Siirry sisältöön

Tekijä: Otto

Julkaistu

Eletään 90-luvun puoliväliä, puhutaan suuresta britpop-sodasta. Osanottajina olivat bändit Blur ja Oasis. Joku voisi sanoa, että Oasiksen sisäisistä riidoista huolimatta heidän menestyksensä oli merkittävämpää. Toinen voisi sanoa, että Blur on musiikillisesti monimuotoisempaa, ja siksi parempi bändi. Kolmas voisi sanoa, että kuuntelee vain grungea, se on oikeaa musiikkia.

Mutta mitä muuta Britanniassa tapahtui tuohon aikaan? Siellä vaikutti esimerkiksi yhtye nimeltä Pulp.

Pulp-yhtyeen tarina alkaa jo 70-luvullta, jolloin 15-vuotias yhtyeen keulahahmo, Jarvis Cocker, perusti yhtyeen, joka tuolloin kulki nimellä Arabicus. Myöhemmin nimeksi vakiintui Pulp. Ensimmäinen albumi If julkaistiin vuonna 1983, tätä seurasi albumit Freaks ja Separations. Varsinaisen läpimurtonsa yhtye teki vuonna 1994 vasta neljännellä levyllään His ’n’ Hers, jolla oli muun muassa kappaleet Lipgloss ja Do you remember the first time?.

Seuraava albumi Different Class sisältää yhtyeen kenties tunnetuimman kappaleen Common People, joka tiivistää hyvin Cockerin sanoitustyylin. Elämänmakuisia kappaleita turhaan pröystäilemättä. Laulun kertoja kuvaa ns. normaaleiden ihmisten elämää, seinällä kiipeilevät torakat mukaan lukien.

Seuraavaksi julkaistiin vielä albumit This Is Hardcore ja We Love Life vuosina 1998 ja 2001.

Mitä sitten? Yhtye jäi tauolle. Kuinka pitkäksi aikaa? Noin 7 vuotta. Ensimmäinen uusi tuleminen tapahtui vuosina 2011–2013. Tällöin ei kuitenkaan kuultu yhtyeeltä mitään uutta materiaalia, mutta keikkoja esitettiin.

Seuraava tuleminen tapahtui heinäkuussa vuonna 2022 Instagram-julkaisun muodossa. Ensimmäiset vahvistukset keikoista tehtiin saman vuoden lokakuussa. Keikoilla soitettiin myös ensimmäiset uudet kappaleet sitten vuoden 2001. Nämä kappaleet päätyivätkin lopulta levylle asti.

Siitä pääsemme tähän päivään. 6. kesäkuuta 2025 julkaistiin ensimmäinen uusi Pulp-albumi 24-vuoden odotuksen jälkeen. Yhtyeen pitkäaikainen basisti Steve Mackey valitettavasti menehtyi ennen albumin tekemistä, eikä yhtyeen pitkäaikainen kitaristi/viulisti Russell Senior myöskään palannut uudelle albumille mukaan. Muuten kasassa on yhtyeen tunnetuin kokoonpano, Cocker, Nick Banks, Candida Doyle ja Mark Webber.

More-albumin sointi on moderni, mutta myös vahvasti ns. pulppimainen. Cockerin laulu on tälläkin levyllä omintakeista. Osa sanoista ennemminkin lausutaan laulamisen sijaan.

Kappaleita on moneen lähtöön, hitaampaa ja nopeampaa, mollia ja duuria. Tällä levyllä kuuluu myös vahvasti uuden viulistin Emma Smithin soitto. Viulu tarjoaa hyvää syvyyttä kappaleiden sointiin.

Albumin vinkkasi Otto

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Ranskalainen Perturbator, oikealta nimeltään James Kent, julkaisi 6.5.2016 neljännen studioalbuminsa The Uncanny Valley suomalaisen levy-yhtiön Blood Musicin kautta. Levyllä kuuluvat Perturbatorin tyyliin ominaiset cyberpunk-, synthwave- ja vanhojen videopelien elementit. Metallisten äänimaailmojen ja synkkään tunnelmaan kietoutuneiden syntikoiden ottaessa kuuntelijan valtaansa on helppo kuvitella olevansa keskellä neonvalojen, aseiden ja korruption, futuristisen teknologian sekä koneiden täyttämää dystopiaa.  

Neo Tokyo avaa pelin vahvasti ärjyvine bassoineen ja antaa maistiaisen koko levyn äänimaisemasta. Vahvoja säröbassoja, arpeggio- ja sekvenssimelodioita, syviä padeja, mukaansatempaavia perkussioita ripauksella toiveikkuutta ja valoa – siitä on The Uncanny Valley tehty.

Levy on genrelle tyypillisesti instrumentaalista materiaalia, mutta kolmeen biisiin on saatu vierailevia laulajia. Venger-kappaleen tulkitsee vahvasti laulaja Greta Link, Sentient-kappaleessa kuullaan Hayley Stewartin heleää ääntä ja Souls at Zerolla kuullaan eteerinen Astronoid.

Perturbator on nähty Suomessa useita kertoja mm. Tuska-festivaalilla sekä myös pienemmissä tapahtumapaikoissa. Seuraavan kerran hänet voi nähdä livenä Suomen maaperällä 19.11.2025 Helsingin kulttuuritalolla.

Albumin vinkkasi Otto P

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Brittiläinen hevilegenda Iron Maiden täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 50 vuotta. Vuonna 1975 basisti Steve Harrisin perustama ja luotsaama bändi on vuosikymmenien kuluessa vakiinnuttanut asemansa yhtenä hevimusiikin suurimmista nimistä.

Yhtyeen maineikkaimmat levyt syntyivät 1980-luvulla, tämän kultakauden huipentuma Seventh Son of a Seventh Son näki päivänvalon 11. huhtikuuta vuonna 1988. Sattumalta järjestyksessään Maidenin seitsemäs studioalbumi perustuu löyhästi Orson Scott Cardin samannimiseen fantasiaromaaniin, ja sen keskeisinä teemoina voidaan pitää mm. hyvän ja pahan välistä taistelua, unen ja todellisuuden rajoja, sekä profetioita ja okkultismia.

Seventh Son of a Seventh Son eroaa Maidenin aikaisemmista levyistä mm. siten, että mukana on ensimmäistä kertaa kosketinsoittimet ja tyylillisesti siirrytään perinteisemmästä hevistä progressiivisempaan suuntaan. Bruce Dickinsonin ääni kuulostaa myös paremmalta kuin koskaan aikaisemmin, tai myöhemminkään sen jälkeen.

Seventh Sonin vahvuus ei ole niinkään yksittäisissä hittibiiseissä, toki näitäkin on mukana, kuten Can I Play with Madness ja The Evil That Men Do, vaan siinä, miten on kyetty luomaan levy jossa kokonaisuus on osiensa summa. Kaikki on lähes täydellisessä tasapainossa, eikä heikkoja hetkiä juurikaan ole.

