Siirry sisältöön

Nastolan kirjaston omatoimiaikaa joudutaan rajoittamaan 16.2. alkaen. Rajoituksen myötä kirjasto on omatoimisesti käytössä arkisin (ma-pe) kello 6.00 - palveluaukiolon alkuun asti ja viikonloppuisin kello 6.00–15.00. Perjantaisin kirjasto suljetaan kello 17.00. Rajoitukset ovat voimassa. 1.4.2024 asti.

Omatoimiajan rajoittaminen on välttämätöntä häiriökäyttäytymisen vuoksi. Käytös valvomattomassa tilassa on ollut asiatonta ja käyttösääntöjen vastaista. Kirjastoon on toistuvasti päästetty sisään useita henkilöitä ilman kirjautumista, siellä on sotkettu ja tehty ilkivaltaa. Omatoimiaukiolojen rajoittaminen on välttämätön toimenpide sekä kirjastotilan että asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi.

Nastolan kirjaston sisäkuva

Lastu-kirjastoihin on hankittu jazzmusiikkiin keskittynyt musiikinkuuntelupalvelu Naxos Music Library JazzAvautuu uuteen ikkunaan. Musiikkiäänitteiden lisäksi palvelussa on saatavilla myös muuta aineistoa kuten kuratoituja soittolistoja.

Palveluun kirjaudutaan Lastu-kirjastojen kirjastokortin numerolla. Sitä voi käyttää myös NML Jazz -sovelluksella. Palvelussa voi etsiä musiikkia käyttämällä hakukenttää tai selailla valikoimaa esimerkiksi esittäjän, levy-yhtiön tai genren mukaan.

Lisätietoja Naxos Music Library Jazz -palvelun käytöstä löytyy verkosivujen E-aineistot-sivuiltaAvautuu uuteen ikkunaan.

Kuvituskuva. Kuvassa käsi ja kitaran kaula msutaa taustaa vasten.

Information to the data subject by the data controller.
The EU General Data Protection Regulation (EU 2016/679), Articles 13 and 14

Data Controller 

City of Lahti. This is a joint register of customers in the Päijät-Häme region public libraries (Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki, and Sysmä).

Register Contact Person

Leena Lähdesmäki, Senior Library Assistant

Lahti City Library

Kirkkokatu 31, 15140 LAHTI

Phone: 044-4163235 Email: leena.lahdesmaki@lahti.fi

Legal Basis for Processing Personal Data and How Data is Obtained by the Data Controller 

The customer register is used for the library’s customer service activities, loan monitoring, recovery of material, self-service functions, and collecting statistical, monitoring, and planning information related to library services.

Processing personal data is necessary to fulfil a statutory duty (Public Libraries Act 1492/2016). When obtaining a library card, customers consent to the processing of their personal data, and when acting as a guarantor for a customer who is under 15 years of age, they consent to the processing of the personal data of this individual.

Where Data is Stored

The data is stored in the Aurora library system. Only library staff whose duties include the processing of personal data have access to the personal data in the library card applications and the data in the Lastu Library customer register. Access to the Aurora system requires a personal username and password. For viewing and processing personal data, user log data is recorded in the system.

Library card applications are processed by a software robot which, in accordance with its program code, records application information in the Aurora library system. The robot logs into the system with its own username and password.

What Personal Data is Processed

  • Customer information: customer’s ID number, name details (last name and first names), Finnish personal identification number, date of birth, contact information (address, address2, phone number, email address), gender, preferred language of communication, information on guarantors for individuals under 15 years of age and on guarantors for organizations as customers, bans on library use, customer group, home unit.
  • Library card: number and encrypted PIN code for library transactions, date when customer data was last changed or used, possible expiration date of the library card.
  • Method of notifying customers (pickup, overdue fine and due date notifications, invoices).
  • Loan monitoring event data: information on borrowed material, existing material reservations, unpaid overdue fines and other fees, library bus stops used by the customer, loan bans, bans on using the self-service libraries, loan history if requested to be recorded by the customer.
  • Messages about customer service.
  • In addition, home delivery service customer data includes information required for transporting material, permission or refusal to record the kinds of material preferred by the customer, i.e. the customer profile, and permission or refusal to record the customer’s loan history.

