3 klo 19, mutta Lahden lähikirjastojen omatoimet sulkeutuvat jo klo 18. Verkkokirjastossa kirjautuminen ja kirjastokortilla kirjautumista vaativat e-palvelut lakkaavat toimimasta klo 19 jälkeen. Versionvaihdolla ei ole vaikutusta kuntien yhteisen E-kirjaston toimintaan.
Versionvaihdon aikana Lahden kirjastojen tilat ovat palveluaikoina normaalisti käytössä. Lainaaminen, lainojen uusiminen tai varausten noutaminen ei ole mahdollista.
Henkilökunta ottaa vastaan palautuksia ja palauttaa lainat, kun järjestelmä on taas käytettävissä. Myöhästymismaksua kertyy normaalisti myös versionvaihdon ajalta, mikäli lainojen eräpäivä on ennen versionvaihtoa.
Lainauspalvelut, verkkokirjasto sekä kirjastokorttiin liitetyt e-palvelut palautuvat käyttöön, kun versionvaihto on suoritettu arviolta tiistaina 24.3. päivän aikana. Omatoimet pyritään avaamaan myös illaksi normaaliin käyttöön.
Eräpäiviä tai varausten viimeisiä noutopäiviä ei tule versionvaihdon ajalle.
Kirjastoautopalvelun reittejä ei ajeta versionvaihdon aikana.
Nastolan kirjaston omatoimiaikaa rajoitetaan häiriökäyttäytymisen vuoksi.
Nastolan kirjaston omatoimiaikaa joudutaan rajoittamaan 13.3. alkaen. Rajoituksen myötä kirjasto on omatoimisesti käytössä arkisin (ma-to) kello 6.00–22.00 ja viikonloppuisin sekä pyhäpäivinä kello 6.00–15.00. Kirjasto sulkeutuu perjantaisin klo 17.00. Aattopäivinä 2.4. ja 30.4. kirjasto sulkeutuu klo 16.00.
Omatoimiajan rajoittaminen on välttämätöntä omatoimiajalla jatkuneen käyttösääntöjen vastaisen häiriökäyttäytymisen vuoksi. Omatoimiaikaa rajoitetaan 3.5.2026 saakka.
Kirjastoon on toistuvasti päästetty sisään henkilöitä ilman kirjautumista, tiloja on sotkettu ja niissä on tehty ilkivaltaa.
Kirjastojärjestelmän versionvaihdon ja henkilökunnan kehittämispäivän takia Heinolassa ei ole kirjastopalveluja maanantaina 23.3. Omatoimikirjasto suljetaan jo sunnuntai-iltana 22.3.klo 18.
Versionvaihto aloitetaan sunnuntaina 22.3 klo 19. Verkkokirjastossa kirjautuminen ja kirjastokortilla kirjautumista vaativat e-palvelut lakkaavat toimimasta klo 19 jälkeen. Lainaaminen, lainojen uusiminen tai varaaminen ei ole mahdollista. Versionvaihdolla ei ole vaikutusta kuntien yhteisen E-kirjaston toimintaan.
Kirjasto on auki tiistaina 24.3. klo 10–19. Henkilökunta ottaa vastaan palautuksia ja palauttaa lainat, kun järjestelmä on taas käytettävissä. Lainauspalvelut, verkkokirjasto sekä kirjastokorttiin liitetyt e-palvelut palautuvat käyttöön, kun versionvaihto on suoritettu arviolta tiistaina aikana.
Lehtisali on auki tiistaina 9–11 tai niin pitkään, kunnes omatoimikirjasto alkaa toimia. Omatoimikirjasto pyritään avaamaan tiistai-illaksi normaaliin käyttöön.
Kirjastoauto ajaa tiistaina aikataulun mukaan.
Eräpäiviä tai varausten viimeisiä noutopäiviä ei tule versionvaihdon ajalle.
Nyt voit tulostaa kirjastossa kirjaston asiakaspäätteiden lisäksi myös omalta laitteeltasi. Musiikkialueella pilotoitava Princh-tulostusjärjestelmä on helppokäyttöinen ja mahdollistaa tulostamisen paikasta ja laitteesta riippumatta. Tulostus, skannaus ja kopiointi maksetaan palvelussa etukäteen ja työn voi käydä vapauttamassa monitoimilaitteelta kirjaston aukioloaikoina.
Tulostaaksesi omalta laitteeltasi musiikkialueen monitoimilaitteelle, mene osoitteeseen print.princh.com ja syötä tulostintunnukseksi 112897. Seuraa ohjeita ja muista ottaa saamasi koodi talteen, ilman sitä tulostetta ei voi vapauttaa tulostimelta.
Voit myös ladata mobiililaitteellesi Princh-sovelluksen sovelluskaupasta.
Vuosi 2025 oli Lahden kaupunginkirjastolle vahvan kasvun ja monikanavaisen palvelun vuosi.
Kirjastopalvelut tavoittivat kaupunkilaiset entistä monipuolisemmin niin fyysisissä toimipisteissä, verkossa kuin virtuaalitapahtumissa.
Launeen kirjaston toiminta päättyi 1.1.2026 alkaen ja kirjasto sulki ovensa 31.12.2025. Launeen kirjasto kiittää asiakkaitaan yhteisistä vuosista.
Lahden kirjastojen kevään 2025 tapahtumateemana oli kansalaisvaikuttaminen, jonka myötä tapahtumissa syvennyttiin muun muassa vaalien informaatiovaikuttamisesta luonnonsuojeluun. Kansalaisvaikuttaminen näkyi laajasti niin vierailijoiden valinnassa kuin myös nuorten yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen innostamisessa. Syksyn 2025 tapahtumateemana oli Lahti 120-vuotta, jonka myötä tapahtumissa syvennyttiin Lahteen ja lahtelaisuuteen niin kauniiden muistojen ja runojen kuin vaikuttavien kirjailijavieraiden kautta.
Kasvua fyysisissä käynneissä ja lainauksissa
Lahden kirjastoissa kirjattiin vuoden aikana yhteensä 990 226 asiakaskäyntiä, mikä on 3,9 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Lähikirjastojen kävijämäärät kasvoivat vuonna 2025. Lähikirjastoissa vierailtiin vuoden aikana yhteensä 403 625 kertaa, mikä oli 5,7 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Myös omatoimikäyttö lisääntyi: omatoimikävijöitä kirjattiin yhteensä 134 045, mikä oli 14,9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2024.
Pääkirjastossa kävijämäärät nousivat niin ikään. Vuonna 2025 pääkirjastossa asioitiin yhteensä 574 042 kertaa, mikä oli 3,7 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Myös lainausmäärät kehittyivät myönteisesti: vuoden aikana tehtiin 1 986 500 lainaa, mikä merkitsee 6 prosentin kasvua vuoteen 2024 verrattuna. Varauksia noudettiin vuoden 2025 aikana 174 825 kappaletta.
Yhteensä lähes 7 000 lahtelaista lasta tai nuorta osallistui kirjastonkäytön opastuksin, mediakasvatustuokioon tai kirjavinkkauksiin. Panostus lapsille ja nuorille tarjottavaan lukutaitotyöhön näkyy myös lainausluvuissa. Vuonna 2025 lasten ja nuorten kirjojen osuus kaikista kirjalainoista oli 48 %.
E‑aineistojen käyttö kasvoi ennätyksellisesti
E‑aineistojen suosio kasvoi voimakkaasti vuoden 2025 aikana. E‑lainauksia tehtiin yhteensä 139 919, mikä on 71,8 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Vuonna 2025 Lahden kirjastot panostivat e-aineistojen markkinointiin kirjaston asiakkaille. Asiakkaat löysivätkin hyvin kansallisen E-kirjaston, joka on ollut käytössä Lahdessa 2024 alkaen.
Myös Lastu-verkkokirjaston palvelut tavoittivat käyttäjiä aiempaa laajemmin: verkkoasiointia kirjattiin 1,45 miljoonaa käyntiä, kasvua 14 prosenttia vuodesta 2024.
Tapahtumatarjonta laajeni – virtuaalitapahtumien suosio jatkui
Kirjasto järjesti lukuisia tapahtumia ja kampanjoita yhteistyössä eri tahojen kanssa.
Kirjastoissa järjestettiin erätaukokeskusteluja, joissa keskusteltiin kirjastomuistoista sekä kirjaston merkityksestä. Lahden kaupunginkirjasto ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva jatkoivat luovaa yhteistyötä myös viime syksynä Malvan Muodonmuutoksia-näyttelyn tunnelmissa.
Kirjastoissa järjestettiin vuonna 2025 yhteensä 457 tapahtumaa, mikä on 16 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tapahtumissa kirjattiin yhteensä 8 717 käyntiä, mikä on hieman edellisvuotta vähemmän.
Virtuaalitapahtumien suosio jatkoi kasvuaan. Vuonna 2025 niihin osallistui 1 550 henkilöä, mikä on 31,1 prosenttia enemmän kuin vuonna 2024 ja 112,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2023.
Monipuolisia ja saavutettavia palveluja
Vuonna 2025 Lahden kaupunginkirjasto jatkoi vahvaa kehitystään monikanavaisena tilana ja palveluna palvellen kaupunkilaisia niin fyysisissä tiloissa kuin verkossa. Asiakkaat käyttivät aktiivisesti kaikkia palvelukanavia, ja erityisesti digitaalisten palveluiden sekä omatoimikirjaston käyttö vahvistui selvästi.
Lahden kaupunginkirjaston juhlavuoden avaa loistava tapahtumakevät. Juhlistetaan yhdessä lukemisen ja sivistyksen kulttuuria – tervetuloa mukaan yhteiseen juhlavuoteemme!
Lahden kirjastojen kevään 2026 tapahtumateemana on Lahden kaupunginkirjasto 150 vuotta, jonka myötä tapahtumissa näkyy entistä syvemmin kirjaston henki, vaikuttavuus ja uudistumiskyky, joka kantaa yhteiskuntaa ja yksilöä aikojen yli.
Kirjaston juhlavuoden avajaisia vietetään 18.2. pääkirjastolla, jonne kirjaston arvojen mukaisesti kutsun on saanut ihan jokainen. Avajaistilaisuudessa nautitaan juhlapuheista ja musiikkiesityksistä sekä nostetaan malja kirjaston menneelle ja tulevalle. Juhlapuhujina kuullaan Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Mannista, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Marju Markkasta sekä sivistysjohtaja Mikko Mäkelää.
– On aivan erityistä juhlistaa kirjaston 150-vuotista taivalta yhdessä asiakkaiden kanssa. Toivotamme jokaisen mukaan avajaisiin avaamaan kanssamme kirjaston hienoa juhlavuotta, kertoo kirjaston tapahtumista vastaava palvelupäällikkö Terhi Lehti.
