Kalenteri / Tapahtumat
ma ma
ti ti
ke ke
to to
pe pe
la la
su su
1 tapahtuma,
Elämää pienessä koossa-pienoishuonenäyttely
Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat ry. pitää syyskuun ajan näyttelyä Lahden pääkirjastolla. Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen nukkekotiharrastuksesta ja -keräilystä sekä miniatyyrirakentamisesta kiinnostuneita henkilöitä ja järjestää yhteisiä tilaisuuksia sekä edistää monin tavoin tätä hauskaa harrastusta erityisesti Päijät-Hämeen alueella. Kesäkuussa 2005 perustettuun yhdistykseen kuuluu noin 270 jäsentä ympäri Suomea.
2 tapahtumat,
KAOS of LUXURY -taidenäyttely Launeen kirjastossa
1.-31.10.2024 Launeen kirjastossa aukioloaikoina. Tervetuloa ihastelemaan modernin kaatomaalauksen maagisia muotoja ja värejä. Artisteina Art Kaos -taiteilijapariskunta. Artkaos.fi
Minun matkani -sanataidepajan näyttely pääkirjastolla
Lahden pääkirjaston aulan näyttelyalueella Minun matkani -sanataidepajan näyttely 1.10.–31.10. Näyttelyssä on esillä kirjaston sanataidepajassa 25.9. tehtyjä töitä. Sanataidepajaan osallistui Koulutuskeskus Salpauksen kotouttamiskoulutuksen 17 aikuisopiskelijaa. Opiskelijat kuvasivat töissään matkaansa Suomeen. He pohtivat mm. mistä he lähtivät, mitä kautta he Suomeen saapuivat ja myös mistä he unelmoivat. Kirjaston sanataidepaja sekä sen tuotoksista koostuva kirjaston näyttely järjestetään yhteistyössä ...jatka lukemista "Minun matkani -sanataidepajan näyttely pääkirjastolla"
5 tapahtumat,
Renkomäen kirjaston lukupiiri
Renkomäen kirjaston lukupiiri
Keskiviikkona 2.10.2024 klo 17 Renkomäen kirjastossa. Luvassa rentoa keskustelua ja mielipiteiden jakamista, kaikki ajatuksia luetusta kuunnellaan. Voit osallistua yksittäiseen lukupiiritapaamiseen tai joka kerralle oman mielesi mukaan. Tervetuloa uudet ja vanhat! Syksyn kirjoina: 2.10. Elina Annola: Luopuneet 6.11. Aura Koivisto: Elämä eläinten kanssa (58) 4.12. Tina Harnesk: Lumeenkylväjät
Silmukka kiristyy Liipolan kirjastossa
Silmukka kiristyy Liipolan kirjastossa
Keskiviikkona 9.10.2024 klo 17 Liipolan kirjastossa. Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Liipolan kirjasto on avoinna keskiviikkoisin klo 13-18. Ei ennakkoilmoittautumista.
Lahden pääkirjaston Leffavisa
Lahden pääkirjaston Leffavisa
Keskiviikkona 2.10. klo 18.00 kirjaston leffavisa järjestetään jälleen pääkirjaston musiikkialueella. Luvassa elokuviin liittyviä kutkuttavia kysymyksiä ja ennen kaikkea hyvää tunnelmaa. Visaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja voit osallistua yksin tai ryhmässä. Tule paikalle ja näytä tietämyksesi!
3 tapahtumat,
Miksi Kärpäsen kirjasto on tärkeä? -asukastilaisuus
Miksi Kärpäsen kirjasto on tärkeä? -asukastilaisuus
Torstaina 3.10.2024 klo 17.30 keskustelutilaisuus lähikirjaston merkityksestä Kärpäsessä. Kirjasto järjestää Kärpäsen kirjastossa asukastilaisuuden, johon kutsumme kuntalaiset ja päättäjät mukaan. Kaupungin lähivuosien säästötoimenpiteillä on mahdollisesti vaikutuksia kirjastoverkkoon, ja kirjastolaki edellyttää asukkaiden kuulemista yleisiä kirjastoja koskevissa keskeisissä päätöksissä. Tervetuloa kertomaan ajatuksiasi siitä, mitä oma lähikirjasto sinulle merkitsee ja miten se vaikuttaa hyvinvointiisi. Voit jättää terveisesi päättäjille myös ...jatka lukemista "Miksi Kärpäsen kirjasto on tärkeä? -asukastilaisuus"
4 tapahtumat,
Legoklubi Liipolan kirjastossa
Legoklubi Liipolan kirjastossa
Maanantaina 7.10.2024 klo 13-15 Liipolan kirjastossa. Syksy 2024: 9.9., 7.10., 18.11. ja 9.12. klo 13.00 ja 14.00 alkavat ryhmät. Ennakkoilmoittautuminen liipola.kirjasto@lahti.fi tai puh. 0444163514.
