Siirry sisältöön

Ääniä kirjastosta -podcastien tekstivastineet

Jaksot:

Jakso 64. Kesävinkit 2021

[tunnusmusiikki]

[kuikan ääni]

Maija: Tervetuloa Ääniä kirjastosta - podcastin kesäspesiaalin pariin. Tässä jaksossa henkilökuntamme jakaa kesäisiä vinkkejä kirja-, musiikki- ja elokuva-aineistosta.

[kuikan ääni]

Jessica Swale - Kesämaa


Maija: Palkitun brittiläisen näytelmäkirjailija Jessica Swalen ohjaama pienen luokan elokuva, Kesämaa, on sympaattinen ja lämminhenkinen kesäleffa vuodelta 2020.

Elokuva sijoittuu toisen maailmansodan aikaan pieneen englantilaiskylään.
Elokuvan nimi viittaa myyttiseen Summerlandiin, joka oli ennen kristinuskoa eläneiden käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä ja taivaasta, johon vainajat päätyvät.
Tämä myyttinen Summerland voi näyttäytyä joskus kangastuksina, kun katsoo merelle.
Summerland kaltaisia myyttejä ratkoo elokuvassa erakoitunut ja kyläläisten kaihtama tietokirjailija Alice Lamb, jota näyttelee Gemma Arterton (Aarteton). Alice asuu Britannian rannikolla boheemissa talossaan.

Eräänä päivänä Alicen ovea koputetaan, ja hänelle lykätään huollettavaksi poika Frank, joka on lähtenyt evakkoon Lontoon pommituksia. Frankin isä on lähtenyt lentäjäksi sotaan ja Frankin äidin tilanne on hieman epäselvä. Vastahakoinen Alice kieltäytyy ottamasta poikaa taloonsa, ja päättää etsiä pojalle uuden sijaisperheen.

Ehkä kuten arvatakin saattaa, kylmäkiskoinen Alice kuitenkin heltyy pikkuhiljaa. Alicen ja pojan, Frankin välille puhkeaakin vähitellen ainutlaatuinen yhteys. Alicen menneisyydestä alkaa myös tihkua lisää tietoa, kun hän käsittelee kipeitä muistoja osin Frankin kautta. Tarinaan sisältyykin aika mielenkiintoinen juonenkäänne, jonka vaikutuksesta loppu on mielestäni aika kiinnostava.

Elokuva on helposti lähestyttävä, ja tarina johdattelee katsojaa kauniisin ja jylhiin englantilaismaisemiin. Elokuvan englantilaiskylä näyttäytyy maalaisromanttisena ja aurinkoisena pakopaikkana sodan julmuuksilta. Suosittelen tätä elokuvaa brittidraamasta pitäville, nostalgiannälkäisille romantikoille.

Tämän elokuvavinkin tarjoili Maija.

[kuikan ääni]

Olga Tokarczuk - Aja aurasi vainajain luitten yli

Maisku: Kuvittele pieni syrjäinen kylä, puolalaiskylä, talvisin lähes autio kylä, joka sijaitsee rinteiden varjossa, ja josta on matkaa lähimmälle asfaltoidulle tielleneljä kilometriä. Kuvittele yhteen kylän taloista melko iäkäs nainen. Naisen nimi on Janina. Hän ei itse pidä nimestään.

Janina on persoona isolla P:llä. Hän on nuorempana ollut mm. moukarinheittäjä ja sillanrakennusinsinööri. Nykyään hän opiskelee astrologiaa, kääntää William Blaken runoutta, tekee pitkiä kävelyretkiä, pitää niin sanotusti silmällä koko kylää. Janinalla on muutama läheinen ihmisystävä, mutta lähtökohtaisesti hän pitää enemmän eläimistä kuin ihmisistä.

Janina on päähenkilö Olga Tokarczukin romaanissa Aja aurasi vainajain luitten yli. Kirja olisi loistava lukuelämys jo pelkästään tämän hurmaavan henkilöhahmon ansiosta, mutta mehevän ihmiskuvauksen lisäksi Aja aurasi vainajain luitten yli on myös piinaavan jännittävä murhamysteeri.

Eräänä päivänä Janinan naapuri kuolee; hän löytyy kotoaan outoon asentoon vääntyneenä. Kohta ruumiita alkaa tulla lisää, ja myös Janina sekaantuu salaperäiseen vyyhtiin: hän uskoo, että eläimet ovat alkaneet kostaa ihmisille näiden tekemiä julmuuksia. Tapettujen joukossa on muun muassa useitametsästäjiä.

Olga Tokarczukin Aja aurasi vainajain luitten yli on monisyinen romaani, kuten Nobel-voittajalta sopii odottaakin. Kirja on älykäs, hauska, tunnelmaltaan intensiivinen. Tokarczuk punoo vetävän juonen sisään useita yhteiskunnallisia teemoja, joista tärkeimmiksi nousevat –ainakin minun luennassani –eläinten oikeudet sekäerilaisuuden arvostaminen.

Tämän jännittävän kesävinkin tarjoili Maisku.

[kuikan ääni]

Andri Snær Magnason: Ajasta ja vedestä

Ville: Andri Snær Magnason: Ajasta ja vedestä. Tarina ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta ihmiskunnan menneisyyteen ja tulevaisuuteen.

Ajasta ja vedestä oli monella tavalla koskettava lukukokemus. Kirja kertoo nimensä mukaisesti ajasta ja vedestä. Ihmisen elämänpiiri voi kattaa neljännes vuosituhannen. Aika isomummon syntymästä lapsenlapsenlapsen kuolemaan voi helposti kattaa yli 250 vuotta. Tässä ajassa kaikki voi muuttua. Isovanhemmat muistavat millaiset jäätiköt olivat ennen. Lastenlapsille voimme ehkä kertoa mitä tapahtui, miksi niitä ei enää ole. Kirjassa yksityinen kohtaa yhteisen, filosofia tarinat ja myytit tosiasiat. Ihmisen kertomus on moninainen ja yhden ihmisen teoilla voi olla suuri vaikutus.

Johtava ilmastoasiantuntija pyytää Magnasonia kirjoittamaan kirjan ilmastonmuutoksesta, koska ”ihmiset ymmärtävät tarinoita, ei numeroita”. Magnason kirjoittaa omasta ja oman perheensä suhteesta jäätiköihin. Jäätikön tuoksusta ja isovanhempien hiihto- ja tutkimusretkistä siellä. Tarinoita vedestä, sen kierron elintärkeistä merkityksistä ja muutoksesta.

Kirjassa yhdistyvät intian ja islannin maailmansyntytarut, ja jäähuippuiset vuoret. Tavataan Dalai Lama ja huomataan Oppenheimerin, atomipommin keksijän ja Jeesuksen yhdennäköisyys. 

Magnason osaa kertoa kammottavasta asiasta kiehtovasti ja koskettavasti. Ei tämä ole hilpeä kirja, tietenkään, mutta ei myöskään musertava. Päinvastoin se valaa uskoa tulevaisuuteen ja ihmisen kykyyn ylittää vaikeatkin esteet.

Kirjassa on myös kauniita kuvia.

Kesävinkin tarjoili Ville.

[kuikan ääni]

Megan Rapinoe – Yksi elämä

Salla: Mä olen Salla ja mun kesävinkki liittyy jalkapalloon ja urheilijaan, joka on paitsi voittanut joukkueensa kanssa sekä maailmanmestaruuden useampaan kertaan että myös olympiakultaa. 

Urheilun ohella tämä jalkapalloilija on päättänyt käyttää tunnettua asemaansa tasa-arvon edistämiseen ja syrjinnän vastaiseen työhön, vaikka se on toisinaan jopa aiheuttanut vahinkoa hänen uralleen. Kyseinen urheilija on tietenkin yhdysvaltalainen jalkapalloilija Megan Rapinoe ja kirja hänen elämäkertansa Yksi elämä: Megan Rapinoen tarina. 

Elämäkerrassaan Megan Rapinoe kuvaa kasvuaan yhdeksi maailman parhaista jalkapalloilijoista ja kertoo myös lapsuudestaan ja nuoruudestaan konservatiivisessa pikkukaupungissa. Vaikka välit perheeseen olivat läheiset, eikä Meganin seksuaalinen suuntautuminen ollut heille ongelma, poliittiset keskustelut aiheuttivat perheessä kiivaitakin ristiriitoja varsinkin presidentinvaalien aikaan. 

Megan Rapinoe onkin tunnettu muun muassa julkisesta kiistastaan presidentti Donald Trumpin kanssa, kun Rapinoe oli haastattelun yhteydessä todennut, että ei mahdollisesta maailmanmestaruudesta huolimatta suostuisi menemään Valkoiseen taloon presidentin kutsuessa. Presidentti Trump vastasi ilmoitukseen Twitterissä alentuvasti, että kannattaa voittaa ensin ja puhua vasta sitten. Megan Rapinoe otti tämän haasteena ja teki kultapelissä maalin. Joukkue ei koskaan mennyt valkoiseen taloon.

Kenties suurimman aktivisminsa ja uransa yhteentörmäyksen Rapinoe koki polvistuessaan yhtenä ensimmäisistä kansallislaulun aikana tukeakseen Black Lives Matter-liikettä ja jatkaessaan protestointia kielloista huolimatta. 

Tästä nousi suurempi kohu kuin Rapinoe itsekään oli osannut odottaa ja hän joutui hetkeksi jopa pois maajoukkueesta. Se ei kuitenkaan saanut häntä lopettamaan toimintaansa. Black Lives Matter-liikkeen merkitystä käsitelläänkin kirjassa laajalti.

Megan Rapinoe on ollut myös haastamassa Yhdysvaltain jalkapalloliittoa oikeuteen naispelaajien syrjinnästä ja on puhunut voimakkaasti tasa-arvon puolesta. Hän on tehnyt koko uransa ajan merkittävää työtä naisten jalkapallon yhdenvertaisten mahdollisuuksien eteen. 

Vaikka kirjassa keskitytään paljon Meganin aktivistitoimintaan, se on myös todella mielenkiintoinen kuvaus omaksi ilokseen jalkapalloa pelaavan tytön kasvusta yhdeksi maailman parhaista jalkapalloilijoista. Megan Rapinoe ei tavoitellut ammattilaisuraa hampaat irvessä, vaan hoksasi vasta yliopistoaikoinaan, että hänhän saattaisi voida pelata jopa ammatikseen. Se lienee huippuammattilaisten joukossa poikkeuksellista.

Suosittelenkin elämäkertaa ihan kaikille. Lukijan ei tarvitse olla intohimoinen jalkapallofani innostuakseen kirjasta, vaan sen voi lukea myös ajankohtaisena kannanottona urheilun yhteiskunnallisuudesta ja siitä,  voiko urheilua erottaa politiikasta ja millainen vaikutusvalta ihaillulla huippu-urheilijalla voi kannanotoissaan olla. Näin jalkapallofanin näkökulmasta itse jalkapalloa olisikin voinut olla hitusen enemmän myös sieltä urheilijan arjen näkökulmasta, eikä vain suurimpien pelien kuvailua.

Megan Rapinoe on aktiivinen myös Instagramissa, joten hänet kannattaa ottaa seurantaan myös siellä.

[kuikan ääni]

Rory Power – Burn Our Bodies Down

Angelika: Moi. Mä oon Angelika ja mulla olisi lukuvinkkinä Rory Powerin Burn Our Bodies Down.

Tää kirja kertoo Margotista ja hänen äidistään. Aina Margotin syntymästä asti on ollut vain äiti ja hän. Äiti ei vastaa ikinä mihinkään tyttärensä kysymyksiin omasta menneisyydestään tai perheestään. On vain he kaksi huonokuntoisessa asunnossa yrittäen tulla toimeen. Mutta tämä ei riitä Margotille. Hän haluaa perheen ja menneisyyden.

Nyt hän on löytänyt avaimen saadakseen haluamansa – valokuvan, joka johtaa hänet kaupunkiin nimeltä Phalene, mahdolliseen kotiin. Mutta Margotin saapuessa kaupunkiin, se ei ehkä olekaan sitä mitä hän halusi. Margotin äiti lähti syystä, mutta oliko syy menneisyyden kätkeminen vai oliko lähtö ainoa tapa varjella Margotia? Ainoa asia minkä Margot tietää varmasti on se, että heidän sukupuunsa on myrkyttynyt ja sen juuret ovat niin syvällä Phalenessa, että nyt kun hän on siellä Margot ei ehkä koskaan pääse pois kaupungista.

Tää kirja on englanninkielistä ya-kirjallisuutta ja tässä on varsinkin alussa hyvin sellainen jännärimäinen, pahaenteinen ja klaustrofobinen tunnelma, heti alusta asti. Äidin ja tyttären kitka on tosi käsin kosketeltavaa. Perheen dynamiikka on tosi vinoutunut, lapsi huolehtii enemmänkin äidistään kuin äiti lapsestaan. Margot on hyvin tietoinen, että äiti ei rakasta häntä niin kuin äidin kuuluisi.

Sitten kun Margot on kuitenkin jo teini-ikäinen, niin hänellä on halu kapinoida äidin järjettömiltä vaikuttavia sääntöjä vastaan, mutta samalla hänellä on myös hurja kaipuu äidinrakkauteen. Margot on aika rikkinäinen ja hänellä on myös suuri tarve perheeseen kuulumiseen ja rakkauteen. Ja koska hän ei saa näitä asioita äidiltään, hän tekee aika harkitsemattoman päätöksen ja karkaa äitinsä luota ja liftaa Phaleneen. Vaikka hänellä ei ole rahaa, eikä mitään muuta tietoa kuin se valokuva.

