Avainsana: kuukauden levy

Syksy on hiljenemisen aikaa. Päivä lyhenee, muuttolinnut lähtevät etelän lämpöön, yöpakkanen kohmettaa maita ja vesiä. Luonto ja sitä myöten ihminen hidastavat, talviunta tai ainakin pientä horrostusta kohti.

Lokakuun kuukauden levyksi valikoitui eräänlainen syksyn soundtrack. Human Cell Signals -duon esikoislevy Signaling pathways soi pehmeästi ja rauhoittavasti pimenevässä vuodenajassa. Yhdeksän kappaleen kokonaisuuteen mahtuu haikeita, eteerisiä ja toisaalta energisempiä tunnelmia.

Soittajien instrumentteina ovat kantele ja sello, myös sähköisesti vahvistettuina. Sähkö tuo soittimiin uusia ulottuvuuksia, kappaleissa – kuten Kick ja Stay strong – kuuluu vakuuttavasti rokimmatkin vivahteet. Sello ja kantele soivat luontevasti yhteen, täydentävät toisiaan. Lisämausteina toimivat äänitehosteet sekä vierailevat viulut.

Levyn henki säilyy pelkistettynä. Punaisena lankana toimii vähemmän on enemmän -periaate näyttäen samalla, kuinka paljon erilaisia sävyjä näihin lähtökohtiin voi mahtua. Kokonaisuuden yksiselitteinen määritteleminen jonkin genren alle on mahdotonta ja turhaakin.

Vuonna 2020 ilmestynyt Signaling pathways sisältää instrumentaalikappaleita, mutta duon repertuaariin kuuluu lisäksi laulettua musiikkia. Mukaan on tullut myös rumpali täydentämään kokoonpanoa trioksi tilanteen mukaan.

Jos syksy tuntuu painavan, tätä levyä voi kokeilla paitsi maadoittamaan myös keventämään vuoden viimeisiä kuukausia.

Let there be light!

Albumin vinkkasi Taru

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Jos hevimusiikissa lauletaan stereotyyppisesti korkealta ja kovaa, niin Bill Callahan toteuttaa kokeellisessa folk-musiikissaan täysin päinvastaista lähestymistapaa. Callahanin matala ääni ja paikoittain puhemainenkin tulkinta ovat kenties tunnistettavimpia piirteitä hänen musiikissaan.

My Days of 58 on Callahanin jo ties kuinka mones studioalbumi, jos lasketaan mukaan myös Smog-nimellä tehdyt levytykset, mutta sointi on aina yhtä tervetullutta.

Tällä albumilla Callahan pyrki luomaan ”olohuonetunnelmaa”. Omien sanojensa mukaan hän pyysi esimerkiksi puhallinsoittajia soittamaan kuin istuisivat olohuoneen sohvalla.

Olohuonetunnelma on albumille onnistuttu vangitsemaan oikein mainiosti, ja kuulijana tuntuukin kuin olisi katsomassa äänityssessioita paikan päällä, jos siis oikein mielikuvitustaan jaksaa hyödyntää.

Albumi julkaistiin jo tämän vuoden helmikuussa, mutta on hyvää kuunneltavaa näin viilenevinä syksyn iltoinakin.

Albumin vinkkasi Otto

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Ei ole koiraa karvoihin katsominen, tai kuten englanninkielisessä maailmassa sanonta kuuluu: ”you can’t judge a book by it’s cover”. Mutta tässä tapauksessa kävi juuri niin. Tämä levy sattui käteeni, kun etsin elektronisen musiikin hyllystä jotain kuunneltavaa. Kyseessä ei tietenkään ole kirja tai karvainen koira (Katzenmusik on muuten suomeksi "kissamusiikkia"), mutta kannen perusteella valitsin tämän levyn kuunneltavaksi, ja valinta osoittautui oikeaksi.

Michael Rother on saksalainen muusikko, joka tunnetaan mm. krautrock yhtye Neu!:sta, sekä varhaisena legendaarisen Kraftwerk-yhtyeen jäsenenä. Katzenmusik (1979) on hänen kolmas sooloalbuminsa.

Levy on instrumentaalinen, ja kappaleet perustuvat yksinkertaisiin melodioihin, joita kerrataan erilaisilla vivahteilla ja äänikerroksilla. Albumilla kuuluvat rummut, kitarat ja syntetisaattorit.

Levyllä on Rotherin lisäksi mukana rumpali Jaki Liebezeit, jonka yksinkertainen ja rumpukonemainenkin soitto tuo levylle rytmiä ja rakennetta. Äänimaailma on ilmava, ja kannen teeman mukaisesti tuntuu tuuppaavan kuuntelijan jonnekin alempaan ilmakehään. Olisipa siivet!

Katzenmusik on sekoitus melankoliaa ja toivoa, haikeutta ja iloa. Kesäalbumi parhaimmillaan.

Albumin vinkkasi Otto

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Alankomaiden kaakkoisosasta Limburgin provinssin pääkaupungista Maastrichtista tuleva Yīn Yīn -yhtye julkaisi kuluvan vuoden tammikuussa yhden vuoden kovimmista albumeista.

Pääosin instrumentaalista musiikista koostuva Yatta! pallottelee 70-lukulaisen diskon, funkin ja perinteisen aasialaisen äänimaailman välillä. Tarttuvat melodiat sekä "groovaavat" bassolinjat ja rumpukompit saavat pään nyökkäämään lähes tahattomasti.

Pentatonisiin asteikkoihin pohjautuvat melodiat höystettynä syntetisaattoreilla sekä perinteisellä kiinalaisella guzhengilla tuovat raikkaan ja tunnelmallisen lisän yhtyeen musiikkiin. Levyltä kuuluu 70-lukulaiseen henkeen nauhalle äänittäminen ja orgaaniset saundit

Yatta! on äänitetty ja miksattu Jasper Gelukin toimesta Tone Boutique -studiollaan Hollannin Haarlemissa. Studion ytimessä pyörivät 8- ja 16-raitaiset ääninauhurit.

Albumin vinkkasi Otto P

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Kesäkuun kuukauden levy tuo tuulahduksen 1980-luvulta. Vuonna 2004 julkaistu albumi The best of Talking Heads sisältää yhtyeen tunnetuimpia kappaleita vuosilta 1977–1988.

Talking Heads soitti ensimmäisen keikkansa New Yorkissa kesäkuussa 1975. Yhtye ei ole tehnyt uutta musiikkia enää vuosikymmeniin, mutta juhlisti viime vuonna viisikymppisiään, kun alun perin vuonna 1977 julkaistu Psycho Killer sai ensimmäisen musiikkivideonsa.

Psycho Killer löytyy myös kuukauden levyltä, ja saa seurakseen mm. kappaleet Burning Down the House, Once in a Lifetime ja surullisen ajankohtaisen Life During Wartime. Kappaleita yhdistää hypnoottinen mutta yllättäen vaihtuva rytmi, kulmikas funk, jonkinlainen levottomuus ja omalaatuiset lauluosuudet. Pientä hengähdystaukoa tarjoavat hieman seesteisemmät kappaleet kuten And She Was tai tunnelmaltaan rempseä Wild Wild Life.

Kaiken kaikkiaan Talking Headsin monipuolisessa musiikissa voi kuulla vaikutteita punkista, funkista, discosta, melodisesta kitarapopista ja maailmanmusiikista. Musiikkia täydentää David Byrnen persoonallisen nykivä ja moneen taipuva laulutyyli.

Viime vuonna vietettyjen viisikymppisten myötä julkaistiin myös Jonathan Gouldin kirjoittama bändihistoriikki Burning down the house (2025).

Albumin vinkkasi Tuija

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Tunnelmia ja tarinoita ilman sanoja – niitä on ammennettavissa instrumentaalisesta musiikista. Iisalmesta ponnistavan instrumentaaliyhtye Tinyhawk & Bizzarron tunnelmanluojana toimii kitara, tai oikeammin sitä soittava Jenni Kinnunen.

Sävellyksistä ja soolokitaroinnista vastaavan Kinnusen ohessa kokoonpanossa soittavat kitaristi Markus Väisänen, basisti Teemu Aho sekä rumpali Jaakko Pöyhönen. Maalailevat kitaramelodiat toimivatkin parhaiten muiden soittimien täydentämänä. Syntetisaattorilla on oma, keskeinen roolinsa kaikilla levyn kappaleilla.

Lokakuussa 2025 julkaistu Neko-a-sekai on bändin toinen julkaisu. Sen japaninkielisessä nimessä toistuu esikoisalbumin tavoin kissateema (neko = kissa). Japanihenkisyys näkyy myös biisien nimissä, mutta konekääntäjän avulla operoivalle ne eivät avaudu sen syvällisemmin.

Kuullun varassa pärjää oikein hyvin! Soundimaailma vie helposti sinne Itä-Aasian laidalle, futuristisiin, sieviin sfääreihin. Mutta tämä on vain yksi elementti – toisaalta kappaleiden kyydissä pääsee myös aavikkomaisiin maisemiin. Oli osoite mikä tahansa, surujen kitarat eivät Kinnusen ja Väisäsen käsissä soi. Korkeintaan haikeat.

Tarinan saa siis kukin kuulija keksiä itse. Usein se helposti toki kehittyy joka kuuntelukerralla uuteen muotoon paikoin leijuttavien ja utuisten, paikoin määrätietoisemmin etenevien kappaleiden pohjalta. Mikä vapaus!

Jos siis haluat ottaa loikan instrumentaalikitaroinnin äänimaailmaan, Tinyhawk & Bizzarron jo palkintojakin kerännyt tuotanto on siihen mielenkiintoinen vaihtoehto. Se toimii mainiosti myös livenä!

Albumin vinkkasi Taru

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Onko mitään hienompaa kuin onnistunut urheilusuoritus – joko henkilökohtainen onnistuminen tai henkilökohtaisesti kotisohvalta seurattu sellainen? Iivo Niskanen voittaa 50 km perinteisestä hiihdosta olympiakultaa, minä voitan jalkapallon kortteliliigan viikonloppusarjan pienjoukkueiden alemmasta jatkosarjasta pronssimitalin. Molemmat aivan yhtä kunniakkaita ja hohdokkaita suorituksia.

Ylen dokumenttisarja Urheilu-Suomi on kattava läpileikkaus suomalaiseen urheiluun, ja Matti Mikkolan johtaman Saimaa-yhtyeen sävellykset toimivat täydellisenä aisaparina dokumentille.

