Siirry sisältöön

Kirjaston perhekerho on alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa kohtaamispaikka. Syyskuun alussa Lahden pääkirjaston satuhuoneessa käynnistyvä palvelu tarjoaa lapsille leikkiseuraa ja vanhemmille vertaistukea arkeen.

Viikoittain järjestettävässä perhekerhossa ollaan rennosti yhdessä, leikitään ja seurustellaan. Joka toinen viikko perhekerhossa järjestetään yli 3-vuotiaille suunnattu satutuokio. Kerhojen ohjelmasisältö tarkentuu syksyn edetessä, sillä perhekerhoon osallistuvilla on mahdollisuus vaikuttaa ja toivoa ohjelmaa tapaamisiin.  –Kirjasto on lapsiperheille luonteva kohtaamispaikka, he käyvät kirjastossa ihanan aktiivisesti. Emme kuitenkaan ole aikaisemmin järjestäneet satuhuoneeseen säännöllistä, yhteisöllistä, kohtaamiseen varattua aikaa, joten päätimme kokeilla tällaista ja samalla uudistaa satutuokiotoimintaamme, kertoo mediaohjaaja Krista Tuominen.

Syksystä alkaen pääkirjaston perinteinen satutuokiotoiminta yhdistetään perhekerhotoimintaan. Jatkossa satutuokioita järjestetään kerran viikossa: vuoroviikoin tiistaisin ja lauantaisin klo 10.30. Tarkemmat päivät teemoineen ovat luettavissa verkkokirjaston puolelta Lasten tapahtumat -sivulta. 

Satutuokiot ja perhekerhotoiminta Lahden pääkirjastossa (lahti.fi) 

Perhekerho – kohtaamispaikkana kirjasto tiistaisin 5.9. alkaen klo 9–11 Lahden pääkirjaston satuhuoneessa. Ensimmäisellä kerralla on tarjolla pientä syötävää ja juotavaa. Lämpimästi tervetuloa!