Jazz valokuvan silmin
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiJazz valokuvan silmin tiistaina 26.9. klo 18.00 Lahden pääkirjaston musiikkialueella. Jazztori-festivaali on kutsunut Lahteen Valon kuvia -blogia (www.valonkuvia.fi) ylläpitävän torniolaisen Jukka Piiroisen. Jazztorin ja Lahden kaupunginkirjaston yhteistyönä järjestetyssä tilaisuudessa Piiroinen ja Lahti Big Bandin puheenjohtaja Janne Tarmio keskustelevat hyvän valokuvan aineksista. Aiheet ulottuvat sommittelusta ja rajauksesta keikkakuvauksen etikettiin ja kuvien jälkikäsittelyyn – mustavalkoisen kuvan lumoa ...jatka lukemista "Jazz valokuvan silmin"
Juuret Heinolassa, siivet maailmalla; Väki-ensilevyn synty
Lahden pääkirjasto Kirkkokatu 31, LahtiLauantaina 30.9. klo 13.30‒14.30 Lahden pääkirjaston tapahtuma-alueella Teea Aarnion luento Juuret Heinolassa, siivet maailmalla; Väki-ensilevyn synty. Musiikki- ja esitystaiteilija Teea Aarnion ensilevy "Väki" julkaistiin toukokuussa 2023. Levy on kolmikielinen maailmanmusiikkikokonaisuus, kansainvälinen projekti, jossa Aarnio on tehnyt yhteistyötä mm. Jukka Backlundin, Niillas Holmbergin, Suvi Isotalon ja Timo Kiiskisen kanssa. Levyteos on oodi luonnolle. Luennollaan Teea Aarnio ...jatka lukemista "Juuret Heinolassa, siivet maailmalla; Väki-ensilevyn synty"
Renessanssiajan luuttumusiikkia
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiKeskiviikkona 25.10. klo 18.00 Lahden pääkirjaston musiikkialueella vieraana muusikko Matti Kohopää renessanssiluuttuineen (6-kielinen ja 8-kielinen). Ohjelmassa Francesco da Milanon, Pierre Attaingnantin, Hans Judenkunigin ja muiden 1500-luvun säveltäjien luuttumusiikkia mukaan lukien Kohopään oma sävellys. Konsertin arvioitu kesto on noin 40 minuuttia. Lämpimästi tervetuloa!
Duo Wenho -kirjastokonsertti
Sysmän kirjasto Valittulantie 5, Sysmä, SuomiMaanantaina 6.11. klo 18.00 Sysmän kunnankirjastossa. Susan Ahon ja Mika Venhovaaran muodostama duo musisoi kirjastossa. Luvassa laulumusiikkia haitarin ja akustisen kitaran säestämänä. Konserttiin on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!
Erätauko-keskustelu: tulevaisuuden musiikkipalvelut
Lahden pääkirjasto Kirkkokatu 31, LahtiTorstaina 23.11. klo 14-16 Lahden pääkirjaston Päijät-Häme huoneessa keskustellaan tulevaisuuden musiikkipalveluista. Keskustelun tavoitteena on pohtia sitä, mitä kirjaston tarjoamat musiikkipalvelu ovat ja mitä ne voisivat olla. Samalla keskutellaan myös siitä, millainen merkitys kirjastolla ja sen tarjoamilla musiikkipalveluilla ylipäätään on ihmisten elämässä. Keskustelussa käytetään Erätauko-menetelmää, joka on tasavertainen ja luottamuksellinen tapa keskustella. Tapahtuma on osa Minun ...jatka lukemista "Erätauko-keskustelu: tulevaisuuden musiikkipalvelut"
Sävelten tyttäret ‒ Säveltävät naiset Suomessa 1800-luvulta 1900-luvulle