Urheilu-Suomi on Saimaan kolmas studioalbumi.

Albumin musiikki on energistä, tunnelmallista ja kaunista. Äänimaailmaan on ammennettu fuusiojatsin ja progen lisäksi elementtejä mm. 80-luvun videopeleistä. Myös kantrin vivahteita kuuluu kappaleessa Lentävä suomalainen.

Saimaa on yhtyeenä iso (10 hlö.), ja levyllä mukana olevat lisäsoittajat, ml. Lumos-jousikvartetti, täydentävät levyn sointia entisestään.

Musiikki onkin pääosin instrumentaalista, mutta mukana on myös laulua sekä sanelua.

Tämä albumi toimii edellä mainitun dokumentin lisäksi täydellisenä äänimaisemana arkipäivän elämään. On hieman tunnelmallisempaa kävellä kiireessä töihin, kun taustalla soi vaikkapa kappale Pikataipale.

Albumin vinkkasi Otto

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Lahtelaisen folk-metal suuruuden Korpiklaanin vuonna 2024 ilmestynyt Rankarumpu on yhtyeen 12 studioalbumi.

Yhtyeen ensimmäinen albumi Spirit of the Forest julkaistiin marraskuussa vuonna 2003.

Korpiklaani yhdistelee musiikissaan kansanmusiikkia ja hevimetallia. Yhtyeen musiikissa kuullaan hevimetallille tyypillisen äänimaailman lisäksi myös mm. jouhikkoa, viulua ja harmonikkaa.

Kansanmusiikin ja hevimetallin yhdistelmä kuuluu myös vahvasti sanoituksissa.

Hilpeä ja nopeatempoinen Saunaan on Korpiklaania parhaimmillaan, mutta mukaan mahtuu myös vahvaa tunnelmointia kuten kappale Viikatelintu.

Viimeisimmistä levyistä poiketen sanoituksista vastaa yhtyeen solisti Jonne Järvelä lukuun ottamatta kappaletta Kalmisto, jonka on sanoittanut rumpali Samuli Mikkonen.

Järvelä vierailee Lahden kaupunginkirjastolla 25.3. yhdessä kirjailija Timo Rossin kanssa kirjansa Jonne Järvelä ja Korpiklaanin tarina tiimoilta. Rossin kirjoittama teos on kattava kertomus Järvelän värikkäistä elämänvaiheista ja musiikkituotannosta.

Albumin vinkkasi Paavo

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Melkein kaksikymmentäviisi vuotta sitten, kun cd-levy oli vallassa oleva musiikinkuunteluformaatti ja olin aikuisuutta lähestyvä nuori, käytimme ystävieni kanssa kaikki viikkorahoista ja panttipulloista kerätyt rahat Anttilan TopTen levyosaston antimiin. Metsästimme kaikkein raskainta metallia, mahdollisimman säröisiä kitaroita ja rajuinta huutoa!

Koska rahat eivät riittäneet kaikkiin levyihin ja pohjattomat suoratoistopalvelut olivat vielä kaukaista tulevaisuutta, lainailimme levyjä toisiltamme ja kolusimme myös vanhempiemme levyhyllyt. Yhden ystäväni äidin kokoelmista löytyi levy, joka erottui selvästi omasta hyllystäni ja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen

Nick Cave and the Bad Seedsin Murder Ballads on yhtyeen uran menestynein albumi, ja sen julkaisemisesta tuli kuluneeksi 30 vuotta 5. helmikuuta 1996. Yhtye on uskomattoman monipuolinen orkesteri, ja Nick Caven tumma baritoni yhdistettynä levyn synkkiin sanoituksiin ja vahvoihin sävellyksiin nostaa yhä kylmät väreet pintaan.

Levyn menestystä vauhditti ennen kaikkea Kylie Minoguen kanssa laulettu duetto Where the Wild Roses Grow, joka toi Nick Cavelle poikkeuksellista näkyvyyttä valtavirtayleisön keskuudessa. Kappaleessa Nick ja Kylie kertovat samaa tarinaa vuorotellen murhaajan ja uhrin näkökulmista. Synkästä aiheestaan huolimatta kappale oli suuri hitti, ja sen musiikkivideo pyöri ahkerasti televisiossa. Kauniit jousisovitukset ja kahden erilaisen äänen dialogi tekevät biisistä koko levyn kohokohdan.

Murder Ballads ei ehkä ole kevyin mahdollinen kuuntelu, mutta jos pidät Nick Caven omaleimaisesta tyylistä, tämä albumi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja on ansainnut paikkansa modernin rockhistorian merkkiteoksena.

Albumin vinkkasi Tomi

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Mistä on Morcheeba tehty? Trip hopiksi luokiteltu Morcheeba kurottaa määritelmän rajojen ohi - trippiä vähemmän, hoppia mausteeksi siellä täällä. Näin saa todeta ainakin tämän kokoelmalevyn kohdalla. Etenkään musiikkityylin melankolisuus ei kuvaa 1990-luvulla alkunsa saaneen lontoolaiskokoonpanon tuotantoa. Sen sijaan groovea ja pehmeyttä löytyy sitäkin enemmän.

Bändillä on kuluvana vuonna monta syytä tasavuosijuhlintaan. Godfreyn veljekset Paul ja Ross perustivat Morcheeban 1995, trioksi se muodostui piakkoin laulaja Skye Edwardsin liityttyä mukaan. Diskografian osalta pyöreitä vuosia täyttyy muutamalta levyltä. Yhtyeen tarina jatkuu edelleen, sillä 30 vuotta täyttänyt Morcheeba julkaisi toukokuussa yhdennentoista studioalbuminsa Escape the Chaos.

Part of the Process -kokoelma summaa Morcheeban levytyksiä vuosilta 1996–2003. Aikahaarukkaan mahtuu yhtyeen neljä ensimmäistä albumia: Who Can You Trust?, Big Calm, Fragments of Freedom sekä Charango. Bändin tunnetuimpia biisejä – The Sea, Otherwise, World Looking In – löytyy juuri näiltä levyiltä.

Morcheeban valtteja ovat monipuolisuus ja tasapainoisuus. Kerroksia kappaleisiin tuo paitsi erilaisten tyylien sekoittaminen, myös soitinten laaja kirjo. Biittien ja skrätsien rinnalla soi muun muassa useammanlaisia jousi- ja lyömäsoittimia. Parhaimmillaan ja mielenkiintoisimmillaan yhtye onkin kappaleissa, joista voi bongata jotain erityistä, kuten heleää huilua. Skye Edwardsin laulu on kiireetöntä ja huolellista.

Kokoelma toimii hyvin tutustumistarkoituksessa, ennen syvällisempää sukellusta Morcheeban myöhempään tuotantoon.

Albumin vinkkasi Taru

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Joskus suoratoistopalveluiden algoritmit tuntevat kuuntelijan jo ehkä pelottavankin hyvin. Kuulin nimittäin joitain vuosia sitten sattumalta John Calen kappaleen Paris 1919, ja se jätti lähtemättömän vaikutuksen. Kappaleen sointi perustuu orkesteriin, jonka rytmisessä soitossa on paljon voimakkuuden vaihtelua läpi kappaleen. Kappaleen kruunaa C-osa, jossa on kokonaisen orkesterin lisäksi myös mm. linnun laulua.

Samanniminen albumi on kokonaisuutena hieno ja vaihteleva. Orkesterin tukena on myös rock-bändi, mikä lisää albumiin syvyyttä. Kappale Macbeth onkin levyn rock-painotteisin teos. Toisin sanoen kappaleita on moneen sävyyn ja tunnelmaan.

Hienon orkesteri- ja bändisoinnin lisäksi levyllä kuuluu tietysti John Calen lauluääni, joka on heleän omalaatuinen, walesilaisesta korostuksesta puhumattakaan.

Albumin nimi viittaa ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen Pariisin rauhankonferenssiin, ja kappaleiden paikoin kryptisissä sanoissa onkin viittauksia 1900-luvun alun Eurooppaan.

John Calen Paris 1919 on liki täydellinen albumi genressään: monipuolisia kappaleita, mielenkiintoisia melodioita ja soinnutuksia sekä sovituksia, jotka vaihtelevat mahtipontisesta orkesterista rokkibändiin. Ei lisättävää eikä pois otettavaa.

Albumin vinkkasi Otto

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Vuosi 2025 on Johann Strauss nuoremman juhlavuosi, onhan kulunut 200 vuotta hänen syntymästään. Hän syntyi Wienissä muusikkosukuun: isä Johann Strauss vanhempi oli säveltäjä, jolla oli oma orkesteri, ja myös Johann nuoremman veljet Josef ja Eduard sekä Eduardin poika Johann III olivat säveltäjiä.

Johann perusti jo 25-vuotiaana oman tanssiorkesterin. Hänet tunnetaankin ennen kaikkea tanssisäveltäjänä: valsseja, polkkia, galoppeja ja marsseja esitettiin ulkomaita myöten kiertueilla jo Straussin elinaikana. J. Strauss nuoremman rakastetuin valssi on epäilemättä An der schönen blauen Donau (= Tonava kaunoinen, 1867).

Säveltäjän hienoimpia teoksia ovat monen mielestä kuitenkin hänen operettinsa. Tunnetuimpia niistä ovat Die Fledermaus (= Lepakko, 1874), Eine Nacht in Venedig (= Yö Venetsiassa,1883) ja Der Zigeunerbaron (= Mustalaisparoni, 1885).

Lahden kaupunginkirjaston kokoelmassa on CD:nä Mustalaisparonin äänite, joka on alun perin äänitetty vuonna 1954 ja julkaistu LP:nä 1958. CD on julkaistu uudelleen digitaalisesti masteroituna vuonna 1988. Orkesterina on Philharmonia Orchestra ja kuorona Philharmonia Chorus sekä kapellimestarina Otto Ackermann. Solistit ovat 1950-luvun loisteliaimpia laulajia: Elisabeth Schwarzkopf (Saffi), Nicolai Gedda (Sandór Barinkay), Hermann Prey (Graf Peter Homonay), Erich Kunz (Kálmán Zsupan), Erika Köth (Arsena), Gertrud Burgsthaler-Schuster (Czipra), Monica Sinclair (Mirabella), Willy Ferenz (Count Carnero), Erich Paulik (Pali), Josef Schmidinger (Ottokar), Karel Stepanek, Lea Seidl (puheroolit).

