Siirry sisältöön

Kuukauden levy: The Smashing Pumpkins – Mellon Collie and the Infinite Sadness

Tänä vuonna 30-vuotta täyttävä Mellon Collie and the Infinite Sadness on v. 1988 perustetun The Smashing Pumpkinsin kolmas studioalbumi. Chicagossa perustettu yhtye kuuluu eittämättä 90-luvun menestyneimpiin alternative rock-bändeihin. Yhtyeen musiikissa voi kuulla vaikutteita aina alternative popista grungeen.  

Mellon Collie and the Infinite Sadness tarjoilee kahden levyn verran toinen toistaan sykähdyttävämpiä biisejä, joiden joukkoon lukeutuu mm. sellaiset hitit kuin Tonight, Tonight, Bullet with Butterfly Wings ja 1979. Levy on yhtyeen menestynein ja se keräsi aikanaan mm. seitsemän Grammy ehdokkuutta ja nousi Billboardin listaykköseksi. 

Levyn äänimaisemaa sävyttävät raskaat, säröiset kitarariffit sekä toisaalta lähes unenomaiset, rauhallisemmat kappaleet. Lisämausteeksi levylle on tuotu kauniita pianomelodioita sekä jousisoittimia. Huomiota kannattaa kiinnittää myös alun perin jazz-rumpalina toimineen Jimmy Chamberlinin mestarilliseen soitantaan.

Alkuun Mellon Collie and the Infinite Sadness saattaa hämmentää kuulijaa sen monipuolisuuden ja eri tyylilajien kanssa leikittelevien biisien vuoksi. Laulaja Billy Corganin erikoinen, nasaali lauluääni – joka tunnetusti jakaa mielipiteitä – sitoo levyn kuitenkin harmoniseksi kokonaisuudeksi, joka tarjoilee jokaiselle jotakin. Allekirjoittaneen mielestä juuri Corganin ääni on se, joka tekee Smashing Pumpkinsin.  

Tupla-CD:n teko on bändille valtava haaste – ainakin loistavan sellaisen. Kun levyllä on 28 biisiä niin on suuri riski sortua ns. täytebiisien tekoon, jotka eivät tuo levylle juuri minkäänlaista lisäarvoa. Corgan on kuitenkin kuvaillut albumin äänityksiä erityisen hyväksi kokemukseksi Smashing Pumpkinsin uralla ja kertonut bändin eläneen tuolloin parasta aikaansa – ja sen kyllä kuulee. Bändi on onnistunut tekemään kunnianhimoisen tuplan, joka tarjoilee vielä näin 30 vuodenkin jälkeen jotain uutta eikä täytebiiseihin ole sorruttu. Suurempien hittien lisäksi levyltä löytyy sellaisia mestariteoksia kuten räyhäkkään raaka X.Y.U sekä utuisen kaunis Beautiful.   

Albumin vinkkasi Kaisu

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.