Siirry sisältöön

Pääkirjaston harrastehuoneiden soitinvalikoima on laajentunut. Olemme hankkineet Roland-sähkörummut, jotka mallintavat akustisen rummun soittotuntumaa. Sähkörumpuja voi soittaa varaamalla pianohuoneen numero 4 tilavarauspalvelu Timmistä. Lue lisää harrastehuoneista ja niiden varaamisesta: https://lastufinna.lahti.fi/harrastehuoneet/ (avautuu uuteen ikkunaan).

Roland sähkörummut
Pääset soittamaan sähkörumpuja pääkirjaston harrastehuoneessa.

Lainattavat liikuntavälineet ovat puolestaan täydentyneet mm. uusilla ulkoliikuntaan ja retkeilyyn kannustavilla välineillä. Liikuntavälineet asiakkaiden käyttöön hankkii Lahden kaupungin liikuntapalvelut.
”Liikuntapalvelut toteutti viime syksynä kyselyn asiakkaiden liikuntavälinetoiveista. Hienoa, että nyt meillä on saatavilla frisbeegolfkiekkoja ja esimerkiksi Hammock-riippumatto.” kertoo asiakas- ja sisältöpalveluiden palvelupäällikkö Suvi Haikola.

Lastu-kirjastoihin on hankittu elokuvien suoratoistopalvelu Cineast. Palvelun käyttö on asiakkaalle maksutonta, mutta sitä varten tarvitaan Lastu-kirjastojen kirjastokortti. Palveluun kirjaudutaan sisään kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla.

Palvelun valikoimassa on tällä hetkellä yli 1500 elokuvaa aikuisille ja lapsille, ja uutta katsottavaa tulee joka viikko. Palvelun monipuolisesta tarjonnasta löytyy ulkomaisia elokuvia useasta eri maasta, kotimaisia elokuvia sekä dokumentteja. Palvelussa on myös runsaasti elokuvia lapsille. Palvelussa on käytössä ikärajan tarkistus, joka estää ikärajaa nuorempia lapsia lainaamasta elokuvaa.  

Valikoimaa voi selata palvelussa olevan valikon kautta esimerkiksi lajityypin, kielen, vuoden tai ikärajan mukaan. Elokuvia voi hakea myös hakusanoilla. Etusivulle on nostettu suosituksia muun muassa eri aihepiireistä ja ohjaajien tuotannosta.

Palveluun kirjaudutaan osoitteessa: https://www.cineast.fi/fi/. Asiakas voi lainata viisi (5) elokuvaa kuukaudessa. Yksi lainattu elokuva on saatavilla 48 tunnin ajan, jolloin sen voi katsoa niin monta kertaa kuin haluaa. Palvelua voi käyttää verkkoselaimen kautta tai lataamalla oman mobiililaitteen kaupasta saatavan Cineast-mobiilisovelluksen. Elokuvia voi katsoa television kautta käyttämällä Chromecastia tai Apple TV:n Airplayta.

Palvelu löytyy Lastu-verkkokistastosta e-aineistot-sivulta.

Lainaa elokuvia kirjastosta:
1. Näin aloitat. Kirjaudu osoitteeseen cineast.fi. Aloita valitsemalla kirjastosi.
2. Valitse elokuva ja vahvista laina kirjastokortillasi ja pin-koodillasi. 
3. Lainasi on nyt aktiivinen ja voit aloittaa katselun. Elokuva on saatavilla 48 tuntia.

Nastolan kirjastossa on asiakkaiden käyttöön tarkoitettu äänieristetty työskentelytila. Tilaan mahtuu korkeintaan 2 henkilöä kerrallaan, ja se on tarkoitettu hiljaiseen työskentelyyn ja opiskeluun. Työskentelytilaa voi varata sekä palvelu- että omatoimiaikana.

Työskentelytilan varaus ja käyttö

Voit käyttää työskentelytilaa, kun olet tehnyt siihen varauksen Timmi-tilavarausohjelmassa.
Työskentelytilan käyttö on mahdollista omatoimiaikana, kun olet ensin kirjautunut sisään kirjastoon. Omatoimiaikana kirjastoon kirjaudutaan sisään kirjastokortilla ja PIN-koodilla.

Voit varata työskentelytilan Timmi-tilavarausohjelman kautta. Varaaminen tapahtuu vahvasti tunnistautumalla. Järjestelmän käyttö on yksinkertaista. Voit pyytää kirjaston asiakaspalvelusta apua ja opastusta tilavarauksen tekemiseen.

Pääset Timmi-tilavarausohjelmaan osoitteesta: lahti.timmi.fi (avautuu uuteen ikkunaan).

Löydät tästä lisää ohjeita Timmi-ohjelman käyttöön (linkki toiselle sivulle Lastu-verkkokirjastossa).

Päijät-Hämeen kirjastot ovat päättäneet korottaa kaukolainojen hintaa. Yhden kaukolainan hinta kaikissa Lastu-kirjastoissa 4.3. alkaen on 8 euroa.

