Tekijä: Otto

Kuukauden levy: Ark – Arkeology : The Complete Singles Collection

Ruotsista on tullut vuosien varrella monia huippubändejä ja -artisteja: Katatonia, The Hellacopters, The Sounds - Abbaa, Kentiä ja Eva Dahlgrenia unohtamatta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämän vinkin tavoitteena on muistutella vuosituhannen vaihteessa laajempaan suosioon nousseesta, kimallusta ja säihkettä huokuneesta The Arkista.

The Ark aloitteli musisointipuuhia jo 1990-luvun alkupuolella Etelä-Ruotsissa. Yhtyeen tyyliksi vakiintui tanssittava, glamoröösi poprock, pakettiin kuului myös 1960- ja 70-luvuilta inspiraationsa saanut, näyttävä pukeutuminen ja energiset esiintymiset. The Ark keikkaili ahkerasti Suomessakin erityisesti 2000-luvulla. Vuonna 2007 bändi kilpaili jopa Euroviisuissa! 2011 uutisoitiin yhtyeen lopettamispäätöksestä, joka on pitänyt muutamia yksittäisiä esiintymisiä ja 20-vuotisjuhlakiertuetta lukuun ottamatta.

Mikä sitten tekee The Arkista erityisen? Kaiken kepeyden ja humun takaa paljastuva syvällinen pohdinta, kyky pukea isoja asioita kauniiksi kokonaisuuksiksi. Biiseissä mietitään esimerkiksi minuutta ja kasvua ihmisenä. Toisaalta myös puhdasta faktaa: One of Us Is Gonna Die Young. The Disease on hämäävästä nimestään huolimatta hieno rakkauslaulu. Lisäksi vokalisti Ola Salon teksteissä on rohkeita kannanottoja muun muassa oikeudesta vanhemmuuteen (Father of a Son).

Arkeology – The Complete Singles Collection on pintaraapaisu yhtyeen keskeiseen tuotantoon. Kokoelmalle on koottu singleinä julkaistut kappaleet. Viideltä studioalbumilta löytyy kuitenkin enemmänkin annettavaa. Jos innostuit, kuuntele vielä ainakin Beauty Is the Beast ja Tired of Being an Object?

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Taru.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

On vuosi 1965 ja beatlemaniaa on podettu rapakon takana muutama vuosi, kun elokuussa ilmestyy the Beatles yhtyeen 5. eurooppalainen albumi Help! kivuten musiikkilistojen kärkeen.  Albumi muodostui vedenjakajaksi yhtyeen tuotannossa aineksina folkrockia, rock’n rollia ja klassisesta musiikkia ennen yhtyeen siirtymistä intialaisvaikutteiseen popmusiikkiin George Harrisonin kiinnostuttua sitarsoittimista. Albumilta löytyvät beatlehitit Help!, Ticket to Ride ja Yesterday.

Älppäristä tehtiin Yhdysvaltain markkinoita varten erillinen painos samannimisenä albumina kuin Euroopassa, mutta sen sisältö keskittyy lähinnä Beatles-elokuvan Help! elokuvamusiikkiin sekä useisiin lainakappaleisiin. Amerikkalaisesta versiosta puuttuu Yesterday, joka julkaistiin ensi kerran brittiläisessä albumissa.

Yesterday biisi on albumin toiseksi viimeinen kappale Paul McCartneyn säveltämänä ja sanoittama, jossa käytetään bändin perussoittimien rumpujen, basson, kitaran ja kosketinsoittimien lisäksi jousikvartettoa.  McCartney kuuli unissaan Yesterdayn sävelmän ja kirjoitti sen ylös herättyään ja varmisti vielä viikon verran, ettei ole kuullut kappaletta entuudestaan tekijänoikeuksien takia. Yesterdaysta tuli menestys, sillä melodisen melankolisesta kappaleesta kehkeytyi tähän asti maailman levytetyin sävelmä.  Rojaltteja Yesterdaysta kertyi tekijöilleen vuoteen 2012 mennessä 19,5 miljoonaa Englannin puntaa.

