Siirry sisältöön

Ääniä kirjastosta -podcastien tekstivastineet

Jaksot:

Jakso 60. Pelidiplomi 2021

*tunnusmusiikki*

Maija: Moikka kaikki kuulijat ja tervetuloa kuuntelemaan Ääniä kirjastosta-podcastia. Tänään täällä studiossa on juttelemassa Maija ja Jenna.

Jenna: Moikka.

Maija: Meidän tämän kertaisena puheenaiheena on pelidiplomi. Lahden kirjastojen pelidiplomi julkaistiin 20. tammikuuta. Pelidiplomin tavoitteena on edistää pelilukutaitoa ja tukea peliharrastusta. Mutta Jenna, haluatko sä vähän kertoa tarkemmin, että mikä tämä homma oikein on ja mistä ajatus tähän lähti?

Jenna: No alun perin ajatus lähti siitä, että täällä kirjastollakin on satoja erilaisia pelejä mitä voi lainata ja mitä voi valita pelattavakseen. Mutta aika paljon kuuli sitä, että mitäs sitten pelaisi seuraavaksi. Mediassakin aika usein ne tietyt pelit tulee esille, niin pelidiplomin tarkoitus on helpottaa löytämään uusia hyviä pelejä.

Tänä vuonna mukana on yhdeksän eri aihealuetta, eli ihan kaikkia pelejä mitä kirjastosta löytyy niin ei toki olla tähän nostettu esille. Mutta ainakin osa.

Maija: Kyllä. Ja tosiaan tätä pelidiplomia voi suorittaa pelaamalla joko lautapelejä tai konsolipelejä tai kumpiakin samanaikaisesti. Me ollaan tehty tää diplomin suorittaminen sinänsä helpoksi, että kaikkia pelejä ei tarvitse pelata läpi, eli riittää kun tutustuu siihen peliin mielestään riittävästi.

Jenna: Joo paineita ei tarvitse sikäli ottaa. Haluttiin pitää se semmoisena kantavana teemana, että kaikilla olisi mukavaa, kun pelaa. Toivottavasti siellä kotona ei siis kukaan ota stressiä tämän diplomin suorittamisesta. Tää diplomi on nyt alle kuukauden ollut julkaistuna. Musta on ollut aika ihanaa, miten on näkynyt eri ikäisiä jotka on tullut kirjastolle hakemaan niitä (diplomin) pelejä ja lähtenyt suorittamaan (diplomia). Ja aika paljon perheitä on näkynyt myös.

Maija: Joo olisi kiva tietää, että miten tätä pelidiplomia suoritetaan siellä perheissä ja herättääkö se keskustelua tästä peliharrastuksesta ja pelilukutaidosta.

Jenna. Kyllä. Ja ehkä tässä vuoden aikana sitten kerätään niitä kokemuksia. Toivottavasti kuullaan niitä.

Maija: Ja tää on kiva kun tää on meidän pilottijuttu oikeastaan. Katsotaan sitten mitä me keksitäänkään näiden kaikkien kommenttien pohjalta sitten ensi vuoden pelidiplomiin.

Jenna: Sitä voidaan pikkuhiljaa lähteä miettimään. Ehdottomasti ainakin itse toivon, että tulisi palautetta myös mitä pelejä sieltä vaikka puuttuu.

Maija: Kyllä. Tuossa tosiaan mainitaan toi pelilukutaito meidän pelidiplomin tavoitteissa. Se on varmaan aika monelle sellainen outo käsite. Mutta mitä se siis tarkoittaa - esimerkiksi työpaikoilla, urheilussa ja kouluissa pyritään ajattelemaan asioita yhä enemmän sen pelaamisen kautta ja pelaamisen logiikoista otetaan mallia ja oppia. Sitä me tässä tarkoitetaan ja ehkä tämäkin käsite tulee nyt monille tutuksi.

Jenna: Yks sellainen pointti kanssa mitä olen itse ajatellut, että toivottavasti tämä pelidiplomi voisi nostaa pelaamisen profiilia omalla tavallaan. Eli ainakin itse ajattelen, että pelaaminen ja pelit on yhtä arvokas asia kuin esimerkiksi kirjastossa on kirjallisuus, musiikki tai elokuvat. Mutta Maija. Jos me hypätään tän pelidiplomin sisälle, niin miten sinulla on lähtenyt tämä pelidiplomin suorittaminen käyntiin? Ja kai sä suoritat tämän?

Maija: Totta kai mä aion tän suorittaa. Ihan hyvin on lähtenyt käyntiin. Aloitin heti tuosta ensimmäisestä genrestä eli luonnon keskellä.

Jenna: Suoritatko sä tän jotenkin järjestyksessä?

Maija: En, mä vaan bongasin siitä semmoisen itselleni mielenkiintoisen pelin. Eli tämän Horizon Zero Dawnin, jota mä oon nyt sitten tässä pelaillut. Ja itseasiassa se on aika pitkä peli, mutta kyllä mä ajattelin sen melkein ainakin läpi pelata. Mä oon ehkä vähän semmoinen, että täytyy pelata peli läpi, että tietää millainen se on.

Jenna: Ja vaikka me sanottiin, että ei ole pakko pelata kaikkia pelejä läpi, niin ehdottomasti saa pelata. Varsinkin jos joku peli tuntuu siltä, että ei vitsi nyt mä löysin semmoisen pelin mistä mä nautin. Sehän olisi tosi hieno juttu, että tulee se olo, että mä haluan nähdä tämän pelin ihan loppuun asti.