Lahden pääkirjasto Kirkkokatu 31, LahtiPerjantaina 1.12. klo 18.00‒19.00 Lahden pääkirjaston tapahtuma-alueella kirjailijavieraina Sävelten tyttäret ‒ Säveltävät naiset Suomessa 1800-luvulta 1900-luvulle -teoksen kirjoittaneet Susanna Välimäki ja Nuppu Koivisto-Kaasik. Sävelten tyttäret esittelee 126 historiallista suomalaista säveltäjänaista. Nämä unohduksiin jääneet naiset olivat aikanaan tunnettuja tai muuten kiinnostavia musiikin tekijöitä. Monet heistä kuuluivat kulttuuri- ja vaikuttajasukuihin Edelfeltistä Nervanderiin mutta he ovat jääneet piiloon ...jatka lukemista "Sävelten tyttäret ‒ Säveltävät naiset Suomessa 1800-luvulta 1900-luvulle"
Jukka Nousiainen – suomalaisen musiikin päivän livekeikka
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiKuva: Sini Suvanto Tule juhlimaan suomalaisen musiikin päivää Lahden pääkirjaston musiikkialuelle pe 8.12. kello 18.00. Esiintymään saapuu muusikko ja lauluntekijä Jukka Nousiainen. Nousiaisen omintakeisessa musiikissa kuuluu laaja kirjo vaikutteita rockista kantriin, ja hän on tunnettu loistavista live-esiintymisistään. Suomalaisen musiikin päivää vietetään kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä. Tervetuloa nauttimaan musiikkielämyksistä!
Musavisa jouluspesiaali
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiKeskiviikkona 13.12. klo 18, pääkirjaston media- ja musiikkialueella. Kuka esittää kappaleen All I Want For Christmas Is You ja miksi se soi joka vuosi niin paljon radiossa? Entä kuinka kauan tarkalleen kestää matka Joulumaahan? Tule kertomaan vastaukset näihin ja muihin jouluisiin kysymyksiin Musavisan jouluspesiaaliin! Parhaimmille tietäjille on luvassa palkintoja ja kaikille hyvää tunnelmaa. Ennakkoilmoittautumista ei ...jatka lukemista "Musavisa jouluspesiaali"
Kirjoitusryhmä: musiikkia, muistoja ja mielikuvia
Lahden pääkirjasto / monitoimitila (2.krs)Tervetuloa etsimään musiikista virikkeitä ja innoitusta kirjoittamiseen! Tehdään pieniä kirjoitusharjoituksia, muistellaan menneitä, tunnustellaan tunteita ja annetaan mielikuvituksen lentää. Kokoonnumme kevätkaudella viisi kertaa, joka toinen viikko ma 22.1. / 5.2. / 19.2. / 4.3. / 18.3. klo 14.00-15.30 pääkirjaston monitoimitilassa. Kokemusta kirjoittajaryhmistä tai muuta erityistä osaamista ei tarvitse olla. Ryhmän vetäjinä Johanna Nurminen ja Tuija Jerndahl. ...jatka lukemista "Kirjoitusryhmä: musiikkia, muistoja ja mielikuvia"
Harmaa Seura: spoken word – runoja
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiTorstaina 25.1. klo 17.30 pääkirjaston musiikkialueella esiintyy Harmaa Seura Hämeenlinnasta. Harmaan Seuran musiikissa kuullaan urbaanin funkin säestämää spoken word runonlausuntaa. Kuultavat tekstit ovat omia ja lainattuja: haikeita mutta eivät vailla valonpilkahduksia. Samaa sävyjen tasapainottelua on kuultavissa myös itse musiikissa. Rummuissa nähdään Anssi Sipola ja kosketinsoittimen takaa löytyy Antti Polameri. Lausunnasta vastaa Samu Tolvanen. Tervetuloa!
