Viisaasti verkossa!
Mediakasvatus on yksi kirjaston tärkeistä tehtävistä. Autamme löytämään, arvioimaan ja tuottamaan tietoa.
Lahden kaupunginkirjasto
Lahdessa kirjaston mediaohjaajat sekä pedagogiset informaatikot tarjoavat eri ikäisille koululaisille ja muille ryhmille mediatunteja ja -tuokioita vaihtelevin sisällöin. Mediatunti voidaan sopia joko kirjastoon tai koululuokkaan. Tunnin aikana voidaan käsitellä esimerkiksi median turvallista käyttöä, sen hyötyjä ja haittoja, ikärajoja, lähdekriittisyyttä jne. Kirjaston mediakasvatukseen kuuluu myös informaatio-, media- ja pelilukutaito. Tulemme kertomaan aiheista myös esimerkiksi vanhempainiltaan. Kirjavinkkarit tekevät osaltaan mediakasvatustyötä suosittelemalla eri ikäryhmille sopivaa aineistoa.
Lasten ja nuorten mediakasvatus
Varhaiskasvatus
Tarkemmat tiedot varhaiskasvatukselle suunnatuista palveluista löytyy Kirjaston palvelut varhaiskasvattajille (.pdf, ei saavutettava) tai Lahden kirjaston palvelut varhaiskasvattajille -sivulta.
Alakoulut
Tarkemmat tiedot alakouluille suunnatuista palveluista löytyy Kirjaston palvelut alakouluille -esitteestä (.pdf, ei saavutettava) tai Lahden kirjaston palvelut alakouluille -sivulta.
Yläkoulut
Tarkemmat tiedot yläkouluille suunnatuista palveluista löytyy Kirjaston palvelut yläkouluille -esitteestä (.pdf, ei saavutettava) tai Lahden kirjaston palvelut yläkouluille -sivulta.
Toinen aste
Tarkemmat tiedot toiselle asteelle suunnatuista palveluista löytyy Lahden kirjaston palvelut toiselle asteelle -sivulta.
Muut Lastu-kirjastot
Tiedustele mediakasvatuksesta omasta lähikirjastostasi.