Siirry sisältöön

Musakasvo Antti Kokkonen

 

Musakasvo Antti Kokkonen.
Teppo Ristola @tepporistolaphotography

Lahden pääkirjaston musakasvo-sarja esittelee lahtelaisia muusikoita ja musiikintekijöitä. Tämän kuukauden musakasvona on Antti Kokkonen.

1. Kuka olet ja mitä teet?
Olen Antti Kokkonen, kitaran soittaja, jonka tunnette Profane Omen ja Kill The Romance yhtyeistä. Tällä hetkellä aktiivinen yhtye on Social Stain, jonka debyyttilevylle on pikkuhiljaa odotettavissa jatkoa. Levy on melko lailla kaikin puolin nauhoitettu ja julkaisukuvioita selvittelemme.
Ammatiltani olen lähihoitaja ja työskentelen kehitysvammaisten parissa ja musiikilliselta kantilta työpäiväni kuluvat Fröbelin Palikoiden säestämänä. Joka päivä ja joka hetki kuuluu musiikkia. Jos ei oikeasti, niin mielessä. Usein mielessäni kuuluu musiikkia, josta välillä ihmettelen, että mistä tämä oikein juontuu. Sen kaiken ohjaaminen ulos muiden kuultavaksi ja ymmärrettäväksi on ikuinen haaste, jota en suinkaan pidä tavoitteena. Musiikki antaa kuitenkin jotain koko ajan itselleni.

2. Millaisia musiikillisia haasteita sinulla on meneillään ja tulossa?
Social Stain on seuraavan levynsä suhteen melko valmis paketti ja live-show on ammattimainen rock n´roll show. No questions asked. Just answered.
Itse koen lyriikoiden kirjoittamisen haastavaksi. Siinä joutuu itsestään paljastamaan paljon ja myös kohtaamaan itseään enkä aina pidä siitä, mitä toisinaan itsestäni löydän. Itsensä kohtaaminen ja hyväksyminen on vaikeaa. Tämän tekeminen julkiseksi tuo oman lisänsä asiaan enkä välttämättä näe siinä järkeä, ellei se todellakin tunnu oikealta.
Minulla on biisejä, joihin koetan työstää sanoituksia, mutta vielä en ole edes kokeillut osaisinko itse niitä edes laulaa. Kai se jonkinmoista örinää tai ärinää olisi. Ajattelisin niin, että kunhan lyriikat ovat kunnossa ja sinulla on painavaa asiaa niin silloin itse lauluäänellä ei pitäisi paljoa olla edes väliä. Asia on punk.

3. Miten kuvailisit suhdettasi musiikkiin / Millaista musiikkia kuuntelet?
Musiikki on elämää. En osaisi kuvitella mitä elämä olisi ilman sitä. Olen kuullut ihmisistä, joille musiikki ei merkitse mitään. Itselleni se on elinehto. Aina on olemassa musiikkia. Kaikki on rytmiä. Kaikki perustuu säännönmukaisuudelle ja aineen värähtelyille. Kaikella on taajuutensa. Kaikki on musiikkia.
Punk on vaikuttanut ajatteluuni suuresti. Sekä niin myös jazz, jossa kaikki on mahdollista. Mahdollisuudet näiden musiikin lajien tuntemuksen laajentamiseen antoi kirjasto. Levykaupassa tarvitsi rahaa, kun taas kirjastosta sait lainata isot läjät levyjä, jotka sinua saattoi kiinnostaa vain vähän, mutta joista löysit elämääsi mullistavaa musiikkia.
Metallican innoittamana aloin soittamaan kitaraa. Ystäväni kanssa sovimme vain, että minä alan soittamaan kitaraa ja hän rumpuja. That's it. Onneksi nämä ovat paljastuneet soittimiksi, joihin löytyy ehkä lahjakkuuttakin. Hänen kanssaan edelleen soitamme yhdessä Social Stain- yhtyeessä. Aloittaessamme soittamista YouTubea ei ollut olemassa vaan ystäväni Mika Tantun kanssa olimme kirjaston soitonopaskirjojen varassa. Viikottaiset käynnit Nastolan kirjastossa kuuluivat elämäämme niin kuin myös päivittäiset soittoharjoitukset, joissa selailimme soitto-oppaita tai Matti Oilingin opetuskirjoja.
Myöhemmin Megadeth:in tabulatuurikirjat olivat jatkuvassa lainassa ja Yngwie Malmsteenin opetusvideosta oppimaamme vertailimme silloisen yhtyeemme toisen kitaristin Tomi Luoman kanssa. Myös aiempi Kuukauden Musakasvo Kimmo Korhonen oli meille ikätovereille esikuva kitaransoiton suhteen.
Kaiken heavy metal- kaman joukossa saatoin kirjastosta ilman mitään ongelmaa lainata myös muuta mielenkiintoni herättävää materiaalia. No Doubt- yhtyeen keikkavideo sekä The Prodigyn videokokoelma oli jotain aivan muuta, mitä olin siihen asti kuunnellut, mutta musiikki tuntui hyvältä. Tämä ajanjakso on jäänyt mieleeni siksi, koska täytin silloin 16 vuotta ja äidin luvalla otin ensimmäisen lävistykseni. Tässä oli varmasti osansa ulkomusiikillisilla vaikutteilla, joille olen altis.
Musiikin suhteen olen äärimmäisen moniruokainen. On vain hyvää tai huonoa musiikkia. Itse nautin molemmista.

