Lahden pääkirjaston musakasvo-sarja esittelee lahtelaisia muusikoita ja musiikintekijöitä. Tämän kuukauden musakasvona on Ismo Haavisto.
1. Kuka olet ja mitä teet?
Olen lahtelainen bluesmuusikko Ismo Haavisto. Musiikki on ollut oikeastaan ainoa harrastukseni 10-vuotiaasta alkaen, jolloin perustin ensimmäisien bändin. Blues vei sielun 13-vuotiaana ja siitä lähtien se on ollut mulle päälaji.
Meillä lapsuuden kodissa soi aina musiikki. Sitä kuunneltiin radiosta, televisiosta ja kelanauhoilta. Myös automatkoilla soi aina radio tai c-kasetit. Vaikka en itse vielä osannut soittaa mitään, musiikki oli kokoajan läsnä. Monet lapsuuden leikit veljen kanssa liittyivät bändeihin ja musiikkiin.
Olen soittanut musaa humpasta rokkiin. 2000-luvun puolivälin jälkeen keskityin täysin bluesiin ja vuoden 2015 elokuussa lopetin osa-aikatyöt musiikkiliikkeessä ja aloin täysipäiväiseksi
bluesmuusikoksi. Blues on mulle työ ja harrastus. Muu aika menee lähinnä perheen parissa arkisissa askareissa.
2. Millaisia musiikillisia haasteita sinulla on meneillään ja tulossa?
Korona-aika on taloudellisesti haastavaa, koska keikkamäärät ovat vähintäänkin puolittuneet, mutta toisaalta siinä on ollut se hyvä puoli, että on aikaa suunnitella ja luoda jotain uutta. Äänitin omassa takkahuoneessani viimeisimmän levyni “Hard Stompin’ Blues” kevään korona-karanteenin aikana. Levy on One Man Band studio live eli laulut on äänitetty yhdellä otolla.
Tällä hetkellä harjoittelen yksirivistähaitaria. Olen omistanut sellaisen jo 25 vuotta ja aina muutaman vuoden väliajoin soittanut sillä pari satunnaista keikkaa. Nyt on suunnitteilla Zydeco-yhtye, jossa mukana ovat mm. poikani Ukko Haavisto rummuissa ja veljenpoika Oskari Haavisto bassossa. Nyt harjoitellaan ohjelmistoa ensi kesän tapahtumiin. Tämän lisäksi suunnittelen ja järjestän ohjelmaa ensi kesän parillekin pikku bluesfestarille.
3. Miten kuvailisit suhdettasi musiikkiin / Millaista musiikkia kuuntelet?
Voisi sanoa, että musiikin kuuntelu ja sen kanssa tekemisissä oleminen ovat omalla kohdallani isolta osin tähdänneet musiikin esittämiseen. Nuorena opettelin soittamaan levyiltä. Jo lapsena haaveilin rocktähden urasta. Tottakai välillä kuuntelen musiikkia rennommin eri tunnetiloissa. Pääsääntöisesti musiikki tuo hyvää oloa.
Isoveljeni Marko patisti minua aina soittamaan. Kun hän oppi hieman soittamaan kitaraa, säestin häntä rumpalina hakaten pahvilaatikoita, matkalaukua ja peltipurkkeja. Ehkä ensimmäinen innoittaja oli Hurriganes, jota kuuntelin 6-vuotiaana. Pari vuotta myöhemmin näin televisiosta Rock and Roll-dokumentin, josta jäi mieleeni erityisesti Buddy Holly. Varsinaisesti aloin soittamaan 10-vuotiaana, kun sain veljen vanhan sähkökitaran käyttööni. Ensimmäinen yhtyeeni oli Punk-yhtye Depression, jonka suurin innoittaja oli Sex Pistols.
Useimmiten nykyään kuuntelen bluesia. Kun löysin 13-vuotiaan bluesmusiikin, se oli menoa. Sen juurevuus ja fiilis vei mukanaan. Ensimmäiset bluesartisit, jotka todella kolahtivat, olivat harpistit Sonny Boy Williamson II ja Sonny Terry. Kitaristeista suosikit olivat Albert Collins ja Muddy Waters. Kuuntelin alkuun vain mustia artisteja. Esikuvat ovat vaihtuneet paljon vuosien varrella. Tällä hetkellä olen palannut kuuntelemaan 20- ja 30-lukujen sooloartisteja, kuten esim Blind Blakea. Vaikka olen 90-luvulla kuunnellut ne levyt moneen kertaan, aina sieltä löytyy jotain uutta. Kun oma kokemus, soittotaito ja -tyyli ovat kehittyneet vuosien varrella, löytää vahoilta levyiltä paljon pieniä nyansseja, joita ei sieltä aiemmin osannut kuunnella.