Allekirjoittaneelle Seventh Son of a Seventh Son on rakas kahdestakin syystä. Paitsi, että se oli ensimmäinen koskaan kuulemani Iron Maidenin levy, se oli myös sen aikaiselle teinipojalle ensikosketus raskaamman musiikin maailmaan.

Up the Irons!

Albumin vinkkasi Juha

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Radioheadin neljäs studioalbumi Kid A juhlistaa tänä vuonna 25-vuotissyntymäpäiväänsä. Edellinen albumi OK Computer oli valtava menestys, mutta suosion uuvuttama Thom Yorke halusi välttää toistamasta itseään.

Tämä johti Kid A:lla merkittävään suunnanmuutokseen: koneellisempi soundi, runsas syntetisaattorien, samplauksen sekä digitaalisen editoinnin (Pro Tools, Cubase) käyttö loivat uudenlaisen, kokeellisen äänimaailman.

Albumin avausraita Everything in Its Right Place johdattaa kuulijan heti taianomaiseen tunnelmaan erikoisessa tahtilajissa kulkevalla syntetisaattorisointukierrollaan ja vahvasti manipuloiduilla vokaaleillaan.

Kappaleen erikoiset ja paikoin kaoottiset äänet antavat ensimakua siitä, mitä albumilla tullaan kuulemaan. Radiohead on irtautunut kitararokista ja siirtynyt vahvasti elektronisen musiikin maailmaan.

Koneellisten elementtien rinnalla Kid A tarjoaa myös akustisia elementtejä. How to Disappear Completely -kappaleen akustinen kitara ja jousisovitukset, The National Anthemin free jazz -henkinen puhallinosuus sekä Motion Picture Soundtrackin urkuharmoni tuovat albumille monipuolisuutta.

Kid A on rohkea albumi, jossa tuotannolliset ratkaisut ovat saumattomasti osa sävellyksiä. Erilaiset efektit ja editoinnit eivät ole pelkkää koristelua, vaan olennainen osa albumia.

Kid A oli riski bändin uralle, mutta kaupallisuuteen kyllästynyt bändi ei pelännyt toteuttaa omaa näkemystään ja hyvä niin.

Minulle Kid A on levy, jonka ottaisin mukaan autiosaarelle ja palaan siihen uudestaan ja uudestaan. Siksi hankinkin itselleni tuoreen vinyylipainoksen.

Kirjastolta löydät Kid A CD:n sekä Kid A Mnesia tripla-albumi julkaisun, jolta löytyy Kid A:n lisäksi myös Radioheadin seuraava albumi Amnesiac, sekä aiemmin julkaisematonta lisämateriaalia.

Albumin vinkkasi Tomi

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Varaa myös Kid A Mnesia.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Viime vuonna esikoisalbuminsa Sydän tuli piilosta julkaissut Leija Lautamaja vakuutti levyllään monet musiikkimediat, kuten Rumban, Kulttuuritoimituksen ja Radio Helsingin. Lisäksi albumi nappasi ehdokkuuden Vuoden Etno -kategoriassa Emma-gaalassa, jota vietetään nyt maaliskuussa.

Leija Lautamajan musiikillinen tausta kytkeytyykin kansanmusiikkiin. Muun muassa diatonista haitaria ja urkuharmoonia soittava muusikko on kunnostautunut myös niin säveltäjänä, sanoittajana kuin sovittajana. Soolotuotannon ohella Lautamaja on mukana esimerkiksi pelimannityttöbändi Enkelissä, kansainvälisessä Floating Sofa Quartetissa sekä The Moontwins -duossa.

Kepeää höpsöttelyä. Se on ensivaikutelma kappaleista, jotka edustavat levyn huolettomampaa osuutta. Hevoinen on suorastaan lastenlaulumainen rallattelu, samoin Jouluplöki. Näennäisen yksinkertaisista sanoituksista saattaa kuitenkin löytää syvällisempiä merkityksiä. Yleisesti ottaen levyn teemaksi voi määritellä rakkauden eri muodoissaan.

Herkemmin ja paljaammin rakkauden asetelmia käsitellään ainakin biiseissä Ylpeästi sun, Jos jos ja Muusani. Hitaampi tempo ja pohdiskelevampi ote tuo kokonaisuuteen sopivasti hyvää tekevää tasapainoa

Levyn ehdoton hitti on vastustamattomasti korvamadoksi tarttuva Kun rakkaus iski minuun. Etenkin tässä kappaleessa Pekko Käpin jouhikko pääsee oikeuksiinsa. Leija Lautamaja yhdistää luontevasti perinteisiä kansanmusiikkisoittimia ja modernia poppimaailmaa. Lisäksi kehuja voi antaa taitavasta sanankäytöstä.

Ammattilaiskaarti ei ole ollut ainoa innostunut, sillä levyn vilpittömyys, iloinen viiletys ja toisaalta vakavampi tunnelmointi keventävät helposti tavallisemmankin musiikin kuuntelijan askelia.

Albumin vinkkasi Taru

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Esa Kotilainen (1946-2023) aloitti muusikon uransa soittamalla valsseja ja tangoja harmonikalla. Harmonikasta hän siirtyi pianohaitariin, siitä sähköurkuihin, ja siitä syntetisaattoreihin.

Hän on soittanut mm. Tasavallan presidentissä ja Wigwamissa. Kotilaiselle myönnettiin vuonna 2000 director musices -arvonimi.

Perhosniitty (2013) on Kotilaisen kahdeksas sooloalbumi. Albumilla perisuomalainen harmonikkatunnelma yhdistyy progressiivisen rokin kanssa tunnelmamusiikiksi. Kotilainen soittaa albumilla hänelle tutuilla soittimilla: haitarilla, bassohaitarilla, mellotronilla ja minimoogilla. Kotilaisen minimoog on suomalaisille tuttu esimerkiksi Freemanin kappaleesta Ajetaan me tandemilla.

Kotilaisen teosten inspiraationa ovat olleet usein luontokokemusten muodostamat äänimaisemat. Perhosniityssä lopputulos on kuin suomalaisen draaman taustamusiikki, paikoin niin haikea, että vähän naurattaa. Albumin avaava kappale Metsäretki vie neulasten peittämille poluille, kunnes avautuu albumin nimikkokappale Perhosniitty. Viidennessä kappaleessa Vuono sininen näkee jo pitkälle horisonttiin. Pihakeinu, albumin kahdeksas kappale tuo haikeudessaan mieleen autioituneen mummonmökin pihapiirin.