Siellä Phalenessa Margot sitten viimein tapaa mummonsa. Tää mummo on kaikkea sitä mitä hän on aina toivonut, mutta sitten kun he saapuvat suvun maatilalle niin siellä on jotain tosi pahasti vialla. Siellä kasvava maissi on tosi oudon näköistä ja kitukasvuista, mikään ei kasva oikein siellä. Tässä vaiheessa kirja alkaa menemään enemmänkin kauhun puolelle, kauhuelementit voimistuu.

Margotin sukuun liittyy jonkinlainen salaisuus, jonka kaikki kaupunkilaiset tietävät, koska he kohtelevat Margotia tosi vihamielisesti. Margot yrittää selvittää tätä salaisuutta. Kirjan loppuratkaisu on todellakin hyvin yllättävä. Jos tykkäät yllättävistä lopuista, niin tää on kirja sulle.

[kuikan ääni]

Trevor Noah – Laiton lapsi

Riikka: Koomikko ja juontaja Trevor Noah ei ole suomessa kovinkaan tunnettu julkisuuden henkilö vaikka Yhdysvalloissa hänen juontamansa uutissatiiriohjelma The Daily Show kerää viikottain miljoonayleisön. Onneksi hänen tuntemisensa ei ole lainkaan välttämätöntä tämän seuraavan kirjan lukemiseksi, sillä julkkiksen elämää tässä ei ehditä käsitellä ollenkaan. Laiton lapsi on Trevor Noahin itsensä kirjoittama teos ja se keskittyy kuvaamaan lapsuutta ja nuoruutta 80-luvun Etelä-Afrikassa. Kirja ilmestyi viime kesänä ja nyt suositelenkin sitä kaikille tämän kesän lukemistoon. 

Kirja tempaisee lukijansa heti mukaan maailmaan ja historiaan, jotka ovat jääneet ainakin minulle aivan vieraiksi. Kirjan ensimmäinen sana on Apartheid ja aika pian tajuan, että en ole tiennyt tuosta hirvittävästä rotuerottelun ajasta juuri mitään. Tuon synkeän ajanjakson takia Trevor syntyy täysin kiellettyyn tilanteeseen. Hän on valkoisen, eurooppalaisen miehen ja mustan afrikkalaisen naisen lapsi ja tuosta rikoksesta hänen vanhempansa olisivat voineet joutua viideksi vuodeksi vankilaan. Siis jos olisivat jääneet kiinni.  

Trevorin tarinan lisäksi tässä kirjassa on keskeistä Trevorin äidin, Patrician tarina. Sisukas Patricia kasvattaa kahta poikaansa yksin, piileskellen, pidätystä peläten. Patricia on omanarvonsa tunteva rohkea nainen, joka heittää lapsensa vaikka bussin ikkunasta tiukan paikan tullen. Etelä-Afrikka oli tuohon aikaan erittäin väkivaltainen ja vaarallinen paikka asua ja erilaisia selviytymiskeinoja täytyi olla.  Patricia on myös aika kova juoksemaan. Juoksutaidot kehittyvät sillä, että Trevor tekee niin paljon kepposia, että takaa-ajot ovat viikottaisia ja heistä molemmista kehittyy varsin nopeita juoksijoita. Juoksemisen ja piileskelyn lisäksi Patricia ja Trevor käyvät kirkossa, monta kertaa viikossa. Patrician ainoa mies on Jeesus ja Trevorin lapsuus hyvin uskonnollinen. 

Kirjassa vaihtelevat vakavat, hieman historianluentomaiset osiot ja toisaalta aivan hillittömät kuvaukset pienen pojan erikoisesta perheestä ja tilanteista joihin hän joutuu vain siksi, että on ehtiväinen. Elämäkerrassa on mahtavasti jännitettä sillä se on erittäin hauska ja runsas, mutta samaan aikaan se käsittelee rasismia, väkivaltaa, alkoholismia, syrjäytymistä ja köyhyyttä. Siinä sekoittuu sujuvasti kreisikomedia ja historiallinen draama. Jos pidät aidoista ryysyistä rikkauksiin tarinoista, on tämä juuri sinun kirjasi. 

Tämän kirjan oheen vinkkaan myös suoratoistopalvelusta löytyvän Trevor Noahin stand-up shown Son of Patricia, joka tarjoaa hillittömän lisätason kaikille kirjan lukeneille.

Tämän vinkin sinun kesääsi tarjoili Riikka.

[kuikan ääni]

Ben Aaronovitch - Rivers of London

Ilona: Viehättävätkö sinua poliisisarjat, mutta kaipaisit niihin jotain uutta – jotain yliluonnollisempaa? Taipuuko englannin kieli vähintään auttavasti? Suosittelen kesälukemiseksi Ben Aaronovitchin Rivers of London -romaania ja koko samaa nimeä kantavaa kirjasarjaa, jossa on ehtinyt ilmestyä jo 11 teosta. Kirjoja ei valitettavasti ole ainakaan vielä suomennettu.

Rivers of London on ytimeltään täysiverinen ”police procedural”, jossa seurataan perinpohjaisesti ja realistisesti työtä London Metropolitan Policen palveluksessa. Pieni twisti tässä tosin on – kirjan maailmassa taikuus on totta ja kaikilla Thamesin sivujoilla on omat jumalattaret. Päähenkilö Peter Grant suorittaa koeaikaansa katuja partioivana konstaapelina. Vartioidessaan murhapaikkaa yön yli hän haastattelee todistajaa, joka osoittautuu aaveeksi. Tapauksessa ilmenee koko ajan enemmän seikkoja, joiden ei vain pitäisi olla ollenkaan mahdollisia. Murha, ja Peter, kiinnittävät erikoisyksikön rikosylikonstaapeli Thomas Nightingalen huomion, ja pian Peterin urakehitys kääntyy paperinpyörittäjästä velhon oppipojaksi.

Poliisityön lisäksi Rivers of Londonissa on paljon taikuutta, latinan opiskelua, kuivaa brittiläistä huumoria ja nörttiviittauksia – Peter Grant on poliisin ja velho-oppilaan lisäksi pesunkestävä nörtti, joka tuntee niin kirjallisuuden kuin roolipelit. Minua myös viehätti hänen tapansa käsitellä taikuutta kuin tiedettä, asiana jota voi tutkia ja eritellä - aivan kuten Isaac Newton, joka kirjoissa on kehittänyt ensimmäisenä niin tieteen kuin taikuudenkin säännöt.

Suosittelen Rivers of Londonia kaikille, joita kiinnostavat joko dekkarit TAI urbaanifantasia, itse en ensimmäisistä perusta yleensä lainkaan, mutta fantasiaelementit ja nörttihuumori saivat minut ihastumaan näihin kirjoihin. Pieniä sivutarinoita samoista henkilöistä on ilmestynyt myös sarjakuvina. Aaronovitchin kieli ei ole erityisen vaikeaa englantia vieraana kielenä puhuvallekaan, joten kannustan kokeilemaan, vaikkei yleensä englanniksi lukisikaan – suurimmat ongelmat voivat liittyä perienglantilaiseen sanastoon, jota suomalainen ei välttämättä googlaamatta tunne. Tässä on nimittäin loistava yliluonnollinen dekkarisarja, jota tuskin tullaan suomentamaan!

Tämän vinkin tarjoili Ilona.

[kuikan ääni]

Magdalena Hai – Kurnivamahainen kissa

Tiina: Moi, mä olen Tiina. Ja mun lapsille ja mikä ettei aikuisillekin soveltuva kesävinkki on Magdalena Hain Kurnivamahainen kissa. Tässä kirjassa pienenpieni tyttö, kaikista tytöistä pieni, kohtaa eräänä päivänä kulkiessaan tiellä kurnivamahaisen kissan. Kissa taas on suuren suuri, suurempi kuin seudun puut. Ja kissapa uhkaakin syödä tytön, vaikkei tytössä tietysti paljon syömistä olekaan kun hän on niin pienen pieni, jollei tämä tyttö ole päivän päätteeksi löytänyt kissalle mitään muuta ruokaa. Tyttö ja kissa lähtevät kulkemaan yhdessä. He kulkevat ohi kylän. Ohi meren ja meren rannan. Ohi metsän. Ohi joen ja lähteen. Tyttö ihmettelee kun joka paikassa on niin tyhjää, autiota ja jotenkin niin silleen mustaa. Puut ovat lehdettömiä ja joesta ja lähteestäkin on vesi kuivunut. Ihmiset keitä he näkevät ovat jotenkin pieniä ja kuivan oloisia.

Mutta sitten käy ilmi, että kissapa onkin juonut lähteestä veden, syönyt kaikki metsän eläimet, meren kalat ja kylien viljat. Eli niiden ihmisten ruuatkin se kissa on syönyt. Onpa se kissa syönyt joitain näitä ihmisiäkin ja heidän talojaankin. Kissan kurniva vatsa on käskenyt sen tehdä niin. Ja voi ei – tyttö ei siis päivän päätteeksi löydä mitään syötävää kissalle. Ja sitten kissa syö tytön. Mutta onneks, onneks, onneks – kissa nielaisee tytön kokonaisena, glumps vaan, niin että tytölle ei käy kuinkaan. Tyttö päätyy turvallisesti onneksi sinne kissan vatsaan. Ja hyvänen aika, siellä kissan vatsassa onkin sitten kaikki ne meren kalat, metsän puut tai ainakin puiden lehdet, joen ja lähteen vedet ja onpa siellä joitain ihmisiäkin. Tyttö kuljeskelee siellä kissan isossa, isossa vatsassa ja löytää sieltä mökin, jossa asuu joku vähän kummallinen mies. Tän miehen nimi on herra A. Hneus. Ja sitten kun tyttö juttelee tän herra A. Hneuksen kanssa, käykin ilmi, että juuri tämä herra A. Hneus on pakottanut kissan syömään tuon kaiken. Voi voi… Tyttö haluaisi niin pelastaa kaiken mitä siellä kissan vatsassa on. Ja tiedättekö mitä? Tyttöpä keksii kuin keksiikin keinon, millä saada kaikki eläimet ja ihmiset ulos sieltä kissan vatsasta. Nytpä en tässä kerrokaan mikä se keino on. Luepa kirja niin tiedät, kuinka tyttö tässä maailman pelastamisessa onnistuu.

Tää on siis aivan ihan tällainen fantasiahenkinen saturomaani. Ahneudesta, mutta myös pienistä tytöistä tai pojista, ja heidän mahtavasta voimastaan. Tässä kirjassa vähän rupeaa mietityttämään, että miksi todellakin toisilla on kaikkea ja toisilla ei mitään.

[kuikan ääni]

Foo Fighters – Sonic Highways. 

Sanna: Rakkauden tunnustus – niin bändille kuin amerikkalaisen musiikin historiallekin. Foo Fighters – Sonic Highways. 

Tätä podcastia nauhoitettaessa eletään toukokuuta 2021, jolloin koronapandemia on ollut läsnä meidän kaikkien arjessa jo yli vuoden verran. Tulevan kesän musailoitteluja varjostavat edelleen epävarmuus ja mm. legendaariset Ilosaarirock ja Ruisrock on peruttu tältä vuodelta. Siitä(kin) syystä haluan kertoa teille yhdestä itseäni aikoinaan ravistelleesta levy-dvd -kombosta.  Marraskuussa 2014 Foo Fighters yhtye julkaisi Sonic Highways levyn, joka vie kuulijansa musiikilliselle matkalle Amerikkaan ja sen musiikin syntyjuurille. Tämä levy ja sen syntymistä seurannut dokkari saivat minut rakastumaan bändiin ja sen tuottamaan musaan, joka liikkuu grungesta rockiin ja välillä jopa melodiseen poppiin. 

No, mikä tässä levyssä ja siihen liittyvässä dokkarissa nyt sitten oli niin ihmeellistä, että ihan rakkauttani aloin bändille vannomaan? Tunnustan ihan suoraan, että iso osa ihastustani piilee tavassa, jolla levy tehtiin. Levy äänitettiin kahdeksassa eri studiossa ympäri Amerikkaa ja siihen antoivat panoksensa näissä kaupungeissa vaikuttaneet rockin, countryn ja monen muun musiikkigenren osaajat, joista osa myös vierailee levyllä. Bändin keulahahmo Dave Grohl halusi levynteolla kunnioittaa aiempien sukupolvien työtä rockin ja amerikkalaisen rytmimusiikin parissa. Lisäksi tavoitteena oli tuoda levylle vaikutteita kustakin musiikin mekasta Amerikassa. Levyn kappaleet saivat lopullisen muotonsa vasta levytyshetkellä yhteistyössä eri artistien kanssa. Se mielestäni sekä kuuluu että tuntuu levyllä, joka on rytmillisesti mielenkiintoinen ja joka henkii vivahteita niin bluesista kuin country-musiikistakin. Oma henkilökohtainen suosikkini levyn biiseistä on avausraita Something from Nothing. Biisi lähtee varsin rauhallisesti liikkeelle, mutta biisin edetessä se muuttuu grungaavaksi rytmin, kitarasoundien ja basson vuoropuheluksi. Aa että!

