Edward Elgarin (1857–1934) suurin teos The dream of Gerontius (1900), suomeksi Gerontiuksen uni, luokitetaan yleensä vastoin säveltäjän tahtoa oratorioksi - myös kirjastossa. Sävellys on teos kuorolle, solisteille ja orkesterille. Tekstinä on John Henry Newmanin (1801–1890) uskonnollinen englanninkielinen runo (1865). Newman oli katolinen pappi ja runoilija.
Gerontius tarkoittaa kreikan kielessä vanhaa miestä. Unessa hurskaan katolisen sielu (tenorisolisti) siirtyy kuolinvuoteelta Jumalan eteen ja päätyy kiirastuleen. Tuonpuoleinen kuvataan roomalaiskatolisena. Teoksen 1. osassa vanhus on aluksi elossa mutta menehtyy sitten rauhallisesti vierellään pappi (baritoni tai basso).
2. osassa kuolleen sielu herää tilassa, jossa ei ole paikkaa eikä aikaa. Hän kohtaa suojelusenkelinsä (mezzosopraano). Keskusteltuaan he jatkavat yhdessä matkaa Jumalan tuomioistuimen eteen. He kuulevat demonien ja enkelten kuorot. Tuskanenkeli (baritoni tai basso) vetoaa Kristusta pelastamaan uskovaiset. Sielu näkee häivähdyksen Jumalasta ja saa tuomionsa. Suojelusenkeli saattaa sielun Kiirastuleen. Sielu saa siunauksen ja lupauksen heräämisestä kirkkauteen.
Myöhäisromanttiseen tyyliin esitys vaatii ison orkesterin. Kaksoiskuoron lisäksi laulavat pienempi kuoro (äänitteellä nuorisokuoro) ja kolme solistia. Teoksessa on kaksi osaa, jotka jakaantuvat selkeästi eri jaksoihin. Musiikki kuitenkin jatkuu katkeamatta läpi teoksen, toisin kuin oratorioissa. Kesto on noin 40+60 minuuttia.
Gerontiuksen unta pidetään Elgarin kauneimpana kuorosävellyksenä, jopa kauneimpana kaikista hänen teoksistaan. Se on Sinfonia Lahden pääsiäiskonsertin teos Sibeliustalossa 27.3.2024.
Albumin vinkkasi Eeva.
Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.