Siirry sisältöön

Päijät-Hämeen kuvataiteenpäivän näyttely

12.7. -13.8. Lahden pääkirjaston lasten ja nuorten alueella. Kuvataidepäivänä ja Helea Schjerfbeckin ja Olavi Lanun syntymäpäivänä järjestettyjen työpajojen työt esillä. Tervetuloa!

Lahti Pride 2021 Etäsatutuokio

Maanantaina 16.8. klo 10.00 Lahden kaupunginkirjaston Youtube-kanavalla saa ensi-iltansa Lahti Pride-tapahtuman etäsatutuokio. Satutuokio jää ensi-illan jälkeen katsottavaksi kirjaston Youtube-kanavalle. Videolla Lahden kirjaston henkilökunta lukee Pride-henkeen sovitettuja klassikkosatuja. Mitä kaikkea prinsessat voivatkaan tehdä ja keihin prinssit saavat rakastua? Suositellaan yli 3-vuotiaille. https://youtu.be/1v5ilc2qX0Q Jos video ei näy, voit katsoa sen suoraan Youtubessa (siirryt toiseen palveluun).

Lahti Pride 2021 Voimauttava kirjoituspaja

Lahden pääkirjasto / monitoimitila (2.krs)

Tiistaina 17.8. klo 16.30 – 18.00 Lahden pääkirjaston Monitoimitilassa. Tutkitaan omaa elämää ja etsitään aarteita itsestämme pienten kirjoitusharjoitusten avulla. Sopii kaikille, mitään erityistä osaamista tai aiempaa kokemusta kirjoittajaryhmistä ei tarvitse olla. Tekstejä voi halutessaan jakaa ryhmässä, mutta niitä ei arvostella. Ohjaajana kirjastonhoitaja, kirjallisuusterapiaohjaaja Johanna Nurminen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: johanna.nurminen@lahti.fi, puh. 044 4163523 Mukaan mahtuu 10 ...jatka lukemista "Lahti Pride 2021 Voimauttava kirjoituspaja"

Lahti Pride 2021 Kirjaston etäleffakerho – Dating Amber

Keskiviikkona 18.8. klo 18 Teams-alustalla. Mukaan Teams-alustalla tapahtuvaan keskusteluun pääset tästä osoitteesta: bit.ly/etäleffakerho. Dating Amber (K7) kertoo ystävyksistä Eddiestä ja Amberista, jotka alkavat seurustella keskenään piilottaakseen homofobiselta ympäristöltään sen, että he ovat molemmat homoseksuaaleja. Elokuva sijoittuu 90-luvun puolivälin Irlantiin. Elokuva on katsottavissa Kirjastokino.fi -sivustolta ilmaiseksi, kirjautumalla sivustolle Lahden kaupunginkirjaston kirjastokortilla. Katso leffa omaan tahtiin etukäteen! ...jatka lukemista "Lahti Pride 2021 Kirjaston etäleffakerho – Dating Amber"

Kuvataidepiiri iloiset siveltimet ”Elämän menoa” -näyttely Lahden pääkirjaston aulassa 1.-30.9.2021.

Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, Lahti

Vuodesta 2004 toiminut ikäihmisten, erityisesti akvarelleihin keskittyneen, kuvataidepiirin neljäs näyttely koostuu vuoden 2020 aikana syntyneistä maalauksista. Keskeisiä aiheita ovat olleet eri vuodenaikojen luontokokemukset, ajankohtainen maailmantila, tarinat ja kulttuurikokemukset. Mukana toiminnassa ...jatka lukemista "Kuvataidepiiri iloiset siveltimet ”Elämän menoa” -näyttely Lahden pääkirjaston aulassa 1.-30.9.2021."

Digiklinikat Asikkalan kirjastossa

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Syksyn 2021 Digiklinikat Asikkalan kirjaston Amppari-tilassa joka toinen torstai klo 16-18. Digiklinikkapäivät: 2.9. 16.9. 30.9. 14.10. 28.10. 11.11. Lisätietoja: Olli Pirhonen 050 433 4233 olli.pirhonen@diginoste.fi

Runomaraton-lukupiiri: vieraana runoilija Kristiina Wallin (striimataan)

Torstaina 2.9. klo 18 Lahden pääkirjaston auditoriossa puhutaan runoudesta. Lahden Runomaratonin kanssa yhteistyössä järjestettävän lukupiirin vieraaksi saapuu runoilija Kristiina Wallin. Lukupiirissä keskustellaan Wallinin uusimmasta teoksesta Meduusameri (2020). Kannustamme tutustumaan lukupiirikirjaan etukäteen esimerkiksi varaamalla sen kirjastosta. Lukupiiri on osa Runomaraton-festivaalia, joka järjestetään Lahdessa 2.-5.9.2021. Yhteistyössä on mukana myös runoyhdistys Nihil Interit. Tapahtuma striimataan eli sitä voi ...jatka lukemista "Runomaraton-lukupiiri: vieraana runoilija Kristiina Wallin (striimataan)"