Levyn lisäksi siihen liittyvä 8-osainen dokumenttisarja tarjoaa todellisen roadtripin amerikkalaisen rytmimusiikin syntysijoille. Grohl haastattelee dokumenttisarjassa sellaisia legendoja kuin ZZ-topin Billy Gibbonsia sekä countrymusiikin ruumiillistumaa Dolly Bartonia. Grohl itse on kuvannut Sonic Highways dokumentaaria ”rakkauskirjeenä Amerikan musiikin historialle”(1). Dokkarisarjaa varten kuvattiin peräti 1300-tuntia materiaalia, jonka karsiminen oli Grohlin mukaan lähes mahdotonta (2). Noh, minun nähdäkseni karsimisessa kuitenkin onnistuttiin, eikä tämän rakkauskirjeen tavaaminen muutu missään vaiheessa puuduttavaksi. 

Annan siis lämpimän suositukseni sekä itse levylle että samannimiselle dokumenttisarjalle, jotka molemmat löydät Lastu-kirjastojen kokoelmista. Ja tähän loppuun vielä lämpimät onnittelut 25-vuotiaalle Foo Fighters bändille, jonka Rock & Roll Hall of Fame nimesi tässä kuussa osaksi kunniagalleriaansa. Tämän musavinkin sinulle toteutti Sanna

[kuikan ääni]

Emma Jane Unsworth - Aikuiset

Johanna: Moi. Mä olen Johanna, ja mun kesävinkki on Jane Unsworthin Aikuiset. Aikuiset on nopealukuinen ja viihdyttävä romaani 35-vuotiaasta Jennystä, joka on pahasti riippuvainen sosiaalisesta mediasta. Jenny on fiksu ja hauska, mutta hänellä on vaikeuksia käsitellä eroaan pitkäaikaisesta poikaystävästään, joka on löytänyt jo uuden tyttöystävän. Tämä tyttöystävä sattuu vielä olemaan nainen, jota Jenny on ihaillen seurannut sosiaalisessa mediassa. Kaiken lisäksi Jenny eksentrinen äiti tupsahtaa hänen elämäänsä tuoden siihen omia lisäsävyjä.  

Kirjassa on hienoja havaintoja nykyajan pakkomielteestä, jossa tärkeää on näyttäytyä oikeanlaisena sosiaalisessa mediassa. Oma elämä saattaa todellisuudessa olla hyvinkin solmussa eikä mikään ole sitä, miltä päällepäin näyttää. Aikuiset on aito ja hieno kuvaus nykyajasta. 

[kuikan ääni]

Ryan T. Higgins – Mörri-kirjat

Tuula: Hei, mä olen Tuula. Ja mä kerron lapsille – mutta itse asiassa tää vihdyttää kyllä aikuisiakin. Mä kerron tällaisesta kirjasarjasta, jossa nyt on ilmestynyt jo kaksi osaa mutta kolmaskin on tulossa. Tää on kuvakirja, ja tän kirjan on piirtänyt sekä kirjoittanut Ryan T. Higgins.

Kirjan ensimmäisen osan nimi on Mörri hanhiemona. Mörri on sellainen karhu, joka ei pidä auringosta, mutta ei kyllä sateestakaan – ei oikein mistään. Paitsi Mörri pitää kananmunista, tai yleensäkin linnunmunista. Mutta Mörri ei syönytkään munia raakana niin kuin tavalliset karhut, vaan Mörrillä oli internet ja sieltä se löysi hienoja reseptejä joiden mukaan se valmisti munia.

Mörri lähti metsään keräämään joesta ostoskärryihin kalaa. Sitten se hakee hunajaa pesästä ja lähtee etsimään hanhen munia. Se löytääkin neljä upeaa hanhenmunaa, vie ne kotiinsa ja rupee tekemään niistä ruokaa. Mutta sitten käy yllätys. Munat kuoriutuvat ja hanhet luulevat että Mörri on heidän emonsa. Mörri yrittää kaikin keinoin selviytyä kesästä hanhien emona, kun palauttaminenkaan ei enää onnistunut. Ja loppujen lopuksi syksyn tultua Mörri lähtee lasten kanssa etelään.

Seuraavassa Mörri-kirjassa he palaavat etelästä ja tarina saa jatkoa, kun hiiret ovat tehneet Mörrin kodista hotellin. Ja siellä asuukin sitten jo paljon eläimiä.

Ilokseni tämä sarja on saanut jatkoa ja kolmas osa Mörri muuttaa ilmestyy vielä tämän vuoden aikana. Tässä kirjasarjassa, paitsi tämä juoni on todella hauska, niin kuvat tukevat valtavan hyvin tätä juonta. Kirjailija onkin jo lapsena haaveillut ryhtyvänsä sarjakuvapiirtäjäksi, ja näin on saanut toteutettua haaveensa.

Toivottavasti sinäkin nautit Mörri-kirjoista yhtä paljon kuin minä. Hauskaa kesää!

[kuikan ääni ja tunnusmusiikki]

Linkki takaisin jakson valintaan

Jakso 63. Ya-teoksia sateenkaaren väreissä

[tunnusmusiikki]

Angelika: Tervetuloa Ääniä kirjastosta -podcastiin. Tällä kertaa aiheenamme on sateenkaarikirjallisuus ja erityisesti YA-kirjallisuus, eli nuorille aikuisille tarkoitettu kirjallisuus. Äänessä täällä on tänään Angelika ja..

Saimi: ..Saimi.

Angelika: Moi.

Saimi: Moikka. Tämä YA-kirjallisuus on silleen kiinnostava laji, koska sitähän lukee tosi paljon aikuisetkin.

Angelika: Niin lukee.

Saimi: Että se ei tosiaankaan ole mikään semmoinen pelkästään teineille suunnattu..

Angelika: Ei ole.

Saimi: ..vaan se on varsinkin mun mielestä viime vuosina ja ehkä vuosikymmenenä se on jotenkin tullut hyväksyttävämmäksi, että myös tämmöiset 30-vuotiaat niin kuin mä lukee sitä aina välillä.

Angelika: Joo, se on kyllä tosiaankin suosittua varsinkin tämä fantasiagenre YA erityisesti. Minusta tuntuu, että sitä kirjoitetaan enemmän kuin esimerkiksi aikuisille suunnattua fantasiaa tai muuta genreä. Se sitten tietenkin houkuttaa tämän genren kuluttajia muutenkin.

Saimi: Niin joo totta. En ole ehkä tullut tuota ajatelleeksi. Jostain syystä en lue fantasiaa niin hirveästi, vaikka se on kyllä kiinnostava genre, mutta rupesin just miettii, että en vaan jostain syystä lue sitä niin paljon. Ehkä tämän podcastin jälkeen, jos sinulla jotain pari sellaista vinkkiä..

Angelika: Niin alkaa kiinnostaa enemmän.

Saimi: Mun eka vinkki olisi tällainen Juno Dawsonin Ihmemaa. Se julkaistiin viime vuonna 2020 ja suomennettiin tänä vuonna. Periaatteessa se mukailee tällaista Liisa ihmemaassa -tarinaa. Tämähän on aika yleinen lajityyppi tämmöinen vanhojen klassisten tarinoiden uudelleen kerronta. Siinä alkuperäinen Liisa ihmemaassa -tarinassahan Alice lähtee seuraamaan kania ja sitten putoaa kaninkolon kautta tämmöiseen ihmeelliseen ja nurinkuriseen maailmaan. Tässä Ihmemaa-teoksessa Alice on 17-vuotias transnainen, jonka uusi tuttavuus Bunny katoaa, kuten hänellä on usein tapana tehdä. Alice kuitenkin huolestuu hänestä ja rupeaa etsimään tätä Bunnya. Tavallaan tämän salapoliisityön seurauksena hän löytää tämmöisen kutsun rikkaiden nuorten kolmepäiväisiin ökybileisiin, joiden nimi on Ihmemaa [Angelika naurahtaa]. Alice, kun hänellä on tämä Bunnyn kutsukortti ja vanhempien luottokortti, koska tämä on tosiaan aika kalliit bileet, soluttautuu näiden turvin tänne Ihmemaa-bileisiin. Siellä kaikki on pukeutunut joksikin, että siinä periaatteessa voi sitten yrittää vähän mennä sinne valepuvussa, koska tännehän ei ketään ulkopuolisia näin vaan voi tulla. Hänen on tarkoitus mennä sinne bileisiin vaan päiväksi ja etsiä, onko tämä Bunny siellä vai ei. Käy sitten ilmi, että nehän järjestetään jollain ihan saarella, joka on syrjässä. Sinne ei saa ottaa kännyköitä mukaan, joten sieltä on (tietenkin) aika vaikea päästä pois. Alicella on jäänyt kaikki lääkkeet kotiin, ja hän ei ole ollenkaan valmistautunut näin pitkään poissaoloon, joten se bileisiin soluttautuminen alkaa tuntua yhä huonommalta valinnalta, mitä pidemmälle aika kuluu. Alice on monella tavalla hukassa. Hän kärsii muun muassa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja myös transsukupuolisuuden paljastuminen ja muiden suhtautuminen siihen huolestuttaa häntä. Näiden Ihmemaa-bileiden osallistujilla useimmilla tuntuu kuitenkin olevan itselläkin kaikenlaisia luurankoja kaapissa. Sitten yhdessä vaiheessa selviää, että tämmöinen koulun entinen kuningatar Paisley Heart tekee vuoden jälkeen paluun Lontooseen. Tämä herättää myös Alicessa kauhua. Juhlien edetessä käy ilmi, että Paisleyn ja Alicen monimutkaisten perheiden kohtalot liittyy löyhästi toisiinsa. Yksi sellainen sivujuoni tässä teoksessa on, että Alice tuntuu ihastuvan yhä uudelleen uusiin henkilöihin näiden juhlien aikana. On tällainen salaperäinen (Cat) ja rugbyn pelaaja (Maxim). Tähän sukupuoleen liittyvän salaisuuden paljastuminenkaan ei huoleta niin paljon, koska hänen estonsa on alentuneet tämän juhlien yleisen ilmapiirin ja myös huumeiden takia. Alice on aika hukassa itsensä kanssa, mutta tässä teoksen loppupuolella näistä traumaattisista kokemuksista huolimatta suunta tuntuu olevan paljon parempi, ja hän on tavallaan löytänyt ehkä itsensä ja enemmän sinut itsensä kanssa. Mä pidin tästä teoksesta, varsinkin kun se pääsi sen alun jälkeen kunnolla käyntiin. Melkein aina mulla käy niin, että ne sivuhahmot on kaikista kiinnostavimpia, ja tässä oli ihan sama juttu. Se loppu olisi voinut olla vähän paremmin toteutettu. Ne juonenkäänteet ja juonittelukuviot oli todella övereitä siinä lopussa [naurahtaa].

Angelika: Joo.

Saimi: Se nyt on tietysti makukysymys. Tässä on tämmöinen lukiolaisten yläluokka, joka on semmoinen trendien asettaja, ne selviää kaikesta, saa kaiken anteeksi. Se tietysti tämmöise(lle) suomalaiselle tuntui ehkä vähän epäuskottavalta, mutta toisaalta kun joskus lukee jotain uutisia näistä isoista maissa, missä nämä jotkut vaikka rikkaiden perheiden nuoret todella pääsee kaikesta..

Angelika: Niinpä.

Saimi: ..se voi hyvin olla ihan realistinen. Mä luulen, että olisi vielä antanut tähän teokseen tosi paljon lisää, jos mä olisin ennen lukemista kerrannut (tämän) alkuperäisen Liisa Ihmemaassa tarinan, koska ne kaikki vivahteet ei ollut minulla tuoreessa muistissa ja monet viittaukset meni ihan, mutta sitten kun mä jälkikäteen vähän niin kuin kertasin sitä Liisa ihmemaassa (-) aijaa okei sen takia tuossa oli toi sika tuossa tarinassa, kun [naurahtaa] siinä alkuperäisessäkin oli. Sehän on itse asiassa ihan tosi, tosi psykedeelinen se alkuperäinen satu.

Angelika: Niin se on, siis todellakin.

Saimi: Tämä on tosiaan tämmöinen YA-kirja, joka sisältää kuvauksia huumeidenkäytöstä ja seksistä, eli ei ehkä kaikista nuorimmille YA:n lukijoille, vaan tämä on ehkä vähän sieltä nuorten aikuisten kirjallisuuden tavallaan yläpäästä sen iän suhteen.

Angelika: Joo, siltä se vähän vaikuttaankin. Minua ainakin kiinnostaa kovasti, että tuo ihmemaa on itse asiassa juhlat.

Saimi: Joo.

Angelika: ..eikä tietty paikka.

Saimi: Niin.

Angelika: Se on kyllä mun mielestä tosi tämmöinen ehkä harvinainen tulkinta tästä sadusta. Vaikuttaa kyllä tosi jännältä.

Saimi: Joo, siinä on varmaan just kaksi tasoa, että se on se just se juhlat ja sitten tietysti tässä tapahtuu hirveästi kaikkea siellä pään sisällä mietitään ja just ne tavallaan psykedeeliset on tässä tosiaan yksi [Angelika naurahtaa], vaikka se nyt ei ole se koko tarina, mutta vaikuttaa kuitenkin tässä. Tällainen teos.

Angelika: Mä en ole ainakaan hirveästi törmännyt tämmöisiin transnuorista kertoviin YA-kirjoihin, jotka olisi suomennettu.

Saimi: Joo. Ei niitä paljon ole. Viime vuosina joitain tullut. Se on kyllä tosi kiva.