Tietysti “soittolistalla” on tällä hetkellä myös zydeco-musiikkia, koska uusi zydeco-bändi on vireillä. Zydeco-artisteista yksi suurimmista esikuvista on Boozoo Chavis.
Vaikeinta musiikintekijänä on löytää oma tyyli ja varsinkin pitää siitä kiinni. Ehkä tästä syystä en enää nykyään kuuntele niin paljon musiikkia kuin aiemmin, että en omaksu liikaa vaikutteita muilta artisteilta.
Nykyään kuuntelen musiikkia enimmäkseen autossa. Olen myös kaivanut vanhat vinyylit esiin ja niitä fiilistelen silloin tällöin kotona takkahuoneessa.
4. Millaisena näet musiikin tulevaisuuden?
Tällä hetkellä mielestäni ollaan hieman samanlaisessa vaiheessa kuin 90-luvun loppupuolella. Suosituimmat artistit ovat laulajia tai räppääjiä. 90-luvun lopulla suosituimpia olivat tanssivat lauluryhmät. Eli soittimia ja soittajia ei näe paljoa lavalla. 2000-luvulla tuli kuitenkin kitarahevibändit ja kitaroita meni taas kaupaksi. Eli musiikkimaailmassa mennään eräänlaista aaltoliikettä ja uskon, että 2020-luvulla tulee taas “oikeiden” soitinten ja bändien aika.
Suosittelen ihmisiä menemään livekeikoille. Siellä näkee, kokee ja kuulee paljon sellaista, mikä ei välttämättä tallenteelta välity. Musiikki on parasta elävänä!
5. Miten mielestäsi musiikki ja kirjallisuus linkittyvät?
Ensimmäinen mieleen jäänyt musiikkiaihetta paljonkin sivuava teos oli Nancy-kirja, joka kertoi Sex Pistolsin basistin Sid Viciousin tyttöystävän traagisesta elämästä. Tuo kirja kiinnosti, koska ensimäinen bändini oli punk-rock bändi ja soitimme Sex Pistolsia. Sitten oli Paul Oliverin Bluesin tarina, jonka lainasin kirjastosta yläasteikäisenä. Siinä käydään läpi kaikki blueshistorian merkittävimmät tapahtumat ja henkilöt.
Tällä hetkellä ei ole mikään kirja kesken, mutta luin juuri ystävästäni ja kollegastani Jussi “Jo’ Buddy” Raulamosta kirjoitetun kirjan Jo’ Buddyn laulumaat. Sen on kirjoittanut lahtelainen Maija Joutjärvi ja kirjan kuvat ovat lahtelaistuneen Juha Tanhuan ottamia.
Luen mielelläni artistien elämänkertateoksia.
Laulun tekstillä ja kirjan tekstillä on paljonkin yhteistä. Laulaja voi kertoa tarinan siinä missä kirjailijakin tai sitten hän voi maalailla kielikuvia kuten runoilija. Myös rytmitys on yhteinen tekijä.
Laulussa pitää tekstin tietysti sopia melodiaan ja laulun rytmiin, mutta myös tarinan kerronnassa on oma rytmityksensä, lauseiden ja fraasien pituudet ratkaisee. Runous ja laulun tekstit ovat mielestäni täysin sama asia. Onhan paljon runoja sävelletty ja laulun sanat tekstintekijä runoilee sävelen päälle.
6. Millainen erityismuisto kirjastosta on jäänyt mieleesi?
Muistan aina Renkomäen vanhan kirjaston 80-luvulta, joka oli koulun kanssa samassa rakennuksessa. Kävin Renkomäen ala-astetta ja lainasin paljon kirjoja kirjastosta.
7. Käytätkö nykyisin kirjaston palveluja?
Nykyään tulee asoitua kirjastossa enimmäkseen lasten kanssa esim. lukudiplomikirjoja lainaamassa. Kärpäsen kirjasto on meidän lähikirjasto. Välillä käydään pääkirjastossa tai Hollolan kirjastossa. Se on minusta hyvää palvelua, että lainaamansa kirjan voi palautta mihin vaan Lastukirjastoon.