Runomaraton-lukupiiri: vieraana runoilija Niklas Salmi (striimataan)

Launtaina 4.9. klo 13 Lahden pääkirjaston auditoriossa puhutaan runoudesta. Lahden Runomaratonin kanssa yhteistyössä järjestettävän lukupiirin vieraaksi saapuu runoilija Niklas Salmi. Lukupiirissä keskustellaan Salmen uusimmasta teoksesta Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään (2021). Kannustamme tutustumaan lukupiirikirjaan etukäteen esimerkiksi varaamalla sen kirjastosta. Lukupiiri on osa Runomaraton-festivaalia, joka järjestetään Lahdessa 2.-5.9.2021. Yhteistyössä on mukana myös runoyhdistys Nihil Interit. ...jatka lukemista "Runomaraton-lukupiiri: vieraana runoilija Niklas Salmi (striimataan)"

Kuinka lastenkuvakirja tehdään -Yllättävät yöjuhlat -näyttely Lahden pääkirjastossa 7.-20.9.2021.

Lahden pääkirjasto / lasten ja nuorten palvelut Kirkkokatu 31, Lahti

Kuinka lastenkuvakirja tehdään? Miten voit itse julkaista kirjan tai kuinka kirjan kuvitus syntyy? Lahden pääkirjaston lasten alueella esillä olevassa näyttelyssä nähdään luonnoksia Yllättävät yöjuhlat -kirjan teksteistä ja kuvituksista. Kirjan on ...jatka lukemista "Kuinka lastenkuvakirja tehdään -Yllättävät yöjuhlat -näyttely Lahden pääkirjastossa 7.-20.9.2021."

Muistikahvila

Syksyn lähestyessä alkaa Hollolan pääkirjaston kirjastokahvilassa jälleen Muistikahvila-toiminta. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Tarjolla on kahvia, tietoa ja materiaalia sekä henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa muistiasioihin liittyen. Muistikahvilassa ei ole ...jatka lukemista "Muistikahvila"

Heinolan kirjaston lukupiiri

Heinolan kirjasto Kauppakatu 12, Heinola

Lukupiirin ensimmäinen kokoontuminen on tiistaina 14.9. klo 18. Lukupiirit ovat avoimia ja maksuttomia tilaisuuksia, joissa keskustellaan lukukokemuksista. Ensimmäisessä kokoontumisessa suunnitellaan syksyn aikataulua ja aiheita sekä jutellaan kesällä luetuista kirjoista. Lukupiiriä ...jatka lukemista "Heinolan kirjaston lukupiiri"

Kirjailijatapaaminen: Maisku Myllymäki ja Jenna Salo (striimataan)

Lahden pääkirjasto / auditorio Kirkkokatu 31, Lahti

Keskiviikkona 15.9. klo 18.00 Lahden pääkirjaston auditoriossa tavataan lahtelaiset kirjastonhoitajat Jenna Salo ja Maisku Myllymäki, jotka molemmat ovat tämän syksyn esikoiskirjailijoita. Maiskun romaani Holly on tiheätunnelmainen kuvaus kahden erilaisen naisen kohtaamisesta saarella. Jennan Yllättävät yöjuhlat puolestaan on lasten mielikuvitusta kutitteleva kuvakirja, joka johdattaa lukijat avaruusseikkailun kautta unen äärelle. Tapahtuma striimataan, eli sitä voi seurata myös ...jatka lukemista "Kirjailijatapaaminen: Maisku Myllymäki ja Jenna Salo (striimataan)"

Digiklinikat Asikkalan kirjastossa

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Syksyn 2021 Digiklinikat Asikkalan kirjaston Amppari-tilassa joka toinen torstai klo 16-18. Digiklinikkapäivät: 2.9. 16.9. 30.9. 14.10. 28.10. 11.11. Lisätietoja: Olli Pirhonen 050 433 4233 olli.pirhonen@diginoste.fi

Tietokirjailija Harri Ahonen kertoo Pohjois-Norjan rannikkoreiteistä

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Torstaina 23.9. klo 18 Asikkalan kirjastossa on kirjailijavieraana tamperelainen tietokirjailija ja luontokuvaaja Harri Ahonen. Hänen luennollaan kuulemme Pohjois-Norjan rannikon, vuonojen ja saariston kauneimmista päiväretkikohteista, kuten Tromssan kaupungin lähituntureista, Vesterålenin ja ...jatka lukemista "Tietokirjailija Harri Ahonen kertoo Pohjois-Norjan rannikkoreiteistä"