Angelika: Joo. Se on kiva, että alkaa tulla enemmän erilaisista ihmisistä kertovia ja tosiaankin myös suomeksi, koska monet jää ikävä kyllä suomentamatta. Ymmärretään, että olisi ehkä tarvetta tällaisellekin kirjallisuudelle.

Saimi: Joo, tosi monia kiinnostavia teoksia jää suomentamatta. Itse asiassa meidänkin tässä vinkkilistalla on aika paljon englanninkielisiä..

Angelika: Niin on.

Saimi: ..just (siksi), koska jostain syystä kaikki, mistä mä kiinnostun aina, vaikka kuulee tuolta ulkomaisesta jostain blogimaailmasta, ne on just niitä sitten, mitä ei suomenneta.

Angelika: Joo.

Saimi: Toivokaamme, että jatkossa tulisi enemmän.

Angelika: Niin, että siellä ymmärrettäisiin ehkä vähän kuunnella enemmän just näitä somettajia ja blogien pitäjiä ja tällaisia, että sieltähän ne tulee ja sitten ymmärrettäisiin, että kyllä Suomessakin ollaan kiinnostuneita siitä.

Saimi: Totta. Mikäs sinulla oli siellä?

Angelika: Minulla olisi Kalynn Bayronin Cinderella Is Dead. Tämä on kanssa tämmöinen perinteisen sadun uudelleen tulkinta. Tässä on tämmöinen Sophia-niminen tyttö, joka asuu Lillen kaupungissa (Marseillesin) kuningaskunnassa. Tässä kuningaskunnassa Tuhkimon tarina ei ole satua vaan totta. Juhlistaakseen Tuhkimon perintöä jokaisen 16 vuotta täyttäneen tytön on osallistuttava tanssiaisiin. Näissä tanssiaisissa tytön valitsee hänen tuleva puolisonsa. Jos tätä valintaa ei tapahdu, tytöllä on kolme mahdollisuutta osallistua tanssijaisiin. Kolmannen kerran jälkeen, jos sitä valintaa ei todellakaan tapahdu, tyttö joutuu joko pakkotyöhön tai hän katoaa mystisesti. Se on iloista, että ainakin kolme kertaa-. Sitten Lillessä naisilla ja tytöillä ei ole minkäänlaista sananvaltaa, oikeuksia tai asemaa yhteiskunnassa. Ne ainoastaan voi olla tyttäriä tai vaimoja. Tämä päähenkilö Sophia on aina ajatellut, että tämä on väärin ja haluaisi yrittää muuttaa näitä, mutta tietenkin kokee sitten yhteiskunnan painetta siitä, ja hänen vanhempansa haluaa tietenkin suojella lastaan ja yrittää saada hänet elämään sen yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Ennen kaikkea sen takia, että Sophia ei halua naimisiin, todellakaan ei halua aviomiestä, koska hän on rakastunut parhaaseen ystäväänsä Eriniin. Tanssiaisten iltana Sophia pakenee pakkoavioliittoa ja löytää vahingossa tiensä Tuhkimon hautakammioon. Siellä hän tapaa Constancen, joka on kaukaista sukua Tuhkimolle. Constance ja hänen perheensä on käynyt tällaista vapaussotaa tätä kuningasta ja hänen valtaansa vastaan jo vuosikymmeniä. Nyt vain Constance on jäljellä. Kaikki on joko kuolleita tai vangittuja. Yhdessä nämä päättää selvittää tämän todellisen tarinan Tuhkimosta ja samalla suistaa kuninkaan valtaistuimelta. Toisin kuin tämä Saimin kirja tämä on vähän nuoremmille tarkoitettu. Tässä on aika synkkiä teemoja, että tässä on paljon tämmöistä feminististä sanomaa ja tällaista, mutta se on paljon kevyempi lukea. Tässä ei oikeastaan ole huumeita eikä seksiä, jonkin verran väkivaltaa, mutta sekin kuvataan hyvin kevyesti. Tämä on tosi mukaansa tempaava varsinkin alussa, että sä nopeasti imeydyt tähän mukaan ja se maailma vie mukanaan, mutta sitten keskivaiheilla, varsinkin siinä vaiheessa kun Constance ja Sophia alkaa selvittää sitä tarinaa, koko tarina vähän niin kuin menee paussille. Se kestää tosi pitkään ennen kuin se lähtee taas menemään. Se, mitä mun mielestä just tekee tästä vähän nuoremmille on tämä varsinkin pääpahiksen yksiulotteisuus. Hän on vain paha, koska voi olla paha.

Saimi: Joo.

Angelika: [naurahtaa] Se on kiva olla paha ja haluta valtaa ja alistaa muita. Hänellä ei ole mitään muuta. (Se) on aika ennalta-arvattava. Varsinkin jos tätä vähän vanhempi ihminen lukee, sä kyllä vähän arvaat, mitä tässä käy ja mitä on käynyt ja miten. Se on oikeastaan ainoa, mikä minua vähän ehkä ärsytti, mutta tietenkin kun se on vähän nuoremmille tarkoitettu, mutta kuitenkin oli hirveän mielenkiintoinen tämä maailma. Siihen olisi voitu oikeastaan käyttää enemmän aikaa. Minusta tuntuu, että tämä kirja oli turhan lyhyt. Sanotaanko sata sivua lisää, niin siihen olisi saatu enemmän lihaa luiden ympärille. Se loppu oli kanssa vähän turhan nopeasti kääritty nätisti rusetille. Kun tässä esimerkiksi Sophian ystävä on tämmöinen Luke-niminen poika, joka on kanssa homoseksuaali. Toisin kuin Sophian tapau(s), että hänen vanhempansa tietää, että Sophia rakastaa toista tyttöä, mutta itse asiassa ne on vaan silleen, että harmi siitä ei tule mitään. Sun pitää ymmärtää, että sä vaan menet miehen kanssa naimisiin, vaikka sä rakastat toista. Mutta Luken kohdalla, koska hän on mies ja miehillä on kaikki valta tässä yhteiskunnassa, koska hän on rakastunut toiseen poikaan, Luke kokee paljon väkivaltaa muiden miesten kohdalta. Esimerkiksi hänen rakkaansa ajautuu sitten sen takia tosi pahoihin vaikeuksiin. Sitä olisi voinut enemmän avata just tätä, että se on ihan fine, jos tytöt tykkää toisistaan, koska se on tuhoon tuomittua, mutta jos pojat tykkää toisistaan, se onkin (sille) yhteiskunnalle uhka.

Saimi: Kyllä.

Angelika: Tosiaankin kun se oli vähän liian lyhyt. Tosiaankin Sophia ja Constance kanssa ihastuu toisiinsa. Se käydään tosi nopeasti läpi. Ja pikkusen kanssa käydään sitä, kun Sophia on niin kauan sitä Eriniä rakastanut, että Erinkin kyllä rakastaa Sophiaa, mutta ei uskalla vastata tunteisiin, koska hän pelkää, miten hänen ja hänen perheensä käy, eikä uskalla esimerkiksi kapinoida sillä kuin Sophia on kapinoinut. Tässä oli tosiaankin tämä aika hyvä ja selkeä feministinen sanoma siitä, että patriarkaatista ei kärsi vain naiset vaan myös miehet, ja naisten tulee tukea toisia naisia, ja semmoiset miehet, jotka seuraa sivusta epäoikeudenmukaisuutta on ihan yhtä paljon vastuussa kuin ne, jotka tekee pahoja asioita. Mutta sanon nyt kymmenennen kerran siinä oli liikaa sanomaa näin lyhyelle kirjalle [naurahtelua].

Saimi: Se on ihan hyvä, että sä tavallaan täsmensit, koska tavallaan tämän teoksen premissi kuulostaa aika synkältä ja varsinkin, jos se on ehkä vähän nuoremmille tehty, että kuitenkin se tapa, millä se on kirjotettu ja tuotu esiin sehän hirveästi määrittelee sitten kuitenkin..

Angelika: Joo.

Saimi: ..että nuorempikin lukija pystyy käsittelemään sitä. Kiinnostavan kuuloinen tarina silti. Joskus vaikka on jotain vähän kliseistä, ei se ole vaarallista.

Angelika: Ei yhtään.

Saimi: Kliseet on olemassa sen takia, koska ne on kiinnostavia juttuja [naurahtaa].

Angelika: Kyllä. Kyllä se kannattaa yhtään, jos haluaa sellaisen kirjan, joka kuitenkin vähän koskettaa ja vie mukaansa, mutta ei kuitenkaan pidä sinua yöllä heräillä. Tämä on loistava siihen.

Saimi: Okei. Jos tuossa oli ehkä vähän se, vaikkei se toteutus ollut synkkä, mutta se tarina taustalla niin nyt on kuule tällainen ihan muuhun suuntaan mennään seuraavaksi. Minulla on tämmöinen Casey McQuiston Red, White & Royal Blue. Tämä on semmoinen teos, mikä 2019 tuolla englanninkielisessä YA-keskustelussa nousi tosi isosti esille. Se tuntuu olevan yhä edelleen nousussa tai sitten se on saanut uudestaan huomiota, koska mä luin alun perin tämän teoksen silloin 2019 ja nyt, kun mä tätä podcastia varten ajattelin vähän niin kuin vilkaista paria kohtaa uudestaan, mä huomasin, että tässähän on hirveä varausjono [Angelika naurahtaa] oli muodostunut tähän teokseen. Onko se Suomessa vasta nyt tullut vai sehän on aina, kun joku kirjottaa jonkun blogitekstin (niin sitten)

Angelika: ..Niin sieltä se lähtee.

Saimi: Mutta tämäkin on sellainen teos, että harmi, että sitä ei ole suomennettu, koska aika hauska teos. Tämä on ehkä just sen tyyppinen, että mä yllättyisi yhtään, jos tästä tulisi joku just tv-sarja, elokuvasovitus. Sellainen taitaakin olla itse asiassa tekeillä. Tämä on tämän McQuistonin esikoisteos, joka tosiaan nousi todella yllätyssuosioon. Se on aina jotenkin kiinnostavaa, että mikä on semmoinen resepti tämmöiselle hittiteokselle, että miksi joku nousee semmoiseksi suosioksi. Mutta tässä teoksessa mä ymmärrän sen, koska tässä on lukijoita kiinnostava premissi, joka on toteutettu tosi raikkaalla tavalla. Eli tässä on Alex Claremont-Diaz, joka on Yhdysvaltojen ensimmäisen naispresidentin poika. Brittiprinssi on hänen Henry on hänen tämmöinen frenemynsä [naurahtaa], eli heillä on tämmöiset monimutkaisen kilpailuhenkiset ja jännitteiset välit. Mutta sitten mediasyistä esimerkiksi tulevien vaalien takia, heidän välejänsä pyritään korjaamaan enemmän tämmöiseen ystävyyden suuntaan. Siinähän tietenkin käy sitten niin, että se suhde rupeaa kehittyy enemmän romanssiksi. Heidän suhdettaan varjostaa sitten tabloid-lehdistö, tulevat presidentin vaalit ja ylipäätään miesten asemaan liittyvät odotukset. He kirjottavat toisilleen tässä kirjan loppupuolella tämmöisiä sähköposteja, jotka sitten jotenkin vuotaa julkisuuteen. En viitsi spoilata, mutta siinä on semmoisen tietty lainaus täällä kirjan loppu(puolella), mikä melkein aina mainitaan, kun tästä teoksesta puhutaan. Kuten tästä varmaan pystyi osa päättelemäänkin, tämä teos sai syntynsä alun perin Yhdysvaltojen 2016 presidentin vaalien aikoihin. Tämä kirjailija vannoo, että yhtymäkohdista huolimatta, idea kirjaan tuli ennen Meghan Marklen ja prinssi Harryn liittoa, että sitä ennen saatu idea. Tämä on tämmöistä romanttista nuorten aikuisten kirjallisuutta. Tämä on just sellainen teos, mitä aikuinenkin lukee todella mielellään. Mun mielestä se politiikka siellä taustalla antaa teokselle lisämaustetta. Tämä ensimmäinen poika Alex on enemmän esillä tässä teoksessa, että tämä brittiprinssi jää sitten hahmona pikkuisen etäisemmäksi. Mutta kiinnostava teos, ja vaikka romantiikkakirjallisuutta varsinkin helposti ylenkatsotaan, mun mielestä tällaisillekin teoksille on tarvetta. Onnellisen lopun tarinat sateenkaari-ihmisistä on yhä edelleen tarpeen, vaikka enää kaikki tarjonta ei olekaan semmoista tragediaa elokuvissa ja kirjoissa niin kuin ehkä yhdessä vaiheessa oli. Tässä teoksessa on semmoinen kauttaaltaan optimistinen pohjavire. Se on semmoinen hyvän mielen teos, romanttinen komedia kirjamuodossa. Ja vaikka kirja on ensisijaisesti eskapismia, mä pidin siitä, ettei se liikkunut täysin yläpilvessä, vaan mukana oli ripaus realismia. Totta kai joitain kohtia voi kritisoida semmoisesta epärealistisuudesta, jos miettii valtioiden välisiä suhteita, että miten tämä tämmöinen suhde vaikuttaisi esimerkiksi niihin, mutta ei se nyt aina ole niin vakavaa. Maailma on niin erikoinen paikka, että oikeasti nykyään on niin vaikea sanoa, mikä on oikeasti epärealistista ja mikä ei.