Operetti on tunnetusti erittäin haastava genre laulajille ja orkestereille. Mustalaisparoni on mestarillisesti sävelletty operetti, joka edellyttää laulajilta raudanlujaa laulutekniikkaa, hyvää fyysistä kuntoa ja erinomaisia näyttelijänlahjoja. Tämä Mustalaisparonin taltiointi on komea ja erittäin musikaalinen tulkinta teoksesta. Laulusolistit, orkesteri ja kuoro ovat legendaarisia: solistien laulutaidosta voi vain nauttia ja orkesterin sointia, fraseerausta ja tyylitajua vain ihailla.

Mustalaisparonissa Unkarin husaarit lähtevät sotaan Itävallan puolesta vuonna 1740 ja palaavat voitokkaina Wieniin 1742. Kyseessä on Itävallan perimyssota (1740-48) Maria Teresian oikeudesta Itävallan ja Unkarin kruunuun. Mustalaisromantiikkaa tihkuvan teoksen päähenkilö on sodasta palaava Sandór Barinkay. Tarinaan liittyvät hänen sukunsa rauniolinna, vallattu kotitalo ja aarre, jonka Sandor kiistelyn jälkeen lopulta saa haltuunsa. Samalla hän saa paronin arvon. Rakkaussuhteiden mylläkkä luonnollisesti kuuluu asiaan, ja lopussa Sandör ja naispäähenkilö Saffi saavat toisensa.

Albumin vinkkasi Eeva

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Tänä vuonna 30-vuotta täyttävä Mellon Collie and the Infinite Sadness on v. 1988 perustetun The Smashing Pumpkinsin kolmas studioalbumi. Chicagossa perustettu yhtye kuuluu eittämättä 90-luvun menestyneimpiin alternative rock-bändeihin. Yhtyeen musiikissa voi kuulla vaikutteita aina alternative popista grungeen.  

Mellon Collie and the Infinite Sadness tarjoilee kahden levyn verran toinen toistaan sykähdyttävämpiä biisejä, joiden joukkoon lukeutuu mm. sellaiset hitit kuin Tonight, Tonight, Bullet with Butterfly Wings ja 1979. Levy on yhtyeen menestynein ja se keräsi aikanaan mm. seitsemän Grammy ehdokkuutta ja nousi Billboardin listaykköseksi. 

Levyn äänimaisemaa sävyttävät raskaat, säröiset kitarariffit sekä toisaalta lähes unenomaiset, rauhallisemmat kappaleet. Lisämausteeksi levylle on tuotu kauniita pianomelodioita sekä jousisoittimia. Huomiota kannattaa kiinnittää myös alun perin jazz-rumpalina toimineen Jimmy Chamberlinin mestarilliseen soitantaan.

Alkuun Mellon Collie and the Infinite Sadness saattaa hämmentää kuulijaa sen monipuolisuuden ja eri tyylilajien kanssa leikittelevien biisien vuoksi. Laulaja Billy Corganin erikoinen, nasaali lauluääni – joka tunnetusti jakaa mielipiteitä – sitoo levyn kuitenkin harmoniseksi kokonaisuudeksi, joka tarjoilee jokaiselle jotakin. Allekirjoittaneen mielestä juuri Corganin ääni on se, joka tekee Smashing Pumpkinsin.  

Tupla-CD:n teko on bändille valtava haaste – ainakin loistavan sellaisen. Kun levyllä on 28 biisiä niin on suuri riski sortua ns. täytebiisien tekoon, jotka eivät tuo levylle juuri minkäänlaista lisäarvoa. Corgan on kuitenkin kuvaillut albumin äänityksiä erityisen hyväksi kokemukseksi Smashing Pumpkinsin uralla ja kertonut bändin eläneen tuolloin parasta aikaansa – ja sen kyllä kuulee. Bändi on onnistunut tekemään kunnianhimoisen tuplan, joka tarjoilee vielä näin 30 vuodenkin jälkeen jotain uutta eikä täytebiiseihin ole sorruttu. Suurempien hittien lisäksi levyltä löytyy sellaisia mestariteoksia kuten räyhäkkään raaka X.Y.U sekä utuisen kaunis Beautiful.   

Albumin vinkkasi Kaisu

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Tunnelmallisiin elokuun hetkiin sopiva soundtrack löytyy Fleetwood Macin myöhäisemmästä tuotannosta. Tango in the Night julkaistiin lähes neljäkymmentä vuotta sitten, ja on tyyliltään rentoa soft rockia, sisältäen myös kaunista haikeutta. Mikäpä siis parempaa kuunneltavaa ajellessa ilta-aurinkoa kohti loppukesän illassa. Retrohenkeä ei tältä levyltä puutu.

Tunnetuimpia kappaleita levyltä ovat Everywhere, Little Lies ja Big Love. Pinnan alta huokuu myös tunteiden syvyyttä, mikä ei ole epätyypillistä bändille, jonka historiaan kuuluu niin musiikillista kuin henkilökohtaista draamaa. Musiikillisesti nimikkokappale Tango in the Night nousee levyn parhaimpien raitojen joukkoon, ja sen kruunaa Lindsey Buckinghamin korvia hivelevä kitarasoolo.

Nykykontekstissa albumin tyylissä on jotain hassua 80-lukulaisilla maneereillaan. Toisaalta oikeassa mielentilassa kuuntelukokemus on viihdyttävä retromatka yhden maailman tunnetuimpien rock-bändien johdolla.

“If I live to see the seven wonders, I'll make a path to the rainbow's end. I'll never live to match the beauty again”

Seven Wonders

Albumin vinkkasi Toni

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Radioheadin neljäs studioalbumi Kid A juhlistaa tänä vuonna 25-vuotissyntymäpäiväänsä. Edellinen albumi OK Computer oli valtava menestys, mutta suosion uuvuttama Thom Yorke halusi välttää toistamasta itseään.

Tämä johti Kid A:lla merkittävään suunnanmuutokseen: koneellisempi soundi, runsas syntetisaattorien, samplauksen sekä digitaalisen editoinnin (Pro Tools, Cubase) käyttö loivat uudenlaisen, kokeellisen äänimaailman.

Albumin avausraita Everything in Its Right Place johdattaa kuulijan heti taianomaiseen tunnelmaan erikoisessa tahtilajissa kulkevalla syntetisaattorisointukierrollaan ja vahvasti manipuloiduilla vokaaleillaan.

Kappaleen erikoiset ja paikoin kaoottiset äänet antavat ensimakua siitä, mitä albumilla tullaan kuulemaan. Radiohead on irtautunut kitararokista ja siirtynyt vahvasti elektronisen musiikin maailmaan.

Koneellisten elementtien rinnalla Kid A tarjoaa myös akustisia elementtejä. How to Disappear Completely -kappaleen akustinen kitara ja jousisovitukset, The National Anthemin free jazz -henkinen puhallinosuus sekä Motion Picture Soundtrackin urkuharmoni tuovat albumille monipuolisuutta.

Kid A on rohkea albumi, jossa tuotannolliset ratkaisut ovat saumattomasti osa sävellyksiä. Erilaiset efektit ja editoinnit eivät ole pelkkää koristelua, vaan olennainen osa albumia.

Kid A oli riski bändin uralle, mutta kaupallisuuteen kyllästynyt bändi ei pelännyt toteuttaa omaa näkemystään ja hyvä niin.

Minulle Kid A on levy, jonka ottaisin mukaan autiosaarelle ja palaan siihen uudestaan ja uudestaan. Siksi hankinkin itselleni tuoreen vinyylipainoksen.

Kirjastolta löydät Kid A CD:n sekä Kid A Mnesia tripla-albumi julkaisun, jolta löytyy Kid A:n lisäksi myös Radioheadin seuraava albumi Amnesiac, sekä aiemmin julkaisematonta lisämateriaalia.

Albumin vinkkasi Tomi

Varaa levy verkkokirjastosta.

Varaa myös Kid A Mnesia.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Esa Kotilainen (1946-2023) aloitti muusikon uransa soittamalla valsseja ja tangoja harmonikalla. Harmonikasta hän siirtyi pianohaitariin, siitä sähköurkuihin, ja siitä syntetisaattoreihin.

Hän on soittanut mm. Tasavallan presidentissä ja Wigwamissa. Kotilaiselle myönnettiin vuonna 2000 director musices -arvonimi.

Perhosniitty (2013) on Kotilaisen kahdeksas sooloalbumi. Albumilla perisuomalainen harmonikkatunnelma yhdistyy progressiivisen rokin kanssa tunnelmamusiikiksi. Kotilainen soittaa albumilla hänelle tutuilla soittimilla: haitarilla, bassohaitarilla, mellotronilla ja minimoogilla. Kotilaisen minimoog on suomalaisille tuttu esimerkiksi Freemanin kappaleesta Ajetaan me tandemilla.

Kotilaisen teosten inspiraationa ovat olleet usein luontokokemusten muodostamat äänimaisemat. Perhosniityssä lopputulos on kuin suomalaisen draaman taustamusiikki, paikoin niin haikea, että vähän naurattaa. Albumin avaava kappale Metsäretki vie neulasten peittämille poluille, kunnes avautuu albumin nimikkokappale Perhosniitty. Viidennessä kappaleessa Vuono sininen näkee jo pitkälle horisonttiin. Pihakeinu, albumin kahdeksas kappale tuo haikeudessaan mieleen autioituneen mummonmökin pihapiirin.

Kotilainen piti musiikkia onnistuneena, kun sitä kuunnellessa syntyy mielikuvia. Minun kohdallani hän on ainakin onnistunut. Voin suositella tätä varauksetta kenelle tahansa, joka haluaa lähteä mielikuvaretkelle.

Albumin vinkkasi Susa

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Mitä saa, kun yhdistää (kiistellysti) maailman parhaan sellistin, maailman parhaan mandolinistin, maailman parhaan kontrabasistin ja maailman parhaan bluegrass-viulistin?

Superyhtyeen, joka tunnetaan nimellä The Goat Rodeo! Not our first goat rodeo (2020) on ryhmän toinen julkaisu. Esikoisjulkaisu The Goat Rodeo Sessions julkaistiin vuonna 2011.

Terminä goat rodeo tarkoittaa jotain, joka menee niin pahasti pieleen, että ei voi muuta kuin seurata sivusta katastrofin etenemistä. Nimi on sinänsä hämäävä, sillä Ma, Duncan, Meyer ja Thile ovat soittajina aivan omaa luokkaansa. Tästä on katastrofi kaukana.