Olen kaikkiruokainen musiikin suhteen. Moni niin sanoo, mutta itse olisin valmis heittämään hohtimet kaivoon niin todistaakseni. Tai siis läheiseni voisivat sanoa, etteivät koskaan osaa odottaa, mitä seuraavaksi laitan soimaan.
Nykyisenä Spotify-aikana sovellukset itsessään tietävät paremmin, mitä haluan kuunnella ja se pelottaa minua. Se, että sovellus soittaa aina hyvää musaa, rajoittaa valtavasti koska se, että kuuntelee asioita vähän mukavuusalueen ulkopuolelta kehittää niin muusikkona kuin ihmisenäkin. Kannattaa pitää näkökulma laajana.
Metal, rock, rap, reggae, hip-hop, punk, jazz. Mielentilan mukaan valikoituu, mitä kuuntelen. Koska työssäni kuuntelen niin paljon meteliä ylipäänsä, kotiin tullessani kaipaan hiljaisuutta, mutta taasen työmatkat kulkiessani bussilla, minulla on aikaa, jolloin voin vain kuunnella musiikkia. Työstän joko omia sävellyksiä tai uppoudun musiikkiin muuten vaan. Tai vain ihanaan hiljaisuuteen.

4. Millaisena näet musiikin tulevaisuuden
Taannoin näin dokumentin vangeista, jotka rap-musiikin avulla käsittelevät tunteitaan. Tämä valaa uskoa siihen minkä itsekin tiedän, että musiikilla pelastetaan elämiä. Musiikki auttaa käsittelemään niitä vaikeita asioita, joista luulet vain itsesi kärsivän. Todellisuudessa meitä löytyy monia, jotka painimme samojen asioiden kanssa. Musiikin avulla jaamme tuntemaamme ja toteamme, että emme olekaan yksin kaikkien ajatustemme kanssa.

5. Miten mielestäsi musiikki ja kirjallisuus linkittyvät?
Näin korona-keväänä sattui, että Alisteir Crowleyn "Uuden aikakauden profeetta - koottuja kirjoituksia" jäi minulle pitkäksi aikaa lainaan. "Apinoiden planeetta" on myös sattumalta lainassa ja tämän luin todella nopeasti, koska elokuva aiheesta on niin kova. Paul Stanleyn "Backstage-pass" on myös lainassa, mutta sitä ei ole tullut luettua niin aktiivisesti kuin alkuun odotin. Kaikista eniten luen muusikoiden elämänkertoja.
Fantasiakirjallisuus kiinnostaa, mutta en ole asian äärelle ehtinyt istahtaa niin paljon, kuin tahtoisin. Nyt on menossa Jean Raben "Kuoleman tie", Kivistänäkijät- sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa sai hyvin otteeseensa ja sen otin kirjaston hyllystä ilman mitään ennakkotietoja tai suosituksia. Ihan vain kannen perusteella. Mahtavaa, että näin voi tehdä.

Sanoitukset voivat nostaa sävellyksen astetta korkeammalle. Sävellys on olemassa ilman sanoituksia (ja toisinpäin), mutta sanoitukset kohottavat sävellyksen sfääreihin, joita ei säveltäessä osaa välttämättä ajatella. Tai kun örinää kuunnellessa luet samalla sanoituksia, niin biisi paranee entisestään, jos sanoitukset koskettavat. Sanoittamiseen auttaa lukeminen. "Lukeminen kannattaa aina."