Angelika: Totta.

Saimi: Mutta tämmöinen kirja. Olet ehkä kuullut tästä podcastin kuuntelija, mutta suosittelen lukemaan.

Angelika: Joo, tuo vaikutti varsinkin just kun siinä on Amerikat ja Englanti, minua kyllä heti kiinnosti. Mä tykkään kauheasti näistä tarinoista, missä erilaiset kulttuurit kohtaa, ja vaikka niissä onkin samankaltaisuuksia, mä voin vaan kuvitella, minkälaista se on ollut näiden kahden välillä.

Saimi: Joo, se on varmaan yksi osasyy just tähän suosioon, kun miettii, että brittiprinssi ja sitten tavallaan vähän niin kuin vastaavassa asemassa presidentin poika rakastuu.

Angelika: Niinpä.

Saimi: Sehän on just (varmaan saanut), mikä ihmisiä tarttumaan tämän esikoiskirjailijan teokseen. Mutta tämmöinen.

Angelika: Joo. Minulla olisi toisena kirjana tämmöinen kuin Marie Rutkoskin The Midnight Lie. Tämä on sarja. Siitä on tulossa toinen osa, mutta ei ole ainakaan vielä. Jos mä oikein muistan, tämä on ilmestynyt 2020, niin ei ainakaan vielä ole mitään uutisia siitä, milloin sitä jatkoa tulisi, mutta suosittelen kuitenkin lukemaan tämän. Tämä on synkempi kuin se mun Cinderella Is Dead ja tämä kertoo tämmöisestä Nirrimistä, joka elää tämmöisessä Ward-nimisessä sisäkaupungissa, jossa kaikki tämmöiset alempaa yhteiskuntaluokkaa edustavat henkilöt asuvat. Sitten tämän muurikaupungin ulkopuolella elää ne niin sanotut parempiosaiset ihmiset. Kaikki, mitä ne käyttää muurien ulkopuolella, se on lähtöisin täältä sisäkaupungista. Siellä asuvat ihmiset tekee käyttöesineet ja ruokaa näille niin sanotusti aatelisille. Elämä siellä muurin sisäpuolella on tosi kontrolloitua ja tiukkaa. Siellä on tämmöinen aika tavalla kastisysteemi. Asukkaat siellä ei saa esimerkiksi käyttää tiettyjä värejä vaatteissa, kampauksia ja jotkut ruuat on kiellettyjä. Esimerkiksi makeaa ruokaa nämä muurien sisäpuole(lla olevat) ihmiset ei saa syödä eikä suolaista ruokaa eikä hapanta ruokaa [naurahtaa]. Siitä keskustellaan tosi paljon siinä kirjassa, mutta näin on. Sitten niitä, jotka rikkoo sääntöjä, kohtaa kovat rangaistukset, että joudutaan vankilaan, ja siellä vankilassa sä joudut maksamaan tällaisen sakon, ja se sakko voi olla esimerkiksi hiuksia, silmäripsiä tai verta tai sitten sun sisäelämiä, ja kaikki ei todellakaan elävänä pääse sieltä vankilasta pois. Tämä päähenkilö Nirrim elää majatalossa, jonka omistaa tämmöinen Raven-niminen nainen. Nirrimillä on kyky muistaa kaikki näkemänsä kuvan tarkasti, ja tämä auttaa Nirrimiä tekemään väärennöksiä. Hän väärentää passeja, että ihmiset sieltä muurien sisäpuolelta pääsee pois. Tosiaankin se on laitonta, ja niillä on koko ajan pelko, että ne jää kiinni tästä näin. Mutta sitten yhtenä päivänä Nirrim jääkin tämmöisestä rikkeestä kiinni, että hänellä on hallussaan erään linnun ruumis, jonka takia hän sitten joutuu vankilaan. Vankilassa on yhtä aikaa Nirrimin kanssa tämmöinen salaperäinen Sid, joka on tullut toisesta maasta, joka on tosi ennenkuulumatonta, koska nämä ihmiset, jotka asuu tässä maassa on sitä mieltä, että siellä heidän rajojensa ulkopuolella ei oikeastaan ole elämää. Sid on tullut tuohon maahan etsimään magiaa. Hän on vakuuttunut siitä, että löytää sieltä Nirrimin kotimaasta että myös Nirrimiltä itseltään. Hän uskoo, että Nirrimin kyky tähän kuvantarkkaan piirtämiseen on maagista. Sitten yhdessä ne alkaa selvittää mysteereitä, jotka sitten on tämän kastisysteemin takana ja näin poispäin. Tämä on tosi sadunomaisesti kirjoitettu, hyvin kaunista kieltä oleva kirja, ja tässä on tosi pelottavan todentuntuinen tämä maailma, koska sehän kuulostaa vähän fasismilta tämä homma, mikä täällä on. Tämä Nirrim ei ole kauhean tyypillinen tämmöinen YA-sankaritar. Hän on aika traumatisoitunut ja hän etsii todella vahvasti perhettä ja kuulumista ja on joutunut petetyksi ja kaikkea muutakin tällaista, että hän ei ole semmoinen perinteinen ponteva ja rohkea sankaritar, vaan itse asiassa omalla tavallaan rohkea, mutta hyvin ei kauhean säihkyvällä tavalla rohkea. Tämä Nirrimin ja Sidin suhde on tosi hitaasti etenevä sekä uskottava. Sid on tällainen, miten sen nyt sanoisi, tämmöinen sukupuolineutraali hahmo ja hän tykkää esiintyä miehisenä, mutta ei ole kuitenkaan mies. Silloin kun ne tapaa ensimmäinen kerran, Nirrim ja Sid, ja Nirrim pitää Sidiä poikana, hän loukkaantuu veristä siitä kuitenkin. Koska muurin sisäpuolella samaa sukupuolta olevien ihmisten suhteet on kiellettyjä, se sitten tietenkin pistää vähän estettä heidän suhteen kukkaan puhkeamiselle. Sitten Nirrim on kanssa uskonut, ettei rakkaus ole tarkoitettu hänelle, koska siellä muurien sisäpuolella hänellä on rakastaja, mutta Nirrim on suhteessa tähän mieheen vaan sen takia, että siitä on hyötyä sille passien väärennyshommalle. Ja hän aina ajattelee, että koska tämä mies haluaa Nirrim kanssa naimisiin, ja Nirrim on vaan silleen no ehkä mun on nytten tyydyttävä ja suostuttava siihen avioliittoon, ettei tämä Raven ja se passihomma joudu uhan alle. Tämä on tosi hitaasti kulkeva tarina, siis todella todella hitaasti. Tässäkin on oikeastaan ne viimeset muutama kymmenen sivua, missä tapahtuu paljon ja nopeasti. Loppu on vähän- mä olin vähän pettynyt siihen syyhyn, miksi nämä ihmiset joutuu elämään muurien sisäpuolella ja miksi on tämmöinen kastisysteemi olemassa, mutta se ei todellakaan estä mua lukemasta sitä toista [naurahtaa] tästä kirjasta. Hyvin erilainen ja tunnemallinen kirja.

Saimi: Mua heti kiinnosti toi ratkaisu, että ne tavallaan alemassa asemassa olevat on siellä muurien sisällä, kun se on yleensä aina se yläluokka on siellä muurien suojassa.

Angelika: Joo.

Saimi: Aika jänniä yksityiskohtia just noi hiukset ja sisäelimet ja..

Angelika: Joo.

Saimi: ..tämmöistähän maailmassa tapahtuu (just että)

Angelika: Niinhän tapahtuu.

Saimi: ..silleen aika mielenkiintoisen kuuloinen kyllä.

Angelika: Joo se on ja tosiaankin se syy, miksi ne on siellä sisällä se sitten tietenkin paljastuu ja se on todella semmoinen mind blown [nauraa].

Saimi: Aha okei.

Angelika: Että tosiaankin ainahan se on, että yleensä ne tärkeimmät ihmiset olisi siellä suojassa..

Saimi: Niin.

Angelika: ..mutta se syy, miksi ne muut on siellä niin, onko ne suojassa vai onko ne vankina siellä.

Saimi: Kiinnostus kyllä heräsi ja tietysti toi (jos) tämä on tämmöinen sarja, siinä pitää aina vähän sitten heittää sitä koukkua, että..

Angelika: Joo.

Saimi: ..mites tämä tarina jatkuu. Joo kiinnosti. Mulla on nyt sitten taas [naurahtelevat] kerran tämmöinen asiasta aivan toiseen. Mulla on tämmöinen Booksmart-niminen elokuva, eli otin tänne yhden elokuvankin väliin. Tämä Booksmart-elokuva on tämmöinen coming of age -tarina, eli tämmöinen kehityskertomus siirtymä nuoruudesta aikuisuuteen, ja se on komediaelokuva. Se on näyttelijänä toimineen Olivia Wilden esikoisohjaus. Siinä on päähenkilöinä tämmöiset ystävykset kun Molly ja Amy, jotka on keskittyneet todella tiiviisti opintoihinsa kaiken muun elämän kustannuksella, jotta hyvä jatko-opintopaikka olisi taattu. He ovat tosiaankin tämmöisiä todella nörttejä. Muuan muassa, jos he haluavat joskus puhua vähän niin kuin salaisesti toisilleen, he puhuvat kiinaa keskenään [Angelika naurahtaa]. Ainoa sääntö, mitä he ovat rikkoneet koko high school -uransa aikana on, että he hankkivat feikkihenkkarit, jotta pääsisivät yliopiston yökirjastoon..

Angelika: Juuri näin [nauraa].

Saimi: ..hakemaan teoksia. Mutta ennen valmistumista he saa kuitenkin sitten tietää, että tosi monet opiskelukaveritkin on päässeet erittäin hyviin kouluihin juhlimisesta huolimatta. Tietysti sitten nämä tytöt on ihan ihmeissään tästä, ja he päättävät sitten tämmöisen viimeisen illan aikana juhlia koko neljän vuoden edestä kerralla. Siinä on sitten todella paljon tämmöisiä mutkia matkassa. Esimerkiksi lähdetään ihan siitä, että tämän bilepaikan sijainti ei ole heillä varsinaisesti tiedossa. Kun he yrittävät etsiä sitä, kaikenlaisia kommelluksia sattuu. Tässä herää kysymys no miksei he soita vaan vaikka jollekin ja kysy, missä se bilepaikka on, mutta kun he yrittää soittaa koko listan läpi, kaikki tietysti olettaa, että he kysyy kato jotain koulujuttuja heiltä.

Angelika: Totta kai.

Saimi: Ei kukaan vastaa. Ja tätä bilepaikkaa etsiessään kanssa he törmäävät tosi kiinnostaviin sivuhahmoihin, mitä tässä elokuvassa on. Ihan todella monia kiinnostavia hahmoja. Esimerkiksi tämmöinen Jared, mikä on tämmöisen todella rikkaan perheen poika, ja hän yrittää ostaa rakkautta ja yrittää ihan hirveästi liikaa. Hänellä on semmoiset järkyttävän isot bileet, mitkä on hän järjestänyt, ja siellä ei tietenkään ole ketään sitten.

Angelika: Voi ei.

Saimi: Siellä on muun muassa bileissä hirveästi tämmöisiä lahjapusseja kaikille niille potentiaalisille bileisiin tulijoille. Niiden sisällä on jokaisessa iPad, ja tätä tasoa [naurahtaa]. Sitten kun he tavallaan lopulta pääsevät näihin oikeisiin bileisiin, mitä he etsivät, siellä on muuan muassa tämmöinen tyttö nimeltä Ryan, ja tämä Amy yrittää kerätä tavallaan rohkeutta lähestyäkseen häntä ennen valmistumista. Molly sen sijaan on iskenyt silmänsä yhteen koulun suosituimmista pojista. Mutta kuitenkin ystävyys on se elokuvan tärkein teema ihan ehdottomasti. Näiden pääosanäyttelijöiden välillä on ihan loistava kemia, ja se on elokuvan suurin vahvuus. Nämä on aika tämmöisiä ei semmoisen ison yleisön tuntemia näyttelijöitä, ja ihan loistava kemia heidän välillään. Mä tykkäsin tässä elokuvassa siitä, että siinä ei ollut semmoista kliseistä high school -elokuvakuviota, jossa just jok(o) yksi tai useampi henkilöhahmo on elokuvan pahis, ja ei ollut mitään sellaista tekonokkelaa sanailua, mitä tämäntyyppisissä elokuvissa voi joskus olla. Että hyvä, hauska komediaelokuva suosittelen.