Maija: Kyllä. Joo täytyy ihan kertoo kuinka hienosti tää peli sopii tuohon genreen, koska tässä seikkaillaan semmoisessa - no, fantasiamaailmassa, mutta oikeasti luonnon keskellä. Ja välillä havahtuu siihen kuinka hienoa maisemaa tuossa pelissä onkaan tehty. Milläs peleillä sä olet lähtenyt liikenteeseen?

Jenna: Toi oli hyvä kun sanoit että peleillä, koska mä oon lähtenyt maistelemaan pelejä vähän eri genreistä ja aihekategorioista. Ensimmäisenä nappasin tuolta seikkailen ympäri maailmoja-kategoriasta tollasen kuin Hollow Knight, mikä vaikuttaa aika mielenkiintoiselta. Aion jatkaa siihen tutustumista.

Ja yksi oli retro peleistä. Mulla kävi itse asiassa sellainen moka, että mä kuvittelin että Streets Of Rage olisi tässä diplomissa mukana. Siis ihan tällainen lukuvirhe. Ja mä hakkasin sitä kotona peukalot kipeinä ja sitten mä tajusin, että ei - eihän se edes ole tässä diplomissa. Vaan oikeastihan täältä diplomin retropelejä-genrestä löytyy Street Fighter, minkä sitten myöhemmin lainasin kyllä.

Maija: No ei sekään varmaan haittaa, että välillä pelaa vähän muitakin pelejä, kun tästä pelidiplomista. Mulle ainakin on vähän jäänyt ehkä noi retropeligenret silleen pimentoon, ja vasta tän pelidiplomin julkaisun jälkeen rupesin katsomaan että ”niin joo, mitäs tänne onkaan laitettu”. Mutta sä aloitit ilmeisesti siitä?

Jenna: Joo ja tosiaan lainasinkin ton Street Fighterin sitten myöhemmin. Täältä retropeleistähän löytyy paljon ainakin omasta lapsuudestakin tuttuja pelejä. Esimerkiksi Bubble Bobble. Ootko sä pelannut Bubble Bobblea joskus?

Maija: En oo pelannut.

Jenna: Se oli mun ihan ykkössuosikki. Ja nyt siitähän on tullut tuore Bubble Bobble 4. Se on tietysti sellainen peli mitä haluan jossain kohtaa lähtee katsoon, että minkälainen se päivitetty versio tästä klassikosta sitten on.

Maija: Joo, mä kans tästä kun vilkuilin näitä retropelejä niin löysin tän Crash Bandicootin - ja tota, mun täytyy sanoo että se on ihan kauhee peli.

Jenna: Kuule Maija. Mun täytyy sanoo, että sä oot väärässä. Siis Crash Bandicoothan on yks tämän pelidiplomin parhaita pelejä. Tai yks hyvistä semmosista mistä mä itse pidän.

Maija: Mulla on ainakin se peli aiheuttanut sitä, että mulla on meinannut lähteä ohjain kädestä ja olen meinannut heittää sen lattialle, koska toi on niin vaikea peli.

Jenna: Okei, mutta ehkä tässä on hyvä tutustua sitten itsessäänkin eri puoliin, että minkälaisia tunteita nää pelit herättävät ja miten selviät yli vaikeista tilanteista.

Maija: Joo, kyllä. Ja varmaan siis monista eri genrejen peleistä nousee monenlaisia mielipiteitä.

Jenna: Joo. Se on mun mielestä hyvä asia, että sitä keskusteluakin voi syntyä sen pohjalta, että toinen pitää toisesta pelistä ja toinen taas ei.

Maija: Kyllä. Ja ainakin itse seuraavaksi meinasin ottaa tuosta hyytävää jännitystä-genrestä jonkun pelin pelattavaksi, sitten kun mä oon pelaillut ton Horizon Zero Dawnin. Mitä mieltä sä Jenna oot näistä jännityspeleistä?

Jenna: No mua vähän jännittää tää genre, koska mä pelkään aika helposti. Mutta toki tässä hyytävää jännitystä-genressä on sekä kauhupelejä, että sitten enemmänkin niitä jännityspelejä. Esimerkkinä tuolla on toi Control, mikä löytyy PS4:lle ja Xbox Onelle. Se menee enemmän mun mielestä tähän jännityskategoriaan. Sitä olen uskaltanut pelata. Itse kiinnostuin tuosta pelistä. Meillä oli pari vuotta sitten tämän pelin pukusuunnittelija Heli Salomaa vierailemassa täällä kirjastolla Game Över-pelitapahtumassa. Hän on siis luonut tämän päähahmon ja muiden tässä pelissä esiintyvien hahmojen puvustuksen. Suosittelen kyllä lukemaan hänen haastattelujaan. Tää on yksi tällainen asia, mitä ei ehkä tule ajatelleeksi, että se liittyy peleihin samalla tavalla kuin vaikka elokuviin. Tosi mielenkiintoinen näkökulma.

Maija: Joo kuulostaa mielenkiintoiselta. Ehkä ite en lähde tuonne Resident Evil-sarjaan, se on ehkä itelle vähän liian pelottava. Mutta vois kokeilla jopa jotain noita K7-pelejä, vaikka Luigi's Mansion kolmosta tai Hello Neighboria.

Jenna: Ootko ikinä kokeillut Hello Neighboria?

Maija: En oo kokeillut sitä ikinä.

Jenna: Minä kokeilin joskus ja mua pelotti.

Maija: Joo vaikutti ainakin se kuvaus siitä vähän pelottavalta, vaikka se onkin K7.

