Syksy on synkeimmillään. Mieli halajaa melankoliaa ja nostalgiaa, ja sitä tämän kuukauden levy todella tarjoilee! Parikymmentä vuotta sitten ilmestyi levy, joka räjäytti allekirjoittaneen tajunnan, ja joka tarjosi lohtua ja tunnetta koko rahan edestä aikuisuuden kynnyksellä kipuilevalle nuorelle. Levy on The Black Parade – amerikkalaisen My Chemical Romancen kolmas studioalbumi, joka nosti bändin valtavaan menestykseen.
Bändi on haluttu ulkopuolisten toimesta työntää vahvasti emo-genreen, vaikka bändi itse ei tätä allekirjoitakaan. Musiikissa on joka tapauksessa kuultavissa vaikutteita aina alternative rockista pop-punkiin ja näitä raskaampaan musiikkiin. Bändin laulaja Gerard Way on nimennyt innoittajikseen mm. Queenin, The Smashing Pumpkinsin ja monia punk-genressä vaikuttaneita yhtyeitä. Ensimmäisenä mainitun vaikutus nouseekin selvästi esiin The Black Paradessa – levyn teatraalisuudessa ja mahtipontisuudessa on eittämättä jotain samaa Queenin kanssa.
Levyn tematiikka pyörii vahvasti elämän ja kuoleman ympärillä. Se on tarina erään nuoren, vakavasti sairaan henkilön lopun hetkistä, kuoleman kohtaamisesta ja eletyn elämän reflektoinnista. Rakkaudesta, luopumisesta ja ehkä hieman toivostakin. Kappaleista täytyy nostaa esille levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Welcome to the black parade, joka on kaikessa mahtipontisuudessaan niin loistava, että sitä kuunnellessa hieman hengästyy. Muita mainitsemisen arvoisia kappaleita ovat sarkastinen ja mustalla huumorilla varustettu Dead!, sekä herkkä, rauhallisempaa osastoa edustava balladi Disenchanted.
Se mikä tästä levystä tekee mielestäni niin mainion, on kokonaisuus – se on eheä ja kulkee eteenpäin kuin luotijuna. Kauniit, hidastempoisemmat kappaleet tuovat tarvittavaa vastapainoa kitarariffitulvan keskelle ja vakavista teemoista huolimatta levyltä löytyy paljon leikkisyyttä ja huumoriakin. Levy on myös soitannollisesti viimeisen päälle hiottu. Suosittelen ahmaisemaan levyn kerralla, koska silloin se pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa. Levy on kestänyt hyvin aikaa ja löytää tiensä tasaisin väliajoin omaan levysoittimeeni. Sopii myös loistavasti autossa kuunneltavaksi – ja täysiä mukana laulettavaksi!
The Black Paradesta on ilmestynyt tänä vuonna 20-vuotis juhlapainos, jonka tulet löytämään myös kirjaston valikoimasta.
Albumin vinkkasi Kaisu
Varaa levy verkkokirjastosta. (20-vuotis juhlapainos)
Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.
