Kalenteri / Tapahtumat
ma ma
ti ti
ke ke
to to
pe pe
la la
su su
1 tapahtuma,
Lahden Vapaan akatemian Taidekoulutuksen kevätnäyttely
Vapaa akatemian Taidekoulutuksen kevätnäyttelyn "Kerroksia" osana nähdään kirjastossa toukokuussa julisteita ja kolmiulotteisia teoksia. Kuvituksen ja graafisen suunnittelun nuoret pohtivat töissään rauhan käsitettä. Kuvataiteen opintojen osana on plastisen sommittelun kurssilla muotoiltu mm. paperimassasta, savesta ja rautalangasta pieniä veistoksia ja käyttöesineitä. Näyttelyn tekijöillä on takanaan lukuvuoden mittainen työ visuaalisten taiteiden päätoimisen opiskelun parissa Lahden Vapaassa akatemiassa.
3 tapahtumat,
Perhekahvila Ahtialassa
Perhekahvila Ahtialassa
Tiistaina 28.5. klo 9.30–11.30 Ahtialan kirjastossa Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilat ovat kaikille avoimia, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Perhekahvilassa sekä lapset että aikuiset tapaavat toisiaan ja toimivat yhdessä. Joukkoon ovat lämpimästi tervetulleita lapset, äidit, isät, isovanhemmat ja muut lapselle läheiset aikuiset. Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestää perhekahvilatoimintaa Ahtialan kirjastossa tiistaisin 23.1., 6.2., 20.2., 5.3., 19.3., 2.4., 16.4., 30.4., 14.5. ja ...jatka lukemista "Perhekahvila Ahtialassa"
Lukulemmikki Vieno pääkirjastossa
Lukulemmikki Vieno pääkirjastossa
Tiistaina 28.5. klo 17.30‒18.30 Lahden pääkirjastossa lukulemmikki Vieno tarjoaa lapselle rauhallisen ja turvallisen tilaisuuden lukea ääneen kenenkään tuomitsematta tai häiritsemättä. Yhden lukijan lukuhetki kestää 10–15 minuuttia. Lukulemmikkimme Vieno on iloinen ja ihmisrakas cockerspanieli. Varaa oma lukuaikasi lasten ja nuorten palveluista paikan päällä tai puhelimitse 044 018 7106 (ei tekstiviestejä).
4 tapahtumat,
Ahtialan kirjaston lukupiiri
Ahtialan kirjaston lukupiiri
Keskiviikkona 29.5. klo 10–11.30 Ahtialan kirjastossa Luvassa rentoa keskustelua ja mielipiteiden jakamista – kaikkia ajatuksia luetusta kuunnellaan. Voit osallistua yksittäiseen lukupiiritapaamiseen tai joka kerralle oman mielesi mukaan. Tervetuloa uudet ja vanhat! Kokoonnumme Ahtialan kirjaston monitoimitilassa. Kevään kirjat: 29.5. Eväsoja: Melkein geisha
Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa
Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa
Joka keskiviikko klo 17 Launeen kirjastossa 10.1.-29.5. Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Ei ennakkoilmoittautumista.
Livenä: Folk Band Thalamus
Livenä: Folk Band Thalamus
Kuva: Jimmy Träskelin Keskiviikkona 29.5. klo 17.30 pääkirjaston musiikkialueella kevät huipentuu kansanmusiikkia esittävän Folk Band Thalamus -yhtyeen keikkaan! Yhtyeessä soi haitari, kontrabasso, viulu ja busuki. "Nordic music with a global twist", kuten yhtyeen kotisivuilla kuvataan. Tule paikalle nauttimaan kauniista sävelistä kesän kynnyksellä!
4 tapahtumat,
Launeen kirjaston lukupiiri
Launeen kirjaston lukupiiri
Torstaina 30.5. klo 11.00–12.30 Launeen kirjastossa Luvassa rentoa keskustelua ja mielipiteiden jakamista – kaikkia ajatuksia luetusta kuunnellaan. Voit osallistua yksittäiseen lukupiiritapaamiseen tai joka kerralle oman mielesi mukaan. Tervetuloa uudet ja vanhat! Kokoonnumme Launeen kirjastossa. Kevään kirjat: 30.5. Ullman: Rauhattomat
Magic-kerho Asikkalan kirjastolla!
Magic-kerho Asikkalan kirjastolla!
Asikkalan kirjastolla järjestettävässä Magic-kerhossa on tarkoituksena yhdessä tutustua, harjoitella ja oppia pelaamaan Magic the Gathering korttipeliä. Kerhoa pyörittää kokenut pelin veteraani Tuomo Numari Asikkalasta.
Asikkalan kirjaston kertapelikerho, toukokuu 2024
Asikkalan kirjaston kertapelikerho, toukokuu 2024
Torstaina 30.5. klo 17.00 - 21.00 Asikkalan kirjaston kertaroolipelikerhossa pelataan yhden illan mittaisia roolipelejä, joissa ei ole juonellista jatkumoa kerhon aiempiin peleihin. Mukaan ovat tervetulleita kaikki roolipeleistä kiinnostuneet 13-vuotiaasta ylöspäin. Yläikärajaa ei ole. Aikaisempaa kokemusta roolipelaamisesta ei tarvita, vaan kaikki pelit ovat aloittelijaystävällisiä. Kirjasto lainaa osallistujille myös pelivälineet, joten noppia, kyniä ja kumejakaan ei tarvitse ...jatka lukemista "Asikkalan kirjaston kertapelikerho, toukokuu 2024"
0 tapahtumat,
0 tapahtumat,
0 tapahtumat,
1 tapahtuma,
Näyttely: Luonnosta luovuutta ja jaksamista arkeen
4.-27.6.2024 Ahtialan kirjastossa Luonnosta luovuutta ja jaksamista arkeen Luonnossa liikkuessa mieli rauhoittuu ja luovuus puhkeaa kukkaan. Valokuvia, ajatuksia ja maalauksia luonnon inspiroimana. Lisätietoa Miia Korhonen p. 050 911 77 82, miia.korhonen@luontoturva.com