Juha Kauppinen on biologi ja toimittaja, joka on erikoistunut tutkivaan journalismiin ja pitkiin, syvälle meneviin reportaasijuttuihin. Keväällä 2019 häneltä ilmestyi tietoteos Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista, joka käsittelee yleistajuisesti Suomen luontoa ja sen monimuotoisuuden hupenemista. Aiemmin Kauppiselta on julkaistu teos Talvivaaran vangit, jonka hän kirjoitti yhdessä Sampsa Oinaalan kanssa. Suomen luonnonsuojeluliitto myönsi Kauppiselle Kultainen sulka -palkinnon vuonna 2019.
Pyysimme Juha Kauppiselta kirjavinkkilistaa aiheesta ”Ympäristö ja luonto” ja samalla kyselimme hänen mietteitään kirjoista, luonnosta ja oman kirjan kirjoittamisesta. Kauppinen nosti listalleen nämä kahdeksan kirjaa:
- Ernest Thompson Seton: Kaksi partiopoikaa
- Eeva Kilpi: Häätanhu
- Edward O. Wilson: Elämän monimuotoisuus
- Ilkka Hanski: Viestejä saarilta: miksi luonnon monimuotoisuus hupenee?
- Rachel Carson: Äänetön kevät
- Ritva Kovalainen, Sanni Seppo: Puiden kansa
- Heikki Willamo: Haukkametsä
- Petri Keto-Tokoi, Timo Kuuluvainen: Suomalainen aarniometsä
Kiitos vinkeistä, Juha! Miten listallesi valikoituivat juuri nämä kirjat?
Koetin koostaa listan niin, että mukana olisi sekä klassisia teoksia että yllättävämpiä kirjoja. Noissa kirjoissa luonnolla on erilainen osa, ja tämä kuvastaa omaa suhdettani luontoon. Luonto on minulle joinain hetkinä kaikki, mutta toisina hetkinä taas kaipaan urbaaniin sykkeeseen ja tuntuu, että luonto ei ”riitä”. Mutta sitten taas jos puhutaan tosiasioista, reaalimaailmasta, niin silloin minulle on aivan selvää, että luonto on tärkein asia. Jos emme onnistu pysäyttämään luonnon katoamista, meille käy itsellemme huonosti.
Osassa valitsemistani kirjoista luonto on pääosassa, kun taas osassa se on vain eräänlainen näyttämö muille asioille tai yksi päähenkilö muiden mukana, kuten Eeva Kilven Häätanhussa. Siinä luonnolla on vahvasti symbolinen osa ja siinä on myös sitaatti metsästä, joka sopii erittäin hyvin kuvaamaan tätä aikaa, törmääviä arvoja: omistamista ja luonnonarvoja. Näin kirjan päähenkilö sanoo metsästä: ”Minä en halua omistaa sitä, minä haluan että se on olemassa.”
Listallasi on Ernest Thompson Setonin klassikkonuortenkirja Kaksi partiopoikaa. Onko se innoittanut sinua lapsuudessasi luonnossa kulkijaksi? Oletko lukenut kirjaa myös aikuisena?
Se on elämäni tärkein kirja. Luin sitä kerta toisensa perään teini-iässä, liikutuin aina samoista kohdista, uppouduin ja halusin kadota siihen kirjaan, ja vasta vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, miksi näin on. Sen kirjan kautta olen löytänyt itseäni tai se on paljastanut minulle itsestäni asioita, omia arvoja, sitä mikä minulle on tärkeää, kun sitä muuten voi olla välillä vaikea tunnistaa. Pari vuotta sitten luin kirjasta alkua ja muutamia katkelmia ja totesin, että se ei ole menettänyt lainkaan voimaansa. Se on mieletön ajatus. Voin koska tahansa paeta siihen kirjaan. Kukaan ei voi kirjoittaa sitä pois.
Listallasi on kaksi teosta, jotka käsittelevät suomalaista metsää, Puiden kansa ja Suomalainen aarniometsä. Myös Heikki Willamon Haukkametsä kertoo metsän kuhisevasta elämästä. Mitä kaikkea metsä sinulle merkitsee?
Kun olin teini, en yleensä retkeillyt metsissä. Nuoruuteni suosikkilammelle vievän polun varressa on muutaman hehtaarin suojeltu vanha metsä, mutta kävin tutustumassa siihen ensi kerran oikein kunnolla vasta tänä kesänä, vaikka olen ohittanut sen polkua pitkin kymmenet kerrat. Metsä on paikka, joka ohitetaan tai jonka läpi mennään johonkin muualle, ja ehkä vasta nykyajassa metsällä alkaa olla isomman ihmisjoukon silmissä yhtäkkiä suuri arvo, kun luonnon terveysvaikutukset ovat käyneet yhä ilmeisemmiksi myös tutkimuksen valossa. Oikeasti luonnontilainen metsä on Suomessa harvinaisuus ja iso osa suomalaisista ei ole koskaan käynyt luonnontilaisessa metsässä, jossa vaikkapa suuri osa puukuutioista makaa kaatuneena metsän pohjalla.
Toki muistan lapsuudesta ja nuoruudesta hetkiä metsistä, ja opiskeluaikoina kävin kuvaamassa metsiä ja viihdyin niissä, mutta olen todella löytänyt metsän vasta viime vuosina. Nyt voin sanoa, että suosikkipaikkani maailmassa on Kotisten aarnialue Evolla. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, se on vain eteläsuomalainen, luonnontilainen metsä, jota on jäljellä erittäin vähän. Haluaisin, että sitä olisi paljon, kokisin oloni turvalliseksi, jos sitä olisi paljon. Veisin mielelläni jokaisen suomalaisen vuorollaan sinne käymään ja rupattelisin metsästä. Se voisi hyvin riittää lopun elämäni työksi, jos joku siitä maksaisi!