Kirjoitusryhmä: musiikkia, muistoja ja mielikuvia
Lahden pääkirjasto / monitoimitila (2.krs)Tervetuloa etsimään musiikista virikkeitä ja innoitusta kirjoittamiseen! Tehdään pieniä kirjoitusharjoituksia, muistellaan menneitä, tunnustellaan tunteita ja annetaan mielikuvituksen lentää. Kokoonnumme kevätkaudella vielä neljä kertaa, joka toinen viikko ma 5.2. / 19.2. / 4.3. / 18.3. klo 14.00-15.30 pääkirjaston monitoimitilassa. Kokemusta kirjoittajaryhmistä tai muuta erityistä osaamista ei tarvitse olla. Ryhmän vetäjinä Johanna Nurminen ja Tuija Jerndahl. Voit ...jatka lukemista "Kirjoitusryhmä: musiikkia, muistoja ja mielikuvia"
Leffavisa
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiTorstaina 8.2.2024 klo 18.00 alkaen Lahden pääkirjaston musiikkialueella leffavisa. Mikä on Mad Maxin oikea nimi? Kuka ohjasi Scarface - arpinaaman? Jäikö "se" jostakin kuitenkin eloon? Mikä on HAL 9000? Näihin ja muihin elokuva-aiheisiin kysymyksiin voit vastata kirjaston leffavisassa. Visaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja voit osallistua yksin tai ryhmässä. Tule paikalle ja näytä tietämyksesi!
Kirjoitusryhmä: musiikkia, muistoja ja mielikuvia
Tervetuloa etsimään musiikista virikkeitä ja innoitusta kirjoittamiseen! Tehdään pieniä kirjoitusharjoituksia, muistellaan menneitä, tunnustellaan tunteita ja annetaan mielikuvituksen lentää. Kokoonnumme kevätkaudella vielä kolme kertaa, joka toinen viikko ma 19.2. / 4.3. / 18.3. klo 14.00-15.30 pääkirjaston monitoimitilassa. Kokemusta kirjoittajaryhmistä tai muuta erityistä osaamista ei tarvitse olla. Ryhmän vetäjinä Johanna Nurminen ja Tuija Jerndahl. Voit ilmoittautua ryhmään ...jatka lukemista "Kirjoitusryhmä: musiikkia, muistoja ja mielikuvia"
Kirjoitusryhmä: musiikkia, muistoja ja mielikuvia.
Lahden pääkirjasto / monitoimitila (2.krs)Kevään viimeiset tapaamiset ma 4.3. ja 18.3. klo 14.00-15.30 Lahden pääkirjaston monitoimitilassa. Tervetuloa etsimään musiikista virikkeitä ja innoitusta kirjoittamiseen! Tehdään pieniä kirjoitusharjoituksia, muistellaan menneitä, tunnustellaan tunteita ja annetaan mielikuvituksen lentää. Kokemusta kirjoittajaryhmistä tai muuta erityistä osaamista ei tarvitse olla. Ryhmän vetäjinä Johanna Nurminen ja Tuija Jerndahl. Voit ilmoittautua ryhmään ensimmäisellä kokoontumiskerralla tai etukäteen Johannalle sähköpostilla ...jatka lukemista "Kirjoitusryhmä: musiikkia, muistoja ja mielikuvia."
Lahen Uket: Ukulelekonsertti
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiTorstaina 14.3. klo 17.30 Lahden pääkirjaston musiikkialueella esiintyy hyväntuulinen ukuleleorkesteri Lahen Uket. Kirjaston konsertissa kuullaan kappaleita laidasta laitaan. Tervetuloa konserttiin!