Disclosure of Personal Data 

Data is not given outside the EU/EEA area.

Personal Data Retention Period

A customer’s personal data is stored for as long as the customer wishes to use library services that require a library card or as long as the libraries have the legal right to collect outstanding payments from the customer.

The libraries may delete a customer’s information from the customer register if it is considered appropriate because the customer is not using library services. At the same time, customer information is removed from the Lastu web library. A customer’s loan information is retained for 60 days in the item specific loan history.

Software robotics is used in the processing of personal data. A software robot records library card applications on the server of the City of Heinola, regardless of the municipality where the customer resides. The applications are held on the server for one month to be processed by the robot. The robot records application information in the Lastu libraries’ Aurora customer register. If customer information is already found in the register, the data is updated.

Rights of the Data Subject

If data subjects wish to check, correct, delete, or restrict the use of their data, or delete their personal data in the registers of the City of Lahti, they should contact tietosuoja@lahti.fi or the data protection officer at 040 183 4334.

Data subjects also have the right to make a complaint to the national supervisory authority  about flaws in the processing of personal data.

Prepared by Tanja Ojakangas, Head of Web Services

Lahti City Library

Kirkkokatu 31, 15140 LAHTI

Updated on October 5, 2023

Entinen Päijät-Häme-kokoelma on nyt Lahti-kokoelma. Kokoelmassa säilytetään Lahtea, lahtelaisia henkilöitä ja yhteisöjä käsittelevää aineistoa sekä lahtelaisten tuottamaa julkaistua kaunokirjallista aineistoa.

Vuonna 2018 yhdeksän alueellista kehittämistehtävää hoitavaa kirjastoa korvasivat 18 maakuntakirjastoa. Maakuntakirjastotoiminnan loputtua Lahden kirjasto ei enää kerää koko Päijät-Hämettä koskevaa kotiseutukokoelmaa. Päijät-Hämeen muita kuntia koskeva kirjallisuus on siirretty osaksi tavallista kokoelmaa tai lähetetty sen kunnan kirjastoon, jota aineisto käsittelee.

Lahti-kokoelma sijaitsee Lahden pääkirjastossa 2. kerroksessa, Päijät-Häme-huoneessa. Osa Lahti-kokoelman aineistosta sijaitsee varastossa. Kokoelman aineisto on vapaasti käytettävissä kirjastossa, mutta sitä ei anneta kotilainaan.

Näkymä Lahden pääkirjaston toisesta kerroksesta. Kuvassa oikealla näkyy Päijät-Häme huoneen seinää.

Eero Hämeenniemi on tunnettu paitsi säveltäjänä, myös kirjailijana ja pianistina. Tämä äänite on hänen ehkä ominta alaansa eli pianoimprovisaatioita. Kappaleissa kuulee vaikutteita jazzista, gospelista, intialaisesta musiikista ja jopa barokista. Levyä voi suositella ehkä juuri sinulle, joka epäilet koko improvisaation konseptia kuulijan kannalta.

Vuonna 2019 Hämeenniemeltä ilmestyi kirja Kun musiikki täyttää mielen – ajatuksia meditatiivisesta kuuntelusta ja soittamisesta. Kirjassa hän pohtii musiikin kokemista sekä soittajan että kuulijan kannalta ja kertoo eri puolilla maailmaa pitämistään meditaatiokonserteista. Reflexions-levyltä saa aavistuksen siitä vangitsevasta tunnelmasta, joka livetilaisuudessa täytyy olla. Improvisaatioissa on syvyyttä, joka välittyy jopa äänitteeltä.

Hämeenniemi itse sanoo äänitteellä kuultavien kappaleiden olevan sellaisia, jotka vuosien varrella ovat ”jääneet hänen luokseen” ja muuttuneet osaksi muusikkoutta. Nyt meillä on ilo kuulla ne hänen heijastaminaan. Kappaleissa on sekä tuttuja melodioita, esim. spirituaali Sometimes I feel like a motherless child, että meille tuntemattomampaa materiaalia kuten Intiasta peräisin olevia melodioita.

