Lahden Vapaan akatemian Taidekoulutuksen kevätnäyttely
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, LahtiVapaa akatemian Taidekoulutuksen kevätnäyttelyn "Kerroksia" osana nähdään kirjastossa toukokuussa julisteita ja kolmiulotteisia teoksia. Kuvituksen ja graafisen suunnittelun nuoret pohtivat töissään rauhan käsitettä. Kuvataiteen opintojen osana on plastisen sommittelun kurssilla muotoiltu mm. paperimassasta, savesta ja rautalangasta pieniä veistoksia ja käyttöesineitä. Näyttelyn tekijöillä on takanaan lukuvuoden mittainen työ visuaalisten taiteiden päätoimisen opiskelun parissa Lahden Vapaassa akatemiassa.
Ympäristöviikon julistekilpailutöiden näyttely
20.5.-9.6. Lahden pääkirjaston lasten palvelualueella esillä Ympäristöviikon julistekilpailutöitä. Teemana tänä vuonna on Muuttuva maailma. Tervetuloa tutustumaan!
Lahden puutarhaseura ennen ja nyt
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, Lahti"Puutarhaseuraa ennen ja nyt, historiasta nykypäivään." Vuonna 1908 perustetun Lahden Puutarhaseuran historiaa esinein ja valokuvin esitettynä Lahden pääkirjaston näyttelytilassa.
Luonnosta luovuutta ja jaksamista arkeen
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, LahtiLuontokuvanäyttely 1.-30.7.2024 Lahden kaupunginkirjastossa. Luonnossa liikkuessa mieli rauhoittuu ja luovuus puhkeaa kukkaan. Valokuvia, ajatuksia ja maalauksia luonnon inspiroimana. Lisätietoa Miia Korhonen p. 050 911 77 82, miia.korhonen@luontoturva.com
Akvarellimaalauskerhon näyttely Lahden pääkirjastossa
Lahdessa toimii akvarellimaalauskerho kaikenikäisille ja -taitoisille maalaamisesta innostuneille henkilöille. Monille kerho on ensikosketus maalaamiseen. "Maalaaminen auttaa rentoutumaan, laittamaan syrjään kaikki työhön liittyvät huolet ja ajatukset. Se on väriterapiaa ja syvää rentoutumista. Maalaaminen tuo iloa. Positiiviset tunteet ja kommunikaatio ovat syy, miksi ihmiset tulevat kerhoon." Lisätietoa: ohjaaja Elena Chausova elenachausova1979@gmail.com
Art Kaos: Kaos of Luxory -taidenäyttely Kärpäsen kirjastossa
Kärpäsen kirjasto Kasakkamäentie 16, Lahti, SuomiTaiteileva pariskunta Art Kaos goes Luxus. Kullanhohtoinen ja jalokivimäinen näyttely Kaos of Luxory esillä Kärpäsen kirjastossa 30.8.2024 saakka. Tervetuloa ihastelemaan modernin kaatomaalauksen maagisia muotoja ja värejä.
Elämää pienessä koossa-pienoishuonenäyttely
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, LahtiPäijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat ry. pitää syyskuun ajan näyttelyä Lahden pääkirjastolla. Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen nukkekotiharrastuksesta ja -keräilystä sekä miniatyyrirakentamisesta kiinnostuneita henkilöitä ja järjestää yhteisiä tilaisuuksia sekä edistää monin tavoin tätä ...jatka lukemista "Elämää pienessä koossa-pienoishuonenäyttely"
Minun matkani -sanataidepajan näyttely pääkirjastolla
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, LahtiLahden pääkirjaston aulan näyttelyalueella Minun matkani -sanataidepajan näyttely 1.10.–31.10. Näyttelyssä on esillä kirjaston sanataidepajassa 25.9. tehtyjä töitä. Sanataidepajaan osallistui Koulutuskeskus Salpauksen kotouttamiskoulutuksen 17 aikuisopiskelijaa. Opiskelijat kuvasivat töissään matkaansa Suomeen. He ...jatka lukemista "Minun matkani -sanataidepajan näyttely pääkirjastolla"
KAOS of LUXURY -taidenäyttely Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti, Suomi1.-31.10.2024 Launeen kirjastossa aukioloaikoina. Tervetuloa ihastelemaan modernin kaatomaalauksen maagisia muotoja ja värejä. Artisteina Art Kaos -taiteilijapariskunta. Artkaos.fi
Minun matkani -sanataidepajan näyttely Kärpäsen kirjastossa marraskuun ajan
Kärpäsen kirjasto Kasakkamäentie 16, Lahti, SuomiKärpäsen kirjaston monitoimitilassa Minun matkani -sanataidepajan näyttely marraskuun 2024 ajan. Näyttelyssä on esillä kirjaston sanataidepajassa 25.9. tehtyjä töitä. Sanataidepajaan osallistui Koulutuskeskus Salpauksen kotouttamiskoulutuksen 17 aikuisopiskelijaa. Opiskelijat kuvasivat töissään matkaansa Suomeen. ...jatka lukemista "Minun matkani -sanataidepajan näyttely Kärpäsen kirjastossa marraskuun ajan"
Kirjansidonnan maailma-näyttely Lahden pääkirjastolla