Jenna: Pitäisikö sitä pelata niinkun jonkun kaverin kanssa? Mä voisin ottaa sieltä jotain noita lasten lautapelejä. Monster Bingo, se oli hyvä. Sitten täällä oli esimerkiksi tällainen genre, mihin sä olit erityisesti nostanut joitakin pelejä - rakenna, luo ja unelmoi. Me päästiin kokeilemaankin tuossa Ensitreffit Pleikkarilla-sarjassa tuota Dreamsia, mikä vaikutti tosi kiinnostavalta.

Maija: Joo sitä mä silloin siinä vinkkailinkin. Ja se sopii kyllä todella hyvin tähän genreen, eli siinä voi luoda vaikka minkälaisia sisältöjä, niinku just peleistä lähtien. Voi rakentaa ja unelmoida. Se on kyllä tosi monipuolinen peli, mutta ehkä itelle tästä (kategoriasta) on jäänyt parhaiten mieleen toi Animal Crossing, jota mä tossa keväämmällä pelasin tosi paljon. Se on silleen aika helppo peli, mutta siinä on niin paljon erilaisia puolia, joten suosittelen sitä semmoisille ketkä ei ole hirveästi pelaillut. Tosta vois olla hyvä aloittaa ja lähteä kokeilemaan.

Jenna: Se voisi olla ehkä sellainen peli mihin mä voisin tarttua.

Mä oon miettinyt nimittäin, että mikä voisi olla näistä sellainen peli itselle.

Yhden mä vielä nostan tuolta lautapeleistä: Tonga Blocks, mitenkähän tämä nyt lausutaankaan, mutta lahtelainen lautapeli siis joka on julkaistu tuossa olikohan vuosi takaperin. Se täytyy ilman muuta laittaa kokeiluun, että tietää minkälaista osaamista täällä Lahdessa on.

Maija: Kyllä.

Jenna: Mihinkäs peliin sä aiot tarttua seuraavaksi Maija?

Maija: Nyt kyllä pistit pahan, mutta ehkä mä lähden sinne hyytävää jännitystä-genreen kattomaan. Ehkä Hello Neighbor, tai Luigi’s Mansion 3. Mutta sitten toisaalta kiinnostaisi kyllä ottaa joku lautapeli tähän väliin.

Jenna: Totta.

Maija: Mitäs sä meinasit?

Jenna: No mua kiinnostaisi vähän, että minkälaisia versioita on tehty vaikkapa Super Mariosta. Tuolla seikkailen ympäri maailmoja- genressä on tuo Paper Mario, mikä on itselle ihan vieras, niin haluan kyllä tutustua että millainen se sitten on.

Maija: No mä voin kyllä hehkuttaa sitä peliä, että se oli kyllä tosi kiva ja hauska. Semmoinen vähän roolipelimäinen aika japanilainen peli. Sä kyllä varmasti tykkäät siitä.

Jenna: Jes! Heti sen kimppuun. Olis kiva myös, että te jotka siellä kuuntelette niin jakaisitte meille kokemuksia tästä pelidiplomin tekemisestä. Se onnistuu monen kanavan kautta. Me ollaan luotu Facebookiin Lahden kirjastojen pelidiplomi 2021-ryhmä ja sinne voi liittyä. Ja ainakin ite toivoisin, että siellä syntyisi keskustelua. Laittakaa sinne mitä olette pelaillut ja mitä olitte niistä mieltä. Ja mun mielestä ei ainakaan tartte laittaa vaan sellaista ylistävää kommenttia. Saa olla montaa mieltä peleistä.

Maija: Joo, toivottavasti syntyy paljon keskustelua sinne. Ja tosiaan sinne ryhmään voi ehdotella kanssa semmoisia pelejä, joita haluaisi siihen ensi vuoden diplomiin mukaan.

Jenna: Joo. Mikään pakko ei kuitenkaan ole Facebookiin liittyä, eli myös vaikka Instagramiin @lahtikirjasto-tilille ja lähikirjastojen tilille laitellaan mahdollisuus kertoa kuulumisia ja niitä omia vinkkejä sinne pelidiplomiin.

Ja vielä mainostelen sitä, että Youtubesta löytyy se Ensitreffit pleikkarilla. Sieltä voi vähän kurkistaa, että miten pääsee alkuun joissakin peleissä.

Tää oli vähän tällainen konsolipelipainotteinen pelidiplomikatsaus. Kenties voisi ehkä jossain välissä tehdä erikseen vaikkapa ihan lautapelijakson tähän liittyen.

*tunnusmusiikki puheen taustalla*

Maija: Joo. Mutta, kiva kun kuuntelit ja mukavia pelihetkiä.

Jenna: Moikka.

Linkki takaisin jakson valintaan

Jakso 59. Elämäntaitoa etsimässä

Riikka: Tervetuloa Ääniä kirjastosta 59. jakson pariin. Tänään me sukelletaan maailmankatsomuksiin, elämäntaitoihin ja sielujen syövereihin eli jutellaan teoksista, jotka ovat jollain tavalla vinksauttaneet meidän ajatteluamme tai käsitystä maailmasta toiseen asentoon tai antaneet niin paljon ajattelemisen aihetta, että kirjaan tulee palattua yhä uudelleen vuosienkin jälkeen. Sisältövaroitus! Jotkin tässä jaksossa esittelemämme kirjat saattavat aiheuttaa vakavia pohdintoja, jotka saattavat johtaa konkreettisiin elämänmuutoksiin. Äänessä ovat tänään Johanna ja Riikka.  