– Lahden kirjaston tarina on jatkunut jo toista sataa vuotta, ja nyt kirjoitamme yhdessä uuden luvun, jossa elinikäinen oppiminen, monilukutaito ja lukemisen kulttuurit kuuluvat kaikille, Lehti jatkaa. Juhlavuoden kunniaksi kirjasto myös jalkautuu entistä enemmän. Keväällä ja kesällä kirjasto suuntaa pop-up-tyyliin kaupungille asukkaiden luo esittelemään palveluitaan, josta tarkemmat tiedot julkaistaan kevään aikana.
Helmikuussa toimittaja-tietokirjailija Johanna Vehkoo vierailee Nastolan kirjastossa kertomassa painavaa ja ajankohtaista asiaa disinformaatiosta verkossa tekoälyn aikakaudella. Vierailua voi seurata myös livekatsomosta pääkirjaston auditoriossa.
Maaliskuussa Kirjaston päivänä pääkirjasto saa vieraakseen Finlandia-palkitun Anni Kytömäen, jonka laajasti luetut, herkkävireiset romaanit välittävät ajatuksia niin luonnonsuojelun kuin historian monimuotoisuudesta.
Musiikkitapahtumien osalta maaliskuussa pääkirjastossa virittäydytään laulaja-kitaristi Jonne Järvelän ja Korpiklaanin tarinaan. Maaliskuussa myös muusikko Samae Koskinen vierailee Renkomäen kirjastossa kertomassa tuoreesta esikoiskirjastaan. Huhtikuussa pääkirjastossa vierailee, pitkän linjan musiikkitoimittajanakin tunnettu, Ari Väntänen, joka on kirjoittanut menestyskirjoja Hanoi Rocksista ja Apulannasta Stam1naan.
Lasten tapahtumien ilo kuuluu myös kevääseen. Lukuviikolla 20.–26.4.2026 vietetään ensi kertaa maagista Fantasiaviikkoa, jonka myötä tapahtumia on jokaisessa Lahden kirjastossa pitkin viikkoa. Lahden pääkirjastoon saapuu silloin vieraaksi myös huippusuosittu Booktok-ajan fantasiakirjailija S.K. Rosted.
Lisäksi pääkirjaston maksuttomat elokuvanäytökset saavat jatkoa. Näytöksissä katsotaan elokuva sekä keskustellaan siitä. Vauvakinoissa elokuvat ovat suunnattu lasten ja taaperoiden vanhemmille sekä hoitajille ja Leffakerhossa nähdään kaikille suunnattuja elokuvia voimassa olevien ikärajojen puitteissa.
Lukupiirejä on keväällä myös jokaisessa Lahden kirjastossa. Lisäksi pääkirjastossa perinteisemmän lukupiirin rinnalla nähdään myös uutuus Vauvavuoden lukupiiri, joka on erityisesti suunnattu vanhemmille vauva-arjen keskellä.
Kielikaverit alkavat kokoontua myös pääkirjastolla, Nastolan ja Mukkulan kirjastojen lisäksi. Pääkirjastolla kokoontuu helmikuusta alkaen myös oma ryhmä äideille ja lapsille. Rennoissa kielikaveri-illoissa harjoitellaan helppoa suomea yhdessä: luetaan, kirjoitetaan ja puhutaan. Mukaan toivotaan myös suomenkielisiä juttukavereiksi! Kaupunginkirjasto tarjoaa kevään aikana runsaasti erilaisia tapahtumia, joihin kaikilla on vapaa pääsy. Tarjolla on tuttuja toistuvia tapahtumia, kuten satutuokioita tai käsityö- ja kirjoituspiirejä sekä digiopastusta.
Kirjaston kevään tapahtumaesitteeseen Kirjaston kevät on koottu pääkirjaston ja lähikirjastojen tapahtumat kevätkauden ajalle.
– Tapahtumaesite on tehty kirjaston asiakkaille oppaaksi, jonka avulla jokainen voi varmuudella löytää puhtia ja iloa kevääseen, kertoo Lahden kirjastojen viestinnästä vastaava kirjastopalvelukoordinaattori Nora Nordman.
– Mukaan tapahtumiin pääsee matalalla kynnyksellä, sillä kirjaston tapahtumat ovat aina ja edelleen maksuttomia sekä kaikille avoimia. Noudatamme kirjaston tiloissa ja tapahtumissa myös turvallisemman tilan periaatteita, Nordman kertoo.
– Tänä vuonna esite tarjotaan myös digitaalisessa muodossa, joten digiesitettä on kätevä lukea vaikka omalla mobiililaitteella, Nordman jatkaa.
Kirjaston tapahtumiin voi osallistua esteettömästi ja saavutettavasti. Osa kirjaston tapahtumista striimataan, jotta niitä on mahdollista seurata myös kotoa käsin. Striimattavat tapahtumat ovat merkittynä esitteeseen omalla logollaan, joten ne ovat helposti löydettävissä.
– Lisäksi luvassa on kirjastojen yhtenäisyyttä vahvistavia etäkatsomoita, jotka mahdollistavat yhdessä kirjastossa pidettävän tapahtuman seuraamisen myös toisesta kirjastosta käsin, Nordman kertoo.
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto, palvelupäällikkö, Terhi Lehti, p. 044 416 3239, terhi.lehti@lahti.fi
Lahden kaupunginkirjasto kirjastopalvelukoordinaattori, viestintä, Nora Nordman, p. 044 416 4103, nora.nordman@lahti.fi
lastu.finna.fi
Kevään tapahtumaesitteen voi käydä noutamassa kirjastoista. Kirjaston kevään tapahtumat löydät myös digiesitteenä.
Kannessa kirjailija Anni Kytömäki. (Kuva: Liisa Valonen / Gummerus)
Orimattilan pääkirjastossa on tarjolla sekä henkilökohtaista opastusta ajanvarauksella että kaikille avoimia ja maksuttomia opastustilaisuuksia, joihin ei tarvitse varata aikaa.
Henkilökohtaiset digiopastukset ovat 14.1.-27.5.2026 keskiviikkoisin klo 12-13. Yhden opastuksen kesto 30 min. Ajanvaraus tiistaihin klo 16 mennessä puh. 044-781 3568 tai orimattilan.kirjasto@orimattila.fi.
Kaikille avointa digiopastusta järjestää Wellamo-opisto yhteistyössä kirjaston kanssa seuraavasti. Voit tulla oman laitteen (älypuhelimen, tabletin, kannettavan tietokoneen) kanssa tai ilman. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja kaikille avoimia eivätkä vaadi ennakkoilmoittautumista.
ti 20.1. klo 13-15 ti 3.2. klo 13-15 ti 17.2. klo 13-15 ti 3.3. klo 13-15 ti 17.3. klo 13-15 ti 31.3. klo 13-15 ti 14.4. klo 13-15 ti 28.4. klo 13-15 HUOM! Näiden opastuskertojen päivät muuttuneet: ti 12.5.19.5. klo 13-15 ti 26.5.2.6. klo 13-15
Launeen kirjasto kiittää asiakkaitaan yhteisistä vuosista. Launeen kirjasto sulki ovensa 31.12.2025.
Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta päätti syksyllä 2024 yksimielisesti lakkauttaa Launeen kirjaston 1.1.2026 lukien.
Etelä-Lahdessa palvelevat Renkomäen kirjasto, Liipolan kirjasto sekä kirjastoauto. Lounais-Lahdessa palvelee Kärpäsen kirjasto. Käytössä ovat myös pääkirjasto sekä Lahden muut lähikirjastot Ahtiala, Jalkaranta, Mukkula ja Nastola.
Lisätiedot
Lahden kaupunginkirjasto
Pirita Rautavuo Palvelupäällikkö, lähikirjastopalvelut pirita.rautavuo@lahti.fi p. 044 483 1513
Renkomäen kirjasto
Orimattilankatu 103 15680 Lahti
Liipolan kirjasto
Ostoskatu 3 15500 Lahti
Kärpäsen kirjasto
Kasakkamäentie 16 15800 Lahti
Kaikki Lahden kirjastot ja lisätiedot lastu.finna.fi
Orimattilan kirjastosta varastettiin tiistai-iltana 25.11. asiakaspalvelun tietokoneita. Varkaus havaittiin seuraavana aamuna, ja koneet tyhjennettiin etäyhteydellä.
Alustavien selvitysten perusteella Lastu-kirjastojen yhteisen asiakasrekisterin tiedot eivät ole vaarantuneet, eikä tietosuojaloukkauksia ole tapahtunut. Olemme myös tehneet kaikki tarvittavat toimenpiteet varmistaaksemme, ettei anastetuilta koneilta ole pääsyä jatkossakaan rekisteriin.
Lahden kaupunki on hoitanut asiasta rekisterinpitäjän lakisääteiset velvoitteet tietosuojavaltuutetun toimistolle.
Jos asia ja henkilötietojesi käyttö kirjastojärjestelmässä mietityttää, voit olla tarvittaessa yhteydessä omaan kirjastoosi.
Lahden kirjastot kartoittavat kirjastojen hyvinvointivaikutuksia. Asiakaskysely avoinna 7.12. saakka.
Lahden kaupunginkirjasto koordinoi Vaikuttava kirjasto – hyvinvointivaikutukset näkyviksi -hanketta, jossa on mukana 12 kirjastoa neljästä maakunnasta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto AVI:n rahoittaman hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä kirjastojen hyvinvointivaikutuksista sekä kehittää keinoja niiden näkyväksi tekemiseen.
Lahden kaupunginkirjasto selvittää kirjastojen hyvinvointivaikutuksia osana seudullista hanketta. Kirjaston kattavat palvelut edistävät ja tukevat monipuolisesti lukutaitoa, oppimista ja osallisuutta, mutta vaikutusten mittaaminen on ollut haastavaa. Hanke auttaa ymmärtämään kirjastojen merkitystä, kehittämään palveluja ja vahvistamaan yhteistyötä sekä kirjastojen roolia hyvinvoinnin edistäjinä.
Vaikuttava kirjasto -hankkeen asiakaskysely on avoinna 17.11.–7.12.2025. Vastaa asiakaskyselyyn ja kerro, miten käytät kirjastoa ja millaisia hyvinvointivaikutuksia kirjastopalveluilla on arjessasi. Vastauksesi auttaa tekemään kirjastojen merkityksen näkyväksi ja kehittämään palveluja.
Nastolan kirjastossa on ollut syksyn aikana huomattavaa häiriökäyttäytymistä ja ilkivaltaa.Muistutathan kirjastossa kaikkien viihtyvyyden takaavat pelisäännöt.
Nastolan kirjastossa on ollut syksyn aikana huomattavaa häiriökäyttäytymistä ja ilkivaltaa. Omatoimiaikojen lisäksi myös palveluaikoina kirjaston henkilökunta on joutunut puuttumaan päivittäin häiritsevään käyttäytymiseen. Palautetta häiritsevästä käytöksestä on tullut myös muilta asiakkailta.
Kirjasto on kaikkien yhteinen olohuone, jonka tulee säilyä viihtyisänä tilana jokaiselle. Kirjasto on turvallinen tila niin asiakkaille kuin henkilökunnalle. Jokaisen vastuulla on osaltaan huolehtia yhteisen tilan turvallisuudesta.