Ehkäisevä päihdetyö Lahdessa – Toimijat esittäytyvät

Keskiviikkona 29.9. klo 14-18 pääkirjaston Pop-Up-tilassa. Tapahtuma on osa Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston Kaikkien kaupunki -kampanjaa. Sanotaan, ettei Lahdessa tehdä mitään päihdeongelman ratkaisemiseksi. Kyllä tehdään. Nyt on mahdollisuus keskustella kaupungissa toimivien päihde- ja mielenterveystyön asiantuntijoiden kanssa siitä, millaista päihdetyötä kaupungissa tehdään. Tule kysymään mieltäsi askarruttavia kysymyksiä. Mukana mm. Homebase, toipuville päihderiippuvaisille suunnattu päihteetön kohtaamispaikka, Jannika, avopalvelu ...jatka lukemista "Ehkäisevä päihdetyö Lahdessa – Toimijat esittäytyvät"

Päihteiden käyttö katukuvassa puhututtaa –Onko Lahti kaikkien kaupunki?

Paneelikeskustelu keskiviikkona 29.9. klo 18.00–19.30 pääkirjaston auditoriossa. Tapahtuma on osa Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston Kaikkien kaupunki -kampanjaa. Päihteiden näkyminen katukuvassa herättää monenlaisia tunteita ja on pysyvä aihe somekeskusteluissa. Tässä paneelissa keskustellaan ...jatka lukemista "Päihteiden käyttö katukuvassa puhututtaa –Onko Lahti kaikkien kaupunki?"

Liikunnallinen satutuokio

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Torstaina 30.9. klo 9.00-9.45 Asikkalan kirjastossa. Liikunnallinen satutuokio soveltuu parhaiten yli 3-vuotiaille. Syksyn muut kerrat: 14.10., 28.10., 11.11., 25.11., 9.12. Tule mukaan!

Digiklinikat Asikkalan kirjastossa

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Syksyn 2021 Digiklinikat Asikkalan kirjaston Amppari-tilassa joka toinen torstai klo 16-18. Digiklinikkapäivät: 2.9. 16.9. 30.9. 14.10. 28.10. 11.11. Lisätietoja: Olli Pirhonen 050 433 4233 olli.pirhonen@diginoste.fi

Miten digihuijarit toimivat? – Esimerkkejä eri huijaustavoista verkossa ja puhelimella

Lahden pääkirjasto / auditorio Kirkkokatu 31, Lahti

Keskiviikkona 6.10. klo 17.00 - 18.30 Lahden pääkirjaston auditoriossa Kuluttajaliiton Huijausinfon koulutuksessa käydään läpi yleisimpiä digihuijauksia tunnusmerkkeineen. Opit tunnistamaan ja siten välttymään huijauksilta. Lisäksi saat tietoa, kuinka toimia, jos joutuu ...jatka lukemista "Miten digihuijarit toimivat? – Esimerkkejä eri huijaustavoista verkossa ja puhelimella"

Pohjois-Norjan rannikkoreitit

Heinolan kirjasto Kauppakatu 12, Heinola

Keskiviikkona 6.10.2021 klo 18 Heinolan kirjastossa tietokirjailija ja luontokuvaaja Harri Ahonen kertoo ja näyttää kuvia Pohjois-Norjan rannikon, vuonojen ja saariston kauneimmista päiväretkikohteista, joita ovat esimerkiksi Tromssan kaupungin lähitunturit, upeat Vesterålenin ...jatka lukemista "Pohjois-Norjan rannikkoreitit"

WhatsApp alkeet haltuun!

Torstaina 7.10. klo 10.00 - 12.00 Nastolan kirjastossa. Lataathan älypuhelimeesi  WhatsApp -sovelluksen ennen koulutukseen tuloa. Ennakkoilmoittautumiset Nastolan kirjastoon p.044 790 9336 Tervetuloa!

WhatsApp alkeet haltuun!

Perjantaina 8.10. klo 10.00 - 12.00 liipolan kirjastopisteessä. Lataathan älypuhelimeesi  WhatsApp -sovelluksen ennen koulutukseen tuloa. Ennakkoilmoittautumiset Liipolan kirjastopisteeseen p.044 416 3514 Tervetuloa!

Liikunnallinen satutuokio

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Torstaina 14.10. klo 9.00-9.45 Asikkalan kirjastossa. Liikunnallinen satutuokio soveltuu parhaiten yli 3-vuotiaille. Tule mukaan!

