Siirry sisältöön

Kuukauden levy: Bill Callahan – My Days of 58

Jos hevimusiikissa lauletaan stereotyyppisesti korkealta ja kovaa, niin Bill Callahan toteuttaa kokeellisessa folk-musiikissaan täysin päinvastaista lähestymistapaa. Callahanin matala ääni ja paikoittain puhemainenkin tulkinta ovat kenties tunnistettavimpia piirteitä hänen musiikissaan.

My Days of 58 on Callahanin jo ties kuinka mones studioalbumi, jos lasketaan mukaan myös Smog-nimellä tehdyt levytykset, mutta sointi on aina yhtä tervetullutta.

Tällä albumilla Callahan pyrki luomaan ”olohuonetunnelmaa”. Omien sanojensa mukaan hän pyysi esimerkiksi puhallinsoittajia soittamaan kuin istuisivat olohuoneen sohvalla.

Olohuonetunnelma on albumille onnistuttu vangitsemaan oikein mainiosti, ja kuulijana tuntuukin kuin olisi katsomassa äänityssessioita paikan päällä, jos siis oikein mielikuvitustaan jaksaa hyödyntää.

Albumi julkaistiin jo tämän vuoden helmikuussa, mutta on hyvää kuunneltavaa näin viilenevinä syksyn iltoinakin.

Albumin vinkkasi Otto

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.