Siirry sisältöön

Keskiviikkona 11.11. klo 17.00-18.15 Lahden pääkirjaston tapahtuma-alueella valokuvaaja Martti Vilminko ja Jazztorin tuottaja Janne Tarmio keskustelevat Jazzista valokuvissa. Kuvien katselun ja kommentoinnin lisäksi kaksikko paneutuu muun muassa kamerakalustoon liittyviin kysymyksiin, kuvaustilanteen asettamiin haasteisiin, mustavalkoisen ja värillisen kuvan luonne-eroihin, sommitteluun sekä digitaalisten kuvien jälkikäsittelyyn.

Jazzmusiikki on perusolemukseltaan hetkessä elämisen taidetta. Mutta onko elävän musiikin lumo ja muusikon intohimo mahdollista tallentaa kuvaan?

Martti Vilminko on viime vuodet kuvannut jazzkeikkoja kotikaupungissaan Porvoossa ja pyrkinyt vastaamaan muusikoiden heittäytymiseen omalla kuvallisella improvisaatiollaan. Tuloksia oli syyskuussa nähtävillä Porvoon Taidehallissa osana Porvoo Jazz Festivalin ohjelmaa. Nyt Vilminkoon ja hänen tuotantoonsa on mahdollista tutustua myös Lahden Jazztorilla. Yhteistyössä Lahden Jazztori ja Lahden kaupunginkirjasto.

 

Sysmän kirjastossa 31.3. - 3.5.2026 järjestetään valokuvanäyttely Siivillä Päijät-Hämeessä. Esillä on maakunnassa napattuja lintukuvia näyttävinä canvas-tauluina.

Näyttelyn kuvista vastaa 13 paikallista Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen jäsentä.

Valokuvat eivät ainoastaan dokumentoi lajeja, vaan ne välittävät kuvaajan kokeman tunteen ja kunnioituksen Päijät-Hämeen uniikkia lintumaailmaa kohtaan. Jokaisella kuvaajalla on oma käsialansa. Yksi keskittyy dynaamisiin tilannekuviin, siipien iskuun, kun taas toinen tavoittaa herkän valon ja linnun persoonallisen ilmeen aamun usvassa.