Lahden pääkirjaston musakasvo-sarja esittelee lahtelaisia muusikoita ja musiikintekijöitä. Tämän kuukauden musakasvona on Janne Tarmio.
1. Kuka olet ja mitä teet?
Olen viime vuoden alkupuolella lahtelaistunut musiikin suurkuluttaja ja harrastaja, jolla on ilo kuulua Lahti Big Bandin saksofonisektioon. Muu elämä on kulunut kirjallisuuden, kustannustoimittamisen ja lehtityön parissa sen jälkeen kun kirjallisuudentutkijana aloittanut nuorukainen huomasikin olevansa yksi perheyhtiön osakkaista. Kaksi ruokakirjaakin olen tehnyt, samoin suomennoksia. Orimattilan Petoja vedin puheenjohtajana noin kymmenen vuoden ajan, mikä kertoo omaa kieltään rakkaudesta palloilulajeihin. Sulan veden aikana minut voi nähdä kalastelemassa soutuveneellä Ruotsalaisen vesillä Heinolan kupeessa.
2. Millaisia musiikillisia haasteita sinulla on meneillään ja tulossa?
Tällaiselle instrumenttiin vasta kypsällä iällä, yli viisikymppisenä, tarttuneelle haasteet ovat jatkuvasti aivan konkreettisia. Kuinka saada oma rajallinen tekniikka taipumaan musiikkia palvelemaan, kun pelkässä nuottikuvan hahmottamisessa voi aika ajoin olla tekemistä? Ehkä suurin haaste minulle orkesterin puheenjohtajana on kuitenkin Lahti Big Bandin ohjelmiston rakentaminen ja uusien projektien löytäminen yhteistyössä taiteellisen johtajan ja muun johtokunnan kanssa. On nojattava koko ajan eteenpäin, jotta soittajiston motivaatio saadaan pysymään yllä. Ja sitten on tietysti lisäksi haasteita toiminnan rahoittamisessa. Jazztori on vielä oma lukunsa.
3. Miten kuvailisit suhdettasi musiikkiin / Millaista musiikkia kuuntelet?
Musiikki on ollut koko ajan elämässäni läsnä viimeistään varhaisesta teini-iästä lähtien. Musiikki soi aina taustalla, kun työskentelen. Hifilatteisiinkin olen vuosien varrella törsännyt summan, jota en oikein itsellenikään uskalla tunnustaa. Elävää musiikkia kuuntelin nuoruudessani ennen kaikkea Tavastialla, Ruoholahdenkadun Groovyssa ja myöhemmin Tampereen Ylioppilastalolla. Sitten rinnalle tuli klassinen musiikki ja vei mukanaan. Royal Philharmonic Hall, Barbican ja Berliinin filharmonia esimerkiksi ovat tulleet tutuiksi monien kotimaisten salien lisäksi. Klassisesta musiikista kirjoitinkin pitkään. Gloriassa minulla oli monta vuotta oma palsta harrastajalta harrastajalle. Helsingin ja Turun City-lehtiä avustin myös. Parhaiten jäi mieleen laaja henkilöjuttu Seppo Heikinheimosta. Suhde vinyyliin on edelleen olemassa, vaikka suoratoistopalvelustakin on apua, kun omat lapset heittävät vinkiksi omia ajankohtaisia suosikkejaan. Elokuvien rinnalla musiikki on jatkuvasti sellainen taajuus ja kantoaalto, jolla isänä voin mutkattomasti tavoittaa omat lapset ja jakaa yhteisiä elämyksiä. Musiikki on yksi elämän suurista avaruuksista, aavattomista meristä joihin sukeltaa. Joskus ilon, joskus lohdun lähde, joskus portti pyhyyden äärelle.