”Kaikkina aikoina ihmiset ovat lähteneet pyhiinvaelluksille, henkisille matkoille, omille löytöretkilleen. Tuskan ajamina, kaipuun kutsumina, toivon kantamina, yksin ja yhdessä he lähtevät etsimään helpotusta, valaistusta, rauhaa, voimaa, iloa ja kuka mitäkin.” – Näin kirjoittaa Sheldon B. Kopp kirjassaan Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!, johon me palataan vielä myöhemmin tässä jaksossa.  

Riikka: Johanna, oletko sinä vaeltanut pyhiin?  

Johanna: No siis riippuu vähän siitä, mitä tolla pyhyydellä tarkotetaan. Mut joo, mua on kyllä aina kiinnostanu uskonnot ja mystiikka ja kaikki muut sellaiset pohdinnat, missä katsotaan tämän näkyvän, voisko sanoa arkisen maailman taakse, voisko sitä sitten sanoa pyhäksi? En mä tyrmää ajatusta siitä, että jossain ihan konkreettisissa paikoissa, pyhiinvaelluskohteissa tää arkimaailma olis jotenkin helpommin ohitettavissa et et olis tällaisia pyhiä paikkoja olemassa, mutta mun omat pyhiinvaellukset on kyllä ollut enemmän sellaista oman itsen ja elämän pohdintaa, keskustelua ihmisten kanssa, erilaisiin ajatuksiin tutustumista kirjallisuuden kautta. Ei siis tartte välttämättä lähteä konkreettiselle matkalla vaan voi tarttua esimerkiksi kirjaan.   

Riikka: Hmmm… no joo siis pulaa näistä henkisistä nojatuolimatkoista ei tosiaan nykyään ole, kirjallisia matkoja on ns. joka lähtöön. No meidän kirjastoluokituksen syövereistä matkaoppaita elämään löytyy esimerkiksi luokasta 17.3 Elämäntaito, psykologian luokasta 14 ja sit erityisesti sen alaluokista persoonallisuuden kehitys ja ihmissuhteiden psykologia. Sit filosofian luokka 11 voi olla monelle antoisa saavi ammentaa ja sitten tietenkin luokka 2 eli uskonnot, joka sisältää runsaasti henkisiä lähteitä, kaikkea kristinuskosta shamanismiin ja joogafilosofiasta mytologioihin. Mutta tota tänään tosiaan kaikesta tästä elämäntaito-opasten merestä me nostetaan esille oman elämän klassikkoteoksia, jotka eri syistä nyt on jääneet meidän mieliin. Mikäs kirja Johanna sulla on siinä ensimmäisenä ja miksi?  

Johanna: No mulla on tässä tai siis oikeastihan mulla ei ole sitä kirjaa tässä olemassa koska kaikki kappaleet oli lainassa tälläkin hetkellä tän kirjan eri painoksista elikkä tää on oikein tällanen klassikkojen klassikko ainakin Suomen mittakaavassa ja tää on sieltä persoonallisuuden psykologian luokasta 14.4 ja tää on Tommy Helstenin Virtahepo olohuoneessa.  Mä luin tän silloi aika tuoreeltaan 90-luvun alussa ja täl oli tosi iso merkitys mun minäkuvan ja itsetuntemuksen kehittymiseen just siinä nuorena aikuisena. Helstenhän lanseerasi Suomessa tän läheisriippusuus -termin ainakin suuren yleisön tietosuuteen ja mä jotenkin havahduin tän kirjan myötä siihen miten iso merkitys mun lapsuudenperheellä on ollut siihen miten mä koen maailman ja millanen musta on tullut. Et tää oli tavallaan lähtölaukaus siihen, että mä voin jotenkin kans muuttua ja kehittyä ihmisenä, mun ei oo pakko jäädä jumiin vanhoihin malleihin ja kuvioihin.   

Riikka: Niin joo, aika kiinnostavaa ja ehkä vapauttavaakin? Toi on tosiaan kirja, jota edelleen jatkuvasti haetaan hyllystä ja lainataan. Miksi sä luulet, että just toi on saanut niin laajan ja pitkäikäisen yleisön, et mikä siinä niinku edelleen puhuttelee?  

Johanna: No siis mulle tulee mieleen oikeastaan kaks syytä tän kirjan jatkuvaan suosioon. Ekakskin se on tosi omakohtanen. Tommy Helsten kirjoittaa asioista, jotka se on ite käyny läpi, vähän niin kuin vertaisena. Se ei besserwisseröi tässä jotenki niinku parempana ihmisenä et et et tehkää kaikki näin ja et se on tosiaan ite käynyt näitä läpi ja sitä tää asia on sille tosi tärkeä. Et se haluu selvästi et kaikki ymmärtää tämän ja tässä tullaan siihen toiseen suosion salaisuuteen et tää kirja on tosi helppolukuinen ja selkee. Et tää on melkein niinku selkokirja tästä aiheesta. Et Helstenhän ei siis tosiaankaan ainakaan tän (en oo kauheesti tätä myöhempää tuotantoa lukenut) mut ainakaan tän kirjan perusteella hänhän ei todellakaan ole mikään runoilija. Et se tyyli, mikä tässä kirjassa niinku on, on tollasta aika tönks tönks, päälause ja piste. Ei mitään runollisia koukeroita tai termejä ja jutut toistetaan monta kertaa et takuulla menee jakeluun.  