Jos havaitsette kirjastossa häiriökäyttäytymistä tai väärinkäytöksiä, kannustamme puuttumaan tilanteeseen ystävällisesti ohjaamalla. Mikäli tämä ei riitä, omatoimikirjastossa on hälytyspainikkeita vartijan kutsumista varten. Rikosepäilyissä tulee aina soittaa poliisille.
Omatoimikirjastoon tulee kirjautua omalla kirjastokortilla ja PIN-koodilla. Samalla ovenavauksella ei saa päästää sisään muita henkilöitä, poikkeuksena omat perheenjäsenet. Alle 15-vuotias tarvitsee omatoimiajan käyttöön huoltajan luvan. Huoltaja vastaa sekä lapsensa toiminnasta että mahdollisesti tämän muiden sisään päästämien henkilöiden toiminnasta omatoimiajalla.
Kirjaston henkilökunta neuvoo mielellään omatoimiajan käytössä.
Lämpimästi tervetuloa kirjastoon!
Lisätiedot
Lahden kaupunginkirjasto
Pirita Rautavuo palvelupäällikkö, lähikirjastopalvelut pirita.rautavuo@lahti.fi 044 483 1513
Hanna Hölttä Vastaava kirjastonhoitaja hanna.holtta@lahti.fi 044 79 09 335
Lahden kaupunginkirjastolla on avoinna kysely liittyen Lastu-kirjastojen aikuisten lukudiplomiin. Osallistumaan kutsutaan rohkeasti kaikenikäisiä.
Onko sinulla kirjaehdotuksia vuoden 2026 lukudiplomiin? Kerro ne meille!
Ehdota kirjaa ensi vuoden lukudiplomin uuteen aihekategoriaan. Asiakkaiden suosituksista koostettuun Asiakkaiden valinnat -kategoriaan valitaan* kymmenen teosta, joiden genre voi olla mitä tahansa kaunokirjallisuudesta tietokirjallisuuteen, sarjakuvista runoihin.
Voit myös kommentoida ja peukuttaa muiden jättämiä ehdotuksia.
Kaikkien ehdotuksen jättäneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja.
Mikä on aikuisten lukudiplomi?
Lastu-kirjastojen aikuisille suunnattu lukudiplomi suoritetaan lukemalla yksi kirja vähintään kymmenestä eri aihekategoriasta. Lukudiplomin tavoitteena on innostaa lukemaan. Lukudiplomilla on Facebook-ryhmä, jossa jaetaan lukukokemuksia.
Kysely toteutetaan OmaLahti.fi -sivustolla, joka on Lahden kaupungin osallistamisen ja vaikuttamisen sivusto, jossa voit antaa mielipiteesi Lahtea koskevista ajankohtaisista asioista. Sivustolle tulee rekisteröityä sekä kirjautua.
* Kirjaston henkilökunta valitsee kirjaehdotuksista lukudiplomiin soveltuvat teokset ensi vuoden lukudiplomia työstettäessä. Huomioithan siis, että jokainen ehdotettu teos ei automaattisesti tule valituksi ensi vuoden lukudiplomiin.
Lisätiedot
Lahden kaupunginkirjasto kirjastopalvelukoordinaattori, viestintä, Nora Nordman, p. 044 416 4103, nora.nordman@lahti.fi
Lahden kaupunginkirjasto kutsuu Launeen kirjastoon kiitoskahveille sekä keskusteluun kirjastomuistoista ja kirjaston merkityksestä. Launeen kirjasto palvelee asiakkaitaan 31.12.2025 saakka.
Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta päätti syksyllä 2024 yksimielisesti lakkauttaa Launeen kirjaston 1.1.2026 lukien.
Lahden kaupunginkirjasto järjestää Launeen kirjastolla 13.11. ohjelmaa kiitokseksi asiakkaille. Luvassa on keskustelua ja kohtaamisia niin kahvin kuin kirjastomuistojen parissa.
Lämpöisiä kiitoskahveja vietetään Launeen kirjastossa joustavasti päivän aikana
Launeen kirjastolla on kahvia tarjolla klo 13–19 Launeen asiakkaille kiitokseksi yhteisistä vuosista ja asiakkuudesta. Paikalla asiakkaita tervehtimässä ovat Lahden kirjastopalvelujohtaja Salla Tammi sekä lähikirjastopalveluista vastaava palvelupäällikkö Pirita Rautavuo.
Kirjastomuistoja ja terveisiä voi jättää päivän mittaan omaksi ja toisten iloksi Launeen kirjastoon Kirjastomuistojen seinälle.
Ohjelmassa on myös kirjastopalveluiden esittelyä, kirjavinkkejä sekä tietoa muista Lahden kirjastoista, joissa voi jatkaa asiakkuutta ensi vuonna.
Kirjastomuistoja Launeelta 13.11. klo 17.00
Tervetuloa jakamaan muistojasi Launeen kirjastosta vuosien varrelta sekä keskustelemaan yhdessä.
Keskustelussa pohditaan myös, mitä lähikirjasto merkitsee.
Lahden kaupunginkirjasto kutsuu keskustelemaan kuntalaiset ja päättäjät.
Keskustelua käydään Erätauko-menetelmän hengessä, eli toisia kunnioittavasti kuunnellen ja omastamme jakaen. Keskustelun vetäjänä kirjastonhoitaja Johanna Nurminen.
Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Huom! Aiemmasta tiedosta poiketen tilaisuuteen ei ole ennakkoilmoittautumista.
Tervetuloa!
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto
Pirita Rautavuo palvelupäällikkö, lähikirjastopalvelut pirita.rautavuo@lahti.fi 044 483 1513
Kirjaston henkilöstön vuosittaista kehittämispäivää vietetään 31.10. Henkilöstön kehittämispäivä sulkee kirjastot, eikä kirjastoautopalvelu liikennöi.
Pääkirjasto on kiinni myös lauantaina 1.11. pyhäinpäivän vuoksi.
Omatoimet ovat auki normaalisti Ahtialan, Jalkarannan, Liipolan, Kärpäsen, Mukkulan, Nastolan ja Renkomäen kirjastoissa, joissa voi kaikissa asioida tuttuun tapaan omatoimisesti.
Omatoimikäyttö avoinna normaalisti. Kuvassa Liipolan kirjasto. Kuva: Johanna Kalliomaa / Lahden kaupunki
Kirjastoauton iltareitit ajetaan toistaiseksi pakettiautolla normaalin aikataulun mukaisesti. Kouluille ja päiväkodeille toimitetaan kirjakasseja tilausten mukaan, mutta reittejä ei ajeta. Kirjastoauton käytössä ilmenneiden häiriöiden vuoksi sille on tehty riippumaton tavarantarkistus. Tarkistuksessa ilmeni autotoimittajalta edellytettäviä korjaustarpeita.
Sähköinen kirjastoauto Saaga otettiin käyttöön syksyllä 2024. Käytön aikana sen toiminnassa on ilmennyt teknisiä ongelmia muun muassa moottorin suorituskyvyssä. Auto on ollut useita kertoja pois käytöstä. Näitä ongelmia ei ole saatu ratkaistua eikä autotoimittajan kanssa päästy asiassa yksimielisyyteen.
Kirjastoautolle on tehty riippumattoman tavarantarkastajan tarkastus. Tarkastuksen johtopäätöksenä kävi ilmi, että auto ei kaikilta ominaisuuksiltaan vastaa ostajan odotuksia.
Asian käsittely on kesken. Auton toimittajan kanssa tehdään yhteistyötä ja yritys on pyynnöstä toimittanut ehdotuksia tehtävistä korjauksista. Seuraavassa vaiheessa arvioidaan ehdotusten toteutettavuutta tarvittaessa yhdessä asiantuntijan kanssa ja päätetään jatkotoimenpiteistä. Mikäli korjaustoimenpiteistä ei päästä yhteisymmärrykseen, voidaan harkita asian viemistä eteenpäin oikeudellisin keinoin, esimerkiksi kaupan purun edellytysten arvioimiseksi.
Toistaiseksi kirjastoauton iltareitit ajetaan pakettiautolla
Toistaiseksi kirjastoauton iltareitit ajetaan pakettiautolla normaalin aikataulun mukaisesti. Iltareiteillä toimitetaan asiakkaiden varaamat aineistot. Lisäksi mukana on pieni määrä lainattavaa aineistoa, aikuisten uutuuksia sekä lasten ja nuorten aineistoa. Kouluille ja päiväkodeille viedään kirjakasseja pyydettäessä.
Aineistovarauksia kirjastoautoon voi tehdä Lastu-verkkokirjastosta. Varauksien tekemiseen saa tarvittaessa apua kirjastojen henkilökunnalta. Lukuvinkkejä varattaviin aineistoihin voi pyytää myös Lastu-vinkkaajat-palvelun kautta.
Kirjastoauto Sulka ei aja tiistaina, keskiviikkona eikä torstaina 23. - 25.9.2025 virkailijan täydennyskoulutuksen takia. Pahoittelemme asiakkaille aiheutuvaa haittaa ja aiemman tiedotuksen virhettä.
Lisätiedot ja uusinnat kirjaston asiakaspalvelusta p. 044 469 4278
Tilapäinen palvelukonsepti kirjastopaku toimittaa aineistot päiväkodeille ja kouluille sekä muille asiakkaille 11.9. alkaen.
Lahden kaupunginkirjasto aloittaa koulu- ja päiväkotireittien sekä iltareittien kiertämisen kirjastoauton tilapäisesti korvaavalla pakettiautolla torstaina 11.9.25. Iltareitit ajetaan ilmoitetun reittiaikataulun mukaisesti. Kouluille ja päiväkodeille viedään tarvittaessa kirjakasseja, mutta niissä ei käydä reittiaikataulun mukaisesti. Iltareiteillä toimitetaan asiakkaiden varaamat aineistot. Lisäksi mukana on pieni määrä lainattavaa aineistoa, aikuisten uutuuksia sekä lasten ja nuorten aineistoa.
Aineistovarauksia kirjastoautoon voi tehdä Lastu-verkkokirjastosta. Varauksien tekemiseen saa tarvittaessa apua kirjastojen henkilökunnalta. Lukuvinkkejä varattaviin aineistoihin voi pyytää myös Lastu-vinkkaajat-palvelun kautta.
Lahden kirjastoauto Saaga on toistaiseksi pois reiteiltä teknisen vian vuoksi. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa.
Seuraa tiedotusta verkkokirjastossa lastu.finna.fi.
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto palvelupäällikkö, hankinta- ja logistiikkapalvelut, Johanna Mattila p. 044 416 3228, Johanna.Mattila@lahti.fi
Kirjastopaku korvaa kirjastoauton tilapäisesti 11.9.2025 alkaen.