Sekä levy että kirja ovat saatavilla kirjastosta, tervetuloa sukeltamaan musiikin ihmeelliseen maailmaan!

Varaa levy verkkokirjastosta.Avautuu uuteen ikkunaan

Levyn vinkkasi Päivi.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihinAvautuu uuteen ikkunaan.

Eero Hämeenniemi: Reflexions – free improvisations -albumin kansikuva

Rekisterinpitäjän informointi rekisteröidylle

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679), artiklat 13 ja 14

Rekisterin nimi

Omatoimikirjastojen kameravalvontarekisteri

Tehtävä, johon tietoja käsitellään

Valvontakameroiden kuvatallenteet ja niiden katselu toimipisteiden ulko- ja sisäalueilla sekä yleisillä alueilla voimassa olevien säädösten mukaisesti. Katseluoikeuksien myöntäminen voimassa olevan kameravalvontaohjeistuksen mukaisesti.

Käsittelyn tarkoitus

Kameravalvontaa voidaan käyttää esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

  • rikosten selvittämiseen
  • tapaturman tai muun vaaraa tai uhkaa aiheuttaneen tilanteen selvittämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

Käsittelyn peruste

  • rekisteröidyn suostumus
  • sopimus
  • yleistä etua koskeva tehtävä tai julkinen valta

Rekisteröityjen ryhmät

Tilojen tai alueen käyttäjä tai niissä liikkuva tai oleskeleva henkilö

Henkilötietojen ryhmät

Tallenteet: kuva, kirjastokortin numero, ajoneuvon rekisterinumero

Vastaanottajaryhmät ja peruste miksi tietoja annetaan

Poliisi Rikosten, tapaturman tai muun vaaraa tai uhkaa aiheuttaneen tilanteen selvittäminen.

Tietojen säilytysajat ja määrittämisen kriteerit

Tallenteet poistuvat järjestelmästä 14 vrk:n kuluttua automaattisesti. Järjestelmästä erikseen otetut kopiot hävitetään, kun tallenne on toimitettu poliisille.

Kuvaus tietosuoja-asetuksen 32 art 1 kohdan mukaisista teknisistä ja organisatorisista turvatoimista

Valvontakameratallenteita saa katsoa vain katseluoikeuden omaava henkilö perustellusta syystä. Vastuuhenkilö huolehtii tallenteiden katselun asianmukaisesta kirjanpidosta. Tallenteiden katselun perusteltu syy on kirjattava välittömästi katselun jälkeen. Kameravalvonnan käytön laillisuuden valvontaan käytetään sähköistä kirjanpitoa (Word/Excel/vastaava), jota verrataan kamerajärjestelmän omaan tietokantaan.

Kiinteistön kameravalvonnan katselun pöytäkirjan tulee sisältää kohdat:

  1. katselupäivä ja kellonaika
  2. katseltava asia sekä päivämäärä ja kellonaika (tarvittaessa arviolta)
  3. katselun peruste
  4. katselusta päättäneen henkilön nimi
  5. katselua suorittaneen vastuuhenkilön tai käyttäjän nimi
  6. mikäli ulkopuolinen pyytää tallenteiden katselua, kirjataan katselun esittäjän nimi ja hyväksyttävä tai hylättävä pyyntö.

Mahdollinen henkilötietojen käsittelijän kanssa solmittu sopimus

Valvontakameratallenteita katsovat allekirjoittavat tietoturva- ja salassapitositoumuksen, jota säilytetään asianhallintajärjestelmä Dynastyssa.

Kolmannet maat tai kv järjestöt, joihin henkilötietoja siirretään

Ei siirretä.

Tietopyynnöt ja asiakastietojen poisto

Mikäli rekisteröity haluaa tarkastaa, korjata, rajoittaa tietojen käyttöä tai poistaa Lahden kaupungin rekistereissä olevia henkilötietojaan, otetaan yhteys tietosuojavastaavaan tai käytetään Lahden kaupungin tietosuojaan liittyviä tietopyyntöväyliä.