Katastrofeista puheen ollen, albumi alkaa kappaleella Your Coffee is a Disaster, joka antaa soittajista jokaiselle mahdollisuuden näyttää oma taituruutensa soolo-osuuksilla, puhumattakaan yhteissoinnista. Jonkun keittämä kahvi saattaa olla katastrofaalista, mutta soitto ei.

Albumilta löytyy myös heleämpää sointia, kuten valssi Waltz Whitman. Mukana raikastamassa pakkaa muutaman kappaleen verran on myös laulaja Aoife O’Donovan. Kappaleessa Every Note a Pearl todistetaan todella jokaisen nuotin arvo, vaikka sointi paikoittain onkin tanssia vireyden ja epävireyden nuoralla, tai ehkä juuri sen takia. Kappaleessa hyödynnetään jousisoitinten portaatonta sävelkulkua täysin sydämin.

Albumin vinkkasi Otto

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Aluksi voisi miettiä, kuka muka uskaltaa lähteä versioimaan Gösta Sundqvistin hienoja joululauluja ja tehdä niistä uusia sovituksia. Mutta kyllä, Lahdesta löytyy rohkeita tekijöitä tähänkin haasteeseen! Lahtelaislähtöiset Minja Koski ja Mikael Saari sekä upea Lumos-kvartetti julkaisivat vuonna 2022 Göstan joululauluja-albumin, jossa Leevi and the Leavingsin joululaulut ovat saaneet uudet sovitukset kahdelle laululle ja jousikvartetille. Tämä tunnelmallinen joululevy on ilmestymisvuodestaan lähtien kuulunut oman joululaululistani vakioihin. 

Minja Koski tunnetaan myös taiteilijanimellä M, ja hän on julkaissut jo viisi albumillista omaa musiikkiaan. Koski on tuttu myös Teatteri Vanhan Jukon näyttelijänä. Mikael Saari on puolestaan pitkän linjan laulaja ja näyttelijä, jonka voi loppuvuonna nähdä Turun kaupunginteatterin Once-näytelmässä sekä Kouvolan kaupunginteatterin Kirka-musikaalissa. 

Lumos-kvartetti on ystävysten muodostama jousikvartetti, joka on ollut mukana Saimaan, Pepe Willbergin ja Minja Kosken levyillä. Kvartetin jäseniä kuullaan myös lahtelaisessa kulttuurielämässä, kuten Teatteri Vanhassa Jukossa ja Sinfonia Lahdessa. 

Göstan joululaulut sisältää kaikki Leevi and the Leavingsin julkaisemat joululaulut. Leevi and the Leavings julkaisi vuonna 1990 Varasteleva joulupukki -joululevyn. Levy on ollut Lastu-kirjastojen Kuukauden levynä vuonna 2022, voit lukea artikkelin täältä: Kuukauden levy: Leevi and The Leavings: Varasteleva joulupukki  

Jouluaattona kännissä-kappale on ilmestynyt hieman myöhemmin. Kappale julkaistiin vuonna 1995 julkaistun albumin Rakkauden planeetta erikoispainoksessa bonuskappaleena. 

Uudet tulkinnat Göstan legendaarisista kappaleista tuovat niihin raikkautta ja tunnelmaa. Lumos-kvartetin sovitukset ovat taidokkaita ja koskettavia. Kosken ja Saaren äänet sulautuvat saumattomasti yhteen, luoden henkeäsalpaavia duettoja. 

Levyltä löytyy hassuttelevia kappaleita, kuten Soiva jouluyllätys, mutta myös haikean tunnelmallisia joulubiisejä, joissa Kosken ja Saaren osaaminen pääsee oikeuksiinsa. Onneksi jouluun on aikaa maalaa kuvaa sodasta pakoon lähtevistä lapsista. Kosken herkkä ääni yhdistettynä jousikvartetin kaihoisiin säveliin pysäyttää kuulijan. Joulukertomusta taas voisi tituleerata yhdeksi Suomen hienoimmista joululauluista, ja Saari tekee sille oikeutta.  

Göstan joululaulut on tehty alkuperäistä kunnioittaen. Samalla se on kuitenkin raikas tulkinta klassikkokappaleista. Levy kunnioittaa Göstaa ja suomalaista musiikkikulttuuria omalla synkän melankolisella tavallaan. 

Albumin vinkkasi Maija

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Litku Klemetin uusi albumi Funny Girl julkaistiin kuluvan syksyn lokakuussa. Läpimurtonsa Klemetti teki kuitenkin jo muutama vuosi sitten. Hittilevyksi nousi vuonna 2017 julkaistu Juna Kainuuseen, jonka valitsin marraskuun kuukauden levyksi.

Juna vie paitsi Kainuuseen myös 1970-luvulle, lauantaitansseihin tai mummolaan. Menneiden aikojen nostalgia on vahvasti läsnä mutta musiikki kuulostaa silti - ja edelleen - tuoreelta. Albumilta löytyy mainioita kappaleita kuten Juna Kainuuseen, Karenssi, Lauantaitanssit, Tähtiyö tai singlenäkin julkaistu Jääkuningatar.

Siinä missä Juna Kainuuseen on menneiden vuosikymmenten tunnelmilla höystetty melodinen popkappale, on Karenssi lähes hilpeä ralli. Lauantaitansseja tahdittaa hengästyttävä discopoljento, ja Tähtiyö vie kuulijan tyylikkäästi kaukaisuuteen.

Sanoitukset tuovat nostalgian sävyttämät kappaleet tiukasti tähän päivään ja luovat kontrastia hilpeästi kuplivalle musiikille. Sanoituksista paistaa välillä huumori, välillä tunne jostain henkilökohtaisesta, vakavasta ja syvästi koetusta.

Litku Klemetti on persoonallinen muusikko, joka todellakin hallitsee melodisen popin. Hän on myös taitava laulaja, jonka värisevä vibrato pääsee tälläkin levyllä valloilleen. Klemetin musiikki on omalaatuista, hauskaa ja koskettavaa, häntä ei turhaan kutsuta retro-indien mestariksi.

Albumin vinkkasi Tuija

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Mitä teki Hanoi Rocks vuonna 1984? Äänitti ja julkaisi viidennen studioalbuminsa Two Steps from the Move. Hyvin menestynyt levy alkaa varmalla hitillä, eli Creedence Clearwater Revival -coverilla Up Around the Bend. Kappale toimii mainiosti Hanoi-käsiteltynä, mutta onpa bändillä rivi omiakin hittejä: Million Miles Away, The Boulevard of Broken Dreams, Underwater World ja Don’t You Ever Leave Me, jotka löytyvät kaikki tältä albumilta.

Tuottajana hääräillyt Bob Ezrin hioi bändin – etenkin kitaristi Andy McCoyn – kanssa vanhempia biisiaihioita ja uusia kappaleita levytyskuntoon. Sanoituksiin apuja antoi myös Mott the Hooplesta tuttu Ian Hunter. Energiseen rokkimenoon haettiin ripausta hienostuneisuutta. Mukaan mahtuu kovaa ajoa, sopivasti röyhkeyttä sekä pakolliset rakkauslaulut. Moni kitarariffeistä painuu syvälle mieleen.

Nyt 40 vuotta myöhemmin vokalisti Michael Monroe heittää Euroopassa loppuvuodesta neljä keikkaa, joilla soitetaan pyöreitä vuosia täyttävä albumi alusta loppuun. Alkuperäiskokoonpanosta mukana on basisti Sami Yaffa. Two Steps from the Move on kestänyt hienosti aikaa ja lavarakenteissa edelleen ketterästi kiipeilevällä Monroella bändeineen näyttää helposti riittävän virtaa pistää kunnon show pystyyn.

Kirjaston kokoelmasta levy löytyy paitsi vinyylinä myös remasteroituna CD:nä, jossa on lisänä neljä bonusbiisiä.

Albumin vinkkasi Taru

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Itävaltalaisen säveltäjän Anton Brucknerin (1824-1896) 200-vuotissyntymäpäivää juhlitaan tänä vuonna.
Bruckner edustaa 1800-luvun lopun romantiikan uudistuvaa ilmaisua. Hän on silti omaperäinen säveltäjä, joka
tunnetaan etenkin kolossaalisiin mittoihin niin kestoltaan, muodoltaan kuin soinniltaankin kasvaneista
sinfonioista. Niiden esittäminen vaatii suuren orkesterin sekä orkesterinjohtajan, joka pystyy hahmottamaan ja
pitämään koossa laajat kaaret, lavean kokonaisuuden ja suuren “koneiston”.

Brucknerin sinfonioista tunnetaan useita versioita, osin säveltäjän itsensä, osin muiden toimittamia. Sinfonia
nro 8 oli tekeillä 1884-1887, ja se on viimeinen säveltäjän kokonaan valmiiksi saama sinfonia sekä monen
mielestä säveltäjän pääteos. Bruckner muutti teosta 1889-1890 huomattavasti sekä tiivistämällä että toisaalta
lisäämällä teokseen uusia jaksoja. Uudistettuakin versiota säveltäjä paranteli vielä 1890-luvulla, ja omat
laitoksensa siitä ovat laatineet mm. Leopold Nowak ja Robert Haas 1900-luvulla.

8. sinfonian lisänimi “Apokalyptinen” kertoo, että sävellystä on todellakin pidetty ilmestyksellisenä.
Rauhalliset, hitaan juhlalliset melodiat puhkeavat massiivisesti soiviin purkauksiin, joita on tulkittu jopa
puhdistaviksi ja vapauttaviksi katharsiksen tyyliin. Meditatiiviset jaksot ja yltäkylläiset, suuruuteen kurkottavat
huipennukset ovat romantiikalle tyypillistä vastakohtaisuuksiin perustuvaa tekniikkaa. Kapellimestari Leo
Funtek esitti vuonna 1912 kirjassaan ”Bruckneriana”, että Bruckner korotettaisiin merkitykseltään Bachin ja
Beethovenin rinnalle. Hän piti Brucknerin musiikkia “kosmillisena”.

Itävaltalainen Herbert von Karajan (1908-1989) toimi pitkään Berliinin Filharmonikkojen kapellimestarina ja
lopulta elinikäisenä ylikapellimestarina. Karajan alkoi johtaa Bruckneria jo 1930-luvulla. Kolme kuukautta
ennen kuolemaansa 1989 hän johti vielä Brucknerin 7. sinfonian. Karajan kuuluu kiistatta Brucknerkapellimestareiden kapeaan kärkeen, samoin kuin Berliinin Filharmonikot Bruckner-orkestereiden
parhaimmistoon.