Lisäksi Lahden kaupunginkirjasto on päättänyt korottaa kopiomaksuja ja muovikassien hintoja kustannus- ja ympäristösyistä.

Lahden kaupunginkirjaston maksut 4.3.2024 alkaen:
Kaukolaina 8,00 €

Tulostus ja kopiointi
Mustavalkoinen A4, 0,50 €
Mustavalkoinen A3, 1,00 €
Värillinen A4, 1,00 €
Värillinen A3, 2,00 €

Muovikassi 0,50 €

Tutustu tarkemmin kirjastojen käyttösääntöihin ja maksuihin (linkki vie sivustolla uudelle sivulle).
(Maksut päivitetään verkkosivuille 4.3.)

Kopioiden ja kassien hinnat Heinolan kirjastossa (linkki vie uudelle sivulle)



Lastu-kirjastoihin on hankittu jazzmusiikkiin keskittynyt musiikinkuuntelupalvelu Naxos Music Library Jazz. Musiikkiäänitteiden lisäksi palvelussa on saatavilla myös muuta aineistoa kuten kuratoituja soittolistoja.

Palveluun kirjaudutaan Lastu-kirjastojen kirjastokortin numerolla. Sitä voi käyttää myös NML Jazz -sovelluksella. Palvelussa voi etsiä musiikkia käyttämällä hakukenttää tai selailla valikoimaa esimerkiksi esittäjän, levy-yhtiön tai genren mukaan.

Lisätietoja Naxos Music Library Jazz -palvelun käytöstä löytyy verkosivujen E-aineistot-sivuilta.

Kuvituskuva. Kuvassa käsi ja kitaran kaula msutaa taustaa vasten.

Lahden kaupunginkirjastossa vierailee kevään aikana useita kiinnostavia kirjailijoita ja muita asiantuntijoita. Tapahtumat käynnistyvät heti tammikuun puolivälissä, kun Lastu-kirjastojen yhteinen aikuisille suunnattu lukudiplomi julkaistaan.

Aikuisten lukudiplomin julkistamisilta järjestetään tiistaina 16.1. kello 18.00 Lahden pääkirjastossa. Tilaisuutta voi seurata myös striimin välityksellä osoitteessa youtube.com/lahdenkaupunginkirjasto.

Vierailijoina nähdään kevään aikana mm. Mika Nikkilä, Ari Väntänen, Joonatan Tola, Anne Helttunen ja Annamari Saure, Virpi Hämeen-Anttila, Antto Terras, Elina Hirvonen, Catnip Karvonen, Harmaa Seura ja Duo Vanerin pojat.

Perinteiset luku- ja käsityöpiirit, satutuokiot ja digiopastukset käynnistyvät myös tammikuun aikana.

Tutustu tapahtumaesitteeseen, linkki avautuu uuteen välilehteen (PDF-ei saavutettava).

Kirjastossa tapahtuu esitteen kansikuva: Sulkakynällä kirjoitetaan runoa valkoiselle paperille. Mustepullo ja kynttilä kynän vieressä.

Käy noutamassa oma tapahtumaesitteesi lähimmästä kirjastosta. Tervetuloa kirjastoon!

Entinen Päijät-Häme-kokoelma on nyt Lahti-kokoelma. Kokoelmassa säilytetään Lahtea, lahtelaisia henkilöitä ja yhteisöjä käsittelevää aineistoa sekä lahtelaisten tuottamaa julkaistua kaunokirjallista aineistoa.

Vuonna 2018 yhdeksän alueellista kehittämistehtävää hoitavaa kirjastoa korvasivat 18 maakuntakirjastoa. Maakuntakirjastotoiminnan loputtua Lahden kirjasto ei enää kerää koko Päijät-Hämettä koskevaa kotiseutukokoelmaa. Päijät-Hämeen muita kuntia koskeva kirjallisuus on siirretty osaksi tavallista kokoelmaa tai lähetetty sen kunnan kirjastoon, jota aineisto käsittelee.

Lahti-kokoelma sijaitsee Lahden pääkirjastossa 2. kerroksessa, Päijät-Häme-huoneessa. Osa Lahti-kokoelman aineistosta sijaitsee varastossa. Kokoelman aineisto on vapaasti käytettävissä kirjastossa, mutta sitä ei anneta kotilainaan.

Näkymä Lahden pääkirjaston toisesta kerroksesta. Kuvassa oikealla näkyy Päijät-Häme huoneen seinää.

Lahden kaupunginkirjasto on ylläpitänyt Päijät-Hämettä esittelevää palvelua, ja Hämeenlinnan kaupunginkirjastolla on vastaava Häme-Wiki. Nyt Päijät-Häme-wiki ja Häme-Wiki yhdistyvät yhteiseksi molemmat maakunnat kattavaksi palveluksi. Uudistettu palvelu on nyt julkaistu osoitteessa hamewiki.fi.

Molemmat palvelut on toteutettu MediaWiki-alustalle. Päätimme yhdistää voimamme ja siirtää sisällöllisesti hyvin samankaltaiset palvelut samaan käyttöliittymään. Yhteisen wikin nimenä on Häme-Wiki.