Viime syksynä alkanut yhteistyö Kaupunginkirjaston ja Malvan välillä jatkuu. Malvan Muodonmuutoksia–näyttelyn tunnelmissa Lahden pääkirjastolla voi syksyllä kirjoittaa ja inspiroitua muodonmuutoksesta.
Lahden pääkirjaston aineistonäyttely: Muodonmuutoksia
1.9-21.9.2025 | Lahden pääkirjasto, 1. krs Näyttelyn aineisto koostuu tieto- ja kaunokirjoista, jotka käsittelevät Malvan Muodonmuutoksia-näyttelyn teemoja, kuten kehollisuutta ja luontosuhdetta. Lisäksi esillä on nykytaidetta käsitteleviä teoksia. Aineistonäyttelystä jokainen voi lainata lukemista näyttelyn teemoihin liittyen.
Muodonmuutoksia-kirjoituspaja
ti 30.9.klo 17.30 | Lahden pääkirjaston Monitoimitila, 2. krs Kirjoituspajassa haetaan inspiraatiota Malvan Muodonmuutoksia-näyttelyn teemoista ja tehdään niihin liittyviä harjoituksia. Muodonmuutoksia-näyttely käsittelee monipuolisesti ihmisen olemassaoloa, kehollisuutta, muutosta ja luontosuhdetta. Sopii kaiken tasoisille kirjoittajille, erityisosaamista ei tarvita. Kirjoituspajan vetää kirjastonhoitaja Johanna Nurminen.
Tervetuloa Malvaan ja Kaupunginkirjastoon!
Lisätietoja
Lahden kaupunginkirjasto Nora Nordman, kirjastopalvelukoordinaattori, viestintä p. 044 416 4103, nora.nordman@lahti.fi
Lahden omatoimikirjastojen kirjautumisessa esiintyy teknistä häiriötä.
Omatoimikirjastojen kirjautumisessa voi toistaiseksi esiintyä lyhyitä, muutaman minuutin katkoja, jotka estävät hetkellisesti omatoimikirjaston käytön.
Mikäli et pääse kirjautumaan ja näyttö muuttuu punaiseksi, odotathan kunnes näyttö muuttuu takaisin siniseksi ja kokeile kirjautumista uudelleen.
Katkojen syytä selvitetään edelleen. Pahoittelemme mahdollista haittaa.
Launeen kirjasto palvelee asiakkaita normaalisti 31.12.2025 saakka. Toiminnan päättyessä iso osa kokoelmasta sijoitetaan muihin kirjastoihin.
Tiedotamme syksyn aikana Launeen kirjaston asiakkaita käytännön palveluasioista. Lakkauttaminen saattaa aiheuttaa loppuvuodesta muutoksia esimerkiksi lainojen eräpäiviin tai varausten noutopaikkaan.
Etelä-Lahdessa Launeen kirjaston asiakkaita palvelevat myös Renkomäen kirjasto, Liipolan kirjasto sekäkirjastoauto Saaga. Käytössä ovat myös pääkirjasto sekä Lahden muut lähikirjastot Ahtiala, Jalkaranta, Kärpänen, Mukkula ja Nastola.
Kirjastoautoreiteissä on huomioitu Launeen kirjaston lakkauttaminen. Syksyn uudistuneet reitit on suunniteltu muutosta ennakoiden, ja pysäkit ovat täydentyneet muun muassa Launeen perhepuiston uudella kirjastoautopysäkillä. Kartoitamme syksyn aikana asiakkaiden toiveita kirjastoauton pysäkeistä. Kuntalaisilla on näin mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitkä pysäkit palvelisivat kaikkein parhaiten Launeen asukkaita vuodesta 2026 lähtien.
Launeen kirjastossa vietetään 13.11. Kirjastomuistoja Launeelta -iltaa, jossa jaetaan muistoja Launeen kirjastosta vuosien varrelta sekä pohditaan yhdessä lähikirjaston merkitystä.
Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta päätti syksyllä 2024 yksimielisesti lakkauttaa Launeen kirjaston 1.1.2026 lukien.
Lisätiedot:
Pirita Rautavuo Palvelupäällikkö, lähikirjastopalvelut pirita.rautavuo@lahti.fi / p. 044 483 1513
Lahden kaupunginkirjaston syksyn tapahtumat käynnistyvät elokuussa. Kirjaston tapahtumasyksy on täynnä Lahtirakkautta, niin pieniä ympäristötekoja läheltä kuin muistoja sekä globaalistikin koskettavia teemoja, taattua musiikin iloa sekä tapahtumauutuutena maksuttomia elokuvanäytöksiä.
Lahden kirjastojen syksyn 2025 tapahtumateemana on Lahti 120-vuotta, jonka myötä tapahtumissa syvennytään Lahteen ja lahtelaisuuteen niin kauniiden muistojen ja runojen kuin vaikuttavien kirjailijavieraiden kautta.
Syyskuun kirjailijavieraana nähdään nastolalainen Timo Sandberg, jonka kynästä jännittävä historia puhaltuu henkiin vangitsevalla tavalla. Sandberg on tuottelias kirjailija ja dekkaristi muun muassa palkittujen Lahteen sijoittuvien Otso Kekki -jännityskirjojen takana.
– Tavoitteenamme on laatia vuosittain mahdollisimman ajantasainen, mutta myös teemallisesti kiinnostava sekä laajasti kuntalaisia palveleva sekä ilahduttava kokonaisuus, kertoo kirjaston tapahtumista vastaava palvelupäällikkö Suvi Haikola.
Syksyn tapahtumissa olemme huomioineet Lahden kaupungin 120-v juhlavuoden kattavasti esimerkiksi paikallisilla kirjailijavierailla, Haikola jatkaa.
Lahtirakkaus näkyy myös pienissä, jokapäiväisissä ympäristöteoissa, kun Suomen luonnon viikolla järjestetään Miniroskistyöpaja, joka kannustaa jokaista huolehtimaan elinympäristöstään.
Syksyn tapahtumat tulvivat Lahti 120 -teemaisia tapahtumia, saadaan nauttia niin Lahtelaisesta runoillasta kuin Lahti-teemaisesta musavisasta. Marraskuun Erätaukokeskustelussa kaivetaan kuuluviin kaikenkirjavia kirjastomuistoja Launeen kirjastosta sekä pohditaan lähikirjastojen merkitystä.
– On erityisen hienoa juhlistaa Lahden juhlavuotta yhdessä kuntalaisten kanssa Lahtea ja lahtelaisuutta monipuolisesti esiintuovan tapahtumatarjonnan kautta, Haikola summaa.
Syyskuussa Lahden pääkirjastoon saapuu fantasiakirjailija Magdalena Hai. Hai voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon Sarvijumala-teoksellaan vuonna 2023. Lokakuussa vieraana nähdään Ylen toimittaja Maxim Fedorov, joka on seurannut yli kolmen vuoden ajan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa lähietäisyydeltä ja kirjoittanut tämän pohjalta teokset Minun Ukrainani ja Sodan näyttämöt. Fedorovilta ilmestyy tänä vuonna kolmas kirja, joka kertoo Suomen ja Ukrainan kahdenvälisistä suhteista neuvostoaikana sekä Fedorovin omien ukrainalaisten juurien etsimisestä. Marraskuussa Pohjoismaisen kirjailijaviikon kirjailijavieraaksi saapuu Kaj Korkea-Aho, jonka romaani Punainen Huone (2021) oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston sekä Runeberg -palkinnon saajaksi.
Lasten tapahtumien laadukasta antia nähdään myös syksyn ohjelmistossa. Liipolan ja Mukkulan kirjastoissa pidetään syyskuussa alakoululaisille suunnattu Kuvituspaja, jossa ilmeikkäiden ihmis- ja eläinhahmojen suunnitteluun tutustutaan helppojen perusmuotojen avulla. Joulukuussa puolestaan Linnateatteri saapuu pääkirjaston auditorioon ohjelmistossaan hulvaton Tatun ja Patun outo uninäytelmä.
Musiikkitapahtumien osalta elokuussa kuullaan Preludios Americanos, taidokasta kitaramusiikkia neljästä eri Etelä-Amerikan maasta, kun diplomikitaristi Janne Lehtinen konsertoi pääkirjaston musiikkialueella. Lokakuussa puolestaan nautitaan valloittavasta elokuvamusiikista, kansainvälistäkin mainetta niittäneen, paikallisen sellisti ja mezzosopraano Seeli Toivion konsertissa. Musiikkitapahtumien osalta hienon suosion myötä syksyn ohjelmistossa jatkuu myös huikea Kirjasto Open Stage, jossa lava on vapaa kaikille ja kuka tahansa musiikkia soittava, laulava tai lausuva artisti, duo tai muu kokoonpano on tervetullut esiintymään kirjastoon. Avointa lavaa isännöi Lahden legendaarisen Ravintola Torven pitkäaikaisen Akustisen klubin vetäjänäkin tunnettu, laulaja-lauluntekijä Ville Kujala.
Tämän syksyn tapahtumauutuutena käynnistyvät Kirjaston elokuvanäytökset. Maksuttomia näytöksiä on pääkirjastossa kahdenlaisia, useat kohderyhmät huomioiden. Vauvakinoissa elokuvat ovat suunnattu lasten ja taaperoiden vanhemmille sekä hoitajille ja Leffakerhossa nähdään niin komediaa, draamaa kuin kauhuakin. Leffakerhon elokuvat ovat suunnattu kaikille voimassa olevien ikärajojen puitteissa. Joulukuussa leffakerhon näytöksessä pidetään ihastuttava Jouluelokuvamaraton, jolloin elokuvat alkavat pyörimään jo päivällä.
Marraskuun suuressa pelitapahtuma Game Överissä pääsevät pelaamaan ihankaikki. Peliviikon riemukas tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille peleistä ja pelikulttuurista kiinnostuneille.
Kaupunginkirjasto tarjoaa syksyn aikana runsaasti erilaisia tapahtumia, joihin kaikilla on vapaa pääsy. Tarjolla on tuttuja luku-, käsityö- ja kirjoituspiirejä sekä digiopastusta. Lapsille sekä lapsiperheille on myös paljon toistuvia tapahtumia, kuten satutuokioita.
Kirjaston tapahtumaesitteen voi käydä noutamassa kirjastoista, ja tapahtumiin voi tutustua myös kirjaston verkkosivuilla, Tapahtumakalenteri, lastu.finna.fi (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Tapahtumaesitteeseen on koottu pääkirjaston ja lähikirjastojen tapahtumat elo-joulukuun ajalle.
– Tapahtumaesite on tarkoitettu ikään kuin kartaksi, jonka avulla jokainen voi varmuudella löytää iloa ja tekemistä syksyyn, kertoo Lahden kirjastojen viestinnästä vastaava kirjastopalvelukoordinaattori Nora Nordman.
– Mukaan tapahtumiin pääsee matalalla kynnyksellä, sillä kirjaston tapahtumat ovat aina ja edelleen maksuttomia sekä kaikille avoimia. Noudatamme kirjaston tiloissa ja tapahtumissa myös turvallisemman tilan periaatteita, jotta kaikille taataan turvallinen osallistumiskokemus, Nordman jatkaa.