Rachel Carsonin klassikkoteos Äänetön kevät (1962, suom. 1970) alkaa luvulla, jossa kaupungin kukoistava luonto yhtäkkiä sairastuu ja kuolee. Kaupunkia ympäröi outo hiljaisuus: linnut ovat lakanneet laulamasta. Kuva on pysähdyttävä. Millainen lukukokemus Äänetön kevät oli sinulle?
Luin sen Monimuotoisuutta kirjoittaessani. Se oli myös kaunokirjallisessa mielessä hieno lukukokemus. Äänetön kevät on virtuoosimaisesti kirjoitettu kirja, ja Carson oli loistava kirjoittaja. Ja kun tähän lisää kirjan merkityksen, tiedon siitä, että juuri tämä kirja herätti miljoonat ihmiset, olihan se upea lukukokemus. Sen arvo on edelleen suuri, vähintään symbolisesti. Ihmisen pitäisi ohjelmallisesti pyrkiä vähentämään vaikutuksiaan luontoon, koska määrämme edelleen kasvaa tällä planeetalla. Muuten meillä ei ole turvattua tulevaisuutta. Tähän kuuluu kemikaalien käytöstä luopuminen systemaattisesti ja johdonmukaisesti. Siinä mielessä Carsonin kirja on edelleen ajankohtainen.
Kirjasi Monimuotoisuus (Siltala, 2019) kertoo Suomen luonnosta ja Suomen luonnon monimuotoisuuden hupenemisesta. Sen päähenkilöitä ovat kultasirkku, kuukkeli, ruusuruohomaamehiläinen, isonuijasammal, taimen ja jääleinikki – kaikki lajeja, jotka ovat vaarassa kadota. Niitä uhkaavat esimerkiksi metsien hakkuut, soiden ojittaminen, hyönteismyrkyt, ilmastonmuutos ja liika metsästys. Avaatko hieman, miksi valitsit juuri nämä lajit?
Tein kirjaa keväästä 2017 alkuvuoteen 2019. Kesällä 2017 tein melko paljon retkiä Suomeen kirjan takia, mutta se oli vielä jonkinlaista hakuammuntaa; en ollut varma, millainen kirja lopulta olisi rakenteeltaan.
Talvella 2017–2018 jostain tuli idea, että yksi luku voisi olla aina yhden lajin nimi. Sen jälkeen edessä oli paljon työtä, että löysin ne lajit, joiden kautta pääsin kertomaan isoja asioita Suomesta ja globaalisti. Kesällä 2018 pystyin jo tarkemmin tekemään juuri niitä retkiä, jotka liittyivät kirjaan valitsemiini lajeihin.
Syksystä 2018 tulikin sitten aikamoinen: kirja on kirjoitettu käytännössä kesän ja joulun 2018 välissä. Ensimmäistä versiota, joka valmistui 10.12., editoin rankasti vuodenvaihteen molemmin puolin. Siinä oli 600 sivua ja lopulliseen kirjaan tuli vähän yli 300. Tuolloin muun muassa leikkasin kaksi kokonaista, valmiiksi kirjoitettua lukua pois. Päälajeiksi valittujen lajien määrä supistui hirmuisesti: aluksi oli suunnitelma 15 lajista, mutta pian ymmärsin, että lajien määrä voi olla alle kymmenen. Lopulta kirjaan tuli siis kuusi päälajia, ja olen niihin tyytyväinen. Mutta onhan se hurjaa ajatella, että ennen kuin aloin tehdä tätä kirjaa, en ollut koskaan esimerkiksi kuullut ruusuruohomaamehiläisestä, joka on yksi kirjan päälajeja!
Kenen toivoisit erityisesti lukevan kirjasi?
Ihmisten, jotka ovat kiinnostuneita luonnosta, mutta jotka eivät tiedä siitä välttämättä paljon. Muutkin toki, mutta tuollaiset ihmiset voivat hyvin kirjan lukea. Se on kirjoitettu niin, että ei tarvitse olla isoja lähtötietoja luonnosta. Olen kirjoittanut sen vähän kuin ihmiselle, joka tulee maapallolle ensimmäistä kertaa ja sattumalta Suomeen. Olen kertonut, miten evoluutio ja luonto toimivat ja kuinka luonto juuri tässä meidän kolkassamme on syntynyt ja kuinka se on nopeasti köyhtynyt viime vuosikymmeninä.
Mitä ajattelet: millainen merkitys kirjallisuudella voi olla luonnon ja luonnon monimuotoisuuden suojelemisessa ja ilmastonmuutoksen taklaamisessa?
Iso merkitys. Ei niin, että valtaosa lukisi kirjoja tai vaikkapa omaa kirjaani, mutta kirjoilla voi olla iso merkitys, koska ne tuovat varmuutta niille, jotka niitä lukevat. Synnyttävät muistijälkiä, tuovat sisäisen varmuuden siitä, että jokin asia on tärkeä. Näin olen lukijapalautteesta kerta toisensa jälkeen kuullut omasta kirjastani ja se on palkitsevaa ja hienoa.
Lopuksi vielä retkivinkkisi Suomen luontoon?
Mene metsään! Lähimetsä on hyvä. Ja sitten jos haluat nähdä luonnontilaisen aarniometsän, mene Kotisten aarnialueelle Evolle.
Haastattelu: Maisku Myllymäki