Albumin vinkkasi Eeva

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Ed Sheeranin X -albumi täytti kesäkuussa 10 vuotta. Tämä Sheeranin toinen levy siivitti hänen tiensä ihmisten tietoisuuteen ja maailmanlaajuiseen suosioon. Levy pitää sisällään akustisia balladeja sekä pop-, rap-, ja rock-vivahteisiakin biisejä.

Ed Sheeran on brittiläinen laulaja-lauluntekijä ja hän on tunnettu live looping -tekniikasta, jonka ympärille hän on brändinsä ja live-esiintymisensä rakentanut. Live looping tarkoittaa reaaliaikaista instrumentin äänittämistä, jonka jälkeen laite toistaa äänitettyä pätkää niin pitkään, kunnes se pysäytetään. Tämä vaikuttaa myös kappaleiden sävellys-, sovitus- ja tuotantoprosessiin, sillä kappaleet on tehtävä siten, että ne pystytään esittämään looperia käyttäen.

Levy pitää sisällään Sheeranin isoimpia hittejä, jotka ovat yltäneet Billboardin hot 100 listan 2. sijalle asti. Sing, Thinking out loud ja Photograph ovat kenties levyn tunnetuimmat biisit, eikä suotta.

Sing yhdistelee räppiä ja poppia menevään tempoon ja oli myös Sheeranin ensimmäinen Britannian nro 1 single. Thinking out loud taas hitaampi, soulahtava kappale, joka saavutti top 10 listasijoituksia 31 maassa (nro 1 Britannia ja Australia, nro 2 USA ja Kanada). Photograph puolestaan edustaa tuttua balladiosastoa Sheeranin tuotannossa. Tämäkin kappale ylsi huomionarvoisiin listasijoituksiin julkaisunsa aikaan.  

Levyn sanoituksista ja sävellyksistä voit löytää suuria tunteita rakkaudesta, pettymyksestä, toivosta ja kaipuusta. Biisit ovat tarttuvia ja helposti lähestyttäviä. Onkin varmaa, että Sheeranin tulkinta lämmittää paatuneemmankin musadiggarin sydäntä eikä myöskään ihme, että hän on noussut yhdeksi maailman suosituimmista musiikintekijöistä ja artisteista.

Albumin vinkkasi Otto P

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Aili Ikonen tunnetaan jazzlaulaja-lauluntekijänä sekä lauluyhtye Rajattoman jäsenenä. Häneltä on ilmestynyt neljä sooloalbumia, joista tuorein ilmestyi vuonna 2023 ja kantaa nimeä Helposti palavaa.

Kuukauden levyksi valitsin kuitenkin Piirrä minut -albumin vuodelta 2017, sillä se on oma suosikkini Ikosen tuotannosta. Tutustu silti ihmeessä muihinkin!

Avausraita Että näkisin sinut taas kietoo kuulijan herkkävireisten tunteiden ja eteerisen tulkinnan kääreeseen. Viipyilevä kaipaus ja melankoliset tuokiokuvat ovat lähes käsinkosketeltavia.

Kaiken kaikkiaan levyllä soi henkilökohtaisia sävyjä ja elävästä elämästä ammentavaa tunnekirjoa. Erityisen kaunis esimerkki tästä on Syli, joka on laulu vanhemmalta lapselle. Monelle samaistuttavia ovat myös unettomuudessa vellovan ihmisen mielenliikkeet kappaleessa Yöllä.

Elämme kukkeinta kesää, ja Piirrä minut -levyltä löytyy mainiosti svengaava, nuoruuden huolettomuudesta kertova kesälaulu Nuori vapaa nainen. Samaisella raidalla kuullaan myös Ikosen taidokasta chat-lurittelua. Toinen kesäisiä tuntemuksia herättävä kappale on Laulu merelle, jossa puolestaan framille nousee saksofoni. Levyn päättää herkkä rakkauslaulu Armaalle, jonka riisuttu sovitus pianosäestyksineen toimii hienosti.

Kaikki levyn kappaleet ovat Aili Ikosen käsialaa. Albumilla ei kuulla pelkästään laulullista taituruutta, vaan myös bändin soitanto on suomijazzin huipputasoa. Lisää täyteläisiä sävyjä levylle tuo jousikvartetti. Ammattitaitoa löytyy siis vaikka muille jakaa.

Albumin vinkkasi Anniina

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Anniina.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Beastie Boysin neljäs albumi Ill Communication täyttää tämän vuoden toukokuussa 30 vuotta. Tämä kolmekymppinen albumi pitää sisällään klassista hiphopia ja punkkia – jazzia unohtamatta.

Beastie Boysin sanat ovat usein hauskoja, itseironisia ja kekseliäitä. Debyyttialbumi Licensed To Ill oli esitetty ironisesti stereotyyppisen frat-boyn (=tyypillinen Yhdysvaltalainen huonosti käyttäytyvä college-opiskelija) näkökulmasta. Sen sijaan tämän albumin sanoitukset ovat enemmän yhtyeen omasta näkökulmasta kirjoitettuja (joskin toisinaan myös hieman liioiteltuja ja tekaistuja).

Albumin kenties tunnetuin kappale on Sabotage. Se on vuodatus fiktiivistä tuottajaa kohtaan, joka sabotoi bändiä ja pidättelee heidän tuottamistaan. Tällä kappaleella, kuten suuressa osassa albumia kuullaan Beastie Boysin pojat oikeiden soittimien äärellä. Albumi onkin harppaus poispäin samplaukseen pohjautuvasta musiikista.

Ota tästä kuunteluun kova kattaus Beastie Boysia!

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Edward Elgarin (1857–1934) suurin teos The dream of Gerontius (1900), suomeksi Gerontiuksen uni, luokitetaan yleensä vastoin säveltäjän tahtoa oratorioksi - myös kirjastossa. Sävellys on teos kuorolle, solisteille ja orkesterille. Tekstinä on John Henry Newmanin (1801–1890) uskonnollinen englanninkielinen runo (1865).  Newman oli katolinen pappi ja runoilija.

 Gerontius tarkoittaa kreikan kielessä vanhaa miestä. Unessa hurskaan katolisen sielu (tenorisolisti) siirtyy kuolinvuoteelta Jumalan eteen ja päätyy kiirastuleen. Tuonpuoleinen kuvataan roomalaiskatolisena. Teoksen 1. osassa vanhus on aluksi elossa mutta menehtyy sitten rauhallisesti vierellään pappi (baritoni tai basso).

2. osassa kuolleen sielu herää tilassa, jossa ei ole paikkaa eikä aikaa. Hän kohtaa suojelusenkelinsä (mezzosopraano). Keskusteltuaan he jatkavat yhdessä matkaa Jumalan tuomioistuimen eteen. He kuulevat demonien ja enkelten kuorot. Tuskanenkeli (baritoni tai basso) vetoaa Kristusta pelastamaan uskovaiset. Sielu näkee häivähdyksen Jumalasta ja saa tuomionsa. Suojelusenkeli saattaa sielun Kiirastuleen. Sielu saa siunauksen ja lupauksen heräämisestä kirkkauteen.

Myöhäisromanttiseen tyyliin esitys vaatii ison orkesterin. Kaksoiskuoron lisäksi laulavat pienempi kuoro (äänitteellä nuorisokuoro) ja kolme solistia. Teoksessa on kaksi osaa, jotka jakaantuvat selkeästi eri jaksoihin. Musiikki kuitenkin jatkuu katkeamatta läpi teoksen, toisin kuin oratorioissa. Kesto on noin 40+60 minuuttia.

Gerontiuksen unta pidetään Elgarin kauneimpana kuorosävellyksenä, jopa kauneimpana kaikista hänen teoksistaan. Se on Sinfonia Lahden pääsiäiskonsertin teos Sibeliustalossa 27.3.2024.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Eeva.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Mitä saa kun yhdistää suomirockia ja okkultismia? No tietenkin Kryptan!

Tyrantti-yhtyeestäkin tutun Henri Segerin sooloprojektina alkanut bändi julkaisi marraskuussa 2023 debyyttilevynsä “Outo Laakso”. Bändi yhdistelee tyylissään nostalgista suomirokkia, iskelmää, vanhaa heavy-metallia sekä Blue Öyster Cult-tyylistä occult-rockia. Bändi kuulostaakin siltä, että olisi ollut pystyssä jo toistakymmentä vuotta.

Lyriikat kulkevat mystiikan ja salatieteiden polkuja ja vaikutteita on haettu niin ihmismielen syvyyksistä kuin myös goottilaisesta kauhukirjallisuudesta. Muistettavimpia kappaleita levyltä ovatkin reipas Öyster cult-tyylinen" Vala”, nopea oldschool-rockihtava “Dorian Gray” ja kaihoisalla akustisella kitaralla alkava mystiikka huokuva “Joki”.

Yhtyeen taustalta löytyy suomimetallin konkareita, nokkamies Henri Segerin ollessa Tyrantti-yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä. Kielissä taituroivat Demonic Death Judgesta tutut Eetu Lehtinen ja Toni Raukola. Rumpuja yhtyeessä takoo Jere Kolehmainen. Sama kokoonpano soittaa Kryptassa myöskin livenä ja bändi keikkaileekin pitkin kevättä eri puolilla Suomea.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Paavo.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Tammikuun kuukauden levy on The Poguesin If I Should Fall from Grace with God.

Levyn myötä muistamme vuoden 2023 lopulla menehtynyttä punkbardi Shane MacGowania (1957–2023), The Poguesin laulajaa ja lauluntekijää.

Yhtyeen kolmannella albumilla irlantilaisen kansanmusiikin poljentoa punkrockiin yhdistänyt The Pogues laajentaa skaalaansa, ja levyllä voi kuulla jopa itämaisia sävyjä, vivahteita espanjalaisesta ja turkkilaisesta musiikista kuten osuvasti nimetyt kappaleet Turkish Song of the Damned ja Fiesta (sekä levyn laajennetulta painokselta kuultavissa oleva Sketches of Spain).