Kotilainen piti musiikkia onnistuneena, kun sitä kuunnellessa syntyy mielikuvia. Minun kohdallani hän on ainakin onnistunut. Voin suositella tätä varauksetta kenelle tahansa, joka haluaa lähteä mielikuvaretkelle.

Albumin vinkkasi Susa

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Mitä saa, kun yhdistää (kiistellysti) maailman parhaan sellistin, maailman parhaan mandolinistin, maailman parhaan kontrabasistin ja maailman parhaan bluegrass-viulistin?

Superyhtyeen, joka tunnetaan nimellä The Goat Rodeo! Not our first goat rodeo (2020) on ryhmän toinen julkaisu. Esikoisjulkaisu The Goat Rodeo Sessions julkaistiin vuonna 2011.

Terminä goat rodeo tarkoittaa jotain, joka menee niin pahasti pieleen, että ei voi muuta kuin seurata sivusta katastrofin etenemistä. Nimi on sinänsä hämäävä, sillä Ma, Duncan, Meyer ja Thile ovat soittajina aivan omaa luokkaansa. Tästä on katastrofi kaukana.

Katastrofeista puheen ollen, albumi alkaa kappaleella Your Coffee is a Disaster, joka antaa soittajista jokaiselle mahdollisuuden näyttää oma taituruutensa soolo-osuuksilla, puhumattakaan yhteissoinnista. Jonkun keittämä kahvi saattaa olla katastrofaalista, mutta soitto ei.

Albumilta löytyy myös heleämpää sointia, kuten valssi Waltz Whitman. Mukana raikastamassa pakkaa muutaman kappaleen verran on myös laulaja Aoife O’Donovan. Kappaleessa Every Note a Pearl todistetaan todella jokaisen nuotin arvo, vaikka sointi paikoittain onkin tanssia vireyden ja epävireyden nuoralla, tai ehkä juuri sen takia. Kappaleessa hyödynnetään jousisoitinten portaatonta sävelkulkua täysin sydämin.

Albumin vinkkasi Otto

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Aluksi voisi miettiä, kuka muka uskaltaa lähteä versioimaan Gösta Sundqvistin hienoja joululauluja ja tehdä niistä uusia sovituksia. Mutta kyllä, Lahdesta löytyy rohkeita tekijöitä tähänkin haasteeseen! Lahtelaislähtöiset Minja Koski ja Mikael Saari sekä upea Lumos-kvartetti julkaisivat vuonna 2022 Göstan joululauluja-albumin, jossa Leevi and the Leavingsin joululaulut ovat saaneet uudet sovitukset kahdelle laululle ja jousikvartetille. Tämä tunnelmallinen joululevy on ilmestymisvuodestaan lähtien kuulunut oman joululaululistani vakioihin. 

Minja Koski tunnetaan myös taiteilijanimellä M, ja hän on julkaissut jo viisi albumillista omaa musiikkiaan. Koski on tuttu myös Teatteri Vanhan Jukon näyttelijänä. Mikael Saari on puolestaan pitkän linjan laulaja ja näyttelijä, jonka voi loppuvuonna nähdä Turun kaupunginteatterin Once-näytelmässä sekä Kouvolan kaupunginteatterin Kirka-musikaalissa. 

Lumos-kvartetti on ystävysten muodostama jousikvartetti, joka on ollut mukana Saimaan, Pepe Willbergin ja Minja Kosken levyillä. Kvartetin jäseniä kuullaan myös lahtelaisessa kulttuurielämässä, kuten Teatteri Vanhassa Jukossa ja Sinfonia Lahdessa. 

Göstan joululaulut sisältää kaikki Leevi and the Leavingsin julkaisemat joululaulut. Leevi and the Leavings julkaisi vuonna 1990 Varasteleva joulupukki -joululevyn. Levy on ollut Lastu-kirjastojen Kuukauden levynä vuonna 2022, voit lukea artikkelin täältä: Kuukauden levy: Leevi and The Leavings: Varasteleva joulupukkiAvautuu uuteen ikkunaan  

Jouluaattona kännissä-kappale on ilmestynyt hieman myöhemmin. Kappale julkaistiin vuonna 1995 julkaistun albumin Rakkauden planeetta erikoispainoksessa bonuskappaleena. 

Uudet tulkinnat Göstan legendaarisista kappaleista tuovat niihin raikkautta ja tunnelmaa. Lumos-kvartetin sovitukset ovat taidokkaita ja koskettavia. Kosken ja Saaren äänet sulautuvat saumattomasti yhteen, luoden henkeäsalpaavia duettoja. 

Levyltä löytyy hassuttelevia kappaleita, kuten Soiva jouluyllätys, mutta myös haikean tunnelmallisia joulubiisejä, joissa Kosken ja Saaren osaaminen pääsee oikeuksiinsa. Onneksi jouluun on aikaa maalaa kuvaa sodasta pakoon lähtevistä lapsista. Kosken herkkä ääni yhdistettynä jousikvartetin kaihoisiin säveliin pysäyttää kuulijan. Joulukertomusta taas voisi tituleerata yhdeksi Suomen hienoimmista joululauluista, ja Saari tekee sille oikeutta.  

Göstan joululaulut on tehty alkuperäistä kunnioittaen. Samalla se on kuitenkin raikas tulkinta klassikkokappaleista. Levy kunnioittaa Göstaa ja suomalaista musiikkikulttuuria omalla synkän melankolisella tavallaan. 

Albumin vinkkasi Maija

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Litku Klemetin uusi albumi Funny Girl julkaistiin kuluvan syksyn lokakuussa. Läpimurtonsa Klemetti teki kuitenkin jo muutama vuosi sitten. Hittilevyksi nousi vuonna 2017 julkaistu Juna Kainuuseen, jonka valitsin marraskuun kuukauden levyksi.

Juna vie paitsi Kainuuseen myös 1970-luvulle, lauantaitansseihin tai mummolaan. Menneiden aikojen nostalgia on vahvasti läsnä mutta musiikki kuulostaa silti - ja edelleen - tuoreelta. Albumilta löytyy mainioita kappaleita kuten Juna Kainuuseen, Karenssi, Lauantaitanssit, Tähtiyö tai singlenäkin julkaistu Jääkuningatar.

Siinä missä Juna Kainuuseen on menneiden vuosikymmenten tunnelmilla höystetty melodinen popkappale, on Karenssi lähes hilpeä ralli. Lauantaitansseja tahdittaa hengästyttävä discopoljento, ja Tähtiyö vie kuulijan tyylikkäästi kaukaisuuteen.

Sanoitukset tuovat nostalgian sävyttämät kappaleet tiukasti tähän päivään ja luovat kontrastia hilpeästi kuplivalle musiikille. Sanoituksista paistaa välillä huumori, välillä tunne jostain henkilökohtaisesta, vakavasta ja syvästi koetusta.