Digiklinikat Asikkalan kirjastossa

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Syksyn 2021 Digiklinikat Asikkalan kirjaston Amppari-tilassa joka toinen torstai klo 16-18. Digiklinikkapäivät: 2.9. 16.9. 30.9. 14.10. 28.10. 11.11. Lisätietoja: Olli Pirhonen 050 433 4233 olli.pirhonen@diginoste.fi

Heinolan kirjaston lukupiiri

Heinolan kirjasto Kauppakatu 12, Heinola

Tiistaina 19.10.2021 klo 18 - 19.30 Lukupiiri on avoin ja maksuton tilaisuus, jossa keskustellaan lukukokemuksista. Heinolan kirjaston lukupiiri kokoontuu pohjakerroksen kotiseutuhuoneessa noin kerran kuukaudessa. Syksyn 2021 lukupiiripäivät ja teemat ovat: ...jatka lukemista "Heinolan kirjaston lukupiiri"

Fanikulttuuriviikko Lahden pääkirjastossa

Lahden pääkirjasto Kirkkokatu 31, Lahti, Päijät-Häme

Lahden pääkirjastolla järjestetään syyslomalla (25.–30.10.) fanikulttuurille omistettu teemaviikko, jolloin esillä ovat sekä fanikulttuurin kuluttaminen että itse tekeminen. Luvassa on muun muassa esitelmä K-popista, haastattelut tubettaja Jennysvoicesilta ja sarjakuvataiteilija Sophie LaBellelta ...jatka lukemista "Fanikulttuuriviikko Lahden pääkirjastossa"

Liikunnallinen satutuokio

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Torstaina 28.10. klo 9.00-9.45 Asikkalan kirjastossa. Liikunnallinen satutuokio soveltuu parhaiten yli 3-vuotiaille. Tule mukaan!

Digiklinikat Asikkalan kirjastossa

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Syksyn 2021 Digiklinikat Asikkalan kirjaston Amppari-tilassa joka toinen torstai klo 16-18. Digiklinikkapäivät: 2.9. 16.9. 30.9. 14.10. 28.10. 11.11. Lisätietoja: Olli Pirhonen 050 433 4233 olli.pirhonen@diginoste.fi

Taskulampun valossa – Halloweenin taikaa Launeen kirjastossa

Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti

Tiistaina 2.11.2021 klo 17-19.00 Launeen kirjaston lastenosasto pimenee viimeisiksi aukiolotunneiksi. Osastolla myös pieniä tehtäviä suoritettavaksi pimeässä ! Tervetuloa Halloweenin kynnyksellä seikkailemaan hyllyjen väliin ja lainaamaan kammottavia kertomuksia pimeässä. Ota oma ...jatka lukemista "Taskulampun valossa – Halloweenin taikaa Launeen kirjastossa"

Puhetta luonnosta

Lahden pääkirjasto / auditorio Kirkkokatu 31, Lahti

Keskiviikona 3.11. klo  18.00 Lahden pääkirjaston auditoriossa tietokirjailija, kosmologian emeritusprofessori Kari Enqvist luennoi  otsikolla ”Himmeä sininen piste: ihminen ja maapallo kosmoksessa”. Enqvist puhuu tilaisuudessa ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta sekä ...jatka lukemista "Puhetta luonnosta"

Satutuokio

Keskiviikkona 3.11 klo 10.00 Nastolan kirjastossa karhuillaan ja taiteillaan vuorovaikutteisessa satutuokiossa.  

Peliviikko Lahden kirjastoissa

8.-14.11.2021 Lahden kirjastoissa. Lahden kaupunginkirjasto osallistuu tänäkin vuonna Peliviikolle laajalla ohjelmatarjonnalla. Peliviikkoon voit osallistua Lahden kirjastoissa etänä tai paikan päällä kirjastoissa Peli-iltapäivät Jalkaranta ma 8.11. klo 13–16 Pääkirjasto ma 8.11. ...jatka lukemista "Peliviikko Lahden kirjastoissa"

Peli-iltapäivä Jalkarannan kirjastopisteessä

Maanantaina 8.11. klo 13-16 Jalkarannan kirjastopisteessä Valtakunnallisen Peliviikon peli-iltapäivä alakoululaisille. Voit tulla pelaamaan yhdessä kavereiden tai kirjaston mediaohjaajan kanssa lautapelejä ja PS4-pelejä!

Peli-iltapäivä

Maanantaina 8.11. klo 15-17 Lahden pääkirjaston lasten alueella alakoululaiset pääsevät pelaamaan lautapelejä kirjaston pelikaveri Villen kanssa. Tervetuloa!

Pelipäivä Launeen kirjastossa

Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti

Tiistaina 9.11. klo 13-15 Launeen kirjastolla Valtakunnallisen Peliviikon pelipäivä. Pelataan PS4-pelejä sekä lautapelejä ohjatusti. Tervetuloa!