– Tapahtumaesitettä voi noutaa itselleen sekä viedä omia kappaleita myös perheenjäsenille sekä ystäville, ja jokainen voi näin valmiiksi merkkailla ja suunnitella, miten kirjaston upeaa tapahtumatarjontaa aikookaan syksyn aikana hyödyntää. Itse esitteen tuotannon takana on myös huikea määrä henkilökunnan osaamista sekä työtunteja, joten toki me toivomme, että mahdollisimman moni noutaa maksuttoman esitteen syyskauden omaksi aarrekartakseen, Nordman korostaa.
Kirjaston tapahtumiin voi osallistua esteettömästi ja saavutettavasti. Osa kirjaston tapahtumista striimataan, jotta niitä on mahdollista seurata myös kotoa käsin.
– Tänä syksynä olemme myös merkinneet striimattavat tapahtumat esitteeseen omalla logollaan, joten ne ovat helposti löydettävissä – on tärkeää huomioida, että on mahdollisuus myös osallistua saavutettavasti sekä esteettömästi ja tuoda se myös selkeästi esille, Nordman iloitsee.
Kirjastojen tapahtumat ovat kaikille yhdenvertainen mahdollisuus osallistua. Ne tarjoavat tilaisuuden luotettavaan tiedon saantiin ja kulttuuriin. Tapahtumia järjestetään lukutaidon ja aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi sekä kunnan elinvoiman ylläpitämiseksi.
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto, palvelupäällikkö, Suvi Haikola, p. 044 416 3239, suvi.haikola@lahti.fi
Lahden kaupunginkirjasto kirjastopalvelukoordinaattori, viestintä, Nora Nordman, p. 044 416 4103, nora.nordman@lahti.fi
Kuva: Magdalena Hai (Kuvaaja: Piritta Häkälä)Kuva: Seeli Toivio (Kuvaaja: Ville Paul Paasimaa)Kuva: Timo Sandberg (Kuvaaja: Jukka Sandberg)Kuva: Maxim Fedorov (Kuvaaja: Heorhi Voronov)
Kirjastoauto Saagan syksyn reitit ovat uudistuneet ja liikennöinti on alkanut 1.8. alkaen. Reittimuutokset perustuvat asiakkailta saatuun palautteeseen sekä ennakoivat vuoden 2026 Launeen kirjaston lakkauttamista. Uusia pysäkkejä on 13, ja 11 pysäkkiä poistuu käytöstä.
Launeelle on tullut peräti kolme uutta pysäkkiä. Kirjastoauto pysähtyy osoitteissa Mäntsäläntie 37 ja Etelätie 24 parillisilla viikoilla. Lisäksi Launeen perhepuistossa käydään jatkossa joka perjantai klo 18.45–19.05.
– Launeen perhepuisto on kiinnostava uusi pysäkki, kertoo kirjastoautopalvelusta vastaava palvelupäällikkö Johanna Mattila.
– Toivomme, että puistossa viihtyvät perheet löytävät tiensä myös kirjastoauton palveluiden pariin, Mattila jatkaa.
Etelä-Lahdessa asiakkaita palvelevat kirjastoauton lisäksi Renkomäen kirjasto ja Liipolan kirjasto. Näissä toimipisteissä kirjaston tiloja ja aineistoja voi käyttää myös omatoimisesti joka päivä klo 6–22.
Kirjastoauto tuo aineistot lähelle asiakkaita. Varaamalla aineistoa etukäteen asiakkaalla on käytössään koko Lastu-kirjastojen kokoelma.
Asikkalan kirjastoon on avautunut kesällä kaikille avoin tila, jossa voi esimerkiksi editoida videoita tai vaikka käyttää ompelukonetta tai tehdä pinssejä.Siellä on kirjaston asiakkaiden käytössälaminointikone, ompelukone, pinssikone, teräskierre-sidontalaite, kehyspahvileikkuri, skanneri, VHS- ja C-kasettien digitointilaitteet sekä studio-pc editointiin.
Medianurkan käyttö on maksutonta, mutta osaan laitteista tarvitaan materiaaleja, joita voi ostaa kirjaston asiakaspalvelusta. Tällaisia ovat esimerkiksi laminointitaskut, pinssiaihiot, sidontakammat ja muistitikut. Medianurkan rakentamisen yhteydessä kirjastoon hankittiin myös lainattavaksi Zoom H5 -äänitallennin ja N-GO 4K -action-kamera. Näitä pystyy lainaamaan ainoastaan kirjaston asiakaspalvelun kautta.
Varaa oma aikasi Timlen kautta
Medianurkka on kaikkien käytettävissä, ja sitä voivat hyödyntää myös esimerkiksi yhdistykset materiaalien tuottamiseen omaan käyttöönsä.
Medianurkkaa voi varata käyttöön osoitteesta asikkala.timle.fi. Maksimiaika yhdelle varaukselle on neljä tuntia. Medianurkka ei ole käytettävissä kirjaston omatoimiaikoina. Kirjaston asiakaspalvelusta saa avaimen kaappiin, jossa on suurin osa käytettävissä olevista laitteista. Medianurkasta löytyy myös projektilokeroita, joissa voi hetkellisesti säilyttää keskeneräisiä töitä. Tilassa olevasta kansiosta löytyy yksityiskohtaisia ohjeita.
Medianurkka on tarkoitettu itsenäiseen työskentelyyn, mutta myös apua on tarvittaessa saatavilla.
Kirjaston mediaohjaaja on valmistelemassa työpajoja ja ryhmäopastuksia, joiden aikataulut tarkentuvat myöhemmin. Häneltä voi myös tarvittaessa kysyä henkilökohtaista opastusta.
Kirjaston Medianurkassa voit esimerkiksi tehdä rintamerkkejä pinssikoneella.
Lahden pääkirjaston kokoustilojen käyttöaika muuttuu: yksi asiakas voi käyttää tiloja enintään 6 tuntia viikossa, ja yksi varaus voi kestää korkeintaan 3 tuntia.
Muutos astuu voimaan 1.8.2025 ja koskee myös ryhmätyötiloja. Muutoksen taustalla on kasvava kysyntä maksuttomille työskentelytiloille. Rajoituksilla pyritään varmistamaan, että mahdollisimman moni asiakas pääsee hyödyntämään tiloja tasapuolisesti. Uusi käytäntö edistää tilojen oikeudenmukaista ja tehokasta käyttöä.
Kirjastoauto Sulka lähtee reitille 11.8.2025. Uusia tai muokattuja pysäkkejä ovat Rainion päiväkoti, Roni, Pääsinniemi, Vierumäen opisto ja Sale sekä Tori. Aikatauluja saa kirjastoautosta, kirjastosta ja kirjastoauton lastu.finna.fi -verkkosivuilta.
Lisätietoja kirjastoautovirkailija Teemu Seger, p. 050 025 4416
Kirjaston digiopastuksissa saat apua tietokoneen, tabletin ja älypuhelimen käyttöön sekä kirjaston e-palveluihin. Ota mukaan oma laite tai harjoittele kirjaston koneella.
Digipiste 13.8.2025 alkaen keskiviikkoisin 10 – 12 kirjaston lehtisalissa (Virtakatu 1). Kävijät opastetaan tulojärjestyksessä, ei ajanvarausta.
Henkilökohtainen opastus (max 30 min) tiistaisin klo 13.30–15.30 Spotissa Kirkkokatu 8. Varaa aika (4.8.2025 alkaen) mediaohjaajalta p. 044 469 4374.
Lahden kirjastoauto Saaga on kesätauolla 1.-31.7. Tänä aikana auto ei aja reittejä.
Kirjastoautosta lainatulle aineistolle ei tule pidempää laina-aikaa heinäkuun tauon ajaksi. Aineistovarausten noutoaika pitenee. Jo autossa odottavien varausten noutoaikaa on pidennetty 17.8. asti, sekä uusien varausten noutoajaksi tulee 20.8.
Lainat voit kesätauon aikana palauttaa kirjaston lähimpään toimipisteeseen. Lainat voi myös uusia verkkokirjastossa. Voit uusia lainat viisi kertaa, mikäli niihin ei kohdistu varauksia.
Varaukset kesätauon aikana voit noutaa pääkirjastolta.
Muissa kirjastoasioissa voit heinäkuun aikana olla yhteydessä lähimpään kirjaston toimipisteeseen.
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto Palvelupäällikkö, lähikirjastopalvelut Pirita Rautavuo p. 044 483 1513 Pirita.Rautavuo@lahti.fi
Lahden kaupunginkirjasto Palvelupäällikkö, hankinta- ja logistiikkapalvelut, Johanna Mattila p. 044 416 3228 Johanna.Mattila@lahti.fi
Päijät-Hämeen liitto tuo jokaiseen Päijät-Hämeen kuntaan lainattavan taidelaukun, jonka avulla asukkaat voivat kokeilla taiteen tekemistä omassa arjessaan ja innostua taiteesta.
Taidelaukku lainataan kirjastosta, ja jokaisessa kunnassa on yksi laukku lainattavana. Laukut liikkuvat ainoastaan oman kuntansa kirjastopalvelun sisällä. Taidelaukkujen laina-aika on kaksi viikkoa.
Taidelaukut sisältävät ohjeita ja vinkkejä taiteen tekemiseen eri teemoilla. Jokaisessa kunnassa on oma uniikki laukkunsa. Laukkuja on ollut tekemässä kahdeksan taiteilijaa.
Idea taidelaukkujen käyttöön on lähtenyt Asikkalasta, jossa on ollut jo aiemmin lainattavissa sanataidesalkkuja. Nyt toimintaa laajennetaan koko Päijät-Hämeen alueelle. Projekti on osa hanketta, jonka tavoitteena on kehittää kuntien kulttuuritoimintaa ja edistää taiteen saavutettavuutta. Laukkujen konseptista ja kokoamistyöstä vastasi Laura Mellanen, joka toimi Päijät-Hämeen liiton maakuntataiteilijana. Laukut on valmistettu osana Päijät-Hämeen kulttuuriverkko -hanketta, jonka rahoitti Päijät-Hämeen liitto sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.
Lahden pääkirjastossa on avoinna Kirjan Kiertorata -kierrätyspalvelu. Vastuullisuuteen kannustava keräys jatkuu pääkirjastossa 30.6. asti ja on avoinna Renkomäen kirjastossa 1.7. alkaen 3.8. asti.
Kirjan kiertorata -palvelu on osa orimattilalaisen antikvariaatti Finlandia Kirjan aloittamaa kehitystyötä, jossa rakennetaan käytetyille kirjoille maanlaajuista kierrätysverkostoa.