Tietosuojavastaava Tiina Häyrinen, tietosuoja@lahti.fi

puh. 040 1834 334

Seloste tehty  

3.10.2022

Hopelessness-levyn kansikuva

Kantaaottavaa musiikkia kuulee harvoin tällaisessa muodossa! Anohnin täysin omaleimainen ääni laulaa enkelimäisen kauniisti ilmastotuhosta ja sodasta samalla kuin tanssittavat biitin jylläävät taustalla. Kontrasti lisää kappaleiden iskevyyttä.

Hopelessness poikkeaa tyyliltään Anohnin aikaisemmasta tuotannosta (Antony and the Johnsons -yhtyeen kanssa). Albumin elektroninen soundi soljuu luontevasti yhteen Anohnin eteerisen laulun kanssa. Kyseessä on poliittinen levy, joka ei tunnu poliittiselta levyltä.

Albumin ensimmäinen kappale Drone bomb me on kaikessa ristiriitaisuudessaan sodan mielettömyydestä kertova rakkauslaulu toivonsa menettäneen yksilön näkökulmasta. Kappaleen musiikkivideolla huippumalli Naomi Campbell katsoo intensiivisesti kameraan ja laulaa kappaleen mukana kyyneleitä silmissään. Samalla miehet tanssivat raivokkaasti taustalla. Brutaali, mutta kaunis kappale kuvaa hyvin albumikokonaisuutta.

4 degrees -kappale kuvaa ilmastonmuutoksen tuhovoimaa. Neljän asteen lämpeneminen johtaisi eläinten joukkotuhoon tappavan kuumassa maailmassa. Sanoitusten syyllisyys ja turhautuminen yhdistyy selkäpiitä karmivalla tavalla kappaleen riemukkaaseen äänimaailmaan. Musertava epätoivo vyöryy ylle tarttuvan popkappaleen muodossa.

Lyhyessä Violent men -kappaleessa digitaalinen soundi viedään pisimmälle. Toistuvan ja häiritsevän äänimaailman päällä virtaa Anohnin muokattu ääni: ”we will never, never again / give birth to violent men”. Kappaleessa kuullaan CocoRosien taustavokaaleita. Yhtye on tehnyt ennenkin yhteistyötä Anohnin kanssa. Kannattaa kuunnella ainakin CocoRosien ihastuttava Tears for animals -kappale.

Hopelessness on uusi alku ja suunta Anohnin uralla. Vangitsevan kaunis ja vihainen albumi jää kummittelemaan kuulijan mieleen.

Varaa levy Hopelessness Lastu-verkkokirjastosta.

Albumin vinkkasi Saimi.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.

Koko kansa lukee.

Näin osallistut kesäiseen Koko kansa lukee -kampanjaan

Keskikesällä on jälleen aika lukea e-kirjaa kaikessa rauhassa. Kirjastot ja kustantajat avaavat yhtaikaisesti luettavaa kaikkialle Suomeen. Voit haastaa vaikka koko suvun lukemaan, sillä Koko kansa lukee -kampanjan ajan kirjoilla voi olla rajaton määrä yhtaikaisia lukijoita.

Kampanjan kirjojen kansikuvat.
Koko kansa lukee -kampanjakirjoista löytyy luettavaa aikuisille ja lapsille.

Kampanjakirjat löytyvät 28.6. oman kirjastosi e-kirjapalvelusta. Kirjan lainaamiseen tarvitaan vain oman kirjaston kirjastokortti, siihen liitetty pin-koodi, verkkoyhteys ja lukemiseen soveltuva laite. Laina-ajoista ei tarvitse huolehtia, sillä kirjat palautuvat automaattisesti laina-ajan päätyttyä.

Rekisterinpitäjän informointi rekisteröidylle.
EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679), artiklat 13 ja 14

Rekisterinpitäjä

Lahden kaupunki. Kyseessä on Päijät-Hämeen kaupunkien ja kuntien (Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä) kirjastojen yhteisrekisteri asiakkaista.