Pelipäivä Mukkulan kirjastossa

Mukkulan kirjasto Tuhtokatu 2, Lahti

Tiistaina 9.11. klo 13-15 Mukkulan kirjastolla Valtakunnallisen Peliviikon pelipäivä. Pelataan PS3-konsolipelejä ja lautapelejä ohjatusti. Tervetuloa!

Roolipelaamista alakouluikäisille: Sieninevan velho

Lahden pääkirjasto / lasten ja nuorten palvelut Kirkkokatu 31, Lahti

Tiistaina 9.11. klo 14-16 Lahden pääkirjaston lasten alueella on alakouluikäisillä mahdollisuus kokeilla pöytäroolipelaamista. Roolipelissä osallistujat ottavat itselleen sovitun pelihahmon roolin ja roolihahmonaan kuvailevat tai esittävät sitä, mitä hahmo tekee, puhuu ...jatka lukemista "Roolipelaamista alakouluikäisille: Sieninevan velho"

Heinolan kirjaston lukupiiri

Heinolan kirjasto Kauppakatu 12, Heinola

Tiistaina 9.11.2021 klo 18 - 19.30 Marraskuun lukupiirissä luetaan Ulla-Lena Lundbergin kirjoja ja keskustellaan niistä. Lukupiiri on avoin ja maksuton tilaisuus, jossa keskustellaan lukukokemuksista. Heinolan kirjaston lukupiiri kokoontuu pohjakerroksen kotiseutuhuoneessa ...jatka lukemista "Heinolan kirjaston lukupiiri"

Roolipelaamista yläkouluikäisille: Sieninevan velho

Lahden pääkirjasto / monitoimitila (2.krs)

Keskiviikkona 10.11. klo 14-16 Lahden pääkirjaston Monitoimitilassa on yläkouluikäisillä mahdollisuus kokeilla pöytäroolipelaamista. Tapahtuma on osa harrastustakuu-hankkeen lajikokeiluja. Roolipelissä osallistujat ottavat itselleen sovitun pelihahmon roolin ja roolihahmonaan kuvailevat tai esittävät sitä, ...jatka lukemista "Roolipelaamista yläkouluikäisille: Sieninevan velho"

Pelipäivä Liipolan kirjastopisteessä

Liipolan kirjastopiste Ostoskatu 3, Lahti

Keskiviikkona 10.11. klo 15-17 Liipolan kirjastopisteellä Valtakunnallisen Peliviikon pelipäivä. Pelataan XBOX 360-pelejä sekä lautapelejä ohjatusti. Tervetuloa!  

Liikunnallinen satutuokio

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

  Torstaina 11.11. klo 9.00 - 9.45 Asikkalan kirjastossa. Liikunnallinen satutuokio soveltuu parhaiten yli 3-vuotiaille. Tule reippaasti mukaan!

Peli-iltapäivä Kärpäsen kirjastossa

Torstaina 11.11. klo 13-16 Kärpäsen kirjastossa Valtakunnallisen Peliviikon peli-iltapäivä alakoululaisille. Voit tulla pelaamaan yhdessä kavereiden tai kirjaston mediaohjaajan kanssa lautapelejä ja PS3-pelejä!

Digiklinikat Asikkalan kirjastossa

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Syksyn 2021 Digiklinikat Asikkalan kirjaston Amppari-tilassa joka toinen torstai klo 16-18. Digiklinikkapäivät: 2.9. 16.9. 30.9. 14.10. 28.10. 11.11. Lisätietoja: Olli Pirhonen 050 433 4233 olli.pirhonen@diginoste.fi

Pelipäivä Ahtialan kirjastossa

Ahtialan kirjasto Alasenkatu 2

Torstaina 11.11. klo 16-18 Ahtialan kirjastolla Valtakunnallisen Peliviikon pelipäivä. Pelataan PS4-konsolipelejä ja lautapelejä ohjatusti. Tervetuloa!

Roolipelaamista yli 16-vuotiaille: Lankhmarin varkaat

Lahden pääkirjasto Kirkkokatu 31, Lahti, Päijät-Häme

Torstaina 17.11. klo 17-20 Lahden pääkirjaston kokoushuone Tuohessa on yli 16-vuotiailla mahdollisuus kokeilla pöytäroolipelaamista. Roolipelissä osallistujat ottavat itselleen sovitun pelihahmon roolin ja roolihahmonaan kuvailevat tai esittävät sitä, mitä hahmo tekee, ...jatka lukemista "Roolipelaamista yli 16-vuotiaille: Lankhmarin varkaat"

Muistiluento

Maanantaina 15.11. klo 13.15 Ahtialan kirjastossa järjestetään muisti- ja aivoterveysasioista luento. Päijät-Hämeen Muistiyhdistyksen muistiasiantuntija Petra Behm luennoi otsikolla Ajattele aivojasi - pidä huolta muististasi. Tervetuloa!