Riikka: No minä oon varmaan sitte ainoa ihminen maailmassa, joka ei ole vielä lukenut tota kirjaa, mutta siis mistä se kertoo? Pystyykö sitä lyhyesti jotenkin esittelemään vai onks se vaan koettava ite että mikä se virtahepo on ja miksi se on siellä olohuoneesta just?  

Johanna: No tota, tää virtahepo olohuoneessa se on joku, se on siis joku häpeää aiheuttava asia, minkä olemassaolon kaikki perheessä tietää, mut siitä ei haluta puhua. Ja vaik siitä ei puhuta, niin silti se täyttää niinku sen tilan kuin virtahepo konsanaan. Ja Helstenin tapauksessa tää virtahepo olohuoneessa on hänen isänsä alkoholismi, mut se voi olla mikä tahansa muukin epäterve systeemi perheessä, esimerkiksi ahdasmielinen uskonnollisuus, masennus tai muu tämmönen mielenterveysongelma. Ja sit vasta kun tällasen asian olemassaolon näkee ja myöntää niin voi alkaa käsitellä niitä vaikutuksia, mitä sillä on omaan elämään. Ja sen myötä voi alkaa vasta sitten toipua. Yks tän kirjan sloganeitahan on tää että koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Et voi niinku löytää niinku tämmösen sisäisen lapsen itsestään ja sitten alkaa antaa sille sellaista hoivaa, mitä lapsi ei ole oikeasti silloin lapsena saanut. Et mä luulen, en oo tästä nyt ihan salettivarma, mut tää sisäisen lapsen käsiten on varmaan tän kirjan myötä tullut enemmän julkiseen puheeseen Suomessa. Mutta mitäs sulla, sulla on siellä kans joku kirja täst samasta 14.4 luokasta.  

 
Riikka: Öh joo, mullahan on tässä nyt itseasiassa kirja, jota mä meinasin kuvailla samalla lailla kuin sinä tuota edellistä. Eli niinku omakohtaisiin kokemuksiin nojaava tietokirja minuudesta ja sen muuttumisesta elämänkaaren aikana. Ja tää on tällainen kirja kuin Saanko esitellä -monenlaiset minämme, jonka on kirjoittanut psykoterapeutti ja kulttuuriantropologi Katriina Järvinen. Mä löysin tämän kirjan ihan sattumalta ja se osui tosi sopivaan kohtaan mun elämässä, jolloin mä pohdin paljon sitä, mikä musta on tullut ja ehtiikö musta vielä tulla jotakin, ja ennen kaikkea sitä, onko mun pakko olla se sama ihminen, joka olen luullut olevani. Ja tää kirja käsittelee etenkin sitä, että saako sitä elämänsä tarinaa ja kertomusta muuttaa – tai muutettua. Että jos ihminen on jossain lokerossa tai laitettuna lokerikkoon esim. ulkopuolelta annettujen kriteereiden myötä jossain vaikka niinku raameissa, et voiko sieltä sitten murtautua ulos. Tällainen lokero vois olla vaikka kouluterveydenhoitajan lyömä leima sun kehonkuvaan tai oman perheen vahva maailmankuva, johon lapsi tai henkilö on niinku pakotettu kasvamaan tai semmoseen niinku kulttuuriympäristöön. Vois olla vaik niinku tos aikasemmin sanoit vaikka ahdasmielinen uskonnollisuus.  

Johanna: Toi on siis tosi kiinnostavaa itseasiassa siis ihmettelen, että mä en oo tohon kirjaan ite tarttunut, koska tota Katriina Järvinenhän on kirjottanut yhdessä Laura Kolben kanssa sen Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa, missä se pohtii tota teemaa enemmän tämmösenä yhteiskunnallisena kysymyksenä ja se on ollut mulle kans yks ihan tämmönen tärkee herätyskirja vaikka se ei löydykään mistää psykologian tai sielutiedeosastosta vaan siis kolmosluokista elikkä yhteiskuntatieteestä.  

Riikka: Joo se on, miten se onkin mulla vielä lukematta, kun se on kiinnostava… 
Johanna: Se on hyvä et meillä on vielä paljon lukemattomia kirjoja … 
Riikka: pitäis nyt lukea se jossain välissä. Öö kun siis tässäkin kirjassa viitataan niihin samoihin asioihin. Tässä siis tää ite Järvinen puhuu omasta minuudestaa ja just etenkin uskonnollisen perheen raameista ja opeista ja rajoista ja siitä prosessista, miten niistä pääsee eroon. Mut sit myös just sit tosta luokkajaosta eli omasta työläistaustastaan ja siitä, miten se painoi riippakivenä tosi yllättävissäkin yhteyksissä. Et mua yllätti, miten niinku akateemisissa ympyröissä siis yliopistomaailmassa luokkatausta edelleen vaikuttaa. Se yllätti kyllä minut. Mut siis tän kirjan vahvuus on se, että tää on hirveen vetävä, ei yhtään sellainen oppikirjamainen vaan monenlaisten ihmisten tarinoiden esittelyä just muuttuvan minuuden näkökulmasta. Et Järvinen on tässä kirjassaan haastatellut erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista ja niitten kautta ikään kuin tässä sitten niinku lukija miettii samalla koko ajan sitä omaa minuutta ja vertaa ja peilaa itteensä näihin tarinoihin.  

