Siirry sisältöön

Kuukauden levy: Tero Hyväluoma − Junkyard Ball

Musiikki menee jalan alle heti alkutahdeista lähtien.

Tero Hyväluoman ensimmäinen soololevy Junkyard Ball ilmestyi vuonna 2013 eli pyöreät kymmenen vuotta sitten. Äänite sieppaa mukaansa hurmaavan monipuoliselle kuuntelumatkalle, joka sisältää aineksia kansanmusiikista, jazzista, progesta ja ties mistä.

Tero Hyväluoma on freelancer-viulisti ja suomalaisen nykykansanmusiikin kärkinimiä. Hän vaikuttaa esimerkiksi yhtyeissä Tsuumi Sound System, Frigg ja Haaga Folk Machine ja on sen lisäksi ahkeroinut sessiomuusikkona eri artisteille Ismo Alangosta Viitasen Piiaan. Vain elämää -ohjelmassakin Hyväluoma on viuluineen piipahtanut.

Levyn sisäkansissa muusikko luonnehtii yhdellä lauseella kutakin säveltämäänsä kappaletta. Avausraita Punaturkki Breakdown on sen mukaan saanut inspiraationsa Hyväluoman kotikylästä, Vetelin Patanasta, jossa hänellä oli nuorena tapana kruisailla viritetyllä Suzuki PV:llään. Ja tämän mopon kyytiin tekisi kyllä mieli päästä – sen verran lennokasta seikkailua musiikki lupaa! Soittoa luotsaa Hyväluoman Frost V -kvintetti, jonka lisäksi levyllä vierailee liuta kansanmusiikin huippumuusikoita.

Tero Hyväluoma ei genrerajoja kumartele vaan ammentaa laajasti monesta laarista. Räväkintä jammailua tarjoilee nimikkokappale, jossa kaatopaikan asukkaat viettävät sellaisia jazz-soolojen täyteisiä tanssiaisia, että oksat pois. Välillä kuullaan myös itäisiä sävyjä ja mustalaistyyppistä viuluttelua. Svengaavan revittelyn vastapainona on muutamia herkempiä kappaleita, kuten kuulas versiointi vanhasta kansanlaulusta Läksin minä kesäyönä käymään, jonka laulullaan tulkitsevat Aili Järvelä, Maija Kauhanen ja Tero Pajunen. Kappale Reel Psilocybe & Juottomarssi puolestaan muodostaa kontrastin, jossa alkuosa on jossain määrin psykedeelistä, tajunnanvirtamaista aaltoilua ja loppuosa seesteistä pelimannisoittoa, jossa tuoksuu Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kesäinen nurmi.

Junkyard Ball on kiintoisa visiitti vetävän viulunsoiton ja rouhean rytmiryhmän pariin.

Varaa levy verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Anniina.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.