Albumin kappaleet ovat uusilla vivahteilla höystettyjä mutta kokonaisuudessaan levy If I Should Fall from Grace with God on takuuvarmaa ja tuttua The Poguesia. Tanssijalka vipattaa ja tunnelmoivat balladit, vaikkapa Lullaby of London tai Battle March Medley, vievät herkempiin tunnelmiin. Kappaleiden sanoitukset pysyvät tutulla maaperällä, kuten myös MacGowanin rosoinen laulutyyli.

Joulu meni jo mutta levyltä löytyvää joululauluklassikkoa Fairytail of New York kuunnellessa voi odottaa seuraavaa. Duettona esitetty kappale perustuu MacGovanin sanoitukseen, jossa elämän kolhima pariskunta kinastelee keskenään jouluisessa New Yorkissa. Pariskunnan tarina on pikemminkin katkera kuin jouluinen mutta hieno sävellys nostaa sen arjen yläpuolelle. Albumin suosituimmaksi kappaleeksi noussut Fairytail of New York on yksi yhtyeen tunnetuimmista.

Kirjaston kokoelmasta levy If I Should Fall from Grace with God löytyy osana The Poguesin tuhtia Original Album Series -levypakettia, joka sisältää yhtyeen viisi albumia vuosilta 1984–1990.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Tuija.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Irja Auroora, oikealta nimeltään Irja Auroora Maria Näsi, ent. Jäykkä, on loistavan kansainvälisen uran tehnyt suomalainen huippusopraano, joka on hiljattain viettänyt 50-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hänen aktiiviuransa ajoittui 1900-luvun loppupuoliskolle. Vain 19-vuotiaana hän tuli toiseksi Lappeenrannan laulukilpailuissa 1969. Hän opiskeli laulua aikansa eittämättä parhailla laulunopettajilla Turussa, Wienissä, Roomassa, Lontoossa ja Salzburgissa. Hänen äänensä on erittäin taipuisa: se sopii käytännössä kaikkeen  laulumusiikkiin Mozartista Wagneriin, ja yhtä hyvin niin liediin, oopperaan kuin oratorioonkin. Irja Auroora opettaa edelleen jonkin verran laulua.

Hänen sopraanonsa on erittäin kirkas ja pakoton erinomaisen laulutekniikan ansiosta. Äänen timbre eli äänenväri on todella kaunis. Ääni soi tasaisesti kaikissa rekistereissä. Hän on myös loistava musiikin ja tekstin tulkitsija. Lyyrisestä dramaattiseen vaivattomasti, mutta aina täydellisellä tekniikalla.

Fuga on jälleen kunnostautunut julkaistessaan tämänkin kokoomalevyn. Irja Aurooran monipuolisesta ohjelmistosta kuullaan pääasiassa liedejä, joskin mukana on myös Oskar Merikannon Elinan surman neljäs näytös. Muita säveltäjiä ovat Toivo Kuula, Leevi Madetoja, Robert Schumann, Sergei Rahmaninov, Richard Wagner ja Jean Sibelius. Äänitteen nimeke Träume viittaa Wagnerin Wesendonck-laulujen viimeiseen osaan Träume; sarjan pianistina äänitteellä David Shaw. Muut pianistit levyllä ovat Pentti Koskimies ja Ilkka Paananen. Elinan surmassa esiintyy muitakin solisteja sekä Radion sinfoniaorkesteri johtajanaan Leif Segerstam.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Eeva.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Englannin kielen sana maraud tarkoittaa ryöstelyä, rosvoamista, ryöväämistä. Tällä albumilla rap-yhtye A Tribe Called Quest ryövää korvasi hieman alle tunnin ajaksi, ja tarjoilee rytmiä, melodiaa ja sanoja.

Albumia on luonnehdittu mm. termein East Coast hip hop tai jazz-rap. Jazz-rap on osuva siinä mielessä, että yhtyeen sointi perustuu usein vanhojen jazz-kappaleiden samplaukseen.

Samplaus tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että jostain olemassa olevasta kappaleesta otetaan osia, joita muokkaamalla tai muulla tavoin hyödyntämällä tehdään uusi kappale. Sampleja löytyy myös useista funk/RnB -kappaleista. Hyvä esimerkki tästä työtavasta on albumin tunnetuimpiin kuuluva kappale Electric Relaxation, jossa on vahvasti samplattu funk-/jazz-muusikko Ronnie Fosterin aiempaa kappaletta, Mystic Brew.

Räpissä suuressa osassa on sanoitus. Tällä albumilla sanoitukset ovat nerokkaita ja kantaaottavia, mutta myös viihdyttäviä ja hauskoja, ei koskaan tylsiä. Yhtye ei myöskään pelkää paljastaa itsestään arempia asioita, esimerkiksi kappaleessa Oh my God toinen räppäreistäPhife Dawg räppää ”When’s the last time you heard a funky diabetic?”, viitaten omaan diabetekseensa. Kappaleessa 8 million stories taasen räpätään siitä, kuinka elämässä on ongelmia ja kuinka niihin tarvitaan apua.

Albumi on klassikko musiikkityylissään ja viettää marraskuussa 30-vuotisjuhliaan. Ota kuunteluun ja tykästy!

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Kuukauden levy: Ark – Arkeology : The Complete Singles Collection

Ruotsista on tullut vuosien varrella monia huippubändejä ja -artisteja: Katatonia, The Hellacopters, The Sounds - Abbaa, Kentiä ja Eva Dahlgrenia unohtamatta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämän vinkin tavoitteena on muistutella vuosituhannen vaihteessa laajempaan suosioon nousseesta, kimallusta ja säihkettä huokuneesta The Arkista.

The Ark aloitteli musisointipuuhia jo 1990-luvun alkupuolella Etelä-Ruotsissa. Yhtyeen tyyliksi vakiintui tanssittava, glamoröösi poprock, pakettiin kuului myös 1960- ja 70-luvuilta inspiraationsa saanut, näyttävä pukeutuminen ja energiset esiintymiset. The Ark keikkaili ahkerasti Suomessakin erityisesti 2000-luvulla. Vuonna 2007 bändi kilpaili jopa Euroviisuissa! 2011 uutisoitiin yhtyeen lopettamispäätöksestä, joka on pitänyt muutamia yksittäisiä esiintymisiä ja 20-vuotisjuhlakiertuetta lukuun ottamatta.

Mikä sitten tekee The Arkista erityisen? Kaiken kepeyden ja humun takaa paljastuva syvällinen pohdinta, kyky pukea isoja asioita kauniiksi kokonaisuuksiksi. Biiseissä mietitään esimerkiksi minuutta ja kasvua ihmisenä. Toisaalta myös puhdasta faktaa: One of Us Is Gonna Die Young. The Disease on hämäävästä nimestään huolimatta hieno rakkauslaulu. Lisäksi vokalisti Ola Salon teksteissä on rohkeita kannanottoja muun muassa oikeudesta vanhemmuuteen (Father of a Son).

Arkeology – The Complete Singles Collection on pintaraapaisu yhtyeen keskeiseen tuotantoon. Kokoelmalle on koottu singleinä julkaistut kappaleet. Viideltä studioalbumilta löytyy kuitenkin enemmänkin annettavaa. Jos innostuit, kuuntele vielä ainakin Beauty Is the Beast ja Tired of Being an Object?

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Taru.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

On vuosi 1965 ja beatlemaniaa on podettu rapakon takana muutama vuosi, kun elokuussa ilmestyy the Beatles yhtyeen 5. eurooppalainen albumi Help! kivuten musiikkilistojen kärkeen.  Albumi muodostui vedenjakajaksi yhtyeen tuotannossa aineksina folkrockia, rock’n rollia ja klassisesta musiikkia ennen yhtyeen siirtymistä intialaisvaikutteiseen popmusiikkiin George Harrisonin kiinnostuttua sitarsoittimista. Albumilta löytyvät beatlehitit Help!, Ticket to Ride ja Yesterday.

Älppäristä tehtiin Yhdysvaltain markkinoita varten erillinen painos samannimisenä albumina kuin Euroopassa, mutta sen sisältö keskittyy lähinnä Beatles-elokuvan Help! elokuvamusiikkiin sekä useisiin lainakappaleisiin. Amerikkalaisesta versiosta puuttuu Yesterday, joka julkaistiin ensi kerran brittiläisessä albumissa.

Yesterday biisi on albumin toiseksi viimeinen kappale Paul McCartneyn säveltämänä ja sanoittama, jossa käytetään bändin perussoittimien rumpujen, basson, kitaran ja kosketinsoittimien lisäksi jousikvartettoa.  McCartney kuuli unissaan Yesterdayn sävelmän ja kirjoitti sen ylös herättyään ja varmisti vielä viikon verran, ettei ole kuullut kappaletta entuudestaan tekijänoikeuksien takia. Yesterdaysta tuli menestys, sillä melodisen melankolisesta kappaleesta kehkeytyi tähän asti maailman levytetyin sävelmä.  Rojaltteja Yesterdaysta kertyi tekijöilleen vuoteen 2012 mennessä 19,5 miljoonaa Englannin puntaa.

Albumin parhaimpiin rautalankamusiikin sävelmiin Helpin lisäksi kuuluvat The Night Before, Another Girl, You’re Going to Lose that Girl, I Need You.  The Night Before biisissä soitetaan ensi kerran sähköpianoa länsimaisen musiikin historiassa.

Kaikessa laajuudessaan Help! albumi on popmusiikin klassikkokamaa, suosittelen!

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Tessa.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Sinfonia Lahdella on todella vahva perinne Sibeliuksen soittamisesta. Viime aikoina orkesteri on levyttänyt myös paljon muuta, usein vähän vähemmän suurelle yleisölle tuttua. Tällä kertaa on tartuttu pienimuotoisempiin teoksiin. Termillä sinfonietta viitataan usein sinfoniaa pienempään orkesteriteokseen.

Tällä äänitteellä on kolme näitä ”pikku-sinfonioita”:

Benjamin Brittenin 18-vuotiaana säveltämä ihastuttava ja raikas teos, joka oli alun perin tarkoitettu kamarikokoonpanolle opusnumerolla 1.

Sergei Prokofjevin sinfonietta opus 5, A-duuri on niinikään sävelletty 18-vuotiaana. Sittemmin hänestä tuli yksi suurista sinfonikoista.

Francis Poulenc puolestaan sävelsi melko vähän varsinaista orkesterimusiikkia, tässä kuultava Sinfonietta oli tilausteos BBC:lle.