Johanna:  Joo. Joo siis toi minuuden muuttuminen, niin se on todella mielenkiintoista. Ja sitten siinä valossa must on myös mielenkiintoista se tää täs ajassa elävä ilmiö, että aika paljon on tätä, että otetaan esiin ihmisten vanhoja sanomisia ja tekemisiä ja sit vedetään niitten perusteella tuomiolle. Et tää on tietenkin tosi monisyinen kysymys, eikä nyt mennä siihen sen syvemmälle. Mut et et siis tää ajatus et ihminen oikeesti voi muuttua ja se ihan vilpittömästi voi olla nyt erilainen ihminen, eri mieltä asioista kuin mitä se oli kymmenen vuotta sitten, kakskyt vuotta sitten. Mut tosiaan ei mennä nyt tähän se syvemmälle ettei eksytä ihan huitkuuseen meidän aiheesta vaan siirrytään sen sijaan syvemmälle sielujen syövereihin. Sä kysyit multa tossa alussa että oonko mä vaeltanut pyhiin, niin mä kysyn nyt puolestani sulta, että ootko sä Riikka valaistunut?   

Riikka: No en tietääkseni, en ole vielä ihan valaistunut, mutta olen mä oivallistunut kyllä monta kertaa ja eri tavoin. Esimerkiksi yhden kerran tän Sheldon B. Koppin kirjan kanssa, josta mä tuossa jakson alussa luin sitaatin. Tää kirja sai mut tajuamaan, että ei ole olemassa guruja eikä jumalia, jotka ratkaisis kaikki sun ongelmat.  
Johanna: Oi, eikö? 
Riikka: Ei, ei valitettavasti. Siks tän kirjan nimi on Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet ja alanimekkeenä on vielä psykoterapeuttinen pyhiinvaellus. Nää teemat nyt selkeästi toistuu meillä. Tämä on siis jo 70-luvulla alun perin julkaistu klassikkoteos, joka löytyy elämäntaidon luokasta. Ja tän ydinviestinä on, et jokaisen on itse etsittävä vastauksensa.  Tässä kirjassa jo aikaa sitten edesmennyt psykoterapeutti Sheldon B Kopp puhuu siitä, miten asiakkaat tulivat hänen luo ikään kuin hattu kädessä odottaen, että häneltä niinku löytyis vastaus ja hän niinku pelastais heidät ja päästäisi kärsimyksestä. Ja hän täs kirjassaan avaa erilaisten esimerkkien ja tarinoiden avulla, miksi se ei ole mahdollista.   

Johanna: No voih, niin siis mehän mielellään otettaisiin vastaan erilaisia jippoja ja taikakonsteja ja vippaskeinoja, joilla me päästäis eroon siitä niinku tästä elämän raskaudesta. Mutta tällaisiakö ei siis olekaan odotettavissa?  Että eikö me päästäkään eroon raskaista puolista elämässä ja tulla niinku paremmiks ihmisiks? 

Riikka: No ei ainakaan silleen helposti, että joutuu vähän ite työstämään. Tota, saanks mä tähän samaan syssyyn ottaa vielä yhen toisen kirjan, joka käsittelee just tota, että ku se ei oo niin helppoo. Mulla on tässä kirja, jossa päähenkilö viiskymppinen tohtorisnainen on nimenomaan käynyt läpi kaikki gurut ja jumalat ja henkiset neuvonantajat selvitäkseen omasta aika monipuolisesta romahduksestaan. Kati Reijonen on kirjoittanut kirjan Lyhyt matka perille : meditaatiosta, elämästä ja rakkaudesta. Ja tää on niinku omakohtainen kertomus, jos tätä vastausten ja merkitysten etsimistä ja kaikkiin noihin edellisiinkin kirjoihin viitaten myös lisää siitä minuuden kehittymisestä. Hyvin suorituskeskeinen ja kunnianhimoinen Reijonen sai siis vastaansa yhdellä kertaa työttömyyden, avioeron ja lapsen sairastumisen ja…  
Johanna: Hyvä setti! 
Riikka: …oikein semmonen hyvä kombo, niinku polvilleen paneva yhdistelmä ja sit siinä hullunmyllyssä hän niinku alko janota vastauksia niin paljon, että luki varmaan kaiken tuosta jo aikaisemmin mainitusta elämäntaidon luokasta ja nimensä mukaan tää kirja kertoo siis tästä matkasta, mutta myös meditaatiosta, joka sit niinkun… ööö… muodostui hänelle niinku vastaukseksi kaikkeen. Ja ehkä tän kirjan viesti on se, että ei tartte lähteä Intiaan eikä Pattayalle joogaamaan ja imemään parsamehua kun se vastaus on ihan tässä lähellä, se vastaus on sinussa itsessäsi. Et laittaa silmät kiinni ja on hiljaa 20 minuuttia kerrallaan. 

Johanna: Se on kyllä niin, että instaan saa kyllä paljon kivemman kuvan sieltä Pattayalta.  

Riikka: Niin no se on kyllä joo totta. Joo.. 