Häme-Wiki on maakunnallisten aiheiden tietopankki. Wikipediasta se eroaa siten, että se ei sisällä yleisartikkeleita vaan kaikissa artikkeleissa on paikallinen näkökulma. Alueen asioita, tapahtumia, historiaa, henkilöitä ja kulttuuria käsittelevien tietoartikkelien lisäksi Häme-Wiki sisältää myös kertomus- ja muisteluaineistoa. Sisältöä tuotetaan yhteisöllisesti, kaikki palveluun kirjautuneet käyttäjät voivat kirjoittaa ja muokata artikkeleita sekä liittää palveluun kuvia ja muita mediatiedostoja.

Lahden ja Hämeenlinnan kirjastot vastaavat yhdessä palvelun ylläpidosta. Ylläpito seuraa sisällöntuotantoa, korjaa pyynnöstä virheellisiä tietoja ja poistaa tarvittaessa artikkeleita, jos sisältö on asiatonta tai artikkeli ei aiheen puolesta kuulu alueelliseen wikiin.

Häme-Wikin teknisestä toteutuksesta ja ylläpidosta vastaa hämeenlinnalainen Opiferum Oy, jolla on pitkä kokemus MediaWikin alustatekniikkaan perustuvista palveluista.

Sivustolla tehdään vielä muutostöitä ja muun muassa luokituksessa saattaa tapahtua vielä muutoksia.

Vanhat käyttäjätunnukset toimivat Häme-Wikissä, mutta vaativat sähköpostivahvistuksen. Linkki löytyy omalta käyttäjäsivulta, asetukset-välilehdeltä.

Ylläpitoon saa yhteyden sähköpostitse ja puhelimitse:

Lahden kaupunginkirjasto: informaatikko Merja Taavila, merja.taavila[at]lahti.fi, p. 044 416 3233.

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto: johtava informaatikko Jaana Käki, jaana.kaki[at]hameenlinna.fi, p. 040 869 6303.

Tutustu Häme-Wikiin.

Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta päätti ke 22.3., että Mukkulan kirjaston omatoimiaika on käytössä vain aamuisin eikä palveluajan päättymisen jälkeen iltaisin. Rajoitus on voimassa toistaiseksi. Omatoimiaikaa on rajoitettu jo 16.12.2022 alkaen.

Omatoimiaika on käytössä aamulla ennen palveluajan alkamista ja viikonloppuisin kello 15.00 asti. Kirjasto suljetaan arkisin palveluajan päättymisen jälkeen: maanantaisin ja tiistaisin kello 19.00, keskiviikkoisin kello 16.00, torstaisin ja perjantaisin kello 15.00. Omatoimiaika alkaa joka päivä kello 6.00.

Rajoituspäätös johtuu käyttösääntöjen vastaisesta, asiattomasta toiminnasta. Kirjastossa on tehty toistuvasti ilkivaltaa, tiloja on rikottu ja käytetty isolla porukalla. Toiminta on vaaraksi sekä muille asiakkaille että kirjastorakennukselle.

Mukkulan kirjaston tilanteeseen pyritään löytämään ratkaisuja moniammatillisen yhteistyön avulla.

Lahden kaupunginkirjasto on kehittänyt aikuisten lukudiplomin rinnalle aikuisille suunnatun digidiplomin. Digidiplomin sisältämät tehtävät auttavat ylläpitämään digitaitoja myös kesäaikana, kun kirjaston järjestämä kurssi- ja opastustoiminta on tauolla.

Digidiplomi sisältää valinnaisia tehtäviä oman laitteen hallinnasta, kirjaston e-aineistoista, internetin käytöstä ja sosiaalisesta mediasta. Kirjaston henkilökunnalta saa apua, jos jokin tehtävä jäi mietityttämään.

Tehtävävihkoja on jaossa Lahden pääkirjastossa ja lähikirjastoissa 3.6. alkaen.

Digidiplomi sähköisessä muodossa:

Digidiplomi 2019

Täytetyn lomakkeen voi palauttaa mihin tahansa Lahden kirjastoon, jolloin suorituksesta saa itselleen diplomin. Halutessaan diplomin suorittaja voi osallistua arvontaan, jossa voi voittaa pieniä palkintoja.

Lomakkeen viimeinen palautuspäivä on 30.9.2019 ja arvonta suoritetaan 1.10. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Kirjastossa on mahdollista saada maksutonta perustason opetusta tietotekniikan ja älylaitteiden käytössä ja henkilökohtaista neuvontaa oman laitteen käyttöön liittyvissä pulmissa. Kirjaston järjestämän opastustoiminnan tavoitteena on auttaa asiakkaita saavuttamaan arkisten asioiden hoidossa tarvittavat digitaidot ja kannustaa omatoimiseen tietotekniikan käyttöön. Syksyn kurssit alkavat kesätauon jälkeen syykuussa ja kurssiesite on jaossa elokuun alussa sekä pääkirjastossa että lähikirjastoissa.