Litku Klemetti on persoonallinen muusikko, joka todellakin hallitsee melodisen popin. Hän on myös taitava laulaja, jonka värisevä vibrato pääsee tälläkin levyllä valloilleen. Klemetin musiikki on omalaatuista, hauskaa ja koskettavaa, häntä ei turhaan kutsuta retro-indien mestariksi.

Albumin vinkkasi Tuija

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Mitä teki Hanoi Rocks vuonna 1984? Äänitti ja julkaisi viidennen studioalbuminsa Two Steps from the Move. Hyvin menestynyt levy alkaa varmalla hitillä, eli Creedence Clearwater Revival -coverilla Up Around the Bend. Kappale toimii mainiosti Hanoi-käsiteltynä, mutta onpa bändillä rivi omiakin hittejä: Million Miles Away, The Boulevard of Broken Dreams, Underwater World ja Don’t You Ever Leave Me, jotka löytyvät kaikki tältä albumilta.

Tuottajana hääräillyt Bob Ezrin hioi bändin – etenkin kitaristi Andy McCoyn – kanssa vanhempia biisiaihioita ja uusia kappaleita levytyskuntoon. Sanoituksiin apuja antoi myös Mott the Hooplesta tuttu Ian Hunter. Energiseen rokkimenoon haettiin ripausta hienostuneisuutta. Mukaan mahtuu kovaa ajoa, sopivasti röyhkeyttä sekä pakolliset rakkauslaulut. Moni kitarariffeistä painuu syvälle mieleen.

Nyt 40 vuotta myöhemmin vokalisti Michael Monroe heittää Euroopassa loppuvuodesta neljä keikkaa, joilla soitetaan pyöreitä vuosia täyttävä albumi alusta loppuun. Alkuperäiskokoonpanosta mukana on basisti Sami Yaffa. Two Steps from the Move on kestänyt hienosti aikaa ja lavarakenteissa edelleen ketterästi kiipeilevällä Monroella bändeineen näyttää helposti riittävän virtaa pistää kunnon show pystyyn.

Kirjaston kokoelmasta levy löytyy paitsi vinyylinä myös remasteroituna CD:nä, jossa on lisänä neljä bonusbiisiä.

Albumin vinkkasi Taru

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Itävaltalaisen säveltäjän Anton Brucknerin (1824-1896) 200-vuotissyntymäpäivää juhlitaan tänä vuonna.
Bruckner edustaa 1800-luvun lopun romantiikan uudistuvaa ilmaisua. Hän on silti omaperäinen säveltäjä, joka
tunnetaan etenkin kolossaalisiin mittoihin niin kestoltaan, muodoltaan kuin soinniltaankin kasvaneista
sinfonioista. Niiden esittäminen vaatii suuren orkesterin sekä orkesterinjohtajan, joka pystyy hahmottamaan ja
pitämään koossa laajat kaaret, lavean kokonaisuuden ja suuren “koneiston”.

Brucknerin sinfonioista tunnetaan useita versioita, osin säveltäjän itsensä, osin muiden toimittamia. Sinfonia
nro 8 oli tekeillä 1884-1887, ja se on viimeinen säveltäjän kokonaan valmiiksi saama sinfonia sekä monen
mielestä säveltäjän pääteos. Bruckner muutti teosta 1889-1890 huomattavasti sekä tiivistämällä että toisaalta
lisäämällä teokseen uusia jaksoja. Uudistettuakin versiota säveltäjä paranteli vielä 1890-luvulla, ja omat
laitoksensa siitä ovat laatineet mm. Leopold Nowak ja Robert Haas 1900-luvulla.

8. sinfonian lisänimi “Apokalyptinen” kertoo, että sävellystä on todellakin pidetty ilmestyksellisenä.
Rauhalliset, hitaan juhlalliset melodiat puhkeavat massiivisesti soiviin purkauksiin, joita on tulkittu jopa
puhdistaviksi ja vapauttaviksi katharsiksen tyyliin. Meditatiiviset jaksot ja yltäkylläiset, suuruuteen kurkottavat
huipennukset ovat romantiikalle tyypillistä vastakohtaisuuksiin perustuvaa tekniikkaa. Kapellimestari Leo
Funtek esitti vuonna 1912 kirjassaan ”Bruckneriana”, että Bruckner korotettaisiin merkitykseltään Bachin ja
Beethovenin rinnalle. Hän piti Brucknerin musiikkia “kosmillisena”.

Itävaltalainen Herbert von Karajan (1908-1989) toimi pitkään Berliinin Filharmonikkojen kapellimestarina ja
lopulta elinikäisenä ylikapellimestarina. Karajan alkoi johtaa Bruckneria jo 1930-luvulla. Kolme kuukautta
ennen kuolemaansa 1989 hän johti vielä Brucknerin 7. sinfonian. Karajan kuuluu kiistatta Brucknerkapellimestareiden kapeaan kärkeen, samoin kuin Berliinin Filharmonikot Bruckner-orkestereiden
parhaimmistoon.

Albumin vinkkasi Eeva

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Ed Sheeranin X -albumi täytti kesäkuussa 10 vuotta. Tämä Sheeranin toinen levy siivitti hänen tiensä ihmisten tietoisuuteen ja maailmanlaajuiseen suosioon. Levy pitää sisällään akustisia balladeja sekä pop-, rap-, ja rock-vivahteisiakin biisejä.

Ed Sheeran on brittiläinen laulaja-lauluntekijä ja hän on tunnettu live looping -tekniikasta, jonka ympärille hän on brändinsä ja live-esiintymisensä rakentanut. Live looping tarkoittaa reaaliaikaista instrumentin äänittämistä, jonka jälkeen laite toistaa äänitettyä pätkää niin pitkään, kunnes se pysäytetään. Tämä vaikuttaa myös kappaleiden sävellys-, sovitus- ja tuotantoprosessiin, sillä kappaleet on tehtävä siten, että ne pystytään esittämään looperia käyttäen.

Levy pitää sisällään Sheeranin isoimpia hittejä, jotka ovat yltäneet Billboardin hot 100 listan 2. sijalle asti. Sing, Thinking out loud ja Photograph ovat kenties levyn tunnetuimmat biisit, eikä suotta.

Sing yhdistelee räppiä ja poppia menevään tempoon ja oli myös Sheeranin ensimmäinen Britannian nro 1 single. Thinking out loud taas hitaampi, soulahtava kappale, joka saavutti top 10 listasijoituksia 31 maassa (nro 1 Britannia ja Australia, nro 2 USA ja Kanada). Photograph puolestaan edustaa tuttua balladiosastoa Sheeranin tuotannossa. Tämäkin kappale ylsi huomionarvoisiin listasijoituksiin julkaisunsa aikaan.  