Lahden ylpeys jo vuosikymmenten ajalta, oma sinfoniaorkesteri, ei petä nytkään, vaan taipuu kepeään ja helposti kuunneltavaan tulkintaan näistä iloisista kappaleista. Kuulija voi siis rentoutua ja nauttia. Tätä levyä on helppo taidemusiikkia vähemmän harrastavankin lähestyä ja huomata, että yhtään ei tarvitse laittaa otsaa ryppyyn.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Päivi.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Kerkko Koskisen albumi Lolita on orkestraalista rokkia, poppia, lattaria, jazzia, klasaria. Hyvää musiikkia.

”LOLITA on toinen sooloalbumini. Se tehtiin 20.5.2002 – 25.7.2005. Tänä aikana luin koko Agatha Christien tuotannon. ”, toteaa Kerkko Koskinen albumin takakannen tekstissä.

Lolita on siis Koskisen toinen sooloalbumi, joka julkaistiin vuoden 2005 elokuussa. Albumin sävellykset ovat totuttuun tapaan hänen omasta kynästään. Sointi muistuttaa aikaisemmilta vuosilta tuttua Ultra Bran tuotantoa, josta Koskinen sävelsi yhtä lukuun ottamatta kaiken. Kokoonpanossa tällä albumilla on perusbändin lisäksi puhallinsoitinsektio, joka koostuu trumpetista, tenori- ja baritonisaksofonista, huilusta, bassoklarinetista ja oboesta.

Musiikin lisäksi tällä albumilla pidän sanoista. Nerokkaita, paikoin hauskoja ja omaperäisiä rivejä kuullaan läpi albumin. ”Olen heittänyt verkon siinä toivossa, että siihen nappaisi taimen tai mukava leski” on yksi suosikeistani levyllä. Sanoja Koskinen ei itse kirjoita, vaan albumilla toimii useita sanoittajia.

Lolita sopii kuunneltavaksi ympäri vuoden, mutta kesällä se osuu etenkin maaliin. Siltä löytyy myös kappaleita moneen eri tunnelmaan. Menevämmästä ja kevyemmästä Suopursusta rokkaavaan Tätä miestä ei ruoste raiskaa -kappaleeseen ja aina rauhallisempaan Kukurukukukuuhun. Onpas sanahirviö tämä kappaleen nimi!

Ota tästä kuunteluun hyvää suomalaista tuotantoa kesän ratoksi. Koita vaikka miten sopii Agatha Christien tuotanto albumin tueksi!

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

The Nationalin uusimmalla, huhtikuun lopussa ilmestyneellä levyllä, First Two Pages of Frankensteinilla, lauletaan eroamisesta. Vaikkei ero olisi ajankohtainen teema kuulijan elämässä, saa levyn pelkistetty tunnelma hiljentämään ja pysähtymäänkin. Umpikujiahan elämässä on muitakin eroamisen ohella – ja hyvä musiikki auttaa niiden käsittelyssä.

First Two Pages of Frankenstein on kaikkinensa tasaisen tyylikäs kokonaisuus. Se ei lähde revittelemään, mutta kappaleisiin on ladattu kasvun varaa. Niissä on ilmavuutta ja keveyttä, meditatiivisuutta, mikä toimii vakavampien tekstien yhteydessä. Musiikki ei paina pohjaan, vaan tarjoaa jonkinlaista raukeaa lohdutusta. Joka kuuntelukerralla kappaleista paljastuu uusia kerroksia, mikä on aina hyvän levyn merkki.

Heti ensimmäisellä kappaleella, Once Upon a Poolsidella, on laulaja Matt Berningerin kaverina yksi albumin vierailevista vokalisteista, Suftjan Stevens. Stevensin ja kahdella muulla kappaleella – This Isn’t Helping ja Your Mind Is Not Your Friend – esiintyvän Phoebe Bridgersin roolit jäävät melko pieniksi. Varsinaiseksi duetoksi voi kutsua ainoastaan Taylor Swiftin kanssa laulettua vuoropuhelua The Alcottia.

Peruskitararockin rinnalla piano ja jousetkin nousevat isoon osaan levyn äänimaisemassa. Sanoituksissa viehättää parissa kappaleessa käytetty toisto, esimerkiksi Eucalyptuksen ”You should take it, I’m only gonna break it”. Isojen asioiden äärellä ilmaisusta karsiutuu rönsyt ja jäljelle jää koristelematon viesti. First Two Pages of Frankenstein on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi. Lastu-kirjastojen kokoelmasta bändin levyistä löytyy kuusi, 2007 ilmestyneestä Boxerista lähtien kaikki albumit.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Taru.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Kuukauden levyksi on tällä kertaa valikoitunut Saksan ja ehkä koko maailman tunnetuimman industrial-metallibändin, Rammsteinin, uusin albumi ”Zeit”.

”Zeit”-albumi julkaistiin vuoden 2022 huhtikuussa, ja kyseinen julkaisu on heidän kahdeksas studioalbuminsa.

Rammstein tunnetaan yhtenä menestyneimpinä saksalaisena metallibändinä maailmalla, joka laulaa omalla äidinkielellään saksaksi melkein kaikki laulunsa. Rammstein on perustettu vuonna 1994 yhtiön kitaristi Richard Kruspe johdosta. Kruspe värväsi pian mukaansa myös bändin vakiokasvot, jotka eivät ole vaihtuneet yhtiön perustamisen jälkeen.

Albumin nimi ”Zeit” tarkoittaa suomeksi käännettynä ”aikaa”, ja ennen levyn julkaisua Rammstein olikin piilottanut ympäri maailmaa aikakapsuleita, jotka paljastivat levyn biisien nimet.

Musiikkina Rammstein edustaa juuri sitä mitä fanit toivovatkin, eli kovaa industrial metallia ja pientä poliittista kannanottoa maailman tilanteisiin, kuten ”Angst”-kappale osoittaa. Totta kai, saamme kuulla levyltä myös heidän lepsumpaa, hauskempaa ja rivompaa puolta, kuten ”Dicke Titten”-kappaleesta voi kuulla.

Levyn nimikkokappale ”Zeit” edustaa hyvin yhtyettä ja heidän herkempää puoltaan. Kappaleessa he käsittelevät asiaa, joka ei ole meidän hallinnassamme, eli aikaa. Aika kulkee aina vain eteenpäin, vaikka kuinka haluaisimme sen pysyvän paikallaan. Itse vertaisin kappaletta heidän ja yhteen omaan ehdottomaan suosikkikappaleeseen heiltä eli ”Mein herz brennt”. Se on julkaistu ensimmäisen kerran ”Mutter”-albumilla. Kappale on erittäin melankolinen ja koskettava, joka käsittelee vaikeita tunteita, joita tuskin kukaan kunnolla osaa ymmärtää oikein.

”Zeit”-albumi ja Rammstein ei petä kuuntelijaansa, joten laita levy soimaan ja nauti kunnon metallista 44 minuutin ajan! Tämän jälkeen uskoisin, että jos et ole ennen Rammsteinistä kuullut, niin et tule unohtamaan heitä ainakaan hetkeen!

Ich liebe Rammstein!

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Severi.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Kuukauden levyksi valikoitui Human Performance, jonka esittää Parquet Courts -yhtye. Tämä esikouluikäinen levy julkaistiin 8. huhtikuuta 2016 ja on samalla yhtyeen viides studioalbumi.

Parquet Courts on yhdysvaltalainen post-punk/art rock/art punk -yhtye, joka on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Yhtye on tähän päivään mennessä julkaissut seitsemän studioalbumia.

Human Performance -albumilla kuullaan Parquet Courtsille tyypillistä hieman korviin särähtävää renkutusta, kuten kappaleessa I Was Just Here, mutta myös herkempää tulkintaa, kuten kappaleessa Steady On My Mind. Funkahtava kappale One Man No City pistää jalat liikkeelle, ja albumin loppuun mahtuu vielä kappale It’s Gonna Happen, joka on rauhallinen ja kolmijakoinen, minkä tahtiin voi vaikka valssia tanssia!

Parquet Courtsin sointi perustuu osittain siihen, että laulusuorituksia jakavat yhtyeen kaksi kitaristilaulajaa Andrew Savage ja Austin Brown. Savagella on ärhäkämpi, kun taas Brownilla hennompi ja puhtoisempi tulkinta. Bändille ominaista on myös sävellajista ja täydellisestä vireestä vapautuneet kitarasoolot, sekä paikoittain selvästi epävireinenkin laulu.

Hyvän musiikin lisäksi tämä albumi sai Grammy-ehdokkuuden kategoriassa Best Recording Package. Albumin taiteen onkin suunnitellut jo aiemmin mainittu bändin oma Andrew Savage, joka toimii musiikin ohella visuaalisten taiteiden parissa ja on suunnitellut kaikki bändin julkaisujen ilmeet. Tekstiliite on persoonallinen ja pitää sisällään Savagen maalauksia. Oma lempikuva on ensimmäisen sivun maalaus. Nappaa albumi matkaan ja valitse oma suosikkisi.

Pakkaa tanssikengät, pudota neula – tai paina play – ja nauti noin 40 minuuttia autenttisesta, rouheasta, menevästä ja myös kauniista musiikista.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Musiikki menee jalan alle heti alkutahdeista lähtien.

Tero Hyväluoman ensimmäinen soololevy Junkyard Ball ilmestyi vuonna 2013 eli pyöreät kymmenen vuotta sitten. Äänite sieppaa mukaansa hurmaavan monipuoliselle kuuntelumatkalle, joka sisältää aineksia kansanmusiikista, jazzista, progesta ja ties mistä.

Tero Hyväluoma on freelancer-viulisti ja suomalaisen nykykansanmusiikin kärkinimiä. Hän vaikuttaa esimerkiksi yhtyeissä Tsuumi Sound System, Frigg ja Haaga Folk Machine ja on sen lisäksi ahkeroinut sessiomuusikkona eri artisteille Ismo Alangosta Viitasen Piiaan. Vain elämää -ohjelmassakin Hyväluoma on viuluineen piipahtanut.

Levyn sisäkansissa muusikko luonnehtii yhdellä lauseella kutakin säveltämäänsä kappaletta. Avausraita Punaturkki Breakdown on sen mukaan saanut inspiraationsa Hyväluoman kotikylästä, Vetelin Patanasta, jossa hänellä oli nuorena tapana kruisailla viritetyllä Suzuki PV:llään. Ja tämän mopon kyytiin tekisi kyllä mieli päästä – sen verran lennokasta seikkailua musiikki lupaa! Soittoa luotsaa Hyväluoman Frost V -kvintetti, jonka lisäksi levyllä vierailee liuta kansanmusiikin huippumuusikoita.