Lahden pääkirjaston lukupiiri
Lahden pääkirjaston lukupiiri
Maanantaina 7.10. klo 18–19 Lahden pääkirjaston Päijät-Häme-huoneessa (2. krs). Tervetuloa avoimeen lukupiiriin! Voit tulla mukaan niin monelle kerralle kuin sinulle sopii. Lainaa kirja, lue se ja tule mukaan keskustelemaan lukukokemuksesta. Syyskauden lukupiirin teemana "Elämäntarinoita Suomen historian varrelta". Lukupiirin vetäjänä kirjastonhoitaja Anniina Ylinen. Syksyn 2024 ohjelma: 2.9. Vesa Haapala: Alexis 7.10. Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä ...jatka lukemista "Lahden pääkirjaston lukupiiri"
5 tapahtumat,
Mukkulan käsityöpiiri
Mukkulan käsityöpiiri
Tiistaina 8.10. klo 10.00-12.00 Mukkulan kirjastossa. Ota mukaan oma käsityösi ja liity rentoon seuraan! Kokoontuminen kirjaston omatoimiajalla. Pääset sisään kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Syyskauden tapaamiset: 3.9., 8.10., 5.11. ja 3.12.
Sysmän kirjaston lukupiiri
Sysmän kirjaston lukupiiri
Tiistaina 8.10. klo 17.00 Sysmän kunnankirjastossa. Rento ja iloinen, kaikenlaisille lukijoille sopiva lukupiiri kokoontuu kerran kuukaudessa. Varaa kuukauden kirja ja tule jakamaan lukukokemuksesi muiden kanssa. Voit tulla mukaan yhden kerran tai silloin tällöin, lukupiiriin ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Lukupiiriä vetää kirjastonjohtaja Riikka Junttila. SYKSYN 2024 KIRJAT: 8.10. Nina Wähä: Babetta ILOLA-sali 5.11. ...jatka lukemista "Sysmän kirjaston lukupiiri"
Runojoogaa Kärpäsen kirjastossa
Runojoogaa Kärpäsen kirjastossa
Tiistaina 8.10. klo 17.30 Kärpäsen kirjastossa. Runojooga on hidas yin-joogaharjoitus, joka tehdään pääsääntöisesti lattiatasossa istuen tai maaten. Jooga sopii niin vasta-alkajille kuin pidempäänkin harrastaneille. Runot ryydittävät juurruttavaa ja rauhoittavaa joogaa. Runojoogan ohjaa lahtelainen joogaopettaja ja runoilija Auli Kokkonen. Ilmoittautuminen etukäteen Kärpäsen kirjastoon, p. 044 416 3512 tai karpanen.kirjasto@lahti.fi. Ota oma joogamatto mukaan!
8 tapahtumat,
Ahtialan kirjaston lukupiiri
Ahtialan kirjaston lukupiiri
Keskiviikkona 9.10.2024 klo 10 Ahtialan kirjastossa. Keskustellaan rennosti luetusta ja saadaan uusia näkökulmia. Voit osallistua mielesi mukaan yksittäiseen lukupiiritapaamiseen tai joka kerralle. Tervetuloa uudet ja vanhat! Syksyn kirjoina: 9.10. Tina Harnesk: Lumeenkylväjät 13.11. Marianna Kurtto: Tristania 11.12. Elina Annola: Luopuneet
Ikääntyvien yliopiston verkkoluento
Ikääntyvien yliopiston verkkoluento
9.10.2024 klo 14 -16 Heinolan WPK-talolla (Kymenkartanontakut 2). Toimittajana maailman konflikteissa ja katastrofeissa. Tietokirjailija, toimittaja Rauli Virtanen. Heinolan kaupunginkirjasto, Päijät-Hämeen kesäyliopisto ja Jyväskylän kesäyliopisto järjestävät syksyllä seitsemän maksutonta verkkoluentoa WPK-talolla keskiviikkoisin klo 14 - 16. Luennoille ilmoittaudutaan verkossa Päijät-Hämeen kesäyliopiston sivulla tai luentopaikalla.