Levyn sanoituksista ja sävellyksistä voit löytää suuria tunteita rakkaudesta, pettymyksestä, toivosta ja kaipuusta. Biisit ovat tarttuvia ja helposti lähestyttäviä. Onkin varmaa, että Sheeranin tulkinta lämmittää paatuneemmankin musadiggarin sydäntä eikä myöskään ihme, että hän on noussut yhdeksi maailman suosituimmista musiikintekijöistä ja artisteista.

Albumin vinkkasi Otto P

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Aili Ikonen tunnetaan jazzlaulaja-lauluntekijänä sekä lauluyhtye Rajattoman jäsenenä. Häneltä on ilmestynyt neljä sooloalbumia, joista tuorein ilmestyi vuonna 2023 ja kantaa nimeä Helposti palavaa.

Kuukauden levyksi valitsin kuitenkin Piirrä minut -albumin vuodelta 2017, sillä se on oma suosikkini Ikosen tuotannosta. Tutustu silti ihmeessä muihinkin!

Avausraita Että näkisin sinut taas kietoo kuulijan herkkävireisten tunteiden ja eteerisen tulkinnan kääreeseen. Viipyilevä kaipaus ja melankoliset tuokiokuvat ovat lähes käsinkosketeltavia.

Kaiken kaikkiaan levyllä soi henkilökohtaisia sävyjä ja elävästä elämästä ammentavaa tunnekirjoa. Erityisen kaunis esimerkki tästä on Syli, joka on laulu vanhemmalta lapselle. Monelle samaistuttavia ovat myös unettomuudessa vellovan ihmisen mielenliikkeet kappaleessa Yöllä.

Elämme kukkeinta kesää, ja Piirrä minut -levyltä löytyy mainiosti svengaava, nuoruuden huolettomuudesta kertova kesälaulu Nuori vapaa nainen. Samaisella raidalla kuullaan myös Ikosen taidokasta chat-lurittelua. Toinen kesäisiä tuntemuksia herättävä kappale on Laulu merelle, jossa puolestaan framille nousee saksofoni. Levyn päättää herkkä rakkauslaulu Armaalle, jonka riisuttu sovitus pianosäestyksineen toimii hienosti.

Kaikki levyn kappaleet ovat Aili Ikosen käsialaa. Albumilla ei kuulla pelkästään laulullista taituruutta, vaan myös bändin soitanto on suomijazzin huipputasoa. Lisää täyteläisiä sävyjä levylle tuo jousikvartetti. Ammattitaitoa löytyy siis vaikka muille jakaa.

Albumin vinkkasi Anniina

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Anniina.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Beastie Boysin neljäs albumi Ill Communication täyttää tämän vuoden toukokuussa 30 vuotta. Tämä kolmekymppinen albumi pitää sisällään klassista hiphopia ja punkkia – jazzia unohtamatta.

Beastie Boysin sanat ovat usein hauskoja, itseironisia ja kekseliäitä. Debyyttialbumi Licensed To Ill oli esitetty ironisesti stereotyyppisen frat-boyn (=tyypillinen Yhdysvaltalainen huonosti käyttäytyvä college-opiskelija) näkökulmasta. Sen sijaan tämän albumin sanoitukset ovat enemmän yhtyeen omasta näkökulmasta kirjoitettuja (joskin toisinaan myös hieman liioiteltuja ja tekaistuja).

Albumin kenties tunnetuin kappale on Sabotage. Se on vuodatus fiktiivistä tuottajaa kohtaan, joka sabotoi bändiä ja pidättelee heidän tuottamistaan. Tällä kappaleella, kuten suuressa osassa albumia kuullaan Beastie Boysin pojat oikeiden soittimien äärellä. Albumi onkin harppaus poispäin samplaukseen pohjautuvasta musiikista.

Ota tästä kuunteluun kova kattaus Beastie Boysia!

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Pidätkö rumpalilaulajista?  Pidätkö pianistilaulajista? Entä basistilaulajista? Entä vaikkapa Bob Dylanista tai Joni Mitchellistä? Tällä levyllä on kaikkea tätä ja enemmän!

Onko myöskään parempaa bändin nimeä kuin The Band? Yksinkertainen, mutta puhuu myös paljon bändistä itsestään, sillä heidän uransa alkoikin taustayhtyeenä eri artisteille, kuten Ronnie Hawkins ja edellä mainittu Bob Dylan!

The Last Waltz on konserttiäänitys kiitospäivältä 1976. Konsertti oli bändin jäähyväiskeikaksi tarkoitettu spektaakkeli, joka sisälsi muun muassa täyden kiitospäivän aterian yleisölle.

Konsertissa bändi vetää omin voimin omia kappaleitaan, mutta soittavat myös monia kappaleita vierailevien artistien kanssa. Kappaleita on monenlaisia, rockia, folkia, balladeja ja esim. kappale Up On Cripple Creek voitaisiin jopa luonnehtia country-funkiksi. Kappaleella on funkille tyypillinen komppi ja wah-pedaalin läpi soitettu clavinetti. Tämä yhdistettynä Levon Helmin Arkansaslaisella aksentilla vedettyyn lauluun on lähes täydellinen kombo!

Äänitteen lisäksi konsertti kuvattiin ja samalla tehtiin yhtyeestä dokumentti, jonka ohjasi Martin Scorcese. Tämä keikka ja dokkari löytyvät kirjaston kokoelmasta Blu-Ray julkaisuna.

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Edward Elgarin (1857–1934) suurin teos The dream of Gerontius (1900), suomeksi Gerontiuksen uni, luokitetaan yleensä vastoin säveltäjän tahtoa oratorioksi - myös kirjastossa. Sävellys on teos kuorolle, solisteille ja orkesterille. Tekstinä on John Henry Newmanin (1801–1890) uskonnollinen englanninkielinen runo (1865).  Newman oli katolinen pappi ja runoilija.

 Gerontius tarkoittaa kreikan kielessä vanhaa miestä. Unessa hurskaan katolisen sielu (tenorisolisti) siirtyy kuolinvuoteelta Jumalan eteen ja päätyy kiirastuleen. Tuonpuoleinen kuvataan roomalaiskatolisena. Teoksen 1. osassa vanhus on aluksi elossa mutta menehtyy sitten rauhallisesti vierellään pappi (baritoni tai basso).

2. osassa kuolleen sielu herää tilassa, jossa ei ole paikkaa eikä aikaa. Hän kohtaa suojelusenkelinsä (mezzosopraano). Keskusteltuaan he jatkavat yhdessä matkaa Jumalan tuomioistuimen eteen. He kuulevat demonien ja enkelten kuorot. Tuskanenkeli (baritoni tai basso) vetoaa Kristusta pelastamaan uskovaiset. Sielu näkee häivähdyksen Jumalasta ja saa tuomionsa. Suojelusenkeli saattaa sielun Kiirastuleen. Sielu saa siunauksen ja lupauksen heräämisestä kirkkauteen.