Albumin parhaimpiin rautalankamusiikin sävelmiin Helpin lisäksi kuuluvat The Night Before, Another Girl, You’re Going to Lose that Girl, I Need You.  The Night Before biisissä soitetaan ensi kerran sähköpianoa länsimaisen musiikin historiassa.

Kaikessa laajuudessaan Help! albumi on popmusiikin klassikkokamaa, suosittelen!

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Tessa.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Sinfonia Lahdella on todella vahva perinne Sibeliuksen soittamisesta. Viime aikoina orkesteri on levyttänyt myös paljon muuta, usein vähän vähemmän suurelle yleisölle tuttua. Tällä kertaa on tartuttu pienimuotoisempiin teoksiin. Termillä sinfonietta viitataan usein sinfoniaa pienempään orkesteriteokseen.

Tällä äänitteellä on kolme näitä ”pikku-sinfonioita”:

Benjamin Brittenin 18-vuotiaana säveltämä ihastuttava ja raikas teos, joka oli alun perin tarkoitettu kamarikokoonpanolle opusnumerolla 1.

Sergei Prokofjevin sinfonietta opus 5, A-duuri on niinikään sävelletty 18-vuotiaana. Sittemmin hänestä tuli yksi suurista sinfonikoista.

Francis Poulenc puolestaan sävelsi melko vähän varsinaista orkesterimusiikkia, tässä kuultava Sinfonietta oli tilausteos BBC:lle.

Lahden ylpeys jo vuosikymmenten ajalta, oma sinfoniaorkesteri, ei petä nytkään, vaan taipuu kepeään ja helposti kuunneltavaan tulkintaan näistä iloisista kappaleista. Kuulija voi siis rentoutua ja nauttia. Tätä levyä on helppo taidemusiikkia vähemmän harrastavankin lähestyä ja huomata, että yhtään ei tarvitse laittaa otsaa ryppyyn.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Päivi.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Kerkko Koskisen albumi Lolita on orkestraalista rokkia, poppia, lattaria, jazzia, klasaria. Hyvää musiikkia.

”LOLITA on toinen sooloalbumini. Se tehtiin 20.5.2002 – 25.7.2005. Tänä aikana luin koko Agatha Christien tuotannon. ”, toteaa Kerkko Koskinen albumin takakannen tekstissä.

Lolita on siis Koskisen toinen sooloalbumi, joka julkaistiin vuoden 2005 elokuussa. Albumin sävellykset ovat totuttuun tapaan hänen omasta kynästään. Sointi muistuttaa aikaisemmilta vuosilta tuttua Ultra Bran tuotantoa, josta Koskinen sävelsi yhtä lukuun ottamatta kaiken. Kokoonpanossa tällä albumilla on perusbändin lisäksi puhallinsoitinsektio, joka koostuu trumpetista, tenori- ja baritonisaksofonista, huilusta, bassoklarinetista ja oboesta.

Musiikin lisäksi tällä albumilla pidän sanoista. Nerokkaita, paikoin hauskoja ja omaperäisiä rivejä kuullaan läpi albumin. ”Olen heittänyt verkon siinä toivossa, että siihen nappaisi taimen tai mukava leski” on yksi suosikeistani levyllä. Sanoja Koskinen ei itse kirjoita, vaan albumilla toimii useita sanoittajia.

Lolita sopii kuunneltavaksi ympäri vuoden, mutta kesällä se osuu etenkin maaliin. Siltä löytyy myös kappaleita moneen eri tunnelmaan. Menevämmästä ja kevyemmästä Suopursusta rokkaavaan Tätä miestä ei ruoste raiskaa -kappaleeseen ja aina rauhallisempaan Kukurukukukuuhun. Onpas sanahirviö tämä kappaleen nimi!

Ota tästä kuunteluun hyvää suomalaista tuotantoa kesän ratoksi. Koita vaikka miten sopii Agatha Christien tuotanto albumin tueksi!

