Siirry sisältöön

Vuonna 2026 tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Lahti sai oman kirjastonsa. Vaatimattomasta kyläkirjastosta on kasvanut pääkirjaston, seitsemän lähikirjaston ja kirjastoauton palveluverkosto, joka tarjoaa jokaiselle lahtelaiselle mahdollisuuden paitsi lukemiseen, myös monenlaiseen muuhun harrastustoimintaan.

Pääkirjaston aulan näyttelytilassa on esillä valokuvia kirjaston menneiltä vuosikymmeniltä. Näyttelyyn voi tutustua 6.-29.7. pääkirjaston aukioloaikoina. 

Kuva: Valokuvaamo Mäkelä, Lahden kaupunginkirjaston arkisto

Sysmän kirjastossa 31.3. - 3.5.2026 järjestetään valokuvanäyttely Siivillä Päijät-Hämeessä. Esillä on maakunnassa napattuja lintukuvia näyttävinä canvas-tauluina.

Näyttelyn kuvista vastaa 13 paikallista Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen jäsentä.

Valokuvat eivät ainoastaan dokumentoi lajeja, vaan ne välittävät kuvaajan kokeman tunteen ja kunnioituksen Päijät-Hämeen uniikkia lintumaailmaa kohtaan. Jokaisella kuvaajalla on oma käsialansa. Yksi keskittyy dynaamisiin tilannekuviin, siipien iskuun, kun taas toinen tavoittaa herkän valon ja linnun persoonallisen ilmeen aamun usvassa.