Siirry sisältöön

Digirohkeus: Erätauko-keskustelu Heinolan kirjastossa

Digirohkeus on aiheena Heinolan kaupunginkirjaston kevään kolmannessa keskustelutilaisuudessa. Ohjattu dialogi järjestetään kirjaston Kotiseutuhuoneessa torstaina 11. toukokuuta kello 14–16.

Samalla viikolla vietetään valtakunnallista digitaitoviikkoa, joka tänä vuonna pureutuu nimenomaan digirohkeuteen.

Digi- ja väestötietovirasto DVV määrittelee digirohkeuden itseluottamukseksi, jonka avulla ihminen uskaltaa kokeilla ja ottaa käyttöön uusia tai päivittyneitä digitaalisia laitteita ja palveluita tai kehittyä niiden käytössä. Pohjimmiltaan kyse on uskalluksesta kohdata digitalisoituva arki.​

Jos ihmisen digirohkeus on saanut kolauksia tai se ei ole päässyt vahvistumaan, voi yhä digitaalisemmasta ympäristöstä kasvaa ahdistuksen lähde, jota on jatkuvasti vaikeampi vältellä.​

Mikä huolestuttaa, mistä saat rohkeutta?

Millaisia pelkoja tai huolia sinulla on digiasioita kohtaan? Millaisissa tilanteissa olet kokenut epävarmuutta tai osaamattomuutta? Mistä saat apua tai neuvoja, kun digiasiat ahdistavat? Miten olet voittanut pelkosi tai epävarmuutesi? Mitä ajattelet siitä, että yhä useammat palvelut siirtyvät älylaitteiden ja verkon varaan? Miten pystyt helpottamaan toisten digiahdistusta?

Tule kertomaan omista kokemuksistasi ja kuulemaan, millaisia kokemuksia muilla on.

Ohjatun dialogin tavoitteena ei ole ratkaista ongelmia vaan syventää ymmärrystä aiheesta. Ehkä yhdessä keskustellen voimme myös hälventää joitain pelkoja ja sitä kautta lisätä digirohkeutta.

Keskustelussa käytetään rakentavan keskustelun pelisääntöjä, joilla pyritään luomaan tasavertainen ja luottamuksellinen ilmapiiri. Paikkoja on rajoitetusti, jotta jokaisella on mahdollisuus tulla kuulluksi.

Ilmoittaudu siis keskusteluun mukaan mahdollisimman pian!

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Mirja Sipilä, kirjastopalvelujohtaja, Heinolan kaupunginkirjasto, mirja.sipila@heinola.fi, p. 044 797 6842.

Keskustelu on osa kirjastojen Minun kuntani -demokratiahanketta, jonka tavoitteena on edistää vuorovaikutusta ihmisten kesken ja lisätä luottamusta lähihallintoon.

Tuoleja ringissä, edessään paperia ja kynät.