6. Millainen erityismuisto kirjastosta on jäänyt mieleesi?
Koulussamme ala-asteella kävi kirjastoauto, jonka kuljettaja oli mitä hulvattomin ukko ja hänellä oli hienot viikset. Häneltä on jäänyt muutamia lausahduksia elämään omaan sanavarastooni. C- kasettina lainasin kirjastoautosta Anthraxin State of Euphoria, jonka tahtiin kuvasin itseäni skeittaamassa, sekä Van Halenin Balance, jolta löytyvä "I can't stop loving you" soi korvalappustereoissani haikaillessani ihastukseni perään. Isäni faxilla kopioin kansista A4:ia, jotka sinitarralla liimasin huoneeni seinälle.
Taannoin muuttaessamme löysin kirjaston kuitin vuodelta 1998, jossa oli Sepulturan livevideo "Under Siege". Se oli silloin ensimmäistä örinä-musiikkia minulle ja tätä katsoimme paljon ja opiskelimme rock-liikkeitä.
Ennen soittoharrastustamme lainasimme Black Belt- taistelulajilehtiä ja skeittaamiseen liittyviä kirjoja. Monet kesäpäivien pyöräretkistämme suuntautuivatkin Nastolan kirjastoon.

7. Käytätkö nykyisin kirjaston palveluja?
Lainaan kirjastosta elokuvia ja tv-sarjoja, kirjoja minulla on jatkuvasti kesken ainakin kaksi. Käyn lukemassa ainakin musiikkiaiheisia aikakausilehtiä. Parasta kirjastossa on se, että kaikki mahdollinen tieto on saatavilla ja voit myös keskittyä siihen ilman häiriötekijöitä. Jos on pakko lukea jotain, tulen lukemaan sitä kirjastoon, etten voi vain nukahtaa kesken kaiken. Aikoinaan kyseisestä syystä tulin levytyssopimukset lukemaan läpi kirjastoon.

8. Minkälainen kirjaston merkitys on?
Äidinkielen opetusta ei kouluaikana niin osannut arvostaa, mutta nykyään tiedän, että rakentamalla lauseita ja noudattamalla kielioppia jäsennät omia ajatuksiasi. Kirjoitat ajatuksesi. Olet, mitä kirjoitat. Lukemalla opit ajattelemaan. Lue.

Nykypäivänä suoratoiston ja netin aikana kirjaston rooli varmasti muuttuu, mutta kirjasto on itselleni ollut myös paljon enemmän kuin vain ne lainattavat asiat. Se on paikka, johon tulla ja jossa saa olla. Se, että on sellainen kaikille avoin paikka olemassa, on korvaamatonta.

9. Mitä mieltä olet Lahden musiikki- ja kulttuuritarjonnasta?
Torvi on hyvä paikka. Tunnelma on aina katossa, koska kattokin on matala. Torvessa ihmisiin voit aina luottaa.
Möysän musaklubi on mahtava ja aivan eurooppalaista huipputasoa oleva keikkapaikka. Siellä on tapanani keikkojen jälkeen jäädä oleilemaan ja katsella ihmisiä ja bändien roudaamista, koska se muistuttaa niin paljon ulkomailla keikkailusta. Pärjää vertailussa laadukkaiden ranskalaisten rock-klubien kanssa.

10. Levyvinkki ja/tai kirjavinkki (1-3) kirjaston kokoelmista; miksi juuri tämä/nämä
Steven Hallin "Haiteksti" oli kirja, joka jäi mieleen. "Käsitteellinen kala, joka syö ihmisen muistoja." Tämän aion vielä lukea uudestaan jossain vaiheessa.
Edgar Rice Burroughsin ensimmäinen "Tarzan" englannin kielisenä oli mielettömän hieno kokemus, josta nautin ihan aikuisiällä.
Kolmas lukuvinkkini olisi Jim Al-Khalilin "Mustia aukkoja, madonreikiä ja aikakoneita". Siinä on asiaa universumista ymmärrettävässä muodossa. Pään sisälle tulee hurjasti tilaa tätä lukiessa.

Tutustu myös muihin musakasvoihin.