Myöhäisromanttiseen tyyliin esitys vaatii ison orkesterin. Kaksoiskuoron lisäksi laulavat pienempi kuoro (äänitteellä nuorisokuoro) ja kolme solistia. Teoksessa on kaksi osaa, jotka jakaantuvat selkeästi eri jaksoihin. Musiikki kuitenkin jatkuu katkeamatta läpi teoksen, toisin kuin oratorioissa. Kesto on noin 40+60 minuuttia.

Gerontiuksen unta pidetään Elgarin kauneimpana kuorosävellyksenä, jopa kauneimpana kaikista hänen teoksistaan. Se on Sinfonia Lahden pääsiäiskonsertin teos Sibeliustalossa 27.3.2024.

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Eeva.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Mitä saa kun yhdistää suomirockia ja okkultismia? No tietenkin Kryptan!

Tyrantti-yhtyeestäkin tutun Henri Segerin sooloprojektina alkanut bändi julkaisi marraskuussa 2023 debyyttilevynsä “Outo Laakso”. Bändi yhdistelee tyylissään nostalgista suomirokkia, iskelmää, vanhaa heavy-metallia sekä Blue Öyster Cult-tyylistä occult-rockia. Bändi kuulostaakin siltä, että olisi ollut pystyssä jo toistakymmentä vuotta.

Lyriikat kulkevat mystiikan ja salatieteiden polkuja ja vaikutteita on haettu niin ihmismielen syvyyksistä kuin myös goottilaisesta kauhukirjallisuudesta. Muistettavimpia kappaleita levyltä ovatkin reipas Öyster cult-tyylinen" Vala”, nopea oldschool-rockihtava “Dorian Gray” ja kaihoisalla akustisella kitaralla alkava mystiikka huokuva “Joki”.

Yhtyeen taustalta löytyy suomimetallin konkareita, nokkamies Henri Segerin ollessa Tyrantti-yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä. Kielissä taituroivat Demonic Death Judgesta tutut Eetu Lehtinen ja Toni Raukola. Rumpuja yhtyeessä takoo Jere Kolehmainen. Sama kokoonpano soittaa Kryptassa myöskin livenä ja bändi keikkaileekin pitkin kevättä eri puolilla Suomea.

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Paavo.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Tammikuun kuukauden levy on The Poguesin If I Should Fall from Grace with God.

Levyn myötä muistamme vuoden 2023 lopulla menehtynyttä punkbardi Shane MacGowania (1957–2023), The Poguesin laulajaa ja lauluntekijää.

Yhtyeen kolmannella albumilla irlantilaisen kansanmusiikin poljentoa punkrockiin yhdistänyt The Pogues laajentaa skaalaansa, ja levyllä voi kuulla jopa itämaisia sävyjä, vivahteita espanjalaisesta ja turkkilaisesta musiikista kuten osuvasti nimetyt kappaleet Turkish Song of the Damned ja Fiesta (sekä levyn laajennetulta painokselta kuultavissa oleva Sketches of Spain).

Albumin kappaleet ovat uusilla vivahteilla höystettyjä mutta kokonaisuudessaan levy If I Should Fall from Grace with God on takuuvarmaa ja tuttua The Poguesia. Tanssijalka vipattaa ja tunnelmoivat balladit, vaikkapa Lullaby of London tai Battle March Medley, vievät herkempiin tunnelmiin. Kappaleiden sanoitukset pysyvät tutulla maaperällä, kuten myös MacGowanin rosoinen laulutyyli.

Joulu meni jo mutta levyltä löytyvää joululauluklassikkoa Fairytail of New York kuunnellessa voi odottaa seuraavaa. Duettona esitetty kappale perustuu MacGovanin sanoitukseen, jossa elämän kolhima pariskunta kinastelee keskenään jouluisessa New Yorkissa. Pariskunnan tarina on pikemminkin katkera kuin jouluinen mutta hieno sävellys nostaa sen arjen yläpuolelle. Albumin suosituimmaksi kappaleeksi noussut Fairytail of New York on yksi yhtyeen tunnetuimmista.

Kirjaston kokoelmasta levy If I Should Fall from Grace with God löytyy osana The Poguesin tuhtia Original Album Series -levypakettia, joka sisältää yhtyeen viisi albumia vuosilta 1984–1990.

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Tuija.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Irja Auroora, oikealta nimeltään Irja Auroora Maria Näsi, ent. Jäykkä, on loistavan kansainvälisen uran tehnyt suomalainen huippusopraano, joka on hiljattain viettänyt 50-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hänen aktiiviuransa ajoittui 1900-luvun loppupuoliskolle. Vain 19-vuotiaana hän tuli toiseksi Lappeenrannan laulukilpailuissa 1969. Hän opiskeli laulua aikansa eittämättä parhailla laulunopettajilla Turussa, Wienissä, Roomassa, Lontoossa ja Salzburgissa. Hänen äänensä on erittäin taipuisa: se sopii käytännössä kaikkeen  laulumusiikkiin Mozartista Wagneriin, ja yhtä hyvin niin liediin, oopperaan kuin oratorioonkin. Irja Auroora opettaa edelleen jonkin verran laulua.

Hänen sopraanonsa on erittäin kirkas ja pakoton erinomaisen laulutekniikan ansiosta. Äänen timbre eli äänenväri on todella kaunis. Ääni soi tasaisesti kaikissa rekistereissä. Hän on myös loistava musiikin ja tekstin tulkitsija. Lyyrisestä dramaattiseen vaivattomasti, mutta aina täydellisellä tekniikalla.

Fuga on jälleen kunnostautunut julkaistessaan tämänkin kokoomalevyn. Irja Aurooran monipuolisesta ohjelmistosta kuullaan pääasiassa liedejä, joskin mukana on myös Oskar Merikannon Elinan surman neljäs näytös. Muita säveltäjiä ovat Toivo Kuula, Leevi Madetoja, Robert Schumann, Sergei Rahmaninov, Richard Wagner ja Jean Sibelius. Äänitteen nimeke Träume viittaa Wagnerin Wesendonck-laulujen viimeiseen osaan Träume; sarjan pianistina äänitteellä David Shaw. Muut pianistit levyllä ovat Pentti Koskimies ja Ilkka Paananen. Elinan surmassa esiintyy muitakin solisteja sekä Radion sinfoniaorkesteri johtajanaan Leif Segerstam.

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Eeva.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Englannin kielen sana maraud tarkoittaa ryöstelyä, rosvoamista, ryöväämistä. Tällä albumilla rap-yhtye A Tribe Called Quest ryövää korvasi hieman alle tunnin ajaksi, ja tarjoilee rytmiä, melodiaa ja sanoja.