Kirjailijavieraana Eva Frantz

Lahden pääkirjasto / auditorio Kirkkokatu 31, Lahti

Maanantaina 15.11. klo 18.00 Lahden pääkirjaston auditoriossa on haastateltavana toimittaja-kirjailija Eva Frantz. Frantz kirjoittaa sekä lapsille että aikuisille. Hänen suositun Anna Glad -dekkarisarjansa romaani Kahdeksas neito voitti Vuoden johtolanka -palkinnon ...jatka lukemista "Kirjailijavieraana Eva Frantz"

Matkoja muistoihin

Lahden pääkirjasto / monitoimitila (2.krs)

Tiistaina 16.11. klo 13.00 - 14.30 Lahden pääkirjaston Monitoimitilassa. Tutkitaan omaa elämänkaarta pienten kirjoitusharjoitusten avulla. Ryhmä sopii sekä elämäkertansa kirjoittamista suunnitteleville että muuten vain kirjoittamisesta ja muistelemisesta kiinostuneille. Erityistä osaamista ...jatka lukemista "Matkoja muistoihin"

Muistiluento

Tiistaina 16.11. klo 13.15 Nastolan kirjastossa järjestetään muisti- ja aivoterveysasioista luento. Päijät-Hämeen Muistiyhdistyksen muistiasiantuntija Virpi Veijanen luennoi otsikolla Ajattele aivojasi - pidä huolta muististasi. Tervetuloa!

Kirjavat rivit – ääneen lukua aikuisille

Keskiviikkona 17.11. klo 18.00-19.00 Lahden pääkirjaston auditoriossa. Tervetuloa kuuntelemaan ääneen luettuja tarinoita ja tekstejä. Mukaan voit ottaa oman keskeneräisen käsityön tai värittää kirjaston tarjoamia värityskuvia. Voit myös istahtaa vain kuuntelemaan. Kaunokirjallisia tarinoita ja tietokirjallisia tekstejä lukevat kirjastonhoitajat Johanna, Maisku ja Virpi. Syksyn 2021 kokoontumiset: 25.8., 22.9., 20.10., 17.11. ja 15.12. aina klo 18.

Anneli Kanto kirjailijavieraana Heinolan kirjastossa 17.11.2021 klo 18 – 19.30

Heinolan kirjasto Kauppakatu 12, Heinola

Tamperelainen kirjailija ja käsikirjoittaja Anneli Kanto vierailee Heinolan kirjastossa 17.11.2021 klo 18 - 19.30. Hän on kirjoittanut historiallisia romaaneja ja lukuisia palkittuja lasten- ja nuortenkirjoja, näytelmiä sekä tv-draamoja. Aikuisille suunnatut ...jatka lukemista "Anneli Kanto kirjailijavieraana Heinolan kirjastossa 17.11.2021 klo 18 – 19.30"

Lukukoira Arttu(peruttu tänään)

Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti

Lukukoira Arttu vierailee Launeen kirjastossa 18.11.2021 klo 17. PERUTTU 18.11. vähäisen osanottajamäärän vuoksi! Lukukoiratapaaminen tarjoaa lapselle rauhallisen ja turvallisen tilaisuuden lukea ääneen. Yhden lukijan lukuhetki kestää 10-15 minuuttia, ennakkovaraukset laune.kirjasto@lahti.fi ...jatka lukemista "Lukukoira Arttu(peruttu tänään)"

Lahden Seudun Lottaperinneyhdistys ry:n lottakirjallisuus ja -esinenäyttely Lahden pääkirjastossa 22.11.-24.12.2021

Lahden Seudun Lottaperinneyhdistys ry:n toimialueena on Lahti ympäristöineen. Yhdistys kuuluu jäsenenä Suomen Lottaperinneliitto ry:hyn sekä Naisten Valmiusliittoon. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää niitä ihanteita, jotka aikoinaan elähdyttivät vuosien 1921-1944 aikana Lotta ...jatka lukemista "Lahden Seudun Lottaperinneyhdistys ry:n lottakirjallisuus ja -esinenäyttely Lahden pääkirjastossa 22.11.-24.12.2021"

Liikunnallinen satutuokio

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Torstaina 25.11. klo 9.00 - 9.45 Asikkalan kirjastossa. Liikunnallinen satutuokio soveltuu parhaiten yli 3-vuotiaille. Tule reippaasti mukaan!