Kirjoitusryhmä: musiikkia, muistoja ja mielikuvia
Lahden pääkirjasto / monitoimitila (2.krs)Ma 18.3. klo 14.00-15.30 Lahden pääkirjaston monitoimitilassa kevään viimeinen tapaaminen. Tervetuloa etsimään musiikista virikkeitä ja innoitusta kirjoittamiseen! Tehdään pieniä kirjoitusharjoituksia, muistellaan menneitä, tunnustellaan tunteita ja annetaan mielikuvituksen lentää. Kokemusta kirjoittajaryhmistä ...jatka lukemista "Kirjoitusryhmä: musiikkia, muistoja ja mielikuvia"
Puupuhaltimien kevätpuhallus
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiTorstaina 4.4. klo 16 - 17.30 Lahden pääkirjaston musiikkialueella kuullaan livemusaa: Puupuhaltajien kevätpuhallus, kun Lahden konservatorion oppilaat saapuvat kirjastolle. Konservatorion opiskelijat esiintyvät lukuisissa eri kohteissa (myös konservatoriolla) osana Tutustu soittimiin ...jatka lukemista "Puupuhaltimien kevätpuhallus"
Duo Vanerin Pojat: Hector -ilta
Pääkirjaston aikuisten tapahtuma-alue Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiTorstaina 11.4. klo 17.30 - 19.00 Hector -ilta Lahden pääkirjaston aikuisten tapahtuma-alueella. Esiintymässä Vanerin Pojat, kahden pitkän linjan kitaristilaulajan Olli Karikorven ja Joni Okkosen muodostama duo. He tulevat Hausjärveltä Vantaan ...jatka lukemista "Duo Vanerin Pojat: Hector -ilta"
Nuorten artisti- ja musiikkityöpaja Lahden pääkirjastossa
Lahden pääkirjasto Kirkkokatu 31, LahtiTiistaina 23.4. klo 17 - 19.30 Lahden pääkirjaston Nuorten tilassa järjestetään nuorten artisti- ja musiikkityöpaja. Tule tutustumaan artistin luomisprosessiin ja musiikin tuottamiseen menestyksekkääksi radiohitiksi! Työpajassa artistivieraana musiikintekijä Sam Eye. Lisäksi ...jatka lukemista "Nuorten artisti- ja musiikkityöpaja Lahden pääkirjastossa"
Lahden pääkirjaston musavisa
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiKeskiviikkona 15.5. klo 18.00 Lahden pääkirjaston musiikkialueella järjestetään jo lähes kulttimaineen saanut musavisa. Visassa on jälleen luvassa hyvää tunnelmaa, kutkuttavia kysymyksiä ja pieniä palkintoja. Voit osallistua yksin, kaverin kanssa tai ...jatka lukemista "Lahden pääkirjaston musavisa"
Peltokurki -kirjastokonsertti
Sysmän kirjasto Valittulantie 5, Sysmä, SuomiMaanantaina 20.5. klo 18.00 Sysmän kunnankirjastossa. Ahkerasti keikkaileva Peltokurki on yksi kiehtovimmista yhtyeistä Suomen musiikkikentällä. Symbioottisen tekijä kaksikon Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen taika perustuu vahvoihin lauluharmonioihin ja kykyyn tarkastella ...jatka lukemista "Peltokurki -kirjastokonsertti"
Livenä: Folk Band Thalamus
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiKeskiviikkona 29.5. klo 17.30 pääkirjaston musiikkialueella kevät huipentuu kansanmusiikkia esittävän Folk Band Thalamus -yhtyeen keikkaan! Yhtyeessä soi haitari, kontrabasso, viulu ja busuki. "Nordic music with a global twist", kuten yhtyeen ...jatka lukemista "Livenä: Folk Band Thalamus"
Mastofestareiden musakirppis
Lahden pääkirjasto Kirkkokatu 31, LahtiPerjantaina 16.8. klo 15.00-18.00 Lahden kaupunginkirjasto järjestää ulkoilmakirppiksen! Pääkirjaston piha-alueen kirppiksellä kirjasto myy käytöstä poistettua musiikkiaineistoa, ja antaa halukkaille mahdollisuuden pystyttää oman myyntipöytänsä kirjaston edustalle. Myyntiin sopivia tuotteita ovat äänitteet, ...jatka lukemista "Mastofestareiden musakirppis"
Lahden pääkirjaston Minifestarit
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiLauantaina 7.9. klo 11.00–15.00 Lahden kaupunginkirjasto järjestää musiikilliset Minifestarit. Esiintyjiksi on kutsuttu lahtelaisia, ehkä jossain vaiheessa Lahteen muuttaneita artisteja tai ryhmiä. Pääkirjaston musiikkialueella esiintyvät Juhana Poppius, DIMIPOP, Timo Metsämäki, Nina Olkonen, Alfeus, Will´s Corner ja Lahen Uket. Esiintyjät edustavat laajasti musiikin kenttää ja ovat taustoiltaan musiikin harrastajia tai ammattilaisia. Minifestareilla nähdään ja kuullaan kaikkiaan seitsemän ...jatka lukemista "Lahden pääkirjaston Minifestarit"
Lahden pääkirjaston Leffavisa
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiKeskiviikkona 2.10. klo 18.00 kirjaston leffavisa järjestetään jälleen pääkirjaston musiikkialueella. Luvassa elokuviin liittyviä kutkuttavia kysymyksiä ja ennen kaikkea hyvää tunnelmaa. Visaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja voit osallistua yksin tai ryhmässä. Tule paikalle ja näytä tietämyksesi!