8. Minkälainen kirjaston merkitys on?
Itse olen sitä mieltä, että kirja on mukavinta ja parasta lukea fyysisenä painotuotteena. Siinä on vähän sama fiilis kuin vinyylilevyssä. Se on kirjailijan, kansitaiteilijan ja kustantajan alusta loppuun mietitty konkreettinen luomus. Kun ottaa kirjan käteen, siihen on helpompi uppoutua ja keskittyä. Netissähän on miljoonittain mahdollisuuksia lukea ja kuunnella kirjoja, mutta villi veikkaukseni on, että ne jäävät paljon useammin kesken kuin fyysinen kirja. Tästä syystä painettu kirja säilyttää asemansa niin kaunokirjallisuudessa kuin oppikirjoissakin. Siksi on tärkeää, että on kirjastoja, joista on mahdollisuus lainata kirjoja.
Kirjastolla on iso merkitys myös siinä, että jokaisella on mahdollisuus sivistää itseään lukemalla lähes rajattomasti. Kaikilla ei ole varaa ostaa kirjoja kirjakaupoista. Tämä pätee myös opiskeluun, jokaista kirjaa ei opiskelijan ole ihan pakko hankkia itse, kun sen voi lainata myös kirjastosta.
Omasta kokemuksestakin voin sanoa, että olen 2000-luvulla lainannut hyvin harvoin levyjä kirjastosta, koska esim.jonkun tietyn kappaleen löytää helposti ja nopeasti netistä. Fyysiset musiikkitallenteet alkavat olla muutenkin hankalassa tilanteessa. Uusissa tietokoneissa ja autoissa ei ole enää cd-soittimia, joten uskon, että cd-formaatti häviää jollain aikavälillä. Tosin vinyylit ovat tehneet paluun, mutta niitä ostavat ja lainaavat vain hartaimmat musiikin kuuntelun harrastajat. Tallenteiden vähentyessä kirjastoista tilalle ovat onneksi tulleet kirjastojen järjestämät konsertit ja musiikkiesitykset. Lisäksi kirjastoissa on soittohuoneita musiikinopiskelijoiden ja -harrastajien käyttöön. Tällaista toimintaa voisi olla enemmän myös sivukirjastoissa.
9. Mitä mieltä olet Lahden musiikki- ja kulttuuritarjonnasta?
Mielestäni Lahdessa on tällä hetkellä melko hyvä musiikkitarjonta ainakin muusikon näkökulmasta. Useissa ravintoloissa on livemusiikkia jopa viikottain tarjolla. Paikkoja on myös monen kokoiseen tarpeeseen. Eri musiikkityylit ovat myös laajasti edustettuina. Oikeastaan tapahtumat kehittyvät parhaiten sillä, että ihmiset käyvät niissä ja kannattavat niitä. Kannattavuus takaa laadukkaan ohjelmiston.
Lahden kaupungilta toivoisin laajempaa tukea kulttuurin puolelle. Nyt tuntuu, että rahoitus suunnataan pääsääntöisesti pariin isompaan kohteeseen ja muille jää pieniä ropoja.
10. Levyvinkki ja/tai kirjavinkki (1-3) kirjaston kokoelmista; miksi juuri tämä/nämä
Kirjasuositukseni: Loviisankatu 8
Tässä kirjassa kerrotaan kattavasti eräästä Lahden merkittävämmästä “kultuuritalosta”. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia henkilöhaastatteluja ja tarinoita. Myös itselleni ravintola Torvi oli tärkeässä roolissa aloittaessani bluesin soittoa. Näin siellä loistavia bluesartisteja mm. USA:sta. Pääsin sinne ensimmäiselle keikalle jo 13-vuotiaana ja myöhemmin oltiin oman bluesbändini kanssa lämmittelemässä mm.Lazy Lesteriä ja James Harmania.
Levyvinkki: The rough guide to cajun & zydeco
Zydeco ja cajun ovat suomalaisille aika tuntematonta musiikkia ja siksi kehoitan tutustumaan niihin. Ne ovat lähtöisin Louisianan osavaltion ranskankielisten creolien alueilta. Itselleni on kolahtanut varsinkin zydeco. Siinä on paljon vaikutteita bluesista. Zydeco saa aina hyvälle tuulelle. Se onkin Louisianan bilemusaa, jota soitetaan juhlissa.
Tutustu myös muihin musakasvoihin.