Novellikoukku

Liipolan kirjastopiste Ostoskatu 3, Lahti

Maanantaina 29.11. klo 10-12 Liipolan kirjastossa kuunnellaan novelleja ja tehdään omia käsitöitä. Tervetuloa uudet ja vanhat yhdessä neulomaan, virkkaamaan ja kuuntelemaan ääneen luettuja novelleja!

Lukukoira Arttu PERUTTU 2.12.

Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti

Lukukoira Arttu vierailee Launeen kirjastossa 2.12.2021 klo 17. PERUTTU 2.12. vähäisen osanottajamärään vuoksi. Lukukoiratapaaminen tarjoaa lapselle rauhallisen ja turvallisen tilaisuuden lukea ääneen. Yhden lukijan lukuhetki kestää 10-15 minuuttia, ennakkovaraukset laune.kirjasto@lahti.fi ...jatka lukemista "Lukukoira Arttu PERUTTU 2.12."

Sanoista voimaa

Lahden pääkirjasto / monitoimitila (2.krs)

Torstaina 2.12.  klo 18.00 Lahden pääkirjaston Monitoimitilassa. Pysähdytään hetkeksi oman elämän ja luonnon äärelle pienten kirjoitusharjoitusten avulla. Voimauttava kirjoittaminen sopii kaikille kirjoittamisesta ja itsensä tutkimisesta kiinnostuneille, mitään erityistä osaamista ei ...jatka lukemista "Sanoista voimaa"

Joulusatutuokio Renkomäen kirjastolla

Renkomäen kirjasto Orimattilankatu 93, Lahti, Päijät-Häme

Jouluinen satutuokio Renkomäen kirjastolla tiistaina 7.12. klo 18.-18.30. Jouluinen pukeutuminen satutuokioon sallittu! Tapahtumaan vapaa pääsy. Satutuokio on 7. luukku Renkomäen omakotiyhdistyksen joulukalenterissa. Tervetuloa pysähtymään tarinoiden äärelle!

Satutuokio

Keskiviikkona 8.12 klo 10.00 Nastolan kirjastossa pehmoleluillaan vuorovaikutteisessa satutuokiossa. Ilmoittautumiset viimeistään edellisenä päivänä puh. 044 790 9336.

Liikunnallinen satutuokio

Asikkalan kirjasto Asikkalantie 21, Vääksy

Torstaina 9.12. klo 9.00 - 9.45 Asikkalan kirjastossa. Liikunnallinen satutuokio soveltuu parhaiten yli 3-vuotiaille. Tule reippaasti mukaan!

Puhetta pyhästä

Pääkirjaston auditorio Kirkkokatu 31, Lahti

Torstaina 9.12. klo 18.00 Lahden pääkirjaston auditoriossa puhutaan feministiteologiasta. Onko Jumalalla sukupuolta? Oliko Jeesus feministi? Pitääkö naisen edelleen vaieta seurakunnassa? Kysymysten äärelle johdattelee pastori Anna-Mari Kopo Keski-Lahden seurakunnasta. Puhetta pyhästä ...jatka lukemista "Puhetta pyhästä"

Aikuisten kirjavinkkaus

Tiistaina 14.12. klo 10 Mukkulan kirjastossa kirjavinkkari Noora vinkkaa joululomalle sopivaa lukemista. Mukana on kirjoja eri aiheista, ja niin uutuuksia kuin vanhempiakin helmiä. Tervetuloa!

Heinolan kirjaston lukupiiri

Heinolan kirjasto Kauppakatu 12, Heinola

Tiistaina 14.12.2021 klo 18 - 19.30 Joulukuun lukupiirin aiheena on Monika Fagerholmin tuotanto.Lukupiiri on avoin ja maksuton tilaisuus, jossa keskustellaan lukukokemuksista. Heinolan kirjaston lukupiiri kokoontuu pohjakerroksen kotiseutuhuoneessa noin kerran kuukaudessa ...jatka lukemista "Heinolan kirjaston lukupiiri"

Kärpäsen neulojat

Keskiviikkona 15.12. klo 17-19:30 Kärpäsen kirjastossa neulotaan. Illan aikana tutustumme uusiin käsityölehtiin ja -kirjoihin, etsimme yhdessä ratkaisuja vaikeisiin ohjeisiin ja jaamme toimivia vinkkejä keskenämme. Toiminta tapahtuu kirjaston omatoimiajalla. Pääset kirjastoon kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Tämä kerta on syksyn viimeinen ja neulojat kokoontuvat taas 5.1.2022 alkaen joka toinen viikko. 

