Siirry sisältöön

Magic-kerho Asikkalan kirjastolla!

Asikkalan kirjastolla järjestettävässä Magic-kerhossa on tarkoituksena yhdessä tutustua, harjoitella ja oppia pelaamaan Magic the Gathering korttipeliä. Kerhoa pyörittää kokenut pelin veteraani Tuomo Numari Asikkalasta.

Asikkalan kirjaston kertapelikerho, huhtikuu 2024

Tässä kerhossa pelataan yhden illan mittaisia roolipelejä, joissa ei ole juonellista jatkumoa kerhon aiempiin peleihin. Mukaan ovat tervetulleita kaikki roolipeleistä kiinnostuneet 13-vuotiaasta ylöspäin. Yläikärajaa ei ole. Aikaisempaa kokemusta roolipelaamisesta ei tarvita, vaan kaikki pelit ovat aloittelijaystävällisiä. Kirjasto lainaa osallistujille myös pelivälineet, joten noppia, kyniä ja kumejakaan ei tarvitse tuoda mukanaan. Omia tarvikkeita saa toki halutessaan käyttää.  

Lahden Vapaan akatemian Taidekoulutuksen kevätnäyttely

Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, Lahti

Vapaa akatemian Taidekoulutuksen kevätnäyttelyn "Kerroksia" osana nähdään kirjastossa toukokuussa julisteita ja kolmiulotteisia teoksia. Kuvituksen ja graafisen suunnittelun nuoret pohtivat töissään rauhan käsitettä. Kuvataiteen opintojen osana on plastisen sommittelun kurssilla muotoiltu ...jatka lukemista "Lahden Vapaan akatemian Taidekoulutuksen kevätnäyttely"

Sysmän kirjaston lukupiiri

Sysmän kirjasto Valittulantie 5, Sysmä, Suomi

Tiistaina 7.5. klo 17.00 Ilola-huoneessa. Rento ja iloinen, kaikenlaisille lukijoille sopiva lukupiiri kokoontuu kerran kuukaudessa. Varaa kuukauden kirja ja tule jakamaan lukukokemuksesi muiden kanssa. Voit tulla mukaan yhden kerran tai ...jatka lukemista "Sysmän kirjaston lukupiiri"

Poistokirjaperhoset

Maanantaina 13.5. klo 13.00-15.00 nonstop-työpaja Mukkulan kirjastossa. Työpajassa askarrellaan perhosia kirjaston poistokirjoista. Voit tulla mukaan milloin vain välillä klo 13.00-15.00. Työpaja on kaikille avoin. Pajassa tarvittavat materiaalit ja välineet löytyvät ...jatka lukemista "Poistokirjaperhoset"

Magic-kerho Asikkalan kirjastolla!

Asikkalan kirjastolla järjestettävässä Magic-kerhossa on tarkoituksena yhdessä tutustua, harjoitella ja oppia pelaamaan Magic the Gathering korttipeliä. Kerhoa pyörittää kokenut pelin veteraani Tuomo Numari Asikkalasta.

Peltokurki -kirjastokonsertti

Sysmän kirjasto Valittulantie 5, Sysmä, Suomi

Maanantaina 20.5. klo 18.00 Sysmän kunnankirjastossa. Ahkerasti keikkaileva Peltokurki on yksi kiehtovimmista yhtyeistä Suomen musiikkikentällä. Symbioottisen tekijä kaksikon Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen taika perustuu vahvoihin lauluharmonioihin ja kykyyn tarkastella ...jatka lukemista "Peltokurki -kirjastokonsertti"

Magic-kerho Asikkalan kirjastolla!

Asikkalan kirjastolla järjestettävässä Magic-kerhossa on tarkoituksena yhdessä tutustua, harjoitella ja oppia pelaamaan Magic the Gathering korttipeliä. Kerhoa pyörittää kokenut pelin veteraani Tuomo Numari Asikkalasta.

Kirjoitetaan!