Keräykseen voi tuoda kaikenlaista kirjallisuutta aihepiiriin, genreen tai sidosasuun katsomatta. Myös sarjakuvat ja kokonaiset lehtien vuosikerrat käyvät. Huomioithan, että pisteelle ei saa tuoda tietosanakirjasarjoja tai niiden osia eikä ulkosäilytettyjä, hajuhaittaisia tai täysin rikkinäisiä kirjoja. Lisäksi yli 200 kirjan erää ei voi tuoda keräyslaatikkoon. Näin suurien toimitusten osalta otetaan yhteyttä Finlandia Kirjaan ja sovitaan kirjojen toimituksesta suoraan heidän kanssaan.
Keräyspisteeltä löytyy muovikasseja, joihin kirjat pakataan. Lisäksi keräyspisteeltä löytyy lähetyksen mukaan liitettäviä lomakkeita. Vapaaehtoisen luovutuslomakkeen täytettyään kierrättäjän on mahdollista saada sähköpostitse arvoraportti antikvaariseen jälleenmyyntiin kelpaavista kirjoistaan sekä 10 % näiden kirjojen verkkokauppahinnasta lukusetelin muodossa. Lukuseteli käy maksuvälineenä www.finlandiakirja.fi -verkkokaupassa.
Finlandia Kirja on Suomen suurin itsenäinen kirjakauppa, joka työllistää lähes 40 henkeä. Verkkokaupan kautta Finlandia Kirja palvelee laajasti kirjallisuuden ystäviä, ja noudattaa toiminnassaan vastuullisuuden ja kestävän kehityksen periaatteita, joiden puolesta myös Lahden kirjastot liputtavat.
Kirjan Kiertorata -kierrätyspalvelu Lahden pääkirjastossa 30.6.2025 saakka ja Renkomäen kirjastossa 1.7.–3.8.2025.
Kestävä kehitys ja kiertotalous kumpuavat kirjastosta − Tervetuloa kirjastoon tekemään kiertotaloustekoja!
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto Palvelupäällikkö, lähikirjastopalvelut Pirita Rautavuo p. 044 483 1513 Pirita.Rautavuo@lahti.fi
Lahden kaupunginkirjasto Palvelupäällikkö, hankinta- ja logistiikkapalvelut, Johanna Mattila p. 044 416 3228 Johanna.Mattila@lahti.fi
Lahden kaupunginkirjasto on mukana jälleen Lahti Pride -tapahtumassa. Pride-viikko pääkirjastossa juhlistaa kaikkien taidetta ja kulttuuria.
Lahti Pride 2025 viikkoa vietetään 12.-18.5. teemalla kulttuuri ja taide, joka juhlistaa kulttuuria ja taidetta yhteisön rikkautena ja voimavarana.
Kulttuuri on olennainen osa kaikkia yhteisöjä: se luo merkitystä ja lisää hyvinvointia. Taide puolestaan toimii kiinteänä kanavana itseilmaisulle, mikä on erityisen tärkeää vähemmistöryhmille. Vuonna 2025 tapahtuman suojelijana toimii Lahden kaupunginteatterin johtaja Lauri Maijala.
Lahti Pride 2025 -tapahtuma toteutetaan vapaaehtoisvoimin yhteistyössä paikallisten organisaatioiden, yritysten ja järjestöjen kanssa.
Lahden kaupunginkirjasto on liputtamassa tärkeän asian puolesta ja mahdollistamassa yhteisiä tavoitteita toimiessaan yhteistyössä ohjelmajärjestäjänä. Lahden kaupunki on Lahti Priden pääyhteistyökumppani vuoteen 2027 asti.
Pride -viikon tavoitteena on edistää sateenkaarevan yhteisön yhdenvertaista asemaa yhteiskunnassa sekä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja luoda mahdollisuuksia kohtaamisille sekä uuden oppimiselle.
Kirjaston Pride 2025 -tapahtumat
Pride-satutuokio Lahden pääkirjastossa
Tiistaina 13.5. klo 10.30–11.00 Lahden pääkirjaston satuhuoneessa järjestetään Pride-satutuokio. Lahti Pride -viikolla kirjaston satutuokio juhlii kaikkien oikeutta olla omanlainen!
Ryhmiä pyydetään ilmoittautumaan etukäteen lasten ja nuorten palveluihin tai soittamalla puh. 044 018 7106.
Lempeä kirjoitustyöpaja
Tiistaina 13.5.2025 klo 17.30–19.30 Lahden pääkirjaston Monitoimitilassa (2.krs). Tervetuloa rauhoittumaan ja pysähtymään hetkeksi itsesi äärelle!
Kirjoitustyöpajassa katsellaan omaa elämää eri kulmista luovan kirjoittamisen harjoitusten avulla. Pienten kirjoitusharjoitusten kautta pääset syventymään itseesi lempeästi ja sallivasti.
Syntyviä tekstejä ei arvioida, eikä niitä tarvitse lukea ääneen muille. Mitään erityistä kirjoitusosaamista ei tarvita, ja varusteeksi riittävät kynä ja paperi.
Keskustelua ja kirjavinkkejä: Pride
Keskiviikkona 14.5.2025 klo 18.00–19.30 Lahden pääkirjaston Päijät-Häme -huoneessa.
Miten sukupuolten moninaisuutta on käsitelty kirjallisuudessa? Tervetuloa jutustelemaan ja kuulemaan kirjavinkkejä! Voit myös itse vinkata muille oman suosikkisi.
Kirjoitustyöpajan sekä kirjallisuuskeskustelu ja -vinkkaus tilaisuuden vetäjänä toimii kirjastonhoitaja Johanna Nurminen.
Lahden kirjastoissa on käytössä turvallisemman tilan periaatteet. Jokaisella on oikeus tuntea itsensä turvalliseksi, kuulluksi ja osaksi yhteisöä.
Tervetuloa kirjastoon – taide ja kulttuuri kuuluu kaikille!
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto Johanna Nurminen Kirjastonhoitaja johanna.nurminen@lahti.fi p. 044 416 3230
Kirjaston Lahti Pride yhteistyö:
Lahden kaupunginkirjasto Kirjastopalvelukoordinaattori, Viestintä, Nora Nordman p. 044 416 4103 Nora.Nordman@lahti.fi
Oletko jo rekisteröitynyt E-kirjaston asiakkaaksi? Tunnetko jo kirjaston monipuoliset e-palvelut? Tervetuloa kuulemaan lisää!
Pääkirjaston 1. kerroksessa järjestetään E-kirjaston esittelytuokioita, joihin voit piipahtaa kuulemaan ja kysymään E-kirjastosta ja muista kirjaston e-aineistoista.
ti 29.4. klo 10-12 ja klo 15-17
Pääkirjaston esittelypisteellä pääset tutustumaan E-kirjastoon ja sen käyttöönottoon.
E-kirjasto on mobiilisovellus, josta löytyy monipuolisesti äänikirjoja, e-kirjoja ja digilehtiä. Voit lainata kasvavasta valikoimasta jo yli 7000 kirjaa ja lukea noin sataa digimuotoista aikakauslehteä. Aineistoja löytyy monella eri kielellä ja niitä on tarjolla kaikenikäisille.
Verkkokirjastossa on lyhyt käyttökatko tiistaiaamuna 29.4.
Huoltotoimenpiteistä johtuva Lastu-verkkokirjaston käyttökatko alkaa tiistaina 29.4. noin kello 7.00. Katko pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä. Katkon arvioitu kesto on noin 10–15 minuuttia.
Kahden viikon ajan Lahden pääkirjastossa pilotoidaan joustavasti palvelevaa digitukea, jonne pääsee ilman ajanvarausta.
Pääkirjaston 1. kerroksessa järjestetään digitukialueen kokeilu 31.3.–13.4.
Mediaohjaaja auttaa digipulmissa ilman ajanvarausta:
ma 31.3. klo 10-12 ke 2.4. klo 15-17 pe 4.4. klo 13-15 ma 7.4. klo 10-12 ke 9.4. klo 15-17 pe 11.4. klo 13-15
Löydät digiopastajan aikuisten alueen infon läheisyydestä.
Huomioithan, että emme auta vahvan tunnistautumisen asioinnissa, pankki- ja raha-asioissa, tai täytä hakemuksia asiakkaan puolesta. Laitteiden tulee olla ehjiä.
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto
Toni Tiainen Mediaohjaaja toni.tiainen@lahti.fi p. 050 398 5952
Kuvituskuva: Päivi Tolonen / Lahden kaupunginkirjasto
Lahden pääkirjaston ylläpidollisia käyttöä turvaavia toimenpiteitä toteutettiin vaiheittain rakennuksen eri osiin vuosina 2023–24. Tilat ovat normaalisti käytettävissä.
Ylläpidollisilla toimenpiteillä turvataan rakennuksen käytettävyyttä peruskorjauksen aloittamiseen asti. Pääkirjaston peruskorjaus alkaa arviolta vuonna 2028.
Pääkirjaston käyttöä turvaaviin toimenpiteisiin ryhdyttiin 2022 loppuvuodesta valmistuneen kuntotutkimuksen tuottaman tietouden pohjalta. Elokuusta 2023 alkaen auditorio jäi pois käytöstä tilassa esiintyneen terveyshaittaa aiheuttaneen korjaustarpeen vuoksi.
Auditorio on ollut jälleen käytössä keväästä 2024 alkaen. Kirjaston käyttöä turvaavina toimenpiteinä on mukaan muun muassa toteutettu rakennuksen painesuhteiden hallintaa, tehostettu ilmanvaihtoa sekä tehty alueellisia rakenneteknisiä korjauksia.
Kirjaston sisäilmatilanne on kohdekohtaisen sisäilmatyöryhmän tilannekuvan mukaan tavanomainen. Kohdekohtaisen sisäilmatyöryhmän tarpeellisuus viedään seuraavaan kaupungin sisäilmaryhmään arvioitavaksi.
Mahdollisten esille nousevien sisäilmatapausten suhteen menetellään kaupungin sisäilmatoimintamallin mukaisesti.
Lisätiedot
Lahden Tilakeskus, ylläpitoryhmä Jussi Hietala, sisäilma-asiantuntija, 044 482 6222. jussi.hietala@lahti.fi
Voit palauttaa lainojasi kirjaston kiinnioloaikana kaupungintalon (Rauhankatu 3) pääoven katoksessa olevaan luukkuun. Lainat käsitellään palautetuiksi seuraavana aukiolopäivänä. Omatoimikirjastossa (Virtakatu 1) voit palauttaa automaatilla joka päivä klo 6 – 22. Palautusluukku Kauppakadun kirjastolla ei ole enää käytössä.
Lainattavien kausikorttien valikoima on laajentunut. Voit lainata kirjastosta jatkossa myös uimahallikortin.
Liikuntapalveluiden uimahallikausikortit ovat lainattavissa Lahden pääkirjastosta sekä Nastolan kirjastosta. Kausikortteja on yhteensä 2 kappaletta.
Kirjaston valikoimissa on useita lainattavia kausikortteja muun muassa kulttuuri- ja urheilutapahtumiin. Voit lainata kunkin kauskortin yhden kerran kevät- ja syyskaudella. Kausikorttien laina-aika on 1 viikko.