Johanna: Ei o kauheesti kyllä kavereille kertomista, että olin kuule vartin tänään hiljaa omassa kammarissani. Mutta siis onko oikeasti kysymys vähän tästäkin sun mielestä, että me ei haluta hyväksyä sitä, että vastaukset voi oikeasti olla aika yksinkertaisia?  
Riikka: No joo, ehkäpä joo, et ei voi olla vaikeaa kysymystä elämässä, johon olisikin sitten näin simppeli vastaus kuin hiljaisuus. Et mieluumin maksetaan satasia guruille ja käydään sarjana reikihoidoissa ja näin, mut halvemmaks tulee kuule nyt tää meditaatio. Ja sitten tota, no nyt mä vyörytän, mut siis yks vielä tosi halpa ratkaisu on tota tää koomikko Iikka Kiven self-help-opas.  
Johanna: Oho, koomikon self-help-opas! Tää on kiinnostava. 
Riikka: Niin, tää on kiinnostava. Tän kirjan nimi on Menisit ennemmin terapiaan ja tota ja no joo sisältövaroitus tuli alussakin, mutta nyt ehkä uudelleen eli tää sopii sellaselle ronskimmalle elämän harrastajalle, joka ei pelkää suoraa puhetta. Ja joka ei ehkä nyt yleensä eksy sitten elämäntaitoluokkaan , et joka voi vähän suhtautua niinku silleen höpsistä, tuommoista tuommoista kirjallisuutta. Et täs kirjassa todetaan ykskantaa, että mikäään universumin pöly eikä magneetti auta sua yhtään vaan ihan ainoastaan se, et menee jonkin ammattilaisen tykö ja siis tälläsen psykologisen ammattilaisen tykö ja tykittää kaikki kuonat siihen tiikkipöydälle ja sitten ruvetaan niitä niinku ruoppaamaan.  

Johanna: Okei joo, vähän erilainen näkökulma niinku huumorin kauttakinko lähestyy?  

Riikka: Todellakin huumorin kautta ja siis ihan sit täytyy olla valmis semmoseen niinku räväkkään huumoriin, että no jos nyt tietysti sitten Iikka Kiven stand-uppia on sattunut jostain näkemään niin linja on sama. Suorapuheista. No hei, nyt jotain kirjoja sinultakin välillä. Ootsä, mites nyt näyttää, että sulla on jotain havahtumista tossa… 

Johanna: Ai niin valaistumisen ohella. No joo, ehkä nyt valaistumiseen asti ei ole täälläkää päästy, mut havahtumaan aina välillä. Elikkä viittaat tähän mun seuraavaan kirjavinkkiin, joka Anthony deMellon kirja Havahtuminen. Tää kirja löytyy meiltä kirjastosta luokasta 24.11, mikä on kristillinen hartauskirjallisuus ja tää on siellä varmaan siksi, että deMello oli jesuiittapappi ja sikäli edustaa ihan tällaista kristillistä perinnettä. Hän on kuitenkin syntyperältään, tai oli, on kuollut nyt jo, mutta oli siis intialainen ja ajattelu nousee paitsi sieltä kristillisestä niin myös idän uskontojen perinteestä et se mielenkiintoisesti niitä yhdistää. Ja tää kirja on Suomessa ilmestynyt 99 ja tää mun nyt käsissäni oleva pokkari on jo ties kuinka mones painos eli klassikon aseman tääkin on saavuttanut tällä saralla.  Ja sit tässä on musta nyt merkille pantavaa myös se ja varmaan se yks syy siihen miks ite tähän myös aikanaan oon uskaltanut aika rennosti tarttua vaikka tää onkin siellä kristillinen hartauskirjallisuus hyllyssä ni tänhän on kustantanut LIKE-kustannus alun perin Suomessa ja LIKEhän ei ole ollenkaa profiloitunut minkään hengellisen tai henkisen, varsinkaan kristillisen kirjallisuuden kustantajana.  

Riikka: Eiks se oo sellanen rokkareitten elämäkertojen kustantaja.  
Johanna: Enemmän tulis niinku tämmössiä sit mieleen just vähän niinku roheempaa kaunokirjallisuutta, mutta siis sittemmin deMellon tuotantoa on julkaissut myös Kirjapaja, jolla on puolestaan sitten paljon läheisemmät suhteet tonne henkimaailman puolelle, mutta tää deMello on esimerkiks katolisen kirkon piirissä ollu vähän kiistanalainenkin hahmo. Mutta siis sen pointti tässä kirjassa on, että ihmiset on suurimmaks osaks unessa, ne tekee juttuja vähän niinku autopilotilla tässä mennä posotetaan ja sitten syytetään omasta huonosta voinnista aviopuolisoa tai pomoa tai muuten vain ulkoisia olosuhteita ja sit tästä unesta meidän tulis herätä niinku havahtua tällaiseen tietoiseen elämään. Ja tää havahtuminen taphtuu sillä tavalla, että me aletaan nähdä asiat sellaisina kuin ne on eli hyväksytään se, et asiat on nyt näin ja aletaan katsella niitä semmosena.  

Riikka: Mä jotenkin eka aattelin, et sä puhut niinku marraskuusta, mutta… et kaikki, kaikki on unessa ja syytetään olosuhteita. Joo… taas tommonen yksinkertainen vastaus ja ratkaisu eli hyväksyminen. Onpa muuten jännä, että tästä aiheesta pukkaa kirjaa toisensa jälkeen jos tää onkin näin yksinkertaista eli et siis vastaus on meditaatiota ja hyväksymistä.  

Johanna: No todellakin. Joo mul on itseasiassa tästä samasta aiheesta tää on ihan ilman mitään kristillisiä viboja kirjoitettu kirja tämmönen ruotsalainen psykologi, psykoterapeutti Anna Kover ja tää kirja on nimeltään Elämää, ei taistelua ja tää löytyy myös sieltä luokasta 17.3 eli tää elämäntaito. Täs onkin siis alaotsikkona tää, että hyväksyminen elämänasenteena ja tää on tosi käytännöllinen ja selkee. Täs on paljon ihan konkreettisia harjotuksia, että täällä on lopussa kaheksankohtainen pikaohje siihen, miten tiukassa tilanteessa sä voit tän hyväksyvän läsnäolon avulla pitää ittes kasassa. Kovassa käytössä on ollut itellä monessa tilanteessa tämä.   