Torstaina 23.5. klo 17.30–19.00 Lahden pääkirjaston Monitoimitilassa. Tervetuloa mukaan kevätkauden viimeiseen kirjoitusiltaan! Teemme erilaisia luovan kirjoittamisen harjoituksia rennossa ilmapiirissä. Mitään valmista tekstiä tai aiempaa kokemusta kirjoittajaryhmistä ei tarvitse olla. Ilmoittautua ...jatka lukemista "Kirjoitetaan!"

Magic-kerho Asikkalan kirjastolla!

Asikkalan kirjastolla järjestettävässä Magic-kerhossa on tarkoituksena yhdessä tutustua, harjoitella ja oppia pelaamaan Magic the Gathering korttipeliä. Kerhoa pyörittää kokenut pelin veteraani Tuomo Numari Asikkalasta.

Lahden puutarhaseura ennen ja nyt

Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, Lahti

"Puutarhaseuraa ennen ja nyt, historiasta nykypäivään." Vuonna 1908 perustetun Lahden Puutarhaseuran historiaa esinein ja valokuvin esitettynä Lahden pääkirjaston näyttelytilassa.

Luonnosta luovuutta ja jaksamista arkeen

Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, Lahti

Luontokuvanäyttely 1.-30.7.2024 Lahden kaupunginkirjastossa. Luonnossa liikkuessa mieli rauhoittuu ja luovuus puhkeaa kukkaan. Valokuvia, ajatuksia ja maalauksia luonnon inspiroimana. Lisätietoa Miia Korhonen p. 050 911 77 82, miia.korhonen@luontoturva.com

Kirjavat rivit Liipolan kirjastossa

Tiistaina 6.8.2024 klo 10.00-11.30 Liipolan kirjastossa. Teemme käsitöitä ja kuuntelemme novelleja. Aikaa jää myös vapaalle keskustelulle. Kokoonnumme  6.8., 3.9., 15.10., 12.11. ja 10.12.

Art Kaos: Kaos of Luxory -taidenäyttely Kärpäsen kirjastossa

Taiteileva pariskunta Art Kaos goes Luxus. Kullanhohtoinen ja jalokivimäinen näyttely Kaos of Luxory esillä Kärpäsen kirjastossa 30.8.2024 saakka. Tervetuloa ihastelemaan modernin kaatomaalauksen maagisia muotoja ja värejä.

Kärpäsen neulojat

Keskiviikkona 14.8. klo 17 Kärpäsen kirjastossa. Tervetuloa jakamaan käsityövinkkejä ja tutustumaan uusiin käsityölehtiin ja -kirjoihin. Kokoontuminen kirjaston omatoimiajalla. Pääset sisään kirjastoon kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Syksyn kokoontumiskerrat joka toinen keskiviikko: ...jatka lukemista "Kärpäsen neulojat"

Mastofestareiden musakirppis

Lahden pääkirjasto Kirkkokatu 31, Lahti

Perjantaina 16.8. klo 15.00-18.00 Lahden kaupunginkirjasto järjestää ulkoilmakirppiksen! Pääkirjaston piha-alueen kirppiksellä kirjasto myy käytöstä poistettua musiikkiaineistoa, ja antaa halukkaille mahdollisuuden pystyttää oman myyntipöytänsä kirjaston edustalle. Myyntiin sopivia tuotteita ovat äänitteet, ...jatka lukemista "Mastofestareiden musakirppis"

Päijät-Sote-sovelluksen opastusta Orimattilan kirjastossa

Maanantaina 26.8.2024 klo 14-17 Orimattilan kirjastossa opastusta Päijät-Sote-sovelluksen lataamisesta, käyttämisestä ja palveluista, opastajina Päijät-Soten digitiimiläiset. Opastukset ovat maksuttomia ja kaikille avoimia, ei ennakkoilmoittautumista.