4. Millaisena näet musiikin tulevaisuuden?
Rytmi muodossa tai toisessa on yksi tavoista, joilla jäsennämme kokemustamme ympäröivästä maailmasta. Ja uskoisin itse kunkin hakevan ympärilleen harmoniaa. Musiikki kumpuaa tältä samalta perustalta, ja siksi se vetoaa meihin niin kauan kuin ihmiskunnalla on tulevaisuutta. Henkilökohtaisesti hieman pahoittelen sitä, että musiikin suoratoisto on vähentänyt kysyntää ja sitä kautta myös tarjontaa laajemmille teoskokonaisuuksille – tai toisin päin. Uutuusjulkaisu niin sanotussa kevyessä musiikissa ei välttämättä enää ole samanlainen statement, samanlainen dokumentti jonkin kokoonpanon tai artistin luomisvoimasta tiettynä historiallisena hetkenä, kuin ennen. Onko ”taiteesta” tulossa kertakäyttökulttuuria, pelkkä kulutushyödyke?
5. Miten mielestäsi musiikki ja kirjallisuus linkittyvät?
Varsinkin lyriikalla ja musiikilla on hyvinkin paljon yhteistä. Runomitta mitallisessa runoudessa esimerkiksi tulee tavallaan hyvin lähelle tahtilajeja musiikissa. Alku-, loppu- ja sisäsoinnut, säkeenylitykset tai vaikkapa typografiset tehokeinot puolestaan voimistavat tai rikkovat rytmiä ja iskutusta samaan tapaan kuin musiikissakin usein tapahtuu. Vokaalisointujen vaihtelulla säkeistöjen välillä on helppo vaihtaa tunnelmaa ikään kuin musiikissa siirryttäisiin modulaation kautta sävellajista toiseen. Palauttakaapa mieleen vaikkapa Otto Mannisen Joutsenlaulua. Pidin aiheesta oikein esitelmän Jazztorilla Jazz Poetry -teemalla. Moni lyyrikko on tietoisesti hakenut innoitusta jazzista. Ja esimerkiksi Jack Kerouacille proosan kirjoittaminen oli kuin saksofoniin puhaltamista.
6. Millainen erityismuisto kirjastosta on jäänyt mieleesi?
Minulla oli ilo kasvaa kodissa, jossa kirjoja oli omasta takaa kaikkialla – sekä kaunokirjallisuutta että tietoteoksia. Muistan, kuinka Mika Waltari kohtasi meillä Mihail Solohovin tai kuinka sohvalle kapakkaillan jälkeen päätynyt Väinö Linna purki tuntojaan pikkutunneilla. Niinpä lähempi suhde kirjastolaitokseen syntyi vasta opiskeluvuosina Tampereella. Erityisen läheiseksi tuli kaupunginkirjaston vanha päärakennus Tammerkosken partaalla. Varsinkin käsikirjasto oli paikka, johon usein suuntasin tiedon lähteille kaikessa rauhassa. Nykyisellä internetin aikakaudella huomaan aika ajoin tuntevani kaipuuta tuota mennyttä aikaa ja fyysistä tietokirjaa kohtaan.
7. Käytätkö nykyisin kirjaston palveluja?
Käyn nykyisin suhteellisen säännöllisesti pääkirjaston lehtilukusalissa harrastelehtiä selailemassa ja musiikkiosastolla nuottivihkoja lainaamassa. Oodissa Helsingissä vierailtuani olin hieman hämmentynyt, eikä minulla ole selkeää kantaa siihen, mihin suuntaan itse toivoisin kirjastojen kehittyvän. Tärkeää tehtävää ne ovat joka tapauksessa täyttämässä, elämänsisältöä tarjoamassa, muuntuessaankin. Jo isoisoisäni perusti ensimmäisen kirjaston Heinolaan, joten kai rakkaus kirjastoja kohtaan on jollakin tavalla verissä.
8. Minkälainen kirjaston merkitys on?
Olen monessa yhteydessä painottanut käsitystäni siitä, että hyvä yleissivistys sekä siihen läheisesti kytkeytyvä utelias ja avoin elämänasenne ovat paras mahdollinen lähtökohta täysipainoiselle elämälle. Kirjastolaitos on yksi parhaista aseista kulttuurisen pääoman tasapuoliseen kartuttamiseen – ihmisyksilön sosiaaliseen asemaan, taloudellisiin resursseihin tai elämäntilanteeseen katsomatta.
