Siirry sisältöön

Kuukauden levy: Göstän joululaulut – Minja Koski, Mikael Saari ja Lumos-kvartetti

Aluksi voisi miettiä, kuka muka uskaltaa lähteä versioimaan Gösta Sundqvistin hienoja joululauluja ja tehdä niistä uusia sovituksia. Mutta kyllä, Lahdesta löytyy rohkeita tekijöitä tähänkin haasteeseen! Lahtelaislähtöiset Minja Koski ja Mikael Saari sekä upea Lumos-kvartetti julkaisivat vuonna 2022 Göstan joululauluja-albumin, jossa Leevi and the Leavingsin joululaulut ovat saaneet uudet sovitukset kahdelle laululle ja jousikvartetille. Tämä tunnelmallinen joululevy on ilmestymisvuodestaan lähtien kuulunut oman joululaululistani vakioihin. 

Minja Koski tunnetaan myös taiteilijanimellä M, ja hän on julkaissut jo viisi albumillista omaa musiikkiaan. Koski on tuttu myös Teatteri Vanhan Jukon näyttelijänä. Mikael Saari on puolestaan pitkän linjan laulaja ja näyttelijä, jonka voi loppuvuonna nähdä Turun kaupunginteatterin Once-näytelmässä sekä Kouvolan kaupunginteatterin Kirka-musikaalissa. 

Lumos-kvartetti on ystävysten muodostama jousikvartetti, joka on ollut mukana Saimaan, Pepe Willbergin ja Minja Kosken levyillä. Kvartetin jäseniä kuullaan myös lahtelaisessa kulttuurielämässä, kuten Teatteri Vanhassa Jukossa ja Sinfonia Lahdessa. 

Göstan joululaulut sisältää kaikki Leevi and the Leavingsin julkaisemat joululaulut. Leevi and the Leavings julkaisi vuonna 1990 Varasteleva joulupukki -joululevyn. Levy on ollut Lastu-kirjastojen Kuukauden levynä vuonna 2022, voit lukea artikkelin täältä: Kuukauden levy: Leevi and The Leavings: Varasteleva joulupukki  

Jouluaattona kännissä-kappale on ilmestynyt hieman myöhemmin. Kappale julkaistiin vuonna 1995 julkaistun albumin Rakkauden planeetta erikoispainoksessa bonuskappaleena. 

Uudet tulkinnat Göstan legendaarisista kappaleista tuovat niihin raikkautta ja tunnelmaa. Lumos-kvartetin sovitukset ovat taidokkaita ja koskettavia. Kosken ja Saaren äänet sulautuvat saumattomasti yhteen, luoden henkeäsalpaavia duettoja. 

Levyltä löytyy hassuttelevia kappaleita, kuten Soiva jouluyllätys, mutta myös haikean tunnelmallisia joulubiisejä, joissa Kosken ja Saaren osaaminen pääsee oikeuksiinsa. Onneksi jouluun on aikaa maalaa kuvaa sodasta pakoon lähtevistä lapsista. Kosken herkkä ääni yhdistettynä jousikvartetin kaihoisiin säveliin pysäyttää kuulijan. Joulukertomusta taas voisi tituleerata yhdeksi Suomen hienoimmista joululauluista, ja Saari tekee sille oikeutta.  

Göstan joululaulut on tehty alkuperäistä kunnioittaen. Samalla se on kuitenkin raikas tulkinta klassikkokappaleista. Levy kunnioittaa Göstaa ja suomalaista musiikkikulttuuria omalla synkän melankolisella tavallaan. 

Albumin vinkkasi Maija

Varaa levy verkkokirjastosta.

Tutustu myös muihin kuukauden levyihin.