Lahden kaupunginkirjaston vuosi 2024 oli monella tapaa uusia lehtiä kääntävä, muutosten vuosi. Lahden kirjastoille saatiin muun muassa uusi kirjastojärjestelmä, uusi kirjastoauto ja kansallinen E-kirjasto otettiin käyttöön. Lisäksi läpikäytiin muutoksia, kun Lahden kirjastoverkkoa tarkasteltiin uudelleen. Päätös Launeen kirjaston lakkautuksesta vuoden 2026 alusta alkaen tehtiin syksyllä 2024. Tilastot kertovat, että asiakkaat suuntasivat vakiintuneesti kirjastopalvelujen pariin useita reittejä, kirjastossa kävi enemmän kävijöitä, mutta myös muun muassa virtuaalitapahtumiin osallistuttiin ahkerammin.
Kirjastopalvelut kohti uutta ja innovatiivista
Kirjastoautopalveluissa siirryttiin yhden auton malliin vuoden 2024 alussa vanhojen autojen tultua elinkaarensa päähän, ja autopalvelut olivat kokonaan tauolla 20.8.–24.11. Uusi sähköllä kulkeva kirjastoauto otettiin käyttöön syksyllä 2024. Lahden kaupunginkirjasto järjesti heinä-elokuussa uudelle autolle nimikilpailun. Nimiehdotuksia tuli lähes viisisataa, ja uusi auto nimettiin Saagaksi. Lahden uusi kirjastoauto Saaga lähti reiteille 25.11. alkaen.
Kansallinen E-kirjasto otettiin käyttöön myös Lahdessa huhtikuussa 2024. Kansallinen E-kirjasto syntyi Kansalliskirjaston ja yleisten kirjastojen yhteistyönä parantamaan e-aineistojen saatavuutta kirjastojen asiakkaille. Lahtelaisille E-kirjasto toi uutena aineistolajina käyttöön etäkäyttöiset aikakauslehdet.
Lahden ensimmäinen nepsy-lainaamo avattiin pääkirjastolle 28.8. Lainaamo toteutui yhtenä Lahden kaupungin osallistuvan budjetoinnin hankkeista. Nepsy-lainaamo on tarkoitettu neuropsykiatristen erityispiirteiden haasteissa auttavien apuvälineiden lainaamiseen ja niihin tutustumiseen.
Uuden kirjastojärjestelmän käyttöönotto tapahtui syksyllä 2024. Kirjastojärjestelmän vaihto ajoittui ajalle 16.9.–29.9.2024.
Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta päätti 9.10.2024 Launeen kirjaston lakkautuksesta 1.1.2026 lukien. Mukkulan kirjaston osalta lautakunta päätti, että uusi kirjasto ei sijoitu tulevaan Mukkulan monitoimitaloon, vaan sille etsitään toinen sijainti.
Kasvua kirjastojen käyntimäärissä
Lahden kirjastoissa kirjattiin vuoden aikana yhteensä lähes 952 809 asiakaskäyntiä, joka oli noin 2,7 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna.
Lainauksia toteutui yhteensä 1 874 708, mikä oli 1,2 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Tähän vaikuttivat todennäköisesti kirjastojärjestelmän vaihdosta johtuva palvelukatko sekä toisesta kirjastoautosta luopuminen. E-lainauksia tehtiin yhteensä 81 453. E-aineiston lainaukset lisääntyivät edellisvuodesta 15,3 prosenttia.
Kirjasto tekee merkittävää työtä lasten ja nuorten lukemisen edistämisessä. Viime vuonna lasten ja nuorten kirjojen osuus kaikista kirjalainoista oli 48 %. Lasten aineiston lainaus on ollut viime vuosina kasvussa, varsinkin lasten kaunokirjallisuuden osalta. Kasvuun on osaltaan vaikuttanut asiantunteva aineistovalintatyö, joka takaa laajan ja monipuolisen kokoelman lasten ja nuorten kirjoja.
Panostus lapsille ja nuorille tarjottavaan lukutaitotyöhön näkyy myös lainausluvuissa. Kirjasto tarjoaa koulujen kautta lapsille ja nuorille aineistovinkkausta sekä erilaisia mediakasvatuspaketteja jokaiselle luokka-asteelle. Kirjaston työntekijän, “vinkkarin”, voi pyytää koululle kertomaan aineistovinkkejä ja lukusuosituksia ikäryhmälle sopivista kirjoista, tai luokka voi tulla kuuntelemaan niitä kirjastolle. Kirjaston työntekijän voi pyytää koululle kertomaan myös mediakasvatuksesta. Aiheina voivat olla esimerkiksi median turvallinen käyttö, ikärajat ja lähdekriittisyys. Viime vuonna kirjavinkkausten ja mediakasvatuspakettien kautta tavoitettiin 3 579 lasta ja nuorta.
Asiakkaat löysivät takaisin Renkomäen kirjastoon, sillä vuonna 2023 monitoimitalo Aurassa avatussa Renkomäen kirjastossa kävijämäärät kasvoivat edellisvuodesta 26 prosenttia. Omatoimiajan kävijämäärät nousivat peräti huimat 64,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Lisäksi myös lainaus kasvoi noin 10 prosenttia.
Kirjastojen järjestämät maksuttomat tapahtumat kiinnostivat asiakkaita. Tapahtumissa kirjattiin lähes 8 911 käyntiä. Virtuaalitapahtumien kävijämäärät kasvoivat viime vuodesta, sillä vuonna 2024 virtuaalitapahtumiin osallistujia kirjattiin 1 182, edellisvuonna virtuaaliosallistujia oli 730.
Kirjasto tarjosi kaupunkilaisille useita mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun rakentavassa ja kannustavassa hengessä. Kirjastoissa järjestettiin erätaukokeskusteluja, joissa keskusteltiin kirjaston kokoelmista sekä nuorten kohtaamisesta. Kirjastoverkon tarkasteluun liittyen järjestettiin asukastilaisuudet, joissa keskusteltiin Erätauko-hengessä lähikirjaston merkityksestä alueensa asukkaille.
Lisätiedot:
Salla Palmi-Felin kirjastopalvelujohtaja Lahden kaupunginkirjasto p. 050 559 4098 salla.palmi-felin@lahti.fi
lastu.finna.fi
Infograafikuvat: Nora Nordman / Lahden kaupunginkirjasto
Kirjastoauton tekninen vika on saatu korjattua ja Saaga palaa liikenteeseen.
Lahden kaupunginkirjaston kirjastoauto Saaga aloittaa koulu- ja päiväkotireittien sekä iltareittien kiertämisen ilmoitetun reittiaikataulun mukaisesti keskiviikkona 5.2. Kirjastoauton toimittaja paikallisti Saagassa olleen teknisen vian ja se on nyt korjattu.
Kirjastoauton aikataulut ja reitit löydät Lastu-verkkokirjastosta.
Nähdään Saagan pysäkeillä!
Lisätiedot: Lahden kaupunginkirjasto Palvelupäällikkö, hankinta- ja logistiikkapalvelut, Johanna Mattila p. 044 416 3228 Johanna.Mattila@lahti.fi
Ukrainan Suomen-suurlähettiläs Olga Dibrova vieraili Lahden pääkirjastossa torstaina 30.1.2025 Ukrainalainen kirjahylly -projektin lahjoitustilaisuudessa. Tilaisuudessa juhlistettiin ukrainalaisten kirjojen lahjoitusta Lahden kirjastoverkostolle.
Kirjalahjoituksen vastaanottivat kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen ja kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin. Tilaisuudessa kuultiin myös Kirkonkylän koulun ukrainalaisten oppilaiden musiikkiesitys.
Ukrainalainen kirjahylly -projektin on aloittanut Ukrainan ensimmäinen nainen Olena Zelenska. Projektin avulla on perustettu jo yli 200 hyllyä Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.
Projekti on osa Olena Zelenskan ja Ukrainan ulkoministeriön aloitetta, jonka tavoitteena on jakaa ukrainalaista kirjallisuutta kirjastoihin ympäri maailmaa.
– Kirjallisuus ja lukeminen tarjoaa meille elämyksiä, taitoja ja tietoa. Juuremme elävät kulttuurissa ja kulttuurista. On ilo ja kunnia ottaa kirjalahjoitus vastaan ja tarjota alueemme asukkaille mahdollisuus tutustua ukrainankieliseen kirjallisuuteen, toteaa kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen.
Lahden kirjastoissa on lahjoituksen myötä lainattavissa yli 40 uutta ukrainankielistä kirjaa. Aineisto koostuu pääasiassa lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, mutta siihen sisältyy myös aikuistenkirjallisuutta. Mukana on kauno- ja tietokirjoja sekä ukrainankielisen kirjallisuuden ja runouden klassikoita. Lisäksi aineistoon kuuluu esimerkiksi joitakin Ukrainan peruskoulun kirjallisuuden opetusohjelmaan kuuluvia teoksia. Lastu-kirjastojen kokoelmissa on lainattavissa 350 ukrainankielistä kirjaa.
– Olemme pyrkineet palvelemaan ukrainankielisiä asiakkaitamme monipuolisesti ja heidän tarpeisiinsa vastaten. Tämä kirjalahjoitus tukee meitä tässä työssä, ja olemme siitä hyvin kiitollisia, kertoo kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin.
Lisätiedot:
Salla Palmi-Felin Kirjastopalvelujohtaja salla.palmi-felin@lahti.fi p. 050 559 4098
Ukrainan Suomen-suurlähettiläs Olga Dibrova vierailee Lahden pääkirjastossa torstaina 30.1. klo 11 alkaen Ukrainalainen kirjahylly -projektin lahjoitustilaisuudessa. Tilaisuudessa juhlistetaan ukrainalaisten kirjojen lahjoitusta Lahden kirjastoverkostolle.
Ukrainalainen kirjahylly -projektin on aloittanut Ukrainan ensimmäinen nainen Olena Zelenska. Projektin avulla on perustettu jo yli 200 hyllyä Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.
Tilaisuudessa kuullaan Ukrainan Suomen-suurlähettilään Olga Dibrovan, kaupunginjohtaja Niko Kyynäräisen ja kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felinin puheenvuorot sekä Kirkonkylän koulun ukrainalaisten oppilaiden musiikkiesitys.
Tilaisuus järjestetään Lahden pääkirjaston tapahtuma-alueella ja se kestää noin 45 minuuttia. Paikalle on kutsuttu ukrainalaisia yhteistyötahoja ja sidosryhmiä sekä muita Lahden alueen ukrainalaisia. Tilaisuus on kaikille avoin.
