Siirry sisältöön

Pop up -tila

Pop up-tila on toistaiseksi pois käytöstä koronaepidemiasta johtuen.

Lahden pääkirjaston aikuisten alueen Pop Up -tilan sopii lyhytkestoiseen informointiin ja esittelyyn.

Lahden pääkirjaston aikuisten alueen Pop Up -tilan tavoitteena on tarjota eri toimijoille mahdollisuus tavoittaa asukkaita ja välittää heille ajankohtaista tietoa kuntalaisen hyvinvointia, osaamista ja osallisuutta tukevista palveluista. Pop Up -tila sopii lyhytkestoiseen informointiin ja esittelyyn, mutta ei neuvotteluihin tai toimenpiteisiin.

Pop up -tilassa on käytettävissä kirjaston langaton verkko. Esittelyssä tarvittavat kalusteet on mainittava tilavarauksen yhteydessä. Esittelijät järjestelevät Pop up -tilan itse ja siistivät jälkensä.

Pop Up -tilaa ei ole tarkoitettu yrityskäyttöön, liiketaloudellista hyötyä tavoitteleviin esittelyihin, poliittiseen tai uskonnolliseen toimintaan. Kirjasto päättää harkintansa mukaan tilan käytöstä kuntalaisnäkökulmaa, puolueettomuutta ja informatiivisuutta kunnioittaen.

Pop Up -tilaa varataan 1-5 päiväksi kerrallaan ja samalle toimijalle korkeintaan 12 kertaa vuodessa.

Tilavaraukset:

tilavaraukset.kirjasto@lahti.fi

Juha Sillanpää, p. 050 559 4097
(Susanna Partanen, p. 044 4164954, varalla)

Pop up -tilan varauslomake