Rekisterin yhteyshenkilö

Vastaava kirjastovirkailija Leena Lähdesmäki

Lahden kaupunginkirjasto

Kirkkokatu 31, 15140 LAHTI

gsm 044-4163235 leena.lahdesmaki@lahti.fi

Henkilötietojen käsittelynperuste ja miten tiedot tulevat rekisterinpitäjälle

Asiakasrekisteriä käytetään kirjaston asiakaspalvelutoimintaan, lainaustenvalvontaan, aineiston perintään, itsepalvelutoimintoihin sekä kirjastopalveluja koskevien tilasto-, seuranta- ja suunnittelutietojen keräämiseen.

Henkilötietojen käsittely on välttämätöntä lakisääteisen tehtävän toteuttamiseksi (Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016).  Kirjastokorttia hankkiessaan asiakas antaa suostumuksensa henkilötietojensa tai kirjastokortin vastuuhenkilönä alle 15-vuotiaan henkilötietojen käsittelyyn.

Minne tiedot tallennetaan

Tiedot tallennetaan Koha-kirjastojärjestelmään. Kirjastokorttihakemuksen ja Lastu-kirjastojen asiakasrekisterin henkilötietoja pääsee käsittelemään vain kirjastojen henkilöstö, jonka työtehtäviin henkilötietojen käsittely kuuluu. Kirjastojen Koha-järjestelmään kirjaudutaan henkilökohtaisella käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Henkilötietojen katselusta ja käsittelystä järjestelmässä tallentuu käyttäjälokitietoja.

Kirjastokorttihakemukset käsittelee ohjelmistorobotti, joka ohjelmointikoodinsa mukaisesti tallentaa hakemuksen tiedot kirjastojen Koha-järjestelmään. Robotti kirjautuu ohjelmaan omalla käyttäjätunnuksellaan ja salasanallaan.

Mitä henkilötietoja käsitellään

  • Asiakkaan tiedot: asiakkaan ID-numero, nimitiedot (sukunimi ja etunimet), henkilötunnus, syntymäaika ja yhteystiedot (osoite, osoite2, puhelinnumero, sähköpostiosoite), sukupuoli, asiointikieli, vastuuhenkilötiedot koskien alle 15-vuotiaita ja yhteisöasiakkaita, käyttökiellot, asiakasryhmä, kotiyksikkö
  • Kirjastokortti: numero ja verkkokirjaston tunnusluku salattuna asiointia varten sekä päivämäärä, jolloin asiakastietoja on viimeksi muutettu tai käytetty, mahdollinen kirjastokortin määräaikainen voimassaoloaika
  • Asiakaspostin lähetystapa (varausten nouto-, myöhästymis- ja eräpäiväilmoitukset, laskut)
  • Lainaustenvalvonnan tapahtumatiedot: tiedot lainassa olevasta aineistosta, voimassaolevista aineistovarauksista, maksamattomista myöhästymis- ja muista maksuista, asiakkaan käyttämät kirjastoautopysäkit, lainauskiellot, omatoimikirjaston käyttökiellot, lainahistoria, jos asiakas haluaa lainojensa tallentuvan
  • asiakkuuteen liittyvät viestit
  • kotikirjastopalveluasiakkaan tietoihin sisältyy lisäksi aineistokuljetusten toteutumisen edellyttämät tiedot, lupa tai kielto aineistomieltymysten eli asiakasprofiilin ja lainahistorian tallentamisesta

Henkilötietojen luovutus

Tietoja ei luovuteta EU/ETA-alueen ulkopuolelle.

Henkilötietojen säilyttämisaika

Asiakkaan henkilötietoja säilytetään niin kauan kuin asiakas haluaa käyttää kirjastokortillisia palveluita tai niin kauan kuin kirjastoilla on lakisääteisesti oikeus periä saataviaan asiakkaalta.