Angelika: Joo, siltä se vaikuttaa, että just tämmöinen, jos haluaa nollata itsensä, sellaiselta leffalta. Mulla oisi vielä tämmöinen Darcie Little Badgerin Elatsoe-kirja. Tämä kertoo tällaisesta Amerikan alkuperäisväestöä edustavasta tytöstä, jolla on kyky kutsua kummituksia. Hänen serkkunsa kuolee auto-onnettomuudessa, mutta tämä serkun haamu tulee tälle tytölle unissa kertomaan, että ei tämä ollut mikään onnettomuus ja suojelethan mun perhettä. Tietenkin Elatsoe tai Ellie niin kuin häntä kutsutaan suostuu tähän, ja yhdessä äitinsä ja ystävänsä kanssa he ryhtyy selvittämään tällaisen mysteerisen Willowby-nimisen kaupungin historiaa ja miten se liittyy tähän hänen serkkunsa kuolemaan. Tämä on kanssa erittäin sanon koko ajan kauniisti kirjoitettu, no tämä ei ole kauniisti kirjoitettu, mutta hyvin kepeästi, hauskasti kirjoitettu kirja, vaikka tässä on kanssa myös synkkiä aiheita, varsinkin mitä tulee ruskeiden ihmisten kohteluun, varsinkin Amerikan alkuperäisväestön kohteluun. Sitten se on kauhean kivaa, että päähenkilö on aseksuaali ja heitä ei ole hirveästi vielä edustettuna kirjallisuudessa, elokuvissa tai tv-sarjoissa, että suosittelen. Tämä menee kauhun ja fantasian välimaastossa. Sitten tässä myös välissä kerrotaan tämän Ellien isoisoäidistä, vai kuusinkertainen isoäitikö hän nyt oli, paljon isoja kuitenkin, hänen elämästään siinä välissä, että tulee vähän tämmöisiä myyttisiä tarinoita siihen väliin. Suosittelen kaikille lukemaan Elatsoen ja meillähän englanninkielinen YA-lukupiiri (vink vink) tämmöinen häpeämätöntä mainontaa, ja nyt toukokuun kirjana olisi tämä Elatsoe.

Saimi: No niin, hyvä vinkki.

Angelika: Joo [naurahtaa].

Saimi: Ja mä kun katon tota kirjaa, mikä sulla on tossa pöydällä, tossa on niin hieno toi kansi, että ihan sama, mistä se kertoisi melkein mua siis ihan tuon kannen perusteella jo-

Angelika: Joo, se oli se, mikä mua ensin tässä kanssa kiinnosti ihan liikaakin, siksi tartuin Elatsoeen.

Saimi: Tossa kannessa on tommoisia, onko toi koira vai susi?

Angelika: Ne on koiria, koska Ellie kutsuu oman edesmenneen lemmikkinsä Kirbyn, joka on koira ja sitten hänen tällä esiäidillään oli myös tämmöinen haamukoiralauma. Ne on sitten tässä kannessa.

Saimi: Joo, eli nyt kaikki vaan lukemaan toi ja sitten sinne englanninkieliseen lukupiiriin.

Angelika: Kyllä [nauraa]

Saimi: [teemamusiikki soi taustalla] Tässä olikin nämä meidän vinkit tällä kertaa. Pysy kuulolla. Ensi kuussa tulee taas uusi jakso kirjaston podcastia uudella aiheella. Moikka.

Angelika: Moi moi.

Linkki takaisin jakson valintaan

Jakso 62. Kevään 2021 nuortenkirjat

[tunnusmusiikki]

Salla: Tervetuloa kuuntelemaan Lahden kaupunginkirjaston podcastia. Äänessä tänään ovat Salla…

Krista: ….ja Krista.

Salla: Aiheenamme ovat nuortenkirjat, jotka ilmestyvät alkuvuodesta 2021, eli tulevaan kesään mennessä. Ensin me kerrotaan, mitä on jo ilmestynyt tähän huhtikuun alkupuoleen mennessä ja sitten mitä on vielä tulossa nyt keväällä.  

Krista: Kyllä, ja nämä kaikki kirjat, jotka me esitellään, ovat jo varattavissa. Eli jos joku kiinnostaa, niin pistäppä varausta vaikka verkkokirjaston eli lastu.finna.fi -sivujen kautta.

Salla: Kylläkyllä, aloitetaanpas sitten kuules tästä minulla jo kädessä olevasta kertomuksesta, eli tämä on Jenny Hanin: Aina ja ikuisesti, Lara Jean. Tämä on tämän Lara Jeanista kertovan sarjan kolmas ja viimeinen osa. Aiemmat osathan ovat nimeltään Pojille, joita joskus rakastin ja PS. Rakastan sinua yhä.

Krista: Näin on.

Salla: Joo. Tämä sarja kertoo tosiaan nimensä mukaisesti 16-vuotiaasta Lara Jeanista, joka miettii käytännössä parisuhdekuvioitaan ja jonka elämästä tässä sarjassa kerrotaan ylipäätään. Hänellä on koko elämänsä ajan ollut tämmöinen tapa, että hän kirjoittaa rakkauskirjeen pojalle, josta hän on tykkää. Mutta sitten siinä sarjan ekassa osassa nämä kaikki rakkauskirjeet päätyvätkin näiden kaikkien entisten ja nykyisten ihastusten käsiin ja soppahan on valmis.

Krista: Oijoi.

No Lara Jean valitsi sieltä sitten siinä ekassa osassa yhden pojan ja he alkoivat seurustella. Tämä homma jatkuu sitten monien käänteiden kanssa siinä toisessa osassa ja nyt tässä kolmannessa osassa Lara Jean on suuren elämänmuutoksen äärellä. On nimittäin aika hakea jatko-opintoihin. Ja ongelmaksi muotoutuu se, että hän ja nykyinen poikaystävä eivät ehkä haluakaan sitten samaan yliopistoon enää. Tässä Aina ja ikuistesti, Lara Jean kirjassa nousee melkoisen ajankohtaisestikin esiin esim. sellaisia teemoja, että kannattaako etäseurustelu. Suuria tunteita luvassa tässä siis!

Krista: Jep, ja eikös näistä kaikista kolmesta kirjasta ole tehty elokuva, jotka kaikki löytyvät Netflixistä?

Salla: Näin on, olen katsonutkin kaikki ja ensimmäinen oli superhyvä. Ja kyllä toki ne muutkin ihan... Nämä kirjathan ilmestyivät englanniksi itseasiassa jo muutama vuosi sitten. Mutta silloin vain eka osa suomennettiin.

Krista: Kiva juttu, että nyt suomennettiin nämä 2 muutakin kirjaa.

Salla: No niinpä!

Krista: Tämä minulla tässä ensimmäisenä oleva kirja sopiikin hienosti tähän seuraavaksi, sillä tämä on vähän samantyylinen. Debbi Michiko Florencen Homma hallussa, Keiko Carter. Jos siis on tykännyt lukea Lara Jeanin tarinoita, niin tämä kannattanee myös lukaista. Tässähän on kolme ystävystä: Keiko, Audrey ja Jenna. Kertojana toimiva Keiko odottaa tulevaa seiskaluokkaa ja on suunnitellut kaikenlaista. Uusia harrastuksia, shoppailua, koulun tanssiaisia ja ihastumista. Kesäloman loppupuolella Keiko huomaa ystävysten ajautuvan eri suuntiin heidän erimielisyyksiensä vuoksi.

Salla: Voi ei!

Krista: Keiko kuitenkin päättää, että ystävysten on pysyttävä yhdessä. Tässä on varmasti monelle tämän ikäiselle tuttuja juttuja, kuten ystävyyskriisejä ja ensirakkauden tuomia kysymyksiä, joihin on helppo samaistua.

Salla: Kuulostaa kivalta tuo kirja, kyllä. Minulla on tässä seuraavaksi Anu Holopaisen kirja Filigraanityttö. Holopainenhan on aiemmin kirjottanu paljon scifiä ja fantasiaa, joten on aika kiva, että häneltä tuli nyt tällainen vähän erilainen kirja.

Krista: Kylläkyllä!

Salla: Tämä Filigranityttö-kirja kuvaa ahdistuneisuutta ja pakko-oireita sellaisella uskottavalla otteella. Tässä tuodaan mukavasti esiin se, että tällaisia haasteita voi olla kenellä tahansa. Keskeisiä teemoja on myös pelot ja huolet.

Krista: Okei, ohoo.

Salla: Kirjan päähenkilö on yläkouluikäinen Enni, joka kuulee päässään Varoittajan äänen, joka siis kertoo hänelle tulevista vaaroista. Enni uskoo voivansa pitää nämä kauheudet loitolla, jos hänen pehmoleluhyllynsä pehmot on oikeassa järjestyksessä ja hän pyörittää oikealla tavalla sormessaan olevaa filigraanisormusta. No vanhemmat alkaa sitten huolestua tästä Ennin käytöksestä ja sitten naapuriin muuttaa vielä uusi poika, joka ehkä kuulee kans tämän Varoittajan äänen.

Krista: Okei, ja tuohan näyttää aika nopealukuiseltakin, on aika ohut.

Salla: Kyllä. Mitäpäs sinulla on siinä seuraavana?

Krista: No minullahan on tässä Jukka-Pekka Palviaisen Anna palaa, Kosonen -niminen kirja. Tämä on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Hanaa, Kosonen -kirjalle. Ensimmäisessä osassa ratkotaan päähenkilönä olevalta Kaapolta varastetun mopon kohtaloa ja kiristäjien henkilöllisyyttä. Tässä toisessa kirjassa Kaapon äidin harrastuksesta kettuillaan, ja Kaapo päätyykin tästä syystä haastamaan yhden koulun kovimmista kuskeista mopokisaan. Kisaan harjoittelu vie paljon vapaa-aikaa ja onhan tässä tietysti myös keskittymistä häiritsemässä muutama kiva tyttökin.

Salla: Uuuuu, vainiinvainiin!

Krista: Tämä on huumoripitoinen sarja, jossa mopopojat joutuvat jännittäviin ja yllättäviin tilanteisiin. Ja nämä on mukavan ohuita kirjoja, eli jos ei ole hirveästi lukenut tai tuntuu ettei halua lukea kovin pitkiä kirjoja, niin nämä ovat oiva valinta.

Salla: Näin on! Sitten näistä niin sanotuista normikertomuksista, eli tällaisista kertomuksista mitkä ei kuulu mihinkään genreen, on jäljellä vielä yksi. Se on Jason Reynoldsin Minuutin mittainen ikuisuus. Tämä kertomus alkaa siitä, että 15-v. Will on matkalla kostamaan veljensä murhaa. Hän on jo niinkin lähellä, kuin seitsemän kerroksen hissimatkan päässä kohteestaan.

Krista: Ohoh!

Salla: Tämän hissimatkan aikana ehtii kuitenkin tapahtua paljon.

Tämä kirja on säeromaani, joka on oikeastaan aika paljon semmoinen runo- ja jopa räppihenkinen. Eli sivut ei ole täynnä tekstiä, vaan tarina rakentuu lyhyiden runotapaisten pätkien kautta. Päähenkilö Will harrastaa anagrammeja, minkä takia tällaiseen esitysmuotoon on ehkäpä päädytty. Tämäkin kirja sopii toki kaikille, mutta kannattaa tutustua erityisesti silloin, jos sinua ei oikein innosta lukea hirveän paljon tekstiä sisältäviä romaaneja.

Krista: Nojoo, tuo näyttää kyllä aika paksulta, mutta ei se sitten olekaan niin pitkälukuinen kuin voisi kuvitella. Ja kivan erilainenkin!

Salla: Näin on!

Krista: Mutta hei, nyt päästäänkin sitten yhteen tämän kevään ennakkosuosikeistani, nimittäin Karen M. McManusin Kaksi voi säilyttää salaisuuden.

Tämä on nyt jo kolmas itsenäinen osa sarjaan ja tätä olen odottanut, nimittäin ne kaksi aiempaa osaa ovat olleet hyviä! Ensimmäinen osahan on nimeltään Yksi meistä valehtelee, ja toinen osa on Yksi meistä on seuraava. Näissä kahdessa ensimmäisessä kirjassa oltiin Beivjyyssä ja tapahtumat pyörivät koulun oppilaiden ympärillä. Päähenkilöinä oli vaan eri tyyppejä.

Salla: Okeiokei.

Krista: Tämä kolmas sijoittuukin nyt ihan eri paikkaan, rauhalliseen pikkukaupunkiin nimeltä Echo Ridge. Echo Ridgessä on tapahtunut aina omituisia asioita: nuori nainen on kadonnut jäljettömiin 20 vuotta sitten, ja viisi vuotta sitten koulun tanssiaiskuningatar on murhattu. Nyt ympäri kaupunkia alkaa ilmestyä uhkaavia viestejä. Joku siis joko pilailee tai sitten murhaaja on palannut maisemiin!

Salla: Aaarg, omg!

Krista: En ole ehtinyt vielä lukemaan tätä, mutta vaikuttaa kyllä varsin jännältä!

Salla: No todellakin! Eikös tuosta ekasta osasta ole kanssa tekeillä Netflix-sarja?

Krista: No näinhän se taisi olla!  

Salla: Katsellaas sitten millaisia fantasiakertomuksia nyt alkuvuodesta 21 on ilmestynyt ja hankittu tänne meille kirjastoon. Ensimmäiseksi mainitaan ihan lyhyesti hollolalaisen esikoiskirjailija Joonas Riekkolan Silkkomaahan kadonneet. Kirja sijoittuu ekokatastrofin runtelemaan Suomeen, jossa päädytään seikkailemaan ja selvittelemään nykyisyyden ja myös menneisyyden asioita. Tämä kirja on mukavan ohut, joten sopii myös vähemmän lukeville. Alkujaan tämän kirjan käsikirjoituksella osallistuttiin itse asiassa kirjoituskilpailuun, jossa etsittiin vähän lukeville pojille sopivaa kustannettavaa.

Krista: Aa, okeiokei.

Salla: Mutta ei siitä nyt sen enempää, koska tästä kirjasta saa halutessaan lisätietoja Lahden kaupunginkirjaston Youtube-kanavalta, josta löytyy tämän kirjailija Joonas Riekkolan maaliskuussa toteutettu haastattelu. Kannattaa käydä tutustumassa!