Kärpäsen neulojat
Kärpäsen neulojat
Keskiviikkona 9.10. klo 17 Kärpäsen kirjastossa. Tervetuloa jakamaan käsityövinkkejä ja tutustumaan uusiin käsityölehtiin ja -kirjoihin. Kokoontuminen kirjaston omatoimiajalla. Pääset sisään kirjastoon kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Syksyn kokoontumiskerrat joka toinen keskiviikko: 14.8., 28.8., 11.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11., 4.12. ja 18.12. (huom. 25.9. ei kokoontumista).
Kielikylpy Nastolan kirjastossa
Kielikylpy Nastolan kirjastossa
Keskiviikkona 9.10.2024 klo 17-18 Nastolan kirjastossa. Osaatko jo vähän suomea? Harjoitellaan puhumista yhdessä. Kielikylpyyn voivat tulla suomenkieltä opiskelevat sekä suomea osaavat vapaaehtoiset. Tervetuloa mukaan! Muut kerrat 6.11. ja 4.12. klo 17.00–18.00.
Runojoogaa Launeen kirjastossa
Runojoogaa Launeen kirjastossa
Keskiviikkona 9.10. klo 17.00 Launeen kirjastossa. Runojooga on hidas yin-joogaharjoitus, joka tehdään pääsääntöisesti lattiatasossa istuen tai maaten. Jooga sopii niin vasta-alkajille kuin pidempäänkin harrastaneille. Runot ryydittävät juurruttavaa ja rauhoittavaa joogaa. Runojoogan ohjaa lahtelainen joogaopettaja ja runoilija Auli Kokkonen. Ilmoittautuminen etukäteen Launeen kirjastoon, p. 044 416 3513 tai laune.kirjasto@lahti.fi. Ota oma joogamatto mukaan!
Silmukka kiristyy Liipolan kirjastossa
Silmukka kiristyy Liipolan kirjastossa
Keskiviikkona 9.10.2024 klo 17 Liipolan kirjastossa. Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Liipolan kirjasto on avoinna keskiviikkoisin klo 13-18. Ei ennakkoilmoittautumista.
5 tapahtumat,
Nastolan kirjaston lukupiiri
Nastolan kirjaston lukupiiri
Torstaina 10.10. klo 10-11.30 Nastolan kirjastossa Luvassa rentoa keskustelua ja mielipiteiden jakamista. Voit osallistua kerroille mielesi mukaan. Tervetuloa uudet ja vanhat! Syksyn 2024 kirjat: 10.10. Suomaa / Maria Turtschaninoff (2022) 7.11. Mies joka kuoli / Antti Tuomainen (2016) 5.12. Hyvä näin / Maarit Verronen (2023)
Launeen kirjaston lukupiiri
Launeen kirjaston lukupiiri
Torstaina 10.10. klo 10.30 Launeen kirjastossa. Luvassa rentoa keskustelua ja mielipiteiden jakamista luetuista kirjoista ja kirjallisuudesta ylipäätään. Kaikki näkökulmat ovat tervetulleita. Voit osallistua yksittäisiin lukupiiritapaamisiin tai tulla paikalle joka kerta. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat osallistujat! Kirjana 10.10. Matti Pulkkinen: Ja pesäpuu itki Kokoonnumme Launeen kirjastossa torstaisin 5.9., 10.10., 7.11. ja 5.12. klo ...jatka lukemista "Launeen kirjaston lukupiiri"
Kirjavinkkikiertue lähikirjastoissa: Nastola 10.10.
Kirjavinkkikiertue lähikirjastoissa: Nastola 10.10.
Torstaina 10.10. klo 11.30 Nastolan kirjastossa. Syksyllä on tarjolla taas uusia kirjavinkkejä aikuisille. Vinkeistä löytyy luettavaa erilaisille lukijoille: luvassa on monenlaisia aiheita sekä kaunokirjallisuudesta että tietokirjoista. Mukaan mahtuu sekä uusia kirjoja että vanhempia helmiä. Osallistujat saavat myös halutessaan jakaa omia kommenttejaan ja lukukokemuksiaan. Vinkkauksissa on enimmäkseen eri vinkit, joten voit osallistua useampaan kertaan. Tervetuloa poimimaan ...jatka lukemista "Kirjavinkkikiertue lähikirjastoissa: Nastola 10.10."
3 tapahtumat,
Asikkala mainittu! – kirjailijapaneeli Asikkalan kirjastossa
Asikkala mainittu! – kirjailijapaneeli Asikkalan kirjastossa
Maanantaina 14.10. klo 17.30 Asikkalan kirjaston lehtisalissa järjestetään paneelikeskustelu, jossa kolme kirjailijaa pohtii kotiseudun merkitystä kirjoissaan ja kirjoittamisessaan. Mukana ovat asikkalalaiskirjailijat Marja Aho, Ina Ruokolainen ja Anuirmeli Sallamo-Lavi. Kaikilta heiltä on julkaistu kuluvan vuoden aikana teos, jossa tavalla tai toisella Asikkala on mukana: Marja Ahon rikosromaanissa Kuun kahdet kasvot (Myllylahti 2024) tapahtumat sijoittuvat talvisen Päijänteen ...jatka lukemista "Asikkala mainittu! – kirjailijapaneeli Asikkalan kirjastossa"
6 tapahtumat,
Perhekahvila Ahtialan kirjastossa
Perhekahvila Ahtialan kirjastossa
Tiistaina 15.10. klo 9.30–11.30 Ahtialan kirjastossa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilat ovat kaikille avoimia, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Joukkoon ovat lämpimästi tervetulleita lapset, äidit, isät, isovanhemmat ja muut lapselle läheiset aikuiset. Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestää perhekahvilatoimintaa Ahtialan kirjastossa tiistaisin 20.8., 3.9., 15.10., 29.10., 12.11., 26.11. ja 10.12. 20
Kirjavat rivit Liipolan kirjastossa
Kirjavat rivit Liipolan kirjastossa
Tiistaina 15.10.2024 klo 10.00-11.30 Liipolan kirjastossa. Teemme käsitöitä ja kuuntelemme novelleja. Aikaa jää myös vapaalle keskustelulle. Kokoonnumme 6.8., 3.9., 15.10., 12.11. ja 10.12.
Kärpäsen kirjaston lukupiiri
Kärpäsen kirjaston lukupiiri
Tiistaina 15.10.2024 klo 17.00‒18.30 Kärpäsen kirjastossa. Tervetuloa mukaan vaihtamaan ajatuksia luetusta. Voit osallistua joka kerralle tai vain haluamallesi. Lukupiirikirjan voit hankkia itsenäisesti tai kysyä kirjaa Kärpäsen kirjastosta. Syksyn kokoontumispäivät ja kirjat: 15.10. Tommi Kinnunen: Lopotti 12.11. Aino Huilaja: Pakumatkalla 10.12. Juhani Brander: Amerikka
Kulturklubben – kulttuuria kahdella kielellä
Kulturklubben – kulttuuria kahdella kielellä
Tiistaina 15.10. klo 18.00–19.00 Lahden pääkirjasto, Päijät-Häme-huone: Litteraturklubben, keskustellaan Anne Catherine Bomannin kirjasta Agathe. Kulttuurista ja kirjallisuudesta keskustellaan kerran kuussa tiistaisin kahdella kielellä, suomeksi tai ruotsiksi. Piiriä vetävät Pirjo Boman ja Tuija Jerndahl, yhteistyökumppanina Lahden Pohjola-Norden. Tervetuloa vaikkapa virkistämään ruosteista kouluruotsia! Syksyn muut kokoontumiset tiistaisin Lahden pääkirjastolla. Ti 19.11. klo 18.00–19.00 auditoriossa Pohjoismaisen kirjallisuusviikon vieraana ...jatka lukemista "Kulturklubben – kulttuuria kahdella kielellä"
4 tapahtumat,
Silmukka kiristyy Liipolan kirjastossa
Silmukka kiristyy Liipolan kirjastossa
Keskiviikkona 16.10.2024 klo 17 Liipolan kirjastossa. Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Liipolan kirjasto on avoinna keskiviikkoisin klo 13-18. Ei ennakkoilmoittautumista.
Kirjailijavieraana Aulikki Uski Jalkarannan kirjastossa
Kirjailijavieraana Aulikki Uski Jalkarannan kirjastossa
Keskiviikkona 16.10. klo 17.30 Jalkarannan kirjastossa. Miten kasvatuskulttuuri on muuttunut, ja miten nämä muutokset näkyvät kodeissa ja koulun arjessa? Aulikki Uski on lahtelainen erityisopettaja, joka on pohtinut ajankohtaisia kasvatuskysymyksiä psykologi Keijo Tahkokallion kanssa kirjoittamassaan teoksessa Kuka kasvattaisi lapsesi?
5 tapahtumat,
Harry Potter -päivä Renkomäen kirjastossa
Harry Potter -päivä Renkomäen kirjastossa
Torstaina 17.10. klo 17-18.30 Renkomäen kirjastossa vietetään Harry Potter -päivää. Tänä vuonna tapahtuman teemana on taikaeläimet ja niiden hoito (care of magical creatures). Tule tapaamaan tuttuja hahmoja, tekemään taikasauvoja, kuulemaan ennustuksia ja vaikka mitä muuta! Tapahtuma on suunnattu koululaisille. Pukeudu teemaan sopivasti ja ilmiinny kirjastoon!
Kirjoitetaan!
Kirjoitetaan!
Torstaina 17.10. klo 17.30–19.00 Lahden pääkirjaston Monitoimitilassa. Tervetuloa mukaan torstaisiin kirjoitusiltoihin! Teemme erilaisia luovan kirjoittamisen harjoituksia rennossa ilmapiirissä. Valmista tekstiä tai aiempaa kokemusta kirjoittajaryhmistä ei tarvitse olla. Voit tulla mukaan kaikilla kerroilla tai silloin kuin sinulle sopii. Ilmoittautua ei tarvitse, mutta lisätietoja voi kysellä: anna.siren2@lahti.fi. Muut syyskauden kirjoitusillat: 14.11. ja 12.12.
Nylund & Wallenius Duo
Nylund & Wallenius Duo
Torstaina to 17.10 klo 18.00–19.00 Lahden pääkirjaston musiikkialueella esiintyyvät Pekka Nylund ja Matti Wallenius. Konsertissa kuullaan eri maista ja aikakausilta peräisin olevaa musiikkia kitaroille sovitettuna. Kuultavia tyylisuuntia ovat argentiinalainen milonga ja tango, brasilialainen choro, baiou, frevo, samba ja bossanova. Mukana on myös balladeja sekä tangoja Suomesta ja Etelä-Euroopasta. Omat sävellykset ovat saaneet vaikutteita edellä mainituista ...jatka lukemista "Nylund & Wallenius Duo"
3 tapahtumat,
Kirjailijavieraana Vesa Haapala
Kirjailijavieraana Vesa Haapala
Maanantaina 21.10. klo 18.00 Lahden pääkirjaston tapahtuma-alueella. Lokakuussa vietetään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Sen tiimoilta kirjailijavieraaksi saapuu Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden lehtori, kirjailija ja runoilija Vesa Haapala, jonka romaani Alexis – elämänkertomus (2023) kuvaa kansalliskirjailijamme tuotteliaita kohtalonvuosia. Teos on fiktiivinen mutta todentuntuinen tarina Kiven arkisen elämän kamppailuista. Vapaa pääsy. Tervetuloa! Huom. Tilaisuuden päivämäärä ...jatka lukemista "Kirjailijavieraana Vesa Haapala"
5 tapahtumat,
Ikääntyvien yliopiston verkkoluento
Ikääntyvien yliopiston verkkoluento
23.10. klo 14 -16 Heinolan WPK-talolla (Kymenkartanontakut 2). Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024. Yhdysvaltain politiikan asiantuntija, FM Jani Kokko Heinolan kaupunginkirjasto, Päijät-Hämeen kesäyliopisto ja Jyväskylän kesäyliopisto järjestävät syksyllä seitsemän maksutonta verkkoluentoa WPK-talolla keskiviikkoisin klo 14 - 16. Luennoille ilmoittaudutaan verkossa Päijät-Hämeen kesäyliopiston sivulla tai luentopaikalla.
Silmukka kiristyy Liipolan kirjastossa
Silmukka kiristyy Liipolan kirjastossa
Keskiviikkona 23.10.2024 klo 17 Liipolan kirjastossa. Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Liipolan kirjasto on avoinna keskiviikkoisin klo 13-18. Ei ennakkoilmoittautumista.
Kärpäsen neulojat
Kärpäsen neulojat
Keskiviikkona 23.10. klo 17 Kärpäsen kirjastossa. Tervetuloa jakamaan käsityövinkkejä ja tutustumaan uusiin käsityölehtiin ja -kirjoihin. Kokoontuminen kirjaston omatoimiajalla. Pääset sisään kirjastoon kirjautumalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Syksyn kokoontumiskerrat joka toinen keskiviikko: 14.8., 28.8., 11.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11., 4.12. ja 18.12. (huom. 25.9. ei kokoontumista).
3 tapahtumat,
Renessanssiajan luuttumusiikkia Launeen kirjastossa
Renessanssiajan luuttumusiikkia Launeen kirjastossa
Torstaina 24.10. Klo 17.30 Launeen kirjastossa. Matti Kohopää ja Risto Ahlberg esiintyvät yhdessä. Luvassa tunnelmallista renessanssiajan luuttumusiikkia ja puhetta elämän tarkoituksesta. Kuulijoiden toiveesta konsertissa on harras tunnelma ja hämärä valaistus. Tervetuloa kuuntelemaan ja rentoutumaan! Tapahtumaan on vapaa pääsy. Kuva falco Pixabaystä
4 tapahtumat,
Kirjailijavieraana Päivi Ketolainen Hartolassa
Kirjailijavieraana Päivi Ketolainen Hartolassa
Maanantaina 28.10. klo 13 Hartolan kirjastossa toimittaja-kirjailija Päivi Ketolainen Kirjailija Päivi Ketolainen vierailee kertomassa kirjastaan: Laukku-Leena, Naiskulkurin tarina. Uutuuselämäkerta Laukku-Leena -Naiskulkurin tarina ilmestyy lokakuun lopussa. Kirja perustuu Leena Kiviharjun (1948-2021) ainutlaatuisiin matkapäiväkirjoihin. Kirjan on koostanut jämsäläinen toimittaja-kirjailija Päivi Ketolainen. Ketolainen esittelee tilaisuudessa Leenan elämäntarinaa ja kirjan kirjoittamisprosessia. Tilaisuuden päätteeksi voit ostaa kirjan omaksesi, huom. vain ...jatka lukemista "Kirjailijavieraana Päivi Ketolainen Hartolassa"
Laukku-Leena -Naiskulkurin tarina
Laukku-Leena -Naiskulkurin tarina
Maanantaina 28.10. klo 16.00 Sysmän kunnankirjastossa. Uutuuselämäkerta Laukku-Leena -Naiskulkurin tarina ilmestyy lokakuun lopussa. Kirja perustuu Leena Kiviharjun (1948-2021) ainutlaatuisiin matkapäiväkirjoihin. Kirjan on koostanut jämsäläinen toimittaja-kirjailija Päivi Ketolainen. Ketolainen esittelee tilaisuudessa Leenan elämäntarinaa ja kirjan kirjoittamisprosessia. Tilaisuuden päätteeksi voit ostaa kirjan omaksesi, huom. vain käteismaksu. Kiviharju kulki kymmenine laukkuineen ympäri Suomea kävellen tai liftaten. Hän lähti ...jatka lukemista "Laukku-Leena -Naiskulkurin tarina"
5 tapahtumat,
Perhekahvila Ahtialan kirjastossa
Perhekahvila Ahtialan kirjastossa
Tiistaina 29.10. klo 9.30–11.30 Ahtialan kirjastossa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilat ovat kaikille avoimia, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Joukkoon ovat lämpimästi tervetulleita lapset, äidit, isät, isovanhemmat ja muut lapselle läheiset aikuiset. Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestää perhekahvilatoimintaa Ahtialan kirjastossa tiistaisin 20.8., 3.9., 15.10., 29.10., 12.11., 26.11. ja 10.12. 20
Kaikenikäisten pelipäivä Nastolassa
Kaikenikäisten pelipäivä Nastolassa
Tiistaina 29.10.2024 klo 13-19 Nastolan kirjastossa Kaikenikäisten pelipäivä. Voit tulla yksin tai kaksin tai oman peliporukan kanssa. Voit pelata mm. lautapelejä, konsolipeliturnauksia ja korttipelejä. Ohjaajien kanssa opit uusia pelejä. Tervetuloa kaikenikäiset ja -tasoiset pelaamaan yhdessä. Lisätietoja puh. 044 482 6429
Legoklubi Nastolan kirjastossa
Legoklubi Nastolan kirjastossa
Tiistaina 29.10. klo 13.30 Nastolan kirjastossa Syksyllä rakennellaan tiistaisin 29.10. ja 26.11. klo 13.30–14.30. Tule rakentamaan tarinoista Lego-maailmoja ja kertomaan omia tarinoita rakennelmien takaa.
4 tapahtumat,
Silmukka kiristyy Liipolan kirjastossa
Silmukka kiristyy Liipolan kirjastossa
Keskiviikkona 30.10.2024 klo 17 Liipolan kirjastossa. Ota mukaan oma käsityösi sekä käsityön ilo ja hyvä mieli. Saat apuja ja neuvoja omiin töihisi ja inspiraatiota tuleviin! Liipolan kirjasto on avoinna keskiviikkoisin klo 13-18. Ei ennakkoilmoittautumista.
Taskulampun valossa Lahden pääkirjastossa
Taskulampun valossa Lahden pääkirjastossa
Keskiviikkona 30.10. klo 18.30–20 Lahden pääkirjaston lasten alueella seikkaillaan taskulampun valossa. Mitä kaikkea voi löytää pimeiden kirjahyllyjen välistä? Tule ottamaan selvää! Lasten ja nuorten alue pimenee viimeiseksi aukiolotunniksi. Ennen sitä virittäydymme jännittävään tunnelmaan Hirviöitä ja muita otuksia -teemaisen satutuokion avulla klo 18.30. Suositellaan yli 3-vuotiaille. Pukeudu naamiaisasuun, ota taskulamppu mukaan ja suuntaa kirjastoon! Pimeässä on ...jatka lukemista "Taskulampun valossa Lahden pääkirjastossa"
4 tapahtumat,
Taskulampun valossa Launeen kirjastossa
Taskulampun valossa Launeen kirjastossa
Torstaina 31.10. klo 17-18.30 Launeen kirjastossa. Astu sisään pimeään kirjastoon! Ota mukaan tasku- tai otsalamppusi ja ripaus onnea etsintään, sillä pimeässä on taas joukko tehtäviä ratkottavaksesi! Sopii alakouluikäiselle tai pienemmillekin yhdessä vanhemman kanssa.
Kirjailijavieraana Katriina Ranne
Kirjailijavieraana Katriina Ranne
Torstaina 31.10. klo 17.30 Lahden pääkirjaston tapahtuma-alueella. Lahtelainen kirjailija Katriina Ranne kertoo kirjastaan Maapallo puun latvassa (Gaudeamus 2024), joka esittelee juuri suomennettua afrikkalaista kirjallisuutta myyteistä nykykaunokirjallisuuteen. Aiemmin häneltä on ilmestynyt romaaneja, tietokirja ja runoteoksia. Yhteistyössä Suomen tietokirjailijat ry, haastattelijana Annamari Saure. Tilaisuus myös striimataan Lahden kaupunginkirjaston Youtube-kanavalle. Tervetuloa! (kuva: Andrew Suhinin)