Nylund & Wallenius Duo
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiTorstaina to 17.10 klo 18.00–19.00 Lahden pääkirjaston musiikkialueella esiintyyvät Pekka Nylund ja Matti Wallenius. Konsertissa kuullaan eri maista ja aikakausilta peräisin olevaa musiikkia kitaroille sovitettuna. Kuultavia tyylisuuntia ovat argentiinalainen milonga ...jatka lukemista "Nylund & Wallenius Duo"
Renessanssiajan luuttumusiikkia Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti, SuomiTorstaina 24.10. Klo 17.30 Launeen kirjastossa. Matti Kohopää ja Risto Ahlberg esiintyvät yhdessä. Luvassa tunnelmallista renessanssiajan luuttumusiikkia ja puhetta elämän tarkoituksesta. Kuulijoiden toiveesta konsertissa on harras tunnelma ja hämärä valaistus. ...jatka lukemista "Renessanssiajan luuttumusiikkia Launeen kirjastossa"
Heikki Ruokangas & Simo Laihonen: 1+1=3
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiTorstaina 7.11. klo 18.00–19.30 Lahden pääkirjaston musiikkialueella esiintyvät improvisoiva kitaristi Heikki Ruokangas Oulusta ja rumpali-lyömäsoittaja Simo Laihonen Tampereelta. Laihosen soitinrepertuaaria täydentävät perinteiset puuhuilut. Molemmat muusikot soittavat ensin omat soolosettinsä ja ...jatka lukemista "Heikki Ruokangas & Simo Laihonen: 1+1=3"
Nuorten kirjallisuus- ja musailta Lahden pääkirjastossa
Torstaina 21.11. 2024 klo 17.30-19.30 Lahden pääkirjaston auditoriossa nuorten kirjallisuus- ja musailta. Mielenterveysviikon kirjallisuus- ja musaillan vieraiksi saapuvat nuortenkirjailija Emma Sofianna Söderholm sekä lahtelainen punkbändi Hiljaisuuden Laama. Emma Sofianna Söderholm ...jatka lukemista "Nuorten kirjallisuus- ja musailta Lahden pääkirjastossa"
Inkeri Jaakkola: Erik Tulindberg
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiTiistaina 3.12. klo 18.00–19.00 Lahden pääkirjaston musiikkialueeella Inkeri Jaakkolan luento Erik Tulindberg: ensimmäinen suomalainen säveltäjä. Erik Tulindberg (1761–1814) on ensimmäinen nimeltä tunnettu suomalainen taidemusiikin säveltäjä. Hänen kuusi jousikvartettoaan on ajankohtainen ...jatka lukemista "Inkeri Jaakkola: Erik Tulindberg"
Musavisa jouluspesiaali
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiKeskiviikkona 11.12. klo 18.00 Lahden pääkirjasto musiikkialueella Musavisan jouluspesiaali. Tule kertomaan vastaukset jouluisiin musiikkikysymyksiin. Luvassa kutkuttavia kysymyksiä ja hyvää tunnelmaa. Visaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja voit osallistua yksin ...jatka lukemista "Musavisa jouluspesiaali"
Puupuhaltajien joulupuhallus
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiMaanantaina 16.12. klo 16.00–17.00 Lahden pääkirjaston musiikkialueella puupuhaltajien joulupuhallus. Kirjaston matineassa Lahden konservatorion nuoret ja taitavat puupuhaltajat esittävät jouluista musiikkia – niin soolona pianon säestyksellä kuin pienissä ryhmissä. Mukana on ...jatka lukemista "Puupuhaltajien joulupuhallus"