Krista: Kyllä! Siinä keskustellaan tämän uutuuskirjan lisäksi kirjailijana olosta ja kirjoittamisesta eli jos sellainen kiinnostaa, niin kannattaa tosiaan käydä katsomassa.

No sitten seuraavaan, joka on myöskin kotimainen fantasiakirja. Sini Helmisen Hurme. Tämä aloittaa itsenäisistä osista koostuvan Lujaveriset-trilogian. Sini Helmisellähän on myös Väkiveriset -niminen neljäosainen sarja, joka punoutuu kotimaisen mytologian ympärille.

Salla: Joo olenkin lukenut tuon Väkiveriset-sarjan. Sen kirjoissa yhdistyy kivasti vanha suomalainen mytologia ja nykypäivän nuorten elämä.

Krista: Juujuu. Mutta tosiaan, palataampa tähän Helmisen uusimpaan kirjaan, eli Hurmeeseen. Seela-niminen tyttö muuttaa opiskelemaan Helsinkiin ja majoittuu enonsa hautaustoimiston yläkertaan. Siinä opiskelujen ohella hän auttelee hautauspalveluissa, mutta se ei olekaan ihan niin leppoisaa, kuin hän oli toivonut. Kuolettavan katastrofaalisesti päättyneiden Tinder-treffien jälkeen Seelan elämää sotkevat kummitteleva deitti ja alusvaatelaatikon kätköihin päätynyt huumepussi.

Salla: WHAAAT!

Krista: Luvassa on yhdistelmä urbaania fantasiaa, kauhua ja romantiikkaa. Tämä menee kyllä omalle lukulistalle, mites sinun?

Salla: No todellakin, se on jo siellä! On kyllä timanttista settiä luvassa.

Sitten mennään minun ehdottomasti eniten odottamaani kirjaan tänä keväänä ja onnekseni se on jo julkaistu ja olen jo ehtinyt lukeakin sen! Kyseessä on siis Sarah J Maasin: Aamunkoiton torni. Tämä on Maasin Throne of Glass sarjan 6. suomennettu osa, eli vielä yksi osa on suomentamatta tästä 7-osaisesta sarjasta.

Juoni alkaa olla jo melkoisen laaja, joten tyydyn varmastikin tässä toteamaan, että kyseessähän on hyvin perinteistä fantasiaa edustava sarja. On miekkoja, seikkailuja, taikuutta ja ikivanha pahuus, joka tulisi saada kukistettua. Päähenkilöt ovat suunnilleen parikymppisiä ja nämä kirjat on aika paksuja.

Krista: Nojuu, onneksi ne on niin suosittuja, etteivät ole viemässä niin paljoa hyllytilaa täällä meidän pääkirjaston Nuorten tilassa.

Salla: No äläpä kuule muuta sano. Tässä Aamunkoiton tornissa poiketaan hieman päätarinasta, kun seurataan muutaman sivuosassa olevamman henkilöhahmon koettelemuksia uudella mantereella. Aluksi mie ajattelin, että tämä on nyt vain joku outo täytekirja tähän sarjaan ennen viimeisen osan epäilemättä eeppistä taistelua. Mutta tässähän olikin pointtia myös päätarinan kannalta ja saatiin tietää jälleen lisää menneisyydestä ja maailman tilasta. Suosittelen tätä siis kyllä kaikille, jotka minun laillani arpovat onko tämän kirjan lukeminen ajanhukkaa. Ei se ole!

Krista: Okei, en olekaan ehtinyt tähän sarjaan vielä tutustumaan, mutta kuulostaa jännältä! No sitten Sally Greenin Maailmojen tulet, joka on Savuvarkaat-trilogian dramaattinen ja vaikuttava päätösosa!

Salla: Joo, olenkin juuri parhaillaan lukemassa tätä kakkososaa. Ja olin positiivisesti yllättyny siitä ekasta osasta. Siinä nimittäin on viisi päähenkilöä, joiden näkökulmasta tarinaa kerrotaan ja pelkäsin, että se olisi sekavaa, mutta sehän olikin aika toimiva kerrontaratkaisu.

Krista: Okei, tämähän tosiaan sijoittuu historialliseen fantasiamaailman.

Salla: Juu.

Krista: Ja tässä päätösosassa sota leviää kulovalkean tavoin, ja savuvarkailla on edessään tähänastisista haasteista suurin. Kun taistelu ihmisten valtakunnista kohoaa huippuunsa, paholaisten valtakunta paljastaa viimeisen, karmaisevan salaisuutensa. Salaisuuden, jolla on valta muuttaa koko sodan kulku - ja historia – ainiaaksi... Kuulostaa kyllä melkoisen dramaattiselta!

Salla: Joo!

Krista: Siirrytäänkö nyt tietokirjoihin, niitä ei taida kovin montaa olla?

Salla: Siirrytään kuule vaan, ja ei, niitä ei montaa ole. Nuorten tietokirjoja on tullut aika vähän tässä alkuvuodesta, mutta on niitä muutama kuitenkin ilmestynyt. Tämä minulla nyt kädessä oleva jedikirja vaikuttaa ainakin minun mielestä aika kiinnostavalta. Kyseessä on siis Laura Huovisen Oman elämäsi jedi - Itsenäistyjän kirja.

Krista: Ohhoh.

Salla: Tämä on mukavan kompakti itsenäisen elämän muodostusopas. Tämän kirjan lukemalla herää varmasti ajatuksia siitä, mikä juuri sinulle on tärkeää elämässä. Tässä on tietoja ja myös harjoituksia, mikä on aika kiva. Tämä Oman elämäsi jedi -kirja pohjaa tällaisiin nuorille pidettyihin jedikursseihin. Kuinka siistiä!

Krista: Nojuu!

Salla: Näitten koulutusten teemana on ollu itsenäistyminen, elämänhallinta ja taidot, jotka tukevat lapsuuden muuttumista aikuisuudeksi.

Krista: Nonii, sepäs kuulosti hauskalta. Tuohan sopii kivasti luettavaksi vaikka toukokuussa, kun on se Star Wars-päivä.

Salla: Aa joo, se May the Forth.

Krista: Kyllä, May the Force be with you Salla.

Salla: [naurua].

Krista: Mutta hei, arvaatkos mikä oli viime vuoden Lastu-kirjastojen lainatuin nuorten tietokirja?

Salla: No ei tule kyllä mieleen.

Krista: No Suomen kärkitubettajiin kuuluvan Miklun Kaikkien aikojen kirja.

Salla: No niinpä tietysti!

Krista: Jep, ja Miklultahan on tullut nyt uusi, Universumin paras kirja! Tässä päästään vielä syvemmälle Miklun kummallisten aivojen kätköihin ja saadaan tietää lisää ennen kuulemattomia asioita hänen elämästään. Kirjassa pohditaan esimerkiksi avaruuden ihmeellistä maailmaa. Ja täällähän on myöskin tietysti näitä Miklun piirroksia ja hauskoja tehtäviä mukana, kuten niissä aiemmissakin kirjoissa.

Salla:Nonnii, sepäs jänskää.

Krista: Kylläkyllä, mutta hei, tässähän olikin nämä jo ilmestyneet nuorten kirjat. Kurkataanko vielä mitä kirjoja on tulossa?

Salla: Joo!

Krista: Mitä sinä Salla odotat eniten näistä?

Salla: No katselin näitä mitä vielä on ilmestymässä ennen kesää ja sieltä nousi kyllä ehdottomasti esiin Emma Luoman scifikertomus Perhosten aika. Siinä on teemoina elämän muuttava luonnonvitsaus, ystävyys ja rakkaus kotikaupunkiin. Juttu menee siis niin, että sellaiset karvaiset, vaaleanharmaat toukat valtaavat Kuopion eräänä kesänä.

Krista: Siis mitä, ohhoh.

Salla: No asukkaat häädetään sitten pois tuholaiskäsittelyn alta. Päähenkilö Wiima joutuu evakkomatkalle tyttöystävänsä ja ystävänsä kanssa ja pian heillä alkaa olla muitakin ongelmia, kun menneisyydestä selviää jotain salaisuuksia. No kesä menee siinä, mutta toukkia ei saada hävitettyä, vaan ne päinvastoin muuttuu perhosiksi ja karanteenialue laajenee. Sitten ihmiset alkaa saada outoja oireita...

Krista: SSSSSS.

Salla: Tämä vaikuttaa kyllä näin tähän maailmanaikaan todella ajankohtaiselta eräänlaisine pakolaisuus- ja karanteeniteemoineen enkä malta odottaa, että pääsen lukemaan tätä.

Krista:Joo, kuulostaa kyllä melkoiselta seikkailulta.

Salla: Tämä Perhosten aika ilmestyy nyt huhtikuun lopulla, eli siinä toukokuun alussa tulee meille tänne kirjastoon lainattavaksi. Entä mitä kirjaa SINÄ odotat Krista?

Krista: Noo, mainittakoon Katharine McGeen Amerikan kuninkaalliset – Majesteetti -kirja, joka on jo sarjan toinen osa. 21-vuotias Beatrice on juuri kruunattu kuningattareksi, ja Amerikka on uuden valtakauden kynnyksellä. Samalla kun Beatrice kamppailee kaiken sen kanssa, mitä on kruunun vuoksi menettänyt, myös muualla kuohuu. Tässäpä siis sukellus maailmaan täynnä draamaa, kuumia salaisuuksia ja romantiikkaa.

Salla: Wow.

Krista: Tämähän ilmestynee nyt ihan lähipäivinä tässä huhtikuun aikana.

Salla: Okei, sehän kuulostaa kunnon juonittelulta! Otettaisko ihan pikaisesti vielä pari nostoa näistä tulevista kevään kirjoista?

Krista: Joo, tässä huhti-toukokuussa on vielä tulossa monia nuorten kirjoja!

Salla: Jep. Eli nyt tässä huhtikuussa, ihan loppukuusta ilmestyy Hank Greenin Loistavan hullu hanke. Se on jatkoa tekijän Ihan mieletön juttu -kirjalle. Loistavan hullu hanke on mainostekstien mukaan vauhdikas scifimysteeri ja pureva yhteiskuntakritiikki, joka kyseenalaistaa ajatuksemme vapaudesta, tulevaisuudesta ja siitä, kuinka suhtaudumme tuntemattomaan. Melkoista!

Krista: On! No sitten tässä lähipäivinä on ilmestymässä Elizabeth Acevedonin Maata jalkojen alle, josta sanotaan näin: Camino ja Yahaira saavat kuulla olevansa sisaruksia, kun heidän isänsä menehtyy lento-onnettomuudessa. Juuri kun he luulevat menettäneensä kaiken isästään, he löytävät toisensa. Isän kuolema paljastaa kipeät totuudet sekä rakkauden, jonka hän jakoi meren kaksin puolin.

Salla: Joo. Eli sittenhän on siis tulossa ainakin Siri Pettersenin Rautasusi, joka aloittaa tällaisen uuden Vardari-sarjan. Tästä kerrotaan niin, että päähenkilö Juva inhoaa verenlukijoita, vaikka on syntynyt heidän sukuunsa. Mutta hän ei aio koskaan tulla verenlukijoiden kaltaiseksi, koska he ovat vain huijareita, jotka käyttävät hyväkseen ihmisten pelkoja saadakseen itselleen rahaa ja valtaa. Tämä Rautasusi ilmestyy toukokuun lopussa.

Krista: Huhtikuun lopussahan tulee muuten vielä tämä Marja Ahon Lasienkeli. Tämä kertoo Killistä, jonka elämässä on ongelmia. Hän on hukannut itsensä pimeyteen ja yrittänyt itsemurhaa. Siksi hän on psykiatrisessa sairaalassa, osasto koovitosella, etsimässä valoa ja syitä elää. Tämä valon ja varjon rajalla kulkeva nuortenromaani kertoo mielen särkymisestä, ystävyydestä ja toivosta.

Salla: Jos kerron lyhyesti vielä yhdestä kirjasta, niin eiköhän sitten ole käsitelty tarpeeksi monta kirjaa?

Krista: Todellakinkylläjuu!

Salla: Eli kaimaltani Salla Simukalta ilmestyy toukokuun lopussa tällainen Matalapaine/Korkeapaine -kirja. Se kertoo Vapusta, joka viettää viimeistä kesää kotikaupungissaan ennen muuttoa lukioon toiselle paikkakunnalle. Hän on aina kokenut tämän kotikaupunkinsa vääräksi paikaksi itselleen ja Vappua odottaakin uusi maailma uuden alun myötä.

Krista: Juujuu. Mutta oletkos huomannut, että kustantajien syksyn uutuuskirjaluetteloita on jo ilmestynyt ja ilmestymässä lisää ihan näinä päivinä!

Salla: Nojuu, niitähän on ehtinyt tullakin jo aika monta ja Karistoltahan ainakin näyttää tulevan useampi nuorten kirja.

Krista: Joo, niin taisi ollakin.

Salla: HEI! Nyt on käsiteltykin ne mitä pitikin. Tässähän tämä meidän jakso nyt siis oliki.

Krista: Joo.

Salla: Kiva kun kuuntelitte ja lukuiloa nuorten kirjojen parissa. Heihei!

Krista: Heihei!

Linkki takaisin jakson valintaan

Jakso 61. Aikuisten lukudiplomi 2021

[Tunnusmusiikki]

Suvi: Hei, tervetuloa kuuntelemaan Ääniä kirjastosta -podcastia. Tänään keskustelemme aikuisten lukudiplomista 2021, ja mukana keskustelussa olen minä, Suvi, ja...