Kirjastot voivat poistaa asiakkaiden tiedot asiakasrekisteristä, jos se todetaan palveluiden käyttämättömyydestä johtuen tarkoituksenmukaiseksi. Samalla asiakastiedot poistuvat myös Lastu-verkkokirjastosta. Asiakkaan lainaustiedot säilyvät 60 vuorokautta nidekohtaisessa lainaushistoriassa.

Henkilötietojen käsittelyssä käytetään ohjelmistorobotiikkaa. Ohjelmistorobotti tallentaa kirjastokorttihakemukset Heinolan kaupungin palvelimelle, huolimatta siitä, missä kunnassa asiakas asuu. Hakemuksia säilytetään palvelimella 1 kk robotin käsittelyä varten. Robotti tallentaa hakemuksen tiedot Lastu-kirjastojen Koha-asiakasrekisteriin. Jos asiakastiedot löytyvät jo rekisteristä, tiedot päivitetään.

Rekisteröidyn oikeudet

Mikäli rekisteröity haluaa tarkastaa, korjata, poistaa tai rajoittaa tietojen käyttöä tai poistaa Lahden kaupungin rekistereissä olevia henkilötietojaan, otetaan yhteys tietosuoja@lahti.fi tai tietosuojavastaava p. 040 183 4334.

Rekisteröidyllä on myös oikeus tehdä ilmoitusAvautuu uuteen ikkunaan epäkohdasta henkilötietojen käsittelyssä valtakunnalliselle valvontaviranomaiselle.

Selosteen laatija

Tanja Ojakangas, verkkopalvelupäällikkö

Lahden kaupunginkirjasto

Kirkkokatu 31, 15140 LAHTI

päivitetty 5.10.2023

Valitettavasti yhteys kirjastojärjestelmään ei tällä hetkellä toimi. Verkkokirjastoon ei tästä syystä pääse kirjautumaan eikä aineiston saatavuustietoja voi katsoa.

Katkon kestosta ei ole tietoa. Lainoja voi uusia ja varauksia tehdä ottamalla yhteyttä kirjastoon puhelimitse tai sähköpostilla. Yhteystiedot löytyvät sivun ylälaidasta kohdasta Kirjastot. Varaa esille kirjastokortti asioinnin ajaksi.

Pahoittelemme katkoksesta aiheutuvaa mahdollista haittaa.

Lastu-kirjastojen Aurora-kirjastojärjestelmä päivitetään keskiviikkona 13.1.2021 klo 20 lähtien uudempaan versioon. Päivityksen on arvioitu valmistuvan aamuun mennessä.

Päivityskatkon aikana ei ole mahdollista esimerkiksi kirjautua verkkokirjastossa (lastu.finna.fi) omiin tietoihin, uusia lainoja, tehdä varauksia tai nähdä aineiston saatavuustietoja.

Kirjastokortilla kirjautumista vaativat e-palvelut eivät katkon aikana ole käytettävissä.

Omatoimikirjastoihin, jotka ovat toiminnassa (Asikkala, Hollola, Sysmä ja Orimattila), ei voi kirjautua sisään katkon aikana. Muissa kirjastoissa asiointi omatoimiaikana ei ole mahdollista koronarajoitusten vuoksi.

Pahoittelemme mahdollista haittaa.

Lahden kaupunginkirjasto on kehittänyt aikuisten lukudiplomin rinnalle aikuisille suunnatun digidiplomin. Digidiplomin sisältämät tehtävät auttavat ylläpitämään digitaitoja myös kesäaikana, kun kirjaston järjestämä kurssi- ja opastustoiminta on tauolla.

Digidiplomi sisältää valinnaisia tehtäviä oman laitteen hallinnasta, kirjaston e-aineistoista, internetin käytöstä ja sosiaalisesta mediasta. Kirjaston henkilökunnalta saa apua, jos jokin tehtävä jäi mietityttämään.

Tehtävävihkoja on jaossa Lahden pääkirjastossa ja lähikirjastoissa 3.6. alkaen.

Digidiplomi sähköisessä muodossa:

Digidiplomi 2019

Täytetyn lomakkeen voi palauttaa mihin tahansa Lahden kirjastoon, jolloin suorituksesta saa itselleen diplomin. Halutessaan diplomin suorittaja voi osallistua arvontaan, jossa voi voittaa pieniä palkintoja.