Valkeakosken naiskaarti 1918 – Kirjailijavieraana Marjo Ahlsten ja Anneli Kanto

Tiistaina 27.8. klo 17.00 Lahden pääkirjaston auditoriossa. Lahden kaupunginkirjaston syyskauden kirjailijavierailut käynnistää kirjailijailta, jossa kuullaan Valkeakosken naiskaartin taisteluista Suomen sisällissodassa. Aiheesta kertoo lahtelainen tutkija ja tietokirjailija Marjo Ahlsten, jonka uusin ...jatka lukemista "Valkeakosken naiskaarti 1918 – Kirjailijavieraana Marjo Ahlsten ja Anneli Kanto"

Kärpäsen neulojat

Keskiviikkona 28.8. klo 17 Kärpäsen kirjastossa. Tervetuloa jakamaan käsityövinkkejä ja tutustumaan uusiin käsityölehtiin ja -kirjoihin. Kokoontuminen kirjaston omatoimiajalla. Pääset sisään kirjastoon kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Syksyn kokoontumiskerrat joka toinen keskiviikko: ...jatka lukemista "Kärpäsen neulojat"

Elämää pienessä koossa-pienoishuonenäyttely

Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, Lahti

Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat ry. pitää syyskuun ajan näyttelyä Lahden pääkirjastolla. Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen nukkekotiharrastuksesta ja -keräilystä sekä miniatyyrirakentamisesta kiinnostuneita henkilöitä ja järjestää yhteisiä tilaisuuksia sekä edistää monin tavoin tätä ...jatka lukemista "Elämää pienessä koossa-pienoishuonenäyttely"

Perhekahvila Ahtialan kirjastossa

Ahtialan kirjasto Alasenkatu 2

Tiistaina 3.9. klo 9.30–11.30 Ahtialan kirjastossa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilat ovat kaikille avoimia, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Joukkoon ovat lämpimästi tervetulleita lapset, äidit, isät, isovanhemmat ja muut lapselle läheiset aikuiset. Mannerheimin lastensuojeluliitto ...jatka lukemista "Perhekahvila Ahtialan kirjastossa"

Kirjavat rivit Liipolan kirjastossa

Tiistaina 3.9.2024 klo 10.00-11.30 Liipolan kirjastossa. Teemme käsitöitä ja kuuntelemme novelleja. Aikaa jää myös vapaalle keskustelulle. Kokoonnumme  6.8., 3.9., 15.10., 12.11. ja 10.12.

Mukkulan käsityöpiiri

Tiistaina 3.9. klo 10.00-12.00 Mukkulan kirjastossa. Ensimmäisellä kerralla lisäksi kirjavinkkausta klo 10. Ota mukaan oma käsityösi ja liity rentoon seuraan! Kokoontuminen kirjaston omatoimiajalla. Pääset sisään kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Syyskauden tapaamiset: ...jatka lukemista "Mukkulan käsityöpiiri"

Legoklubi Nastolan kirjastossa

Tiistaina 3.9. klo 13.30 Nastolan kirjastossa Syksyllä rakennellaan tiistaisin 3.9., 29.10. ja 26.11. klo 13.30–14.30. Tule rakentamaan tarinoista Lego-maailmoja ja kertomaan omia tarinoita rakennelmien takaa.

Henkilökohtaista digiopastusta Orimattilan kirjastossa

Keskiviikkona 4.9. Orimattilan kirjastossa henkilökohtaista digiopastusta ajanvarauksella. Yhden opastuksen kesto 30 min. Ajanvaraus tiistaihin klo 15 mennessä puh. 044-781 3568 tai orimattilan.kirjasto@orimattila.fi.

Ohjelmointityöpajat 3–6-vuotiaille Lahden pääkirjastossa

Lahden pääkirjasto / lasten ja nuorten palvelut Kirkkokatu 31, Lahti, Suomi

Torstaina 5.9. klo 9.30 ja klo 17.30 Lahden pääkirjaston satuhuoneessa järjestetään 3–6-vuotiaille suunnattuja ohjelmointityöpajoja. Työpajassa tutustutaan toiminnallisesti ohjelmoinnin saloihin. Aluksi tehdään yhdessä harjoituksia ja sitten päästään ohjaamaan söpöä pandarobottia. Kesto ...jatka lukemista "Ohjelmointityöpajat 3–6-vuotiaille Lahden pääkirjastossa"

Kirjoitetaan!

Torstaina 5.9. klo 17.30–19.00 Lahden pääkirjaston Monitoimitilassa. Torstaiset kirjoitusillat jatkuvat pääkirjastolla, tervetuloa mukaan! Teemme erilaisia luovan kirjoittamisen harjoituksia rennossa ilmapiirissä. Valmista tekstiä tai aiempaa kokemusta kirjoittajaryhmistä ei tarvitse olla. Voit ...jatka lukemista "Kirjoitetaan!"

