Nuorten lautapeli-ilta Nastolassa
Nastolan kirjasto Toritie 6, Lahti, Päijät-Häme, SuomiTiistaina 16.4. klo 16 Nastolan kirjastossa Tule viettämään rento ilta kavereiden, lautapelien ja naposteltavien merkeissä. Peli-illan aikana on myös ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä oman elämän unelmakartta taiteellisin tekniikoin. Lautapeli-ilta on suunnattu 15–18-vuotiaille pelien ja luovuuden ystäville. Tapahtuman järjestävät kulttuurituotannon opiskelijat osana opinnäytetyötä. Tule mukaan viettämään rentoa ja hauskaa iltaa kavereiden kanssa!
Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti, SuomiJoka keskiviikko klo 17 Launeen kirjastossa (Ei vappuna 1.5.) Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Ei ennakkoilmoittautumista. Helatorstain aattona alk klo 16. Viimeinen kerta 29.5.
On The Board – Lautapelitapahtuma
Lahden pääkirjasto / musiikkialue (2.krs) Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiLahden pääkirjaston Media- ja musiikkialueella sekä Monitoimitilassa, perjantaina 19.4. klo 16.00-19.00. Lautapelitapahtuma on tarkoitettu pääasiassa 16-29-vuotiaille lautapeleistä ja pelaamisesta kiinnostuneille nuorille. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä kaupunginkirjasto, nuorisopalvelut ja Lahden seurakunnan erityisnuorisotyö. Tervetuloa tutustumaan lautapeleihin ja lautapeliharrastukseen!
Kirjavinkkejä aikuisille Ahtialan kirjastossa
Ahtialan kirjasto Alasenkatu 2Keskiviikkona 24.4. klo 10 Ahtialan kirjastossa Kirjastovirkailija jatkaa vinkkauksia aikuisille. Vinkkauksissa kuulet lukuvinkkejä monista eri aihealueista kaunokirjallisuudesta tietoon. Mukana on sekä uutuuksia että nostoja vanhemmista kirjoista. Saat myös mielellään jakaa omia lukusuosituksiasi muille. Vinkkauksissa on enimmäkseen eri vinkit, joten voit osallistua useampaan kertaan. Tervetuloa siis poimimaan lukuvinkit talteen! Kevään vinkkausajat ja -paikat: ke 24.4. klo ...jatka lukemista "Kirjavinkkejä aikuisille Ahtialan kirjastossa"
Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti, SuomiJoka keskiviikko klo 17 Launeen kirjastossa Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Ei ennakkoilmoittautumista. Helatorstain aattona alk klo 16. Viimeinen kerta 29.5.
Perhekahvila Ahtialassa
Ahtialan kirjasto Alasenkatu 2Tiistaina 30.4. klo 9.30–11.30 Ahtialan kirjastossa Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilat ovat kaikille avoimia, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Perhekahvilassa sekä lapset että aikuiset tapaavat toisiaan ja toimivat yhdessä. Joukkoon ovat lämpimästi tervetulleita lapset, ...jatka lukemista "Perhekahvila Ahtialassa"
Sanoista voimaa Nastolassa
Nastolan kirjasto Toritie 6, Lahti, Päijät-Häme, SuomiTorstaina 2.5. klo 17.00–18.30 Nastolan kirjastossa Nastolan kirjoituspiirissä jatketaan lempeällä otteella itseilmaisuharjoitusten parissa. Tehdään helppoja harjoituksia, jotka sopivat niin aloitteleville kuin edistyneillekin kirjoittajille. Kevään viimeinen kerta. Ryhmää ohjaa Lotta Joentausta. Tiedustelut ja ilmottautumiset tl.joentausta@gmail.com tai 0449637561.
Kirjavinkkejä aikuisille Liipolan kirjastossa
Liipolan kirjastopiste Ostoskatu 3, Lahti, SuomiTiistaina 7.5. klo 10 Liipolan kirjastossa Kirjastovirkailija jatkaa vinkkauksia aikuisille. Vinkkauksissa kuulet lukuvinkkejä monista eri aihealueista kaunokirjallisuudesta tietoon. Mukana on sekä uutuuksia että nostoja vanhemmista kirjoista. Saat myös mielellään jakaa omia lukusuosituksiasi muille. Vinkkauksissa on enimmäkseen eri vinkit, joten voit osallistua useampaan kertaan: ti 13.2. klo 10.00 Mukkulan kirjasto to 7.3. klo 11.30 Nastolan kirjasto ...jatka lukemista "Kirjavinkkejä aikuisille Liipolan kirjastossa"
Kirjavat rivit Liipolan kirjastossa
Liipolan kirjastopiste Ostoskatu 3, Lahti, SuomiTiistaina 7.5. klo 10-11.30 Liipolan kirjastossa Teemme käsitöitä ja kuuntelemme novelleja. Aikaa jää myös vapaalle keskustelulle käsityön tiimoilta.
Mukkulan kässäkerho
Mukkulan kirjasto Tuhtokatu 2, Lahti, SuomiTiistaina 7.5. klo 10 Mukkulan kirjastossa Kokoontuminen kirjaston omatoimiajalla. Pääset sisään kirjastoon kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Lisätiedot: mukkula.kirjasto@lahti.fi tai puh. 044 416 3529 Kässäkerhot keväällä 2024: 16.1. klo 10.00–12.00 13.2. klo 10.00–12.00 (Mukana kirjavinkkari!) 12.3. klo 10.00–12.00 9.4. klo 10.00–12.00 7.5. klo 10.00–12.00 Tule viettämään aikaa rennosti yhdessä jutellen ja omia käsitöitä tehden! Ota mukaan ...jatka lukemista "Mukkulan kässäkerho"
Kirjailijavieraana Elina Hirvonen Nastolan kirjastossa
Nastolan kirjasto Toritie 6, Lahti, Päijät-Häme, SuomiTiistaina 7.5. klo 17.30–18.30 Nastolan kirjastossa Elina Hirvonen on kirjoittanut romaaneja ja lastenkirjoja vuodesta 2005 lähtien. Hänen uusin romaaninsa Rakkauksien lokikirja (WSOY 2023) aloittaa rakkauden eri muotoja käsittelevän romaanitrilogian. Vierailun aikana kuullaan ja keskustellaan Hirvosen kirjoista, niiden teemoista ja kirjoittamisesta. Tapahtuma on maksuton. Elina Hirvonen
Kirjailijavieraana Tuija Kauppinen
Sysmän kirjasto Valittulantie 5, Sysmä, SuomiTiistaina 7.5. klo 18.00 Sysmän kunnankirjastossa. Rovaniemeläinen Tuija Kauppinen polki miehensä kanssa polkupyörällä lähes 18 000 kilometriä ympäri Etelä-Amerikkaa. Yli vuoden kestäneestä seikkailusta syntyi kirja Joutilaita kilometrejä - polkupyörällä Etelä-Amerikan halki. Kirja kertoo eteläamerikkalaisesta elämänmenosta tunnettujen matkakohteiden ulkopuolella. Tappavan kuumat helteet, pyöräilijän kumoon kaatavat tuulet, loputtomat ylämäet ja kiusalliset terveysongelmat eivät estä pariskuntaa nauttimasta aikatauluttomasta elämästä. ...jatka lukemista "Kirjailijavieraana Tuija Kauppinen"
Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti, SuomiJoka keskiviikko klo 17 Launeen kirjastossa 10.1.-29.5. Helatorstain aattona alk klo 16. Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Ei ennakkoilmoittautumista. Viimeinen kerta 29.5.
Perhekahvila Ahtialassa
Ahtialan kirjasto Alasenkatu 2Tiistaina 14.5. klo 9.30–11.30 Ahtialan kirjastossa Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilat ovat kaikille avoimia, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Perhekahvilassa sekä lapset että aikuiset tapaavat toisiaan ja toimivat yhdessä. Joukkoon ovat lämpimästi tervetulleita lapset, ...jatka lukemista "Perhekahvila Ahtialassa"
Pride-viikko pääkirjastossa: Sateenkaarihistorian luento tiistaina 14.5.2024
Lahden pääkirjasto / auditorio Kirkkokatu 31, Lahti, SuomiTiistaina 14.5. klo 17.30 Lahti Pride 2024 viikkoa vietetään 13.-19.5. teemalla "Vahvuutena Moninaisuus", joka juhlistaa yhteisön moninaisuutta sen rikkautena ja voimavarana. Pride -viikon tavoitteena on edistää sateenkaarevan yhteisön yhdenvertaista asemaa yhteiskunnassa sekä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja luoda mahdollisuuksia kohtaamisille sekä uuden oppimiselle. Lahden kaupunginkirjasto on mukana liputtamassa tärkeän asian puolesta ja mahdollistamassa yhteisiä tavoitteita toimiessaan yhteistyössä ...jatka lukemista "Pride-viikko pääkirjastossa: Sateenkaarihistorian luento tiistaina 14.5.2024"
Novellikoukku Nastolan kirjastossa
Nastolan kirjasto Toritie 6, Lahti, Päijät-Häme, SuomiKeskiviikkona 15.5. klo 10–12 Nastolan kirjastossa Kokoontumiskerrat: 17.1., 14.2., 13.3., 10.4. ja 15.5. Tervetuloa yhdessä kutomaan, juttelemaan ja kuuntelemaan ääneen luettuja novelleja.
Nastolan kielikahvila
Nastolan kirjasto Toritie 6, Lahti, Päijät-Häme, SuomiKeskiviikkona 15.5. klo 17-18 Nastolan kirjastossa Osaatko jo vähän suomea? Haluatko jutella suomea rennossa seurassa? Haluatko tutustua uusiin ihmisiin? Tervetuloa Nastolan kielikahvilaan! Kevään viimeinen kerta.
Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti, SuomiJoka keskiviikko klo 17 Launeen kirjastossa Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Ei ennakkoilmoittautumista. Helatorstain aattona alk ...jatka lukemista "Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa"
Peltokurki -kirjastokonsertti
Sysmän kirjasto Valittulantie 5, Sysmä, SuomiMaanantaina 20.5. klo 18.00 Sysmän kunnankirjastossa. Ahkerasti keikkaileva Peltokurki on yksi kiehtovimmista yhtyeistä Suomen musiikkikentällä. Symbioottisen tekijä kaksikon Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen taika perustuu vahvoihin lauluharmonioihin ja kykyyn tarkastella ...jatka lukemista "Peltokurki -kirjastokonsertti"
Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti, SuomiJoka keskiviikko klo 17 Launeen kirjastossa 10.1.-29.5. Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Ei ennakkoilmoittautumista. Helatorstain aattona ...jatka lukemista "Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa"
Kevätkarnevaalit Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti, SuomiLauantaina 25.5.2024 klo 10-13 Launeen kirjastossa. Launeen asukas- ja omakotiyhdistys järjestää perinteiset Launeen kevätkarnevaalit lauantaina 25.5. klo 10–13 Launeen kirjaston pihapiirissä. Markkinahenkisessä tapahtumassa on perinteisesti peräkonttikirppis, arpajaiset ja buffetti. Lisäksi ...jatka lukemista "Kevätkarnevaalit Launeen kirjastossa"
Kirjailijavieraana Marjo Ahlsten Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti, SuomiLauantaina 25.5. klo 13 Launeen kirjastossa Lahtelainen tutkija ja tietokirjailija Marjo Ahlsten saapuu kirjailijavieraaksi Launeen kirjastoon kevätkarnevaalien jälkeen lauantaina 25.5. klo 13. Ahlstenin uusin teos Naiskaarti 1918 kertoo Valkeakosken naiskaartin ...jatka lukemista "Kirjailijavieraana Marjo Ahlsten Launeen kirjastossa"
Perhekahvila Ahtialassa
Ahtialan kirjasto Alasenkatu 2Tiistaina 28.5. klo 9.30–11.30 Ahtialan kirjastossa Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilat ovat kaikille avoimia, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Perhekahvilassa sekä lapset että aikuiset tapaavat toisiaan ja toimivat yhdessä. Joukkoon ovat lämpimästi tervetulleita lapset, ...jatka lukemista "Perhekahvila Ahtialassa"
Silmukka kiristyy Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, Lahti, SuomiJoka keskiviikko klo 17 Launeen kirjastossa 10.1.-29.5. Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Ei ennakkoilmoittautumista.