Lomakkeen viimeinen palautuspäivä on 30.9.2019 ja arvonta suoritetaan 1.10. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Kirjastossa on mahdollista saada maksutonta perustason opetusta tietotekniikan ja älylaitteiden käytössä ja henkilökohtaista neuvontaa oman laitteen käyttöön liittyvissä pulmissa. Kirjaston järjestämän opastustoiminnan tavoitteena on auttaa asiakkaita saavuttamaan arkisten asioiden hoidossa tarvittavat digitaidot ja kannustaa omatoimiseen tietotekniikan käyttöön. Syksyn kurssit alkavat kesätauon jälkeen syykuussa ja kurssiesite on jaossa elokuun alussa sekä pääkirjastossa että lähikirjastoissa.

Naxos Music Librarya voi käyttää älypuhelimilla ja tableteilla verkkoselaimella eli ilman erillistä sovellusta. Naxos Music Librarysta on kuitenkin olemassa myös oma sovellus.

Naxos Music Library -mobiilisovelluksen käyttöönotto tapahtuu seuraavasti:

  1. Kirjaudu Naxos Music Libraryyn verkkoselaimen kautta kirjastokorttisi numerolla.
  2. Voit valita avautuvalta sivulta joko Go to new version (uudistetut sivut) tai Remain on the current version (vanhat sivut).
  3. Klikkaa sivulta löytyvää Playlists-välilehteä.
  4. Klikkaa Student/Member-tekstin vieressä olevaa Sign up -painiketta.
  5. Kirjoita vaadittuihin kenttiin nimesi ja sähköpostiosoitteesi sekä keksi tilille salasana.
  6. Saat sähköpostiisi vahvistuksen rekisteröitymisestä. Mikäli vahvistusviestiä ei tule, tarkista sähköpostin roskapostikansio. Klikkaa sähköpostiviestissä olevaa varmistuslinkkiä.
  7. Lataa mobiililaitteen sovelluskaupasta (iOS-laitteille Apple Store, Android-laitteille Google Play Store) NML-niminen sovellus.
  8. Kirjaudu sovellukseen sähköpostiosoitteellasi ja luomallasi salasanalla.

Naxos Music Librarya voi käyttää myös offline-tilassa eli ilman internet-yhteyttä. Sovelluksessa voi luoda omia soittolistoja.

Lahden Pelastakaa Lapset ry valitsi Lasten oikeuksien päivän kunniaksi Lahden kaupunginkirjaston  järjestämät lukukoiratapaamiset vuoden 2018 lapselliseksi teoksi. Vuoden lapsellinen teko-diplomi jaetaan tunnustuksena paikallisesti lasten ja nuorten hyväksi tehdystä työstä.

Lukukoiratoiminnan tavoitteena on lukutaidon kehittäminen ja lukemaan innostaminen. Lukukoira tarjoaa lukemaan opettelevalle tai lukivaikeuksista kärsivälle lapselle rauhallisen ja stressittömän tilanteen ääneen lukemiseen. koska koira ei kritisoi eikä korjaa - se vain kuuntelee ja tukee läsnäolollaan epävarmaa lukijaa. Suomen Kennelliitto aloitti lukukoiraohjaajien kouluttamisen ja koirien toimintaan arvioinnin vuonna 2017. Tällä hetkellä Kennelliiton lukukoiria on n. 180 ja Lahden kirjastossa niitä työskentelee kolme: brasilianterrrieri Dina, eurasier Rommi ja mittelspitz Pessi.

Hyvä lukutaito on tehokas apu syrjäytymisen ehkäisyyn ja työllistymiseen. Vuonna 2017 tehdyn selvityksen mukaan kirjasto tavoittaa 97 prosenttia 10-14-vuotiaista lapsista ja nuorista. Kirjastoon on helppo tulla, ja sieltä löytää ystäviä - vaikkapa tällaisia nelijalkaisia.