Albumia on luonnehdittu mm. termein East Coast hip hop tai jazz-rap. Jazz-rap on osuva siinä mielessä, että yhtyeen sointi perustuu usein vanhojen jazz-kappaleiden samplaukseen.

Samplaus tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että jostain olemassa olevasta kappaleesta otetaan osia, joita muokkaamalla tai muulla tavoin hyödyntämällä tehdään uusi kappale. Sampleja löytyy myös useista funk/RnB -kappaleista. Hyvä esimerkki tästä työtavasta on albumin tunnetuimpiin kuuluva kappale Electric Relaxation, jossa on vahvasti samplattu funk-/jazz-muusikko Ronnie Fosterin aiempaa kappaletta, Mystic Brew.

Räpissä suuressa osassa on sanoitus. Tällä albumilla sanoitukset ovat nerokkaita ja kantaaottavia, mutta myös viihdyttäviä ja hauskoja, ei koskaan tylsiä. Yhtye ei myöskään pelkää paljastaa itsestään arempia asioita, esimerkiksi kappaleessa Oh my God toinen räppäreistäPhife Dawg räppää ”When’s the last time you heard a funky diabetic?”, viitaten omaan diabetekseensa. Kappaleessa 8 million stories taasen räpätään siitä, kuinka elämässä on ongelmia ja kuinka niihin tarvitaan apua.

Albumi on klassikko musiikkityylissään ja viettää marraskuussa 30-vuotisjuhliaan. Ota kuunteluun ja tykästy!

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Kuukauden levy: Ark – Arkeology : The Complete Singles Collection

Ruotsista on tullut vuosien varrella monia huippubändejä ja -artisteja: Katatonia, The Hellacopters, The Sounds - Abbaa, Kentiä ja Eva Dahlgrenia unohtamatta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämän vinkin tavoitteena on muistutella vuosituhannen vaihteessa laajempaan suosioon nousseesta, kimallusta ja säihkettä huokuneesta The Arkista.

The Ark aloitteli musisointipuuhia jo 1990-luvun alkupuolella Etelä-Ruotsissa. Yhtyeen tyyliksi vakiintui tanssittava, glamoröösi poprock, pakettiin kuului myös 1960- ja 70-luvuilta inspiraationsa saanut, näyttävä pukeutuminen ja energiset esiintymiset. The Ark keikkaili ahkerasti Suomessakin erityisesti 2000-luvulla. Vuonna 2007 bändi kilpaili jopa Euroviisuissa! 2011 uutisoitiin yhtyeen lopettamispäätöksestä, joka on pitänyt muutamia yksittäisiä esiintymisiä ja 20-vuotisjuhlakiertuetta lukuun ottamatta.

Mikä sitten tekee The Arkista erityisen? Kaiken kepeyden ja humun takaa paljastuva syvällinen pohdinta, kyky pukea isoja asioita kauniiksi kokonaisuuksiksi. Biiseissä mietitään esimerkiksi minuutta ja kasvua ihmisenä. Toisaalta myös puhdasta faktaa: One of Us Is Gonna Die Young. The Disease on hämäävästä nimestään huolimatta hieno rakkauslaulu. Lisäksi vokalisti Ola Salon teksteissä on rohkeita kannanottoja muun muassa oikeudesta vanhemmuuteen (Father of a Son).

Arkeology – The Complete Singles Collection on pintaraapaisu yhtyeen keskeiseen tuotantoon. Kokoelmalle on koottu singleinä julkaistut kappaleet. Viideltä studioalbumilta löytyy kuitenkin enemmänkin annettavaa. Jos innostuit, kuuntele vielä ainakin Beauty Is the Beast ja Tired of Being an Object?

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Taru.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

On vuosi 1965 ja beatlemaniaa on podettu rapakon takana muutama vuosi, kun elokuussa ilmestyy the Beatles yhtyeen 5. eurooppalainen albumi Help! kivuten musiikkilistojen kärkeen.  Albumi muodostui vedenjakajaksi yhtyeen tuotannossa aineksina folkrockia, rock’n rollia ja klassisesta musiikkia ennen yhtyeen siirtymistä intialaisvaikutteiseen popmusiikkiin George Harrisonin kiinnostuttua sitarsoittimista. Albumilta löytyvät beatlehitit Help!, Ticket to Ride ja Yesterday.

Älppäristä tehtiin Yhdysvaltain markkinoita varten erillinen painos samannimisenä albumina kuin Euroopassa, mutta sen sisältö keskittyy lähinnä Beatles-elokuvan Help! elokuvamusiikkiin sekä useisiin lainakappaleisiin. Amerikkalaisesta versiosta puuttuu Yesterday, joka julkaistiin ensi kerran brittiläisessä albumissa.

Yesterday biisi on albumin toiseksi viimeinen kappale Paul McCartneyn säveltämänä ja sanoittama, jossa käytetään bändin perussoittimien rumpujen, basson, kitaran ja kosketinsoittimien lisäksi jousikvartettoa.  McCartney kuuli unissaan Yesterdayn sävelmän ja kirjoitti sen ylös herättyään ja varmisti vielä viikon verran, ettei ole kuullut kappaletta entuudestaan tekijänoikeuksien takia. Yesterdaysta tuli menestys, sillä melodisen melankolisesta kappaleesta kehkeytyi tähän asti maailman levytetyin sävelmä.  Rojaltteja Yesterdaysta kertyi tekijöilleen vuoteen 2012 mennessä 19,5 miljoonaa Englannin puntaa.

Albumin parhaimpiin rautalankamusiikin sävelmiin Helpin lisäksi kuuluvat The Night Before, Another Girl, You’re Going to Lose that Girl, I Need You.  The Night Before biisissä soitetaan ensi kerran sähköpianoa länsimaisen musiikin historiassa.

Kaikessa laajuudessaan Help! albumi on popmusiikin klassikkokamaa, suosittelen!

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Tessa.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Sinfonia Lahdella on todella vahva perinne Sibeliuksen soittamisesta. Viime aikoina orkesteri on levyttänyt myös paljon muuta, usein vähän vähemmän suurelle yleisölle tuttua. Tällä kertaa on tartuttu pienimuotoisempiin teoksiin. Termillä sinfonietta viitataan usein sinfoniaa pienempään orkesteriteokseen.

Tällä äänitteellä on kolme näitä ”pikku-sinfonioita”:

Benjamin Brittenin 18-vuotiaana säveltämä ihastuttava ja raikas teos, joka oli alun perin tarkoitettu kamarikokoonpanolle opusnumerolla 1.

Sergei Prokofjevin sinfonietta opus 5, A-duuri on niinikään sävelletty 18-vuotiaana. Sittemmin hänestä tuli yksi suurista sinfonikoista.

Francis Poulenc puolestaan sävelsi melko vähän varsinaista orkesterimusiikkia, tässä kuultava Sinfonietta oli tilausteos BBC:lle.

