Lemmikkilintuharrastus – Kaijuli ry:n valokuvanäyttely Lahden pääkirjaston aulassa helmikuussa 2024
Pääkirjaston aulan näyttelytila Kirkkokatu 31, LahtiLemmikkilinnut Kaijuli ry on vastuuntuntoisen lemmikkilintuharrastajan yhdistys. Olemme toimineet Suomessa vuodesta 2002. ”Kaijuleilla”, kuten yhdistys yleensä tunnetaan, on kaksi päätavoitetta toiminnassaan: tärkeimpänä Suomessa lemmikkinä elävien lintujen hyvinvoinnin edistäminen, jota teemme mm. tietoa jakamalla. Samalla palvelemme suomalaista lemmikkilintuharrastusta monin eri tavoin, kuten järjestämällä palveluja ja tapahtumia sekä edustamalla harrastajia viranomaisten suuntaan. Lisätietoa: www.kaijuli.fi Pääkirjaston aukioloajat: ...jatka lukemista "Lemmikkilintuharrastus – Kaijuli ry:n valokuvanäyttely Lahden pääkirjaston aulassa helmikuussa 2024"
Eri aikakausien Legoja Launeen kirjastossa
Launeen kirjasto Aurakatu 11, LahtiHelmikuun ajan Launeen kirjaston vitriinissä esillä eri aikojen Legoja. Omat näyttelyesineesi saat esille vitriiniin varaamalla ajan Launeen kirjastosta.
Kirjavat rivit Liipolan kirjastossa
Liipolan kirjastopiste Ostoskatu 3, LahtiTiistaina 13.2. klo 10-11.30 Liipolan kirjastossa Teemme käsitöitä ja kuuntelemme novelleja. Aikaa jää myös vapaalle keskustelulle käsityön tiimoilta. Keväällä 2024 kokoonnutaan 16.1., 13.2., 12.3., 9.4. ja 7.5.
Kirjavinkkejä aikuisille Mukkulan kirjastossa
Mukkulan kirjasto Tuhtokatu 2, LahtiTiistaina 13.2. klo 10 Mukkulan kirjastossa Kirjastovirkailija jatkaa vinkkauksia aikuisille. Vinkkauksissa kuulet lukuvinkkejä monista eri aihealueista kaunokirjallisuudesta tietoon. Mukana on sekä uutuuksia että nostoja vanhemmista kirjoista. Saat myös mielellään jakaa omia lukusuosituksiasi muille. Vinkkauksissa on enimmäkseen eri vinkit, joten voit osallistua useampaan kertaan. Tervetuloa siis poimimaan lukuvinkit talteen! Kevään vinkkausajat ja -paikat: ti 13.2. klo ...jatka lukemista "Kirjavinkkejä aikuisille Mukkulan kirjastossa"
Mukkulan kässäkerho
Mukkulan kirjasto Tuhtokatu 2, LahtiTiistaina 13.2. klo 10 Mukkulan kirjastossa Kokoontuminen kirjaston omatoimiajalla. Pääset sisään kirjastoon kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Lisätiedot: mukkula.kirjasto@lahti.fi tai puh. 044 416 3529 Kässäkerhot keväällä 2024: 16.1. klo 10.00–12.00 13.2. klo 10.00–12.00 (Mukana kirjavinkkari!) 12.3. klo 10.00–12.00 9.4. klo 10.00–12.00 7.5. klo 10.00–12.00 Tule viettämään aikaa rennosti yhdessä jutellen ja omia käsitöitä tehden! Ota mukaan ...jatka lukemista "Mukkulan kässäkerho"
Sysmän kirjaston lukupiiri
Sysmän kirjasto Valittulantie 5, SysmäTiistaina 13.2. klo 17.00 kirjastosalissa. Lukupiirin vieraana kirjailija Martta Kaukonen itse. Tilaisuus on avoin kaikille, myös niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet. Sysmän kirjaston lukupiiri on rento ja iloinen, kaikenlaisille ...jatka lukemista "Sysmän kirjaston lukupiiri"
Lukulemmikki Vieno Launeen kirjastossa
Tiistaina 13.2. klo 17.30 Launeen kirjastossa PERUTTU 13.2. Lukuhetki lemmikille tarjoaa lapselle rauhallisen ja turvallisen tilaisuuden lukea ääneen kenenkään tuomitsematta tai häiritsemättä. Lukulemmikkimme Vieno on iloinen ja ihmisrakas cockerspanieli. Vieno ...jatka lukemista "Lukulemmikki Vieno Launeen kirjastossa"
Kirjailijavieraana Martta Kaukonen
Sysmän kirjasto Valittulantie 5, SysmäTi 13.2. klo 17.30 Sysmän kirjaston kirjasalissa. Martta Kaukonen on helsinkiläinen elokuvakriitikko ja kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Terapiassa (WSOY 2021) on psykologinen trilleri ja sen käännösoikeudet on myyty yli kymmeneen maahan ...jatka lukemista "Kirjailijavieraana Martta Kaukonen"