Johanna: Johanna.

Suvi: Miten on Johanna, onko sulla tavoitteena suorittaa tää diplomi tänä vuonna?

Johanna: Joo, kyllä mulla on aikeissa se suorittaa, että oon jo vähän alotellukin. Pari kategoriaa oon jo lukenut sitten sieltä yhden...

Suvi: Onko ollu hyviä osumia vai?

Johanna: Joo, kyllä. Mä tykkäsin erityisesti siitä Sally Salmisen ”Katrinasta”. Se oli tosi hyvä, että mä jotenkin ihan vaikutuin siitä. Jotenkin tuntuu, mitä enemmän lukee, niin se kirjalta vaatii vähän enemmän, että siitä oikeen tulee se vahva sellanen reaktio. Toinen, minkä mä luin, oli sitten tää "Lähikaupan nainen", sieltä ”Ohukaisista”.

Suvi: Okei. Mulle ihan vieras. En oo ennen lukenu siit tai en oo koskaan lukenut sitä.

Johanna: Joo, se oli kanssa ihan kiinnostava. Se päähenkilö siinä oli varsin erikoinen.

Suvi: Joo. [nauraa 00:01:27] No niin, mutta tässä on näitä kategorioita aika monta, ja tänä vuonna on korostettu erityisesti tän ympäristöpääkaupunkivuoden teemaa, elikkä on näitä tällasia ”Vihreitä valintoja” ensimmäisenä kategoriana.

Johanna: Joo, ja musta on kiva, että niitä vihreitä tai siihen teemaan liittyviä kirjoja on myös merkitty näihin muihin kategorioihin tällasella vihreällä lehdellä.

Suvi: Ideana on vähän niinku, että voi suorittaa tän diplomin kokonaan vihreänä.

Johanna: Aivan, joo.

Suvi: Ooks sä lukenu mitään kirjoja tästä ”Vihreä valinta” -kategoriasta?

Johanna: Nyt mä katon tätä, niin mä en oo tajunnu näistä mitään lukea. On kyl tuttuja kirjoja paljon, mutta ei oo sellasia, mihin ite ois tarttunu vielä.

Suvi: Joo. Ite voin suositella tota Emmi Itärannan ”Teemestarin kirjaa” tai sitten tätä Maija Lunden ”Mehiläisten historia”, jotka oon itse lukenut. Molemmat oli mielenkiintosia ja hyviä kirjoja.

Johanna: Okei. Tota ”Teemestarin kirjaa” mä oon itse asiassa monta kertaa miettiny just, et haluaisin tarttua siihen.

Suvi: Sitten sä puhuitkin jo tossa, et sä oot tosta seuraavasta kategoriasta ”Ohukaiset” lukenut nyt yhen kirjan. Mulle tää on jotenkin ihan vieras, et en tiedä et oonks mä jostain syystä paksukaisten ystävä. [nauraa]

Johanna: En mäkää yleensä ihan näin ohuita kirjoja lue. Siis äkkiähän ton luki, just ton Sayaka Muratan kirjan, mutta että voishan näitä enemmänki harrastaa. Miksei, ne ois semmosii välipaloja.

Suvi: Kyllä. Onks sulla joku kategoria, joka sua erityisesti kiinnostaa täällä?

Johanna: No runothan mua kiinnostaa aina, et ne on tietysti sellai yks suosikki kategoria. Tää hämmästyttävää, mutta totta, vaikuttaa kans sellaselta kiinnostavalta. Täältä mulla on itse asiassa lainassakin jo yks kirja. Tää Johanna Vehkoon ”Valheenpaljastajan käsikirja”.

Suvi: Okei. Mä oon lukenu sieltä sen ”Merikirjan”. ”Merikirjahan” oli tosi mielenkiintonen kirja. Siis se on tällasen Morten Strøksnesin kirjottama ja tässä kirjassa kalastellaan tällasta jättihaita täältä Norjan Lofooteilta, ja he kalastaa sitä täällä kumiveneestä.

Johanna: Okei, kuulostaa aika haasteelliselta, sanotaanko näin.

Suvi: Tää hai, mitä he täällä metsästää, niin on tällanen jäähai ja se voi olla sellasen tonnin painonen. Niitä on kaks miestä, jotka kelluu siellä merellä. Sitten he käyttää kohona tällasta poijua ja sit heillä on sellanen valtava koukku, jolla he yrittää pyydystää tän hain.

Johanna: Herää kysymys, että mistä tämä idea on lähtenyt, että hei mennään kumiveneellä kalastelee tällasta.

Suvi: Tää Morten itse asiassa kertoo siinä kirjassa, että hän ei oo koskaan tämmöstä jäähaita nähnyt ja sitten tää hänen ystävänsä Hugo sanoo, että sit hänen täytyy käydä kalastamassa tällanen otus. Sinänsä ihan järjetön keissi, koska tää jäähain liha on ihan myrkyllistä. Siitä saa hallusinaatioita ja sitä ei voi syödä.

Johanna: Porukat voi kiinnostua tästä [nauraa].

Suvi: Mut sit sillä on kai joku ravinteikas maksa, minkä takia sitä on aiemminkin pyydetty. Mut tää on myös näitä vihreillä lehdellä merkittyjä kirjoja. Ja tässä hirveesti pohditaan sitten tätä luontosuhdetta ja erityisesti merta ja ihmisten luontosuhdetta. Hän hienosti kirjottaa sinne väliin sitten tällasia erilaisia legendoja merestä ja omituisia sattumia, mitä on tapahtunu sit siel Lofooteilla. Siellä oli esimerkiksi Norjan omat puolustusvoimat tykittäneet jotain kalastajakylää ilman, et he oli tietosia siitä, et siel on ihmisiä ja kaikkee tällasia pikku hommia siellä. Tosi mielenkiintonen. Välillä vähän kammottavakin, kun jäähaissa saattaa olla kaikenlaisia loisia esimerkiks silmissä ja muuta.

Johanna: Joo, ei kuulosta kovin mukavalta. Toisaalta Lofootit paikkanahan on tosi upee. Siellä on tullu joskus käytyä.

Suvi: Okei. Kovasti täs kyl maisemaa kehutaan ja kuvataan. Se olis ehkä sellanen paikka, mihin iteki haluais joskus päästä käymään.

Johanna: Suosittelen lämpimästi kyllä. Tietokirjoja ois hyvä lukea muutenkin enemmän. Jotenkin aina tuntuu painottuvan tohon kaunokirjallisuuteen toi oma lukumieltymys.

Suvi: Mulla on ihan sama juttu. Jostain syystä tietokirjat on niinku tosi vaikee ees tarttua niihin, että vaikka tääkin osoittautu tällaseks tosi hyväks elämykseks, niin en tiedä, miks se on niin hankalaa se tietokirjan lukeminen.

Johanna: Niin, et onks siinä sitten ehkä, kun se tarinaan tarttuminen on jotenkin, sä tiedät, mitä siellä on vastassa, mutta tietokirjassa ehkä siellähän voi tulla tai sitten, kun on niin erilaisia tapoja käsitellä sitä tietoa tavallaan.

Suvi: Täskin on tosi kiinnostavia näitä ja näähän on valittu sen perusteella, että nää ois semmosia elämyksellisiä kirjoja sitten.

Johanna : Yhessä vaiheessa must ilmestykin paljon semmosia aika tarinallisia, tai musta tuntuu, et edelleenkin tulee niitä tarinallisia tietokirjoja, mikä on toisaalta hyvä. Kaikki ei jaksa ehkä semmosta hirveen tieteellistä tekstiä lukea.

Suvi : Sä puhuit aikasemmin niistä runoista tossa, niin haluisiks sä?

Johanna : Joo, mä voisin itse asiassa yhen vinkin antaa. Mä lukaisin itse asiassa, siitäkin kategoriasta oon nyt lukenut yhden kirja, eli tämä Aura Nurmen ”Leijonapatsailla”, joka on olikohan tää viime vuonna ilmestyny. Tää on tällanen vahva proosarunoteos, jossa on tosi hienoja kielikuvia, jotka oikeestaan jää elämäänkin mieleen aika pitkäks aikaa. Siinä on semmosia aika rankkojakin teemoi, koska selvästi tällä runon minällä on tämmöset epävakaat perheolot ja aika traumaattisiakin asioita on tapahtunu. Sitten, kun hän elää siinä nuoruutta, teini-ikää, niin totta kai se tuo ne omat haasteensa siihen. Et tällai synkkyys on siinä aika vahvasti läsnä, mutta siitä huolimatta se on aika koukuttava. Se on hirveen sujuvasti kirjotettu ja siel välillä pilkahtaa se valokin, et ei se oo ihan pelkkää sitä tummaa. Tää Aura Nurmihan on lavarunoilija myös, että jotenkin mä voisin kuvitella, et nää runot saa sitten aivan jonkun uuden muodon sitten, kun hän lausuu ne itse ääneen.

Suvi : Niin, lavalla.

Johanna : Joo. Hän on ollu mukana perustamassa tätä Helsinki Poetry Connection -yhdistystä myös, joka järjestää näit lavarunotapahtumia. Meillähän on täällä Lahdessakin oma runoyhdistys, tää Lahden Runomaraton ja eiköhän kesällä oo taas noi lavarunouden SM-kilpailut sitten täällä Lahdessakin.

Suvi : Aika jännittävää.

Johanna : Joo.

Suvi : Ooks sä käyny ite seuraamassa lavarunon lausuntaa?

Johanna : Olen, joo. Mä itse asiassa viime vuonna olin just tässä osakilpailussa. Kävin kattomassa niitä. Ehkä saatan itsekin osallistua joskus.

Suvi : Kuulostaa ihanalta. Sitten täällä on tällanen ”Kasvukipuja”-kategoria. Ooks sä täältä mitään lukenu? Mulla on peräti kolme kirjaa.

Johanna : Ootas, ”Kasvukipuja” oli täällä.

Suvi : Heti siinä runouden jälkeen.

Johanna : No en mä kyllä näistäkään oo lukenu yhtään. Näistäkin kaikki tiedän varmaan kannen about, mutta en.

Suvi : Tossa ainakin toi Suvi Vaaralan ”Westend” oli tosi mielenkiintonen. Siinä käsitellään 90-luvun lamaa ja tällasta aikaa, mikä oli silloin, kun minä olin sellainen teini, niin hyvin vahvasti esillä. Ja siihen oli hirveen helppo sitten samaistua.

Johanna : Se on vähän sellanen sukupolvikokemuskin sitten varmaan se kirja.

Suvi : Se oli tosi mielenkiintonen. Sitten täällä on kategoriana ”Lue ja katso”, elikkä kirja, josta on tehty elokuva. Voi sitten lukemisen lisäksi katsella.

Johanna : Mä aloin kattoo, että ton Kathryn Stockettin ”Piiat” mä oon lukenu ja oon nähny sen elokuvankin, että sitä voin kyllä suositella.

Suvi : Et toimi molemmat?

Johanna : Joo, kyl se kirja oli parempi, mutta.

Suvi : Näin se mun mielestä aina menee.

Johanna :Joo. Melkeen mieluummin nykyään katon eka sen leffan ja sit luen kirjan, koska sit se syventää sitä kokemusta. Se leffa on tosi usein pettymys sen kirjan jälkeen.

Suvi : Se on totta. Mähän oon lukenu ja katsonut tietenkin tosta ton Cormac McCarthyn ”Tie”, joka on tällanen maailmanloppu kuvaus. Hirveen koskettava sekä elokuvana että kirjana, mutta kyllä se kirja on tässäkin paljon parempi. Tässähän on tapahtunu joku määrittelemätön tuho, joka on tuhonnu maailman ja siellä aurinko paistaa sellasena himmeenä ja on kylmä. Sitten nimettömät isä ja poika vaeltaa sitten kohti etelää ja rannikkoa siinä toivossa, että siellä olis lämpimämpää ja paremmat edellytykset elämiselle.

Johanna : Eli aika tämmösiii dystooppinen teema siinä.

Suvi : Ja hyvin synkkä se maailma. Ihmiset on raakoja toisilleen ja heiltä joutuu piiloutumaan, mutta sitten samaan aikaan hyvin koskettava ja herkkä ja sellanen toiveikas, kun tällä isällä on kuitenkin se poika siinä ja se poika sitä maailmaa ihmettelee. Hän ei ole koskaan nähnyt sitä edellistä maailmaa.

Johanna: Aivan, niin sehän on hänen todellisuus tavallaan ollu koko ajan se, mikä siel nyt on.

Suvi : Joo, et hyvin sellanen inhimillinen kuvaus.

Johanna : No seuraavakshan täällä on sitten ”Äänten kirjo”.

Suvi : Joo.

Johanna : Täältä mä oon lukenu ton ”Lopotin”.

Suvi : Joo, mäki.

Johanna : Mua kiinnostais toi Tommy Orangen ”Ei enää mitään”.

Suvi : Joo, mä en oo tota siihen millään tavalla tutustunut. Mitä sulle jäi mieleen tosta ”Lopotista”?

Johanna : Hetkinen, eiks ”Lopotti” ollu se, joka kerto tän sokean siskon tarinan?

Suvi : Joo.

Johanna : ”Neljän tien risteys” oli se, joo. Se oli jotenkin siinä hienosti pääs sen, miten sokea ihminen toimii ja siