Siirry sisältöön

Rockway.fi – lainaa laulun- ja soitonopetusvideoita kotoa

Lahden kaupunginkirjaston kirjastokortilla voit käyttää maksutta musiikin opetteluun tarkoitettua Rockway-palvelua. Sen avulla kuka tahansa voi opetella eri instrumenttien alkeita tai tutustua esimerkiksi pianosäestyksen saloihin opetusvideoiden avulla. Asiakkaiden saatavilla on 12 kurssia, jotka ovat katsottavissa verkkoselaimen kautta paikasta riippumatta. Palvelun käyttöä varten vaaditaan Lahden kaupunginkirjaston tai Nastolan kirjastokortti.

Valikoimassa on esimerkiksi suosittuun Complete Vocal Technique-äänenkäyttötekniikkaan opastava kurssi. Käyttäjä voi lainata itselleen yhden kurssin kerrallaan, ja laina-aika on kaksi viikkoa. Kurssit koostuvat videoista, joita asiakas voi katsoa omaan tahtiin. Kurssit ovat suomenkielisiä.

Suoratoistona katsottava musiikin opastus on lisäys Lahden kaupunginkirjaston nykyiseen laulun- ja soitonoppaiden kokoelmaan, joka kattaa yli 2000 nuottia, kirjaa ja DVD-muotoista opasta eri instrumenttien ja musiikkityylien parista. Kirjastojen yksi perustehtävä on edistää kansalaisten mahdollisuuksia taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen ja taitojen kehittämiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.

Kirjaudu Lahden Rockway-kokoelmaan kirjastokorttisi numerolla tämän linkin kautta

Ohjeita

Jokaisesta kurssista on yksi lisenssi eli yhtäaikainen lainausoikeus. Lainaa kurssi painamalla "Lainaa"-painiketta. Ensimmäisellä lainaus- tai varauskerralla sinua pyydetään antamaan yhteystietosi. Kurssien laina-aika on 14 vuorokautta. Jos haluamasi kurssi on jo lainassa, voit varata sen painamalla Liity jonoon -painiketta. Jos et enää tarvitse lainaamaasi kurssia, palautathan sen, jotta muutkin pääsevät opiskelemaan. Pääset kirjautumaan ulos painamalla Takaisin Lahti -linkkiä.

Rockway-verkkokursseja voi käyttää kaikilla yleisimmillä, päivitetyillä selaimilla. Kursseja voi katsoa tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella, mutta välineet (metronomi, viritin ja äänitä itsesi) toimivat ainoastaan tietokoneella. Verkkoyhteyden tulee olla yli 2 mb/s, jotta videot toimivat sujuvasti. Lisensoituun kurssiin kuuluu kaikki Rockway.fi-palvelun normaalit toiminnot (esim. viritin, metronomi, oppituntiin kuuluva taustanauha) erillistä taustanauhasivua lukuun ottamatta.

Ongelmatapauksissa ota yhteyttä Rockwayn omalla tukilomakkeella.