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

The Nationalin uusimmalla, huhtikuun lopussa ilmestyneellä levyllä, First Two Pages of Frankensteinilla, lauletaan eroamisesta. Vaikkei ero olisi ajankohtainen teema kuulijan elämässä, saa levyn pelkistetty tunnelma hiljentämään ja pysähtymäänkin. Umpikujiahan elämässä on muitakin eroamisen ohella – ja hyvä musiikki auttaa niiden käsittelyssä.

First Two Pages of Frankenstein on kaikkinensa tasaisen tyylikäs kokonaisuus. Se ei lähde revittelemään, mutta kappaleisiin on ladattu kasvun varaa. Niissä on ilmavuutta ja keveyttä, meditatiivisuutta, mikä toimii vakavampien tekstien yhteydessä. Musiikki ei paina pohjaan, vaan tarjoaa jonkinlaista raukeaa lohdutusta. Joka kuuntelukerralla kappaleista paljastuu uusia kerroksia, mikä on aina hyvän levyn merkki.

Heti ensimmäisellä kappaleella, Once Upon a Poolsidella, on laulaja Matt Berningerin kaverina yksi albumin vierailevista vokalisteista, Suftjan Stevens. Stevensin ja kahdella muulla kappaleella – This Isn’t Helping ja Your Mind Is Not Your Friend – esiintyvän Phoebe Bridgersin roolit jäävät melko pieniksi. Varsinaiseksi duetoksi voi kutsua ainoastaan Taylor Swiftin kanssa laulettua vuoropuhelua The Alcottia.

Peruskitararockin rinnalla piano ja jousetkin nousevat isoon osaan levyn äänimaisemassa. Sanoituksissa viehättää parissa kappaleessa käytetty toisto, esimerkiksi Eucalyptuksen ”You should take it, I’m only gonna break it”. Isojen asioiden äärellä ilmaisusta karsiutuu rönsyt ja jäljelle jää koristelematon viesti. First Two Pages of Frankenstein on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi. Lastu-kirjastojen kokoelmasta bändin levyistä löytyy kuusi, 2007 ilmestyneestä Boxerista lähtien kaikki albumit.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Taru.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Kuukauden levyksi valikoitui Human Performance, jonka esittää Parquet Courts -yhtye. Tämä esikouluikäinen levy julkaistiin 8. huhtikuuta 2016 ja on samalla yhtyeen viides studioalbumi.

Parquet Courts on yhdysvaltalainen post-punk/art rock/art punk -yhtye, joka on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Yhtye on tähän päivään mennessä julkaissut seitsemän studioalbumia.

Human Performance -albumilla kuullaan Parquet Courtsille tyypillistä hieman korviin särähtävää renkutusta, kuten kappaleessa I Was Just Here, mutta myös herkempää tulkintaa, kuten kappaleessa Steady On My Mind. Funkahtava kappale One Man No City pistää jalat liikkeelle, ja albumin loppuun mahtuu vielä kappale It’s Gonna Happen, joka on rauhallinen ja kolmijakoinen, minkä tahtiin voi vaikka valssia tanssia!

Parquet Courtsin sointi perustuu osittain siihen, että laulusuorituksia jakavat yhtyeen kaksi kitaristilaulajaa Andrew Savage ja Austin Brown. Savagella on ärhäkämpi, kun taas Brownilla hennompi ja puhtoisempi tulkinta. Bändille ominaista on myös sävellajista ja täydellisestä vireestä vapautuneet kitarasoolot, sekä paikoittain selvästi epävireinenkin laulu.

Hyvän musiikin lisäksi tämä albumi sai Grammy-ehdokkuuden kategoriassa Best Recording Package. Albumin taiteen onkin suunnitellut jo aiemmin mainittu bändin oma Andrew Savage, joka toimii musiikin ohella visuaalisten taiteiden parissa ja on suunnitellut kaikki bändin julkaisujen ilmeet. Tekstiliite on persoonallinen ja pitää sisällään Savagen maalauksia. Oma lempikuva on ensimmäisen sivun maalaus. Nappaa albumi matkaan ja valitse oma suosikkisi.

Pakkaa tanssikengät, pudota neula – tai paina play – ja nauti noin 40 minuuttia autenttisesta, rouheasta, menevästä ja myös kauniista musiikista.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Otto.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.