9. Mitä mieltä olet Lahden musiikki- ja kulttuuritarjonnasta?
Lahti on virkeä musiikkikaupunki. Aika ajoin tarjontaa, päällekkäistäkin, on jopa häkellyttävän paljon. Jazztoria kehittäessämme joudumme jatkuvasti pohtimaan omaa sosiaalista tilaustamme, omaa muusta tarjonnasta erottuvaa paikkaamme kokonaisuudessa. Haluan uskoa siihen, että tekemällä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa onnistumme rakentamaan näkyvyyttä ja madaltamaan riskiä tavalla, joka palvelee kaikkia osapuolia – ja tietysti siinä ohessa myös yleisöä.
10. Levyvinkki ja/tai kirjavinkki (1-3) kirjaston kokoelmista; miksi juuri tämä/nämä
1. Walt Whitman: Leaves of Grass (Kirja)
Yhdysvaltalainen kirjallisuusvaikuttaja Harold Bloom sanoo Walt Whitmanin merkinneen Yhdysvaltain kirjallisuudelle yhtä paljon kuin Shakespeare Euroopan. Itse palaan näihin alkuvoimaisiin teksteihin väsymättä kerta kerran jälkeen uudestaan. Kannattaa ottaa tutustuttavaksi alkuperäisteos ja tarvittaessa tueksi jokin tarjolla olevista (osittaisista) käännöksistä. Erityisen ajankohtainen nyt, Whitmanin syntymän 200-vuotisjuhlan merkeissä. O Captain! My Captain!
2. Mikko Sarvanne Hip Company: Muovibabylon (CD)
Arto Melleri esitti aikoinaan runojaan livenä Pekka ”Rekku” Rechardtin kitarasäestyksellä. C-kasettikin tehtiin, ja se pyöri pitkään autoni soittimessa. Neljännesvuosisata myöhemmin Mikko Sarvanne Hip Company lähti samoille linjoille astetta kunnianhimoisemmin Muovibabylon-projektissaan yhdessä Baby P:n kanssa. Svengaavaa spoken wordia! Hyvä esimerkki edellä käsitellystä musiikin ja kirjallisuuden linkittymisestä.
3. Volter Kilpi: Pitäjän pienempiä (Kirja)
Volter Kilpeen ei kyllästy, jos onnistuu pääsemään makuun. Juha Hurme suosittelee apertiviiksi Kaaskerin Lundström -novellia, yhtä Pitäjän pienempiä -kokoelman teksteistä. Se on myös minun mielipiteeni ja yhdyn siihen täysin, Tintti-kirjoja lainatakseni. Lundströmin itsepuhelu kouraisee syvältä. Kilpi kuvaa loppumatonta painia katumuksen kanssa tavalla, joka hienoimmillaan on korkeinta maailmankirjallisuutta.
Marraskuun musakasvon Juhani Vilpaksen kysymys sinulle: ”Mikä on paras ja huonoin ominaisuus omassa instrumentissasi?”
Onpa hauska kysymys. Kun viime aikoina olen soittanut enimmäkseen matalalle ulottuvaa ja kookasta baritonisaksofonia, olen suorastaan rakastunut instrumentin fyysisyyteen, siihen kuinka resonointi tuntuu parhaimmillaan koko kehossa. Saksofoni myös istuu hyvin monenlaiseen musiikkiin, ja seksikkääksikin jotkut sitä luonnehtivat. Heikkoudet löytyvät varmaankin siitä, että saksofonilla ei voi soittaa useita ääniä samanaikaisesti toisin kuin vaikkapa kitaralla tai kosketinsoittimilla. Laadukas saksofoni on myös merkittävä investointi, useiden tuhansien satsaus. Huoltaakin soitin täytyy aika ajoin, ja esimerkiksi barotonisaksofonin täyshuollon hintalappu taitaa olla tuhannen euron luokkaa.
Tutustu myös muihin Musakasvoihin.