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, LahtiKirjansidonnan maailma -näyttely on valtakunnallisen Espoon kirjansitojat ry:n kokoama ja esittelee kirjansidontaa työnä, taiteena ja harrastuksena. Näyttely on laaja ja monipuolinen. Teemoja on kaksi: suomalaiset klassikot sekä tiedottava näyttely. Esillä ...jatka lukemista "Kirjansidonnan maailma-näyttely Lahden pääkirjastolla"
Korsnäsinpaitoja Wellamo-opiston kursseilta vuosilta 2022-24
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, LahtiKomea korsnäsinpaita on elävää käsityö- ja kulttuuriperinnettä 1800-luvun puolivälistä nykypäivään. Paita on Suomen länsirannikolla sijaitsevan Korsnäsin alueen kirjovirkattu ja -neulottu omaleimainen perinnepaita, jossa yhdistyvät kirkkaat värit ja runsas kuviointi. Wellamo-opiston ...jatka lukemista "Korsnäsinpaitoja Wellamo-opiston kursseilta vuosilta 2022-24"
Haluan auttaa – Näyttely suomalaisten spontaanista humanitaarisesta avusta Viroon 1980-luvun loppupuolella
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, Lahti1980-luvun lopussa Neuvostoliitto piti Viroa rautaisessa otteessaan. Neuvostoliiton talous oli vaikeuksissa ja kaikesta oli pulaa – kaupoissa ei ollut riittävästi ruokaa, eikä vaatteita. Se teki arjesta hyvin vaikeata. Monet suomalaiset ...jatka lukemista "Haluan auttaa – Näyttely suomalaisten spontaanista humanitaarisesta avusta Viroon 1980-luvun loppupuolella"
KÄSILLÄ taitoa – iloa – muotoa
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, LahtiOppilastyönäyttelyssä on esillä kattaus Taito Käsityö- ja muotoilukoulu Lahden opetuspisteen lasten ja nuorten tekemiä töitä. Näyttely on avoinna pääkirjaston aukioloaikoina klo 8-20.
Arkea ja juhlaa – kuvia ja kertomuksia Nepalista
Kirsti Kirjavainen työskenteli Nepalissa reilut 35 vuotta Suomen Lähetysseuran työtehtävissä. Tuona aikana hän dokumentoi kokemuksiaan valokuvaamalla, opettaen samalla valokuvausta nepalilaisten kumppanijärjestöjen henkilökunnille. Kuvien kautta välittyy nepalilainen kulttuuri ja perinne, elämä ...jatka lukemista "Arkea ja juhlaa – kuvia ja kertomuksia Nepalista"
Nastolan valokuvauskerhon näyttely Nastolan kirjastossa
Nastolan kirjasto Toritie 6, Lahti, Päijät-Häme, SuomiNastolan valokuvauskerhon näyttely esillä Nastolan kirjastossa 1.4.–9.5.2025. Nastolan valokuvauskerho on valokuvausharrastajien yhdistys, jossa edustettuna on monet eri tyylilajit ja vähän videotakin. Kerho on toiminut jo vuodesta 1970.
Wellamo-opiston aikuisten taiteen perusopetuksen näkymiä
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, LahtiWellamo-opiston aikuisille suunnattu kuvataiteen perusopetus (ATPO) perustuu valtakunnalliseen taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Opetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan kuvataideosaamista ja vahvistaa hänen identiteettiään taiteentekijänä sekä luoda pohjaa jatko-opintoihin hakeutumiselle. Atpo-ryhmässä on 16 ...jatka lukemista "Wellamo-opiston aikuisten taiteen perusopetuksen näkymiä"
Lahden seudun oppaat 50 vuotta.
Lahti-Oppaat RY perustettiin 16.1.1975, korvaten aiemmin toimineen Lahden Opaskerhon. Vuodesta 2000 alkaen yhdistyksen nimenä on ollut Lahden seudun oppaat ry. 50-vuotisjuhlanäyttelyssä on esillä valokuvia, sekä yhdistyksen historian ja toiminnan esittelyä. ...jatka lukemista "Lahden seudun oppaat 50 vuotta."
Kun kohtaat avaruusolennon – Kirja astuu ulos kansistaan -näyttely lapsille Orimattilan Kulttuuritalolla
Orimattilan Kulttuuritalo Lahdentie 65, ORIMATTILA, SuomiOrimattilan Kulttuuritalon 2. kerros, taideluokka. Sisäänkäynti taidemuseon kautta. Näyttely on avoinna taidemuseon aukioloaikojen mukaisesti. Vapaa pääsy! Kulttuuritalolla aukeaa 7.5.-31.7. lapsille suunnattu Kun kohtaat avaruusolennon: viisi tärkeää ohjetta -kuvakirjaan perustuva Kirja ...jatka lukemista "Kun kohtaat avaruusolennon – Kirja astuu ulos kansistaan -näyttely lapsille Orimattilan Kulttuuritalolla"
Ympäristöviikon julistenäyttely lähikirjastoissa
Perinteinen Ympäristöviikon julistenäyttely taas lähikirjastoissa ajalla 26.5. - 8.6.2025 kunkin kirjaston aukiolojen mukaisesti. Lahdessa kisaan osallistui 18 koulusta yhteensä lähes 350 kappaletta toinen toistaan kekseliäämpiä ja hienompia töitä. Muutamia töitä ...jatka lukemista "Ympäristöviikon julistenäyttely lähikirjastoissa"