Launeen kirjasto palvelee asiakkaita normaalisti 31.12.2025 saakka. Toiminnan päättyessä iso osa kokoelmasta sijoitetaan muihin kirjastoihin.
Tiedotamme syksyn aikana Launeen kirjaston asiakkaita käytännön palveluasioista. Lakkauttaminen saattaa aiheuttaa loppuvuodesta muutoksia esimerkiksi lainojen eräpäiviin tai varausten noutopaikkaan.
Etelä-Lahdessa Launeen kirjaston asiakkaita palvelevat myös Renkomäen kirjasto, Liipolan kirjasto sekä kirjastoauto Saaga. Käytössä ovat myös pääkirjasto sekä Lahden muut lähikirjastot Ahtiala, Jalkaranta, Kärpänen, Mukkula ja Nastola.
Kirjastoautoreiteissä on huomioitu Launeen kirjaston lakkauttaminen. Syksyn uudistuneet reitit on suunniteltu muutosta ennakoiden, ja pysäkit ovat täydentyneet muun muassa Launeen perhepuiston uudella kirjastoautopysäkillä. Kartoitamme syksyn aikana asiakkaiden toiveita kirjastoauton pysäkeistä. Kuntalaisilla on näin mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitkä pysäkit palvelisivat kaikkein parhaiten Launeen asukkaita vuodesta 2026 lähtien.
Launeen kirjastossa vietetään 13.11. Kirjastomuistoja Launeelta -iltaa, jossa jaetaan muistoja Launeen kirjastosta vuosien varrelta sekä pohditaan yhdessä lähikirjaston merkitystä.
Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta päätti syksyllä 2024 yksimielisesti lakkauttaa Launeen kirjaston 1.1.2026 lukien.
Lisätiedot:
Pirita Rautavuo
Palvelupäällikkö, lähikirjastopalvelut pirita.rautavuo@lahti.fi / p. 044 483 1513

Kuva: Lahden kaupunginkirjasto