Tero Hyväluoma ei genrerajoja kumartele vaan ammentaa laajasti monesta laarista. Räväkintä jammailua tarjoilee nimikkokappale, jossa kaatopaikan asukkaat viettävät sellaisia jazz-soolojen täyteisiä tanssiaisia, että oksat pois. Välillä kuullaan myös itäisiä sävyjä ja mustalaistyyppistä viuluttelua. Svengaavan revittelyn vastapainona on muutamia herkempiä kappaleita, kuten kuulas versiointi vanhasta kansanlaulusta Läksin minä kesäyönä käymään, jonka laulullaan tulkitsevat Aili Järvelä, Maija Kauhanen ja Tero Pajunen. Kappale Reel Psilocybe & Juottomarssi puolestaan muodostaa kontrastin, jossa alkuosa on jossain määrin psykedeelistä, tajunnanvirtamaista aaltoilua ja loppuosa seesteistä pelimannisoittoa, jossa tuoksuu Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kesäinen nurmi.

Junkyard Ball on kiintoisa visiitti vetävän viulunsoiton ja rouhean rytmiryhmän pariin.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Anniina.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Helmikuussa 6.2. vietetään Saamelaisten kansallispäivää, joten kuukauden levyksi valikoitui Soljun uusi albumi Uvjamuohta. Solju - Ulla Pirttijärvi ja hänen tyttärensä Hildá Länsman ovat saamelaisia muusikoita Utsjoelta. Sana uvjamuohta on pohjoissaamea ja tarkoittaa puuterilunta.

Soljun musiikissa saamen kieli ja perinteinen joiku yhdistyvät sekä moderniin etnomusiikkiin että pohjoisen kuulaisiin äänimaisemiin. Solju tuo esiin pohjoiset juurensa ja saamelaisen kulttuurin rikkaat maailmat. Eläväinen, maanläheinen, värikäs, omaperäinen, eteerinen ja maalaileva ovat sanoja, joilla tekijät itse ovat luonnehtineet musiikkiaan.

Albumin kappaleet heijastelevat kaikuja Saamenmaan luonnosta ja traditionaalisesta elämäntavasta. Musiikissa helisee kevät, tunturikoivut hohtavat hopeisina ja joutsenet palaavat (Oassi mus, Njuvččat). Albumin joiut ovatkin syntyneet yhden muusikoille merkityksellisen kevään aikana. Soljun musiikki luo vahvoja (ääni)kuvia tuntureiden äärettömyydestä, luonnosta ja sen kauneudesta mutta myös yhteisöllisyydestä ja elävästä, sukupolvelta toiselle välittyvästä kulttuurista (Borggaid Čáđa, Ráffi). Sisaresta kertovan kappaleen (Oabbá) tunnelma on lähes intiimi.

Joiku yllättää ilmaisuvoimallaan ja monipuolisuudellaan. Kappaleiden äänimaisemat vaihtelevat eteerisen ohuista vahvoihin ja jopa uhkaaviin (Válddi fámut). Uvjamuohta vie taianomaiselle, jopa meditatiiviselle matkalle pohjoisen kevääseen.

Solju on albumillaan Uvjamuohta vuoden 2023 Emma -ehdokas etnomusiikin kategoriassa.

Helmikuun ajan Lahden pääkirjaston tasanteella on esillä laaja kattaus saamelaista musiikkia.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Tuija.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Ruotsin tärkeimpiin rockbändeihin kuuluva Kent julkaisi 25 vuotta sitten kolmannen albuminsa Isolan.

Kent oli yhtye, jonka ruotsalaisuus tai ruotsinkielisyys ei välttämättä haitannut joskus länsinaapuriaan karsastavaa, suomalaista kuulijaa. Hyvä niin, sillä musiikillinen menetys olisi perustunut kovin mitättömiin syihin. Toisaalta osalla Kentin muusikoista ulottui sukujuuria Suomeen, joten kulttuurinen yhteys on ollut arvattua lähempänä. Kentin viileä rauhallisuus, tyylikäs melankolisuus, pehmeä tummasävyisyys puhutteli paitsi skandinaaveja, myös kauempana maailmalla. Isolasta julkaistiinkin seuraavana vuonna – 1998 – englanninkielinen versio.

Kuunteleepa Isolaa ruotsiksi tai englanniksi, tempaisee levy mukanaan 1990-luvun loppupuolen tunnelmiin.

”Tid... du är dig inte lik
Min knutna hand i fickan
Sömn... jag kräver ingen sömn
Jag vrider mig på nålar

--

Tid... allt ska bli som då
Jag nöjer mig med tystnad
Språk... jag behöver inget språk
med tiden på min sida”

Aikalaisella hittisinglen ”Om du var här” sanat löytynevät muistin pohjukoista. Toisaalta lyriikat vievät rauhoittavan ajattomiin sfääreihin. Esimerkiksi tästä voisi nostaa minkä tahansa kappaleen sanoituksia Isolalta. ”Det är bara saker som man ser, det är bara saker som man vet … tänk om jag har fel … har vi tid innan allting tar slut”. Haikeus, tyhjyys, paljaus – kaikki tunnelmat välittyvät viiltävän kirkkaasti.

Tunnelmat nousevat pinnalle myös levyn äänimaisemassa – kuuntele vaikka levyn päättävä, minimaalista massiiviseen yhdistävä 747.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Taru.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Donald Fagenin The Nightfly valikoitui kuukauden levyksi, sillä se viettää tässä kuussa 40-vuotispäiviään. Albumi ilmestyi 1. lokakuuta 1982.

Donald Fagen tunnetaan Steely Dan -yhtyeen toisena ydinhahmoista Walter Beckerin ohella ja The Nightfly on Fagenin ensimmäinen albumi Steely Danin hajoamisen jälkeen.

Musiikkityyliltään albumi on jazzahtavaa rockia/poppia. Albumista käytetty termiä jazz pop. Soinnutus kappaleissa on rikasta ja monisävelistä.  Kappaleissa on vaihtelua tunnelman ja tempon suhteen, hitaammasta balladista (Maxine) nopeampaan ralliin (New Frontier). Sointimaailmassa kuullaan pianon, rumpujen ja kitaroiden lisäksi muun muassa syntetisaattoreita sekä vaski- ja puupuhaltimia.

Albumin lyriikat ovat osittain omaelämäkerrallisia, toki Fagen myöhemmässä haastattelussa ilmaisi albumin olevan ennemminkin koostettu versio elämästään, kuin suora elämäkerta. Kolmas kappale Ruby Baby on Fagenin versiointi Leiber & Stollerin kirjoittamasta kappaleesta. Joka tapauksessa aiheet sijoittuvat 50- ja 60-luvun vaihteeseen ja The Nightflyn kannessa onkin imitaatio ajalle tyypillisestä radio DJ:stä mikrofonin ja levysoittimen ääressä tupakka kädessä.

Yksi erikoisuus tässä levyssä on se, että se on yksi ensimmäisiä kokonaan digitaalisesti äänitettyjä levyjä, aikansa tuoreinta laitteistoa käyttäen. Albumi onkin osittain siitä syystä suosittu audiofiilien keskuudessa.

Nappaa tämä kirjastolta kuultavaksi ja nauti reilu puolituntinen hienosta musiikista!

Albumi on saatavilla kirjastosta CD-versiona ja bonuksena löytyy myös albumin konserttitaltiointi vuodelta 2019.  (Levy julkaistu vuonna 2021.)

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Otto.

”When I'm lyin' in my bed at night
I don't wanna grow up
Nothin' ever seems to turn out right
I don't wanna grow up
How do you move in a world of fog
That's always changing things
Makes me wish that I could be a dog
When I see the price that you pay
I don't wanna grow up
I don't ever wanna be that way
I don't wanna grow up

Seems like folks turn into things
That they'd never want”

-I Don’t Wanna Grow Up-

Kun nuorena aikuisena kuuntelin ensimmäistä kertaa Tom Waitsin Bone Machine albumia muistan ajatelleeni, että I Don’t Wanna Grow Up kappale tulisi olemaan elämäni motto. Jossain välissä kuitenkin kasvoin isoksi, mutta jollain tavalla olen yrittänyt pitää kiinni sisäisestä lapsestani, joka leikkii, pelaa, katsoo piirrettyjä, soittaa musiikkia ja jahtaa unelmiaan.

Syyskuun 8 päivä 30 vuotta täyttävä Bone Machine on mielestäni Tom Waitsia parhaimmillaan. Iso osa Waitsin tuotannon hienoudesta on ennakkoluuloton instrumenttien käyttö. Pelkästään Bone Machine levyllä soitetaan akustista kitaraa, sähkökitaraa, pystybassoa, sähköbassoa, erilaisia perkussioita, chamberliniä, pianoa, altto- ja tenorisaksofonia, basso klarinettia, viulua, haitaria, banjoa sekä steel-kitaraa. Näiden lisäksi Waits soittaa In the Colosseum kappaleessa hänelle naapurinsa valmistamaa ”conundrum” instrumenttia. Waits kuvailee conundrumin äänen olevan kuin ”vankilan ovi, joka sulkeutuu takanasi” ja että se näyttää ”kuin kiinalaiselta kidutusvälineeltä”. Waits käyttää myös omaa ääntään monipuolisesti instumenttina. Dirt in the Groundin korkealta kähisevät laulut vaihtuvat The Ocean Doesn’t Want Me kappaleen spoken word tulkintaan ja A Little Rain kappaleen kauniiseen ja perinteisempään laulutyyliin.

Tom Waitsin lisäksi tuottajana ja säveltäjänä albumilla on toiminut Waitsin vaimo Kathleen Brennan joka on ollut parin tapaamisen jälkeen ollut säveltämässä suurinta osaa Waitsin tuotantoa. Keith Richards on merkattu toiseksi säveltäjäksi albumin päätösraidalla That Feel, jolla Richards soittaa kitaraa ja laulaa taustalauluja.

Tom Waits on artisti, joka ei kuulosta keneltäkään muulta ja Bone Machine on osoitus Waitsin neroudesta sävellyksen ja musiikkituotannon saralla ja siksi se on ehdottomasti ansainnut paikkansa ajattomana klassikkona.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Tomi.