----
У четвер, 30 сiчня, об 11:00 головну бiблiотеку Лахтi відвідає Посол України в Фінляндії Ольга Діброва
Запрошуємо відсвяткувати разом дарування українських книжок бібліотекам Лахті! На заході виступлять Посол України в Фінляндії Ольга Діброва, міський голова Ніко Кюйняряйнен та керівник бібліотечних послуг Салла Пальмі-Фелін, а також ви маєте чудову можливість насолодитись музичним виступом учнів української школи Кірконкюля
----
Lisätiedot:
Salla Palmi-Felin Kirjastopalvelujohtaja salla.palmi-felin@lahti.fi p. 050 559 4098
International House Lahti www.internationalhouselahti.fi ihl@lahti.fi
Tilapäisjärjestely Lahden kirjastoautopalvelulle on löytynyt. Korvaava palvelukonsepti kirjastopaku toimittaa aineistot päiväkodeille ja kouluille sekä muille asiakkaille 21.1. alkaen.
Lahden kaupunginkirjasto aloittaa koulujen- ja päiväkotien aineistokuljetukset sekä iltareittien kiertämisen kirjastoauton tilapäisesti korvaavalla pakettiautolla tiistaina 21.1. Kouluille ja päiväkodeille toimitetaan pyynnöstä kirjakassitilaukset ja aineistovaraukset sekä otetaan vastaan palautuksia. Iltareitit ajetaan ilmoitetun reittiaikataulun mukaisesti. Iltareiteillä toimitetaan asiakkaiden varaamat aineistot sekä otetaan vastaan palautuksia. Lisäksi mukana on pieni määrä lainattavaa aineistoa, aikuisten uutuuksia sekä lasten ja nuorten aineistoa.
Aineistovarauksia kirjastoautoon voi tehdä Lastu-verkkokirjastosta. Varauksien tekemiseen saa tarvittaessa apua kirjastojen henkilökunnalta. Lukuvinkkejä varattaviin aineistoihin voi pyytää myös Lastu-vinkkaajat-palvelun kautta.
Lahden kirjastoauto Saaga on toistaiseksi pois reiteiltä pidentyneen vikatilanteen vuoksi, jota parhaillaan selvitetään auton toimittaneen tahon luona. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa.
Seuraa tiedotusta verkkokirjastossa lastu.finna.fi.
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto Palvelupäällikkö, hankinta- ja logistiikkapalvelut, Johanna Mattila p. 044 416 3228 Johanna.Mattila@lahti.fi
Lastu-kirjastojen aikuisten lukudiplomi vuodelle 2025 on julkaistu.
Lukudiplomin tarkoituksena on innostaa lukemaan ja edistää lukuharrastusta. Tavoitteena on tarjota uudenlaisia lukuelämyksiä ja yllättäviä lukupolkuja vaikuttavien teosten pariin. Lukudiplomin voi suorittaa vuosittain. Diplomin suorittaja saa noutaa kirjastosta virallisen lukudiplomin sekä voi halutessaan osallistua kirja-arvontaan.
Lukudiplomi koostuu kahdestatoista aihekategoriasta, joissa kussakin on kymmenen teosta. Lukudiplomi suoritetaan lukemalla yksi teos vähintään kymmenestä eri aihekategoriasta.
Lukudiplomivihon voi noutaa mistä tahansa Lastu-kirjastosta. Lastu-kirjastojen aikuisten lukudiplomin aihekategoriat löydät myös täältä.
Lahden kirjastoauto jää toistaiseksi pois reiteiltä pidentyneen vikatilanteen vuoksi.
Kirjastoauton toimintahäiriöitä aiheuttavaa vikaa ei ole toistaiseksi onnistuttu paikallistamaan ja auto on viety toimittajan luokse vian jatkoselvitystä varten. Kirjastoauto ei toistaiseksi liikennöi.
Kirjastoautopalvelu pyritään tilapäisesti korvaamaan soveltuvalla palvelukonseptilla. Tarkoitus on muun muassa toimittaa kirjastoauton varaukset asiakkaille sekä aineistoja kouluille ja päiväkodeille. Asiasta tiedotetaan lisää mahdollisimman pian.
Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa.
Seuraa tiedotusta Lastu-verkkokirjastossa.
Lisätiedot: Lahden kaupunginkirjasto Palvelupäällikkö, hankinta- ja logistiikkapalvelut, Johanna Mattila p. 044 416 3228 Johanna.Mattila@lahti.fi
Lahden kaupunginkirjasto tarjoaa asiakkailleen maksuttoman kuukausittaisen uutiskirjeen. Lahden kaupunginkirjaston uutiskirje sisältää muun muassa ajankohtaisia asioita, tapahtumia ja ilmiöitä kirjastomaailmasta.
Lahden kaupunginkirjaston uutiskirje lähetetään tilaajien sähköpostiin kerran kuukaudessa (kuukauden toinen sunnuntai). Uutiskirje ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Heinäkuun uutiskirje on kesälomatauolla.
Valitse lähetettävä uutiskirje. Täytä tilauslomakkeelle sähköpostisi, jonne haluat, että kirje lähetetään.
Sinun tulee myös hyväksyä, että tiedot tallennetaan uutiskirjeen tilaajarekisteriin. Tietoja käsitellään tietosuojan edellyttämällä tavalla. Lahden kaupungin tuottamissa palveluissa henkilötietoja käsitellään lainmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi.
Lahden kaupunginkirjaston tapahtumarikas kevät käynnistyy tammikuussa. Kirjaston tapahtumakevät on täynnä raikkautta, luontoa, tiedettä ja kansalaisvaikuttamisen keinoja.
Lahden kirjastojen kevään 2025 tapahtumateemana on kansalaisvaikuttaminen, jonka myötä tapahtumissa syvennytään muun muassa vaalien informaatiovaikuttamisesta luonnonsuojeluun. Lahden kaupunginkirjasto on myös mukana Nuorten vaaleissa, jossa nuoret tutustuvat vaaleihin, puolueisiin ja äänestämiseen sekä oppivat kansalaisvaikuttamisen kannalta tärkeitä demokratiataitoja. Kansalaisvaikuttaminen näkyy laajasti niin vierailijoiden valinnassa kuin myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen innostamisessa. Kansallisvaikuttaminen rohkaisee paneutumaan kestäviin ratkaisuihin, mikä parantaa ihmisten hyvinvointia, ymmärrystä ja elinympäristöä.
Tammikuussa nähdään vaikuttavia vierailijoita, kuten Helsingin Sanomien toimittaja ja entinen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Anna-Sofia Berner. Berner on kirjoittanut teoksen Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä (2024), jossa hän käsittelee amerikkalaisen yhteiskunnan kipukohtia ja niiden vaikutusta ympäri maailman. Vierailunsa aikana Berner kertoo ajankohtaisesta kirjastaan ja kokemuksistaan sen taustalla.
Kansalaisvaikuttamiseen sukelletaan moniulotteisesti myös luontoaktivismin sekä ihmiselle elintärkeän ympäristövaikuttamisen kautta. Huhtikuussa vieraana nähdään muun muassa palkittu luontodokumenttiohjaaja Petteri Saario, joka on tunnettu ihmisen ja luonnon suhteesta kertovista dokumenteistaan, kuten Aktivisti (2016) sekä Ankarista ankarin (2014).
Musiikkitapahtumat ovat vahvasti juurtuneet kirjaston ohjelmistoon. Viihdyttävät kirjaston musiikkivisat kutsuvat tapahtumien tuttuina peruskallioina, ja lisäksi tarjolla on raikkaita konsertteja, joissa perinteitä ravistellaan sopivalla tavalla. Maanläheisiin säveliin johdattaa muun muassa Luomuduo – pohjoismaisen instrumentaali-post-folkin kovaäänisin tienraivaaja, jonka juuret ovat syvällä kansanmusiikissa ja pelimanniperinteessä.
Kaupunginkirjasto tarjoaa kevään aikana runsaasti erilaisia tapahtumia, joihin kaikilla on vapaa pääsy. Tarjolla on tuttuja luku-, käsityö- ja kirjoituspiirejä sekä digiopastusta. Lapsille sekä lapsiperheille on myös paljon toistuvia tapahtumia, kuten satutuokioita. Kevään väripilkkuna ovat myös 1.–4.-luokkalaisille suunnatut Kemistin mysteeri -työpajat, joita järjestetään niin pääkirjastossa kuin lähikirjastoissa.
– Pyrimme joka vuosi suunnittelemaan mahdollisimman rikkaan, rohkaisevan sekä ajankohtaisen tapahtumakokonaisuuden, joka palvelee laajasti asiakkaitamme, kertoo kirjaston tapahtumista vastaava palvelupäällikkö Suvi Haikola.
Kirjastojen tapahtumat ovat kaikille yhdenvertainen mahdollisuus osallistua. Ne tarjoavat tilaisuuden luotettavaan tiedon saantiin ja kulttuuriin. Tapahtumia järjestetään lukutaidon ja aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi sekä kunnan elinvoiman ylläpitämiseksi.
Kirjaston tapahtumiin voi osallistua esteettömästi ja saavutettavasti. Osa kirjaston tapahtumista striimataan, jotta niitä on mahdollista seurata myös kotoa käsin. Noudatamme kirjaston tiloissa ja tapahtumissa turvallisemman tilan periaatteita, jotta kaikille taataan turvallinen osallistumiskokemus.
Kirjaston tapahtumaesitteen voi käydä noutamassa kirjastoista, ja tapahtumiin voi tutustua myös kirjaston verkkosivuilla, Tapahtumakalenteri, lastu.finna.fi (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Tapahtumaesitteeseen on koottu pääkirjaston ja lähikirjastojen tapahtumat tammi-toukokuun ajalle.
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto, palvelupäällikkö, Suvi Haikola, p. 044 416 3239, suvi.haikola@lahti.fi
Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta päätti yksimielisesti lakkauttaa Launeen kirjaston 1.1.2026 lukien.
Lautakunta toteaa, että kirjaston taloussuunnitelmavuosille 2026 – 2027 kohdistettu säästö toteutuu tällä päätöksellä.
Kirjastoautoreitit vuoden 2026 alusta suunnitellaan uudelleen Launeen kirjaston lakkauttaminen huomioiden.
Lisäksi lautakunta päätti, että Mukkulan kirjasto jatkaa toimintaansa, mutta kirjaston sijoittuminen monitoimitaloa edullisempiin tiloihin selvitetään.
Muuten lautakunta päätti asiat esityslistan mukaisesti kokouksessaan 9.10.2024.
Pääkirjaston asiakasparkkipaikan kiekkopysäköinnin aikarajoitteissa muutoksia 1.6.2024 alkaen.
Pysäköintipaikkojen kierron nopeuttamiseksi kahden tunnin paikat muuttuvat yhden tunnin paikoiksi. Puolen tunnin pysäköintipaikat pysyvät ennallaan. Muutoksien tavoite on edistää toimivampaa pysäköintiä.
Pääkirjaston parkkipaikan pysäköintipaikat 1.6.2024 alkaen
1 tunnin pysäköintipaikkoja
30 minuutin pysäköintipaikkoja
Huomioithan, että pysäköinti on sallittu vain pääkirjastossa asioiville.
Lisätietoja: Talovastaava Petri Neuvonen p. 044 483 1975