Lahden ylpeys jo vuosikymmenten ajalta, oma sinfoniaorkesteri, ei petä nytkään, vaan taipuu kepeään ja helposti kuunneltavaan tulkintaan näistä iloisista kappaleista. Kuulija voi siis rentoutua ja nauttia. Tätä levyä on helppo taidemusiikkia vähemmän harrastavankin lähestyä ja huomata, että yhtään ei tarvitse laittaa otsaa ryppyyn.

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Päivi.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Kerkko Koskisen albumi Lolita on orkestraalista rokkia, poppia, lattaria, jazzia, klasaria. Hyvää musiikkia.

”LOLITA on toinen sooloalbumini. Se tehtiin 20.5.2002 – 25.7.2005. Tänä aikana luin koko Agatha Christien tuotannon. ”, toteaa Kerkko Koskinen albumin takakannen tekstissä.

Lolita on siis Koskisen toinen sooloalbumi, joka julkaistiin vuoden 2005 elokuussa. Albumin sävellykset ovat totuttuun tapaan hänen omasta kynästään. Sointi muistuttaa aikaisemmilta vuosilta tuttua Ultra Bran tuotantoa, josta Koskinen sävelsi yhtä lukuun ottamatta kaiken. Kokoonpanossa tällä albumilla on perusbändin lisäksi puhallinsoitinsektio, joka koostuu trumpetista, tenori- ja baritonisaksofonista, huilusta, bassoklarinetista ja oboesta.

Musiikin lisäksi tällä albumilla pidän sanoista. Nerokkaita, paikoin hauskoja ja omaperäisiä rivejä kuullaan läpi albumin. ”Olen heittänyt verkon siinä toivossa, että siihen nappaisi taimen tai mukava leski” on yksi suosikeistani levyllä. Sanoja Koskinen ei itse kirjoita, vaan albumilla toimii useita sanoittajia.

Lolita sopii kuunneltavaksi ympäri vuoden, mutta kesällä se osuu etenkin maaliin. Siltä löytyy myös kappaleita moneen eri tunnelmaan. Menevämmästä ja kevyemmästä Suopursusta rokkaavaan Tätä miestä ei ruoste raiskaa -kappaleeseen ja aina rauhallisempaan Kukurukukukuuhun. Onpas sanahirviö tämä kappaleen nimi!

Ota tästä kuunteluun hyvää suomalaista tuotantoa kesän ratoksi. Koita vaikka miten sopii Agatha Christien tuotanto albumin tueksi!

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

The Nationalin uusimmalla, huhtikuun lopussa ilmestyneellä levyllä, First Two Pages of Frankensteinilla, lauletaan eroamisesta. Vaikkei ero olisi ajankohtainen teema kuulijan elämässä, saa levyn pelkistetty tunnelma hiljentämään ja pysähtymäänkin. Umpikujiahan elämässä on muitakin eroamisen ohella – ja hyvä musiikki auttaa niiden käsittelyssä.

First Two Pages of Frankenstein on kaikkinensa tasaisen tyylikäs kokonaisuus. Se ei lähde revittelemään, mutta kappaleisiin on ladattu kasvun varaa. Niissä on ilmavuutta ja keveyttä, meditatiivisuutta, mikä toimii vakavampien tekstien yhteydessä. Musiikki ei paina pohjaan, vaan tarjoaa jonkinlaista raukeaa lohdutusta. Joka kuuntelukerralla kappaleista paljastuu uusia kerroksia, mikä on aina hyvän levyn merkki.

Heti ensimmäisellä kappaleella, Once Upon a Poolsidella, on laulaja Matt Berningerin kaverina yksi albumin vierailevista vokalisteista, Suftjan Stevens. Stevensin ja kahdella muulla kappaleella – This Isn’t Helping ja Your Mind Is Not Your Friend – esiintyvän Phoebe Bridgersin roolit jäävät melko pieniksi. Varsinaiseksi duetoksi voi kutsua ainoastaan Taylor Swiftin kanssa laulettua vuoropuhelua The Alcottia.

Peruskitararockin rinnalla piano ja jousetkin nousevat isoon osaan levyn äänimaisemassa. Sanoituksissa viehättää parissa kappaleessa käytetty toisto, esimerkiksi Eucalyptuksen ”You should take it, I’m only gonna break it”. Isojen asioiden äärellä ilmaisusta karsiutuu rönsyt ja jäljelle jää koristelematon viesti. First Two Pages of Frankenstein on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi. Lastu-kirjastojen kokoelmasta bändin levyistä löytyy kuusi, 2007 ilmestyneestä Boxerista lähtien kaikki albumit.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Taru.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.


Julkaistu

Kuukauden levyksi valikoitui Human Performance, jonka esittää Parquet Courts -yhtye. Tämä esikouluikäinen levy julkaistiin 8. huhtikuuta 2016 ja on samalla yhtyeen viides studioalbumi.

Parquet Courts on yhdysvaltalainen post-punk/art rock/art punk -yhtye, joka on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Yhtye on tähän päivään mennessä julkaissut seitsemän studioalbumia.

Human Performance -albumilla kuullaan Parquet Courtsille tyypillistä hieman korviin särähtävää renkutusta, kuten kappaleessa I Was Just Here, mutta myös herkempää tulkintaa, kuten kappaleessa Steady On My Mind. Funkahtava kappale One Man No City pistää jalat liikkeelle, ja albumin loppuun mahtuu vielä kappale It’s Gonna Happen, joka on rauhallinen ja kolmijakoinen, minkä tahtiin voi vaikka valssia tanssia!

Parquet Courtsin sointi perustuu osittain siihen, että laulusuorituksia jakavat yhtyeen kaksi kitaristilaulajaa Andrew Savage ja Austin Brown. Savagella on ärhäkämpi, kun taas Brownilla hennompi ja puhtoisempi tulkinta. Bändille ominaista on myös sävellajista ja täydellisestä vireestä vapautuneet kitarasoolot, sekä paikoittain selvästi epävireinenkin laulu.

Hyvän musiikin lisäksi tämä albumi sai Grammy-ehdokkuuden kategoriassa Best Recording Package. Albumin taiteen onkin suunnitellut jo aiemmin mainittu bändin oma Andrew Savage, joka toimii musiikin ohella visuaalisten taiteiden parissa ja on suunnitellut kaikki bändin julkaisujen ilmeet. Tekstiliite on persoonallinen ja pitää sisällään Savagen maalauksia. Oma lempikuva on ensimmäisen sivun maalaus. Nappaa albumi matkaan ja valitse oma suosikkisi.

Pakkaa tanssikengät, pudota neula – tai paina play – ja nauti noin 40 minuuttia autenttisesta, rouheasta, menevästä ja myös kauniista musiikista.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.