Lukukoira Arttu

Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti

Lukukoira Arttu vierailee Launeen kirjastossa 16.12.2021 klo 17. Lukukoiratapaaminen tarjoaa lapselle rauhallisen ja turvallisen tilaisuuden lukea ääneen. Yhden lukijan lukuhetki kestää 10-15 minuuttia, ennakkovaraukset laune.kirjasto@lahti.fi tai 044 416 3513. Tilaisuus on ...jatka lukemista "Lukukoira Arttu"

Launeen omakotiyhdistyksen ja kirjaston pikkujoulut

Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti

Torstaina 16.12.2021 klo 17.30-19 Launeen kirjaston pihalla vietetään Launeen omakotiyhdistyksen ja kirjaston pikkujouluja. Tarjolla jouluista ohjelmaa, glögiä ja pipareita ja samalla pääsee tutustumaan alueen partiotoimintaan. Tervetuloa!  

Kärpäsen neulojat PERUTTU

Kärpäsen kirjasto Kasakkamäentie 16, Lahti

Keskiviikkona 5.1. klo 17-19:30 Kärpäsen kirjastossa. Peruttu koronarajoitusten vuoksi. Tervetuloa viettämään yhdessä mukavaa käsityöiltaa Kärpäsen kirjastoon joka toinen keskiviikko.  Illan aikana tutustumme uusiin käsityölehtiin ja -kirjoihin, etsimme yhdessä ratkaisuja vaikeisiin ohjeisiin ja jaamme toimivia vinkkejä keskenämme. Toiminta tapahtuu omatoimiajalla. Pääset kirjastoon kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla.

Digivoimaa-klinikat Hollolan ja Hämeenkosken kirjastoissa

Ensimmäinen klinikkapäivä on 10.1.2022. Ongelmissa auttaa tuttuun tapaan Olli Pirhonen. Klinikka on avoinna Hollolan pääkirjastossa kello 11.30-13.30, Hämeenkosken kirjastossa kello 15.30-17.30. Tervetuloa kysymään digiaiheisia kysymyksiä!

Tunnista tunteet

Lahden pääkirjasto / lasten ja nuorten palvelut Kirkkokatu 31, Lahti

Tunnista Lahden pääkirjaston lastenalueen vitriineissä olevien pehmolelujen tunteita tammikuun ajan.  

Kirjavat rivit Liipolan kirjastossa PERUTTU

Liipolan kirjastopiste Ostoskatu 3, Lahti

Kirjavat rivit tiistaina 11.1. Liipolan kirjastossa klo 10-12. Peruttu koronarajoitusten vuoksi. Kerran kuussa tiistaisin Liipolan kirjastossa kokoonnutaan kuuntelemaan novelleja ja tekemään omia käsitöitä. Tapahtumaa vetää Tuula Parkkola. Keväällä 2022 Kirjavat rivit kokoontuu tiistaisin 11.1., 8.2., 8.3., 5.4. ja 3.5. Lisätiedot Liipolan kirjastosta liipola.kirjasto@lahti.fi tai 044 416 3514. Tervetuloa uudet ja vanhat yhdessä neulomaan, virkkaamaan ja kuuntelemaan ...jatka lukemista "Kirjavat rivit Liipolan kirjastossa PERUTTU"

Kärpäsen kirjaston lukupiiri PERUTTU

Kärpäsen kirjasto Kasakkamäentie 16, Lahti

Tiistaina 11.1 Kärpäsen kirjastossa klo 17-18:30. Peruttu koronarajoitusten vuoksi. Lukupiiri kokoontuu neljän viikon välein tiistaisin toukokuuhun saakka. Tervetuloa uudet ja tutut osallistujat keskustelemaan lukukokemuksista. Kevään kokoontumispäivät ja kirjat ovat: 11.1. Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua PERUTTU 8.2. Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina (kirja liittyy Erätauko kirjastossa -keskustelutilaisuuksiin) 8.3. Keigo Higashino: Uskollinen naapuri 5.4. ...jatka lukemista "Kärpäsen kirjaston lukupiiri PERUTTU"

Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa PERUTTU

Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti

Keskiviikkona 12.1. klo 17-19  Launeen kirjastossa selvitetään yhdessä käsityömysteerejä. Peruttu koronarajoitusten vuoksi. Illan ohjelmassa tutustumme uusiin käsityölehtiin ja -kirjoihin, etsimme yhdessä ratkaisuja vaikeisiin ohjeisiin, jaamme toimivia vinkkejä keskenämme ja joka kuukausi opettelemme jotain uutta. Tervetuloa viettämään yhdessä mukavaa käsityöhenkistä iltaa. Ei ennakkoilmoittautumista. Piiri kokoontuu sulkemisajan jälkeen omatoimisesti. Lisätietoja Launeen kirjastolta: laune.kirjasto@lahti.fi/ 044 416 3513 lankakeriä ...jatka lukemista "Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa PERUTTU"