Riikka: Pitäisköhän mun lukee toi niinku pienen lapsen äitinä vai syleilläänkö tässä jotain isompia ongelmia?  

Johanna: Kyllä nää on mulla ollut nimenomaan siis kotirintamalla ja työpaikan palavereissa ihan tämmösissä arkisissa ärsyyntymistilanteissa.  

Riikka: Okei, ihan mahtavaa. Liittyyks nää sun kaks kirjaa mitenkään mindfullnessiin, siis tähän trendiin, josta pukkaa kirjaa koko ajan?   

Johanna: No siis joo liittyy mun mielestä nää on just niinku sitä mut nää on pikkasen vanhempia kirjoja ja mä ajattelisin, et tää mindfullness termi ei tavallaan oo ollut niinku olemassa ikään kun viel sillon ehkä. Mut sitähän se niinku on, eiks se mindfullneskii on tätä, että katsellaan tilannetta sellasena kuin se on eikä yritetä muuttaa tai vaikuttaa siihen.  

Riikka: Joo, tai siis sen, mitä minä olen siitä ymmärtänyt. Näitä siis näitä mindfullnesskirjoja on tullut varmaan kolmekymmentä tässä lähivuosina, mutta eipä mennä nyt niihinkään, koska sulla on nyt siinä vielä joku yks kirja jäljellä.  

Johanna: No niinpä onkin joo, et tää on siis semmonen  tää on semmonen kirja, tää on tota noin Thomas Mooren Sielun ohjaama elämä mysö sieltä 17.3. luokasta ja tää on vaikuttanut muhun tosi paljon, mutta mun on itseasiassa hirveen vaikee sanoa tästä yhtään mitään.  

Riikka: No niin, oikein hyvä kirjavinkki.  
Johanna: Tää on ihan niinku todella kirjavinkkien aatelia, mutta tota noin mä yritän nyt jotenkin tätä tässä kuroa. Et täs on ensinnäkin se että tää on hirveen hienosti kirjoitettu et jos mä sanoin tosta… anteeks vaan Tommy Helsten, mut niinku aluks sanoin vähän siitä hänen tyylistään et se on semmosta siin on tietysti ansionsa ku se on o selkeetä ja näin, mut et tää on kirjotettu ihan hirveen hienosti ja kauniisti mielestäni ja myös tää tai siis käännöksen oon lukenut en alkukielellä, mutta myös käännös on hyvä. Thomas Moore on siis uskontotieteilijä ja psykologi ja oli nuorena reilun vuosikymmenen ajan katolisena pappina. Ja tää on osittain tota ihan samaa läsnäolosettiä kuin nämä edellisetkin esitellyt kirjatkin tässä, mutta tän Mooren ajatus on se, että semmosen niinku, miten mä sanon, jotenkin niinku tiedostamisen lisäks omaan sieluunsa voi saada kosketuksen esimerkiks unien ja mielikuvituksen kautta. Se kirjoittaa mm. näin kauniisti, että ”Elämää peittävä huntu on äärettömän ohut ja poistettavissa pelkällä mielikuvituksen henkäyksellä”. Ja se mistä mä erityisestä tässä tykkään on semmonen tietynlainen maanläheisyys et se kirjoittta mm. näin että ”uskonnon suurin mysteeri on lihaksi tuleminen, se kuinka hengellinen ottaa inhimillisen ja maallisen muodon.”. Tää suhtautuu siis esimerkiksi ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen tosi positiivisesti.  

Riikka: Joo mä en nyt ihan vieläkään saa kiinni et mikä toi on, sä puhuit mulle tästä aikasemmin, et joo ihan tuskailen aidon asian kanssa, mutta koska olen informaatikko niin minähän kävin hakemassa tästä lisää tietoa eli kävin kustantamon sivuilta urkkimassa et siis, mikä ton kirjan idea on ja huomasin tota et kerrankin kustantamon mainosteksti on aika upea ja osuva. Haittaaks sua nyt jos mä sekaannun nyt sun vinkkiin ja luen sen?  

Johanna: Ei ollenkaan! Anna mennä.  

Riikka: Siis siellä sanottiin, että ” Thomas Mooren menestysteos on lähtölaukaus sielulliselle löytöretkelle. Kauniiden puupiirrosten kehystämät esseet ovat viiltokuvia vaihtoehtoisista mielenmaisemista. Ne ovat itsetutkiskelun tienviittoja, ihmisen luovien mahdollisuuksien kartoitusta aikamme henkisessä autiomaassa.” 

Johanna: No wau, toihan oli siis kyllä tosi hyvin sanottu, mun täytyy nyt alkaa kehittää näitä kirjavinkkarin lahjojani tässä hieman mut joo tuo oli hyvin sanottu ja siihen kiteytyy oikeestaan tän koko meidän jakson ajatus. Et tässähän me on yritetty esitellä kuulijoille meidän mielestä hyviä karttoja henkisiin autiomaihin.  

Riikka: Joo no tässä, tässä nämä ja nyt lopuksi me toivotetaankin teille kaikille kuulijoille hyviä henkisiä matkoja ja voimia syksyn synkkiin iltoihin, jotka on tosi otollisia tällaisiin sielullisiin pohdintoihin. Tervetuloa kirjastoon etsimään polkuja valaistumisen tielle. Meiltä voi kysyä myös välillä vinkkejä. Kiitos kun kuuntelit.

Linkki takaisin jakson valintaan