Legoklubi Liipolan kirjastossa

Maanantaina 9.9.2024 klo 13-15 Liipolan kirjastossa. Syksy 2024: 9.9., 7.10., 18.11. ja 9.12. klo 13.00 ja 14.00 alkavat ryhmät. Ennakkoilmoittautuminen liipola.kirjasto@lahti.fi tai puh. 0444163514.

Henkilökohtaista digiopastusta Orimattilan kirjastossa

Keskiviikkona 11.9. Orimattilan kirjastossa henkilökohtaista digiopastusta ajanvarauksella. Yhden opastuksen kesto 30 min. Ajanvaraus tiistaihin klo 15 mennessä puh. 044-781 3568 tai orimattilan.kirjasto@orimattila.fi.

Kärpäsen neulojat

Keskiviikkona 11.9. klo 17 Kärpäsen kirjastossa. Tervetuloa jakamaan käsityövinkkejä ja tutustumaan uusiin käsityölehtiin ja -kirjoihin. Kokoontuminen kirjaston omatoimiajalla. Pääset sisään kirjastoon kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Syksyn kokoontumiskerrat joka toinen keskiviikko: ...jatka lukemista "Kärpäsen neulojat"

Lahden Runomaraton-festivaali: Lavarunoilijoiden palautetyöpaja Lahden pääkirjastossa

Lauantaina 14.9. 2024 klo 11.00-15.00 Lahden pääkirjaston monitoimitilassa järjestetään lavarunoilijoiden työpaja. Oletko kiinnostunut lavarunoudesta, mutta arastelet vielä lavalle nousua ja omien tekstien esittämistä? Kaipaatko uusia näkökulmia avaavia kommentteja ja tukea ...jatka lukemista "Lahden Runomaraton-festivaali: Lavarunoilijoiden palautetyöpaja Lahden pääkirjastossa"

Henkilökohtaista digiopastusta Orimattilan kirjastossa

Keskiviikkona 2.10. Orimattilan kirjastossa henkilökohtaista digiopastusta ajanvarauksella. Yhden opastuksen kesto 30 min. Ajanvaraus tiistaihin klo 15 mennessä puh. 044-781 3568 tai orimattilan.kirjasto@orimattila.fi.

Miksi Kärpäsen kirjasto on tärkeä? -asukastilaisuus

Torstaina 3.10.2024 klo 17.30 keskustelutilaisuus lähikirjaston merkityksestä Kärpäsessä. Kirjasto järjestää Kärpäsen kirjastossa asukastilaisuuden, johon kutsumme kuntalaiset ja päättäjät mukaan. Kaupungin lähivuosien säästötoimenpiteillä on mahdollisesti vaikutuksia kirjastoverkkoon, ja kirjastolaki edellyttää asukkaiden ...jatka lukemista "Miksi Kärpäsen kirjasto on tärkeä? -asukastilaisuus"

Legoklubi Liipolan kirjastossa

Maanantaina 7.10.2024 klo 13-15 Liipolan kirjastossa. Syksy 2024: 9.9., 7.10., 18.11. ja 9.12. klo 13.00 ja 14.00 alkavat ryhmät. Ennakkoilmoittautuminen liipola.kirjasto@lahti.fi tai puh. 0444163514.

Mukkulan käsityöpiiri

Tiistaina 8.10. klo 10.00-12.00 Mukkulan kirjastossa. Ota mukaan oma käsityösi ja liity rentoon seuraan! Kokoontuminen kirjaston omatoimiajalla. Pääset sisään kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Syyskauden tapaamiset: 3.9., 8.10., 5.11. ja 3.12.

Henkilökohtaista digiopastusta Orimattilan kirjastossa

Keskiviikkona 9.10. Orimattilan kirjastossa henkilökohtaista digiopastusta ajanvarauksella. Yhden opastuksen kesto 30 min. Ajanvaraus tiistaihin klo 15 mennessä puh. 044-781 3568 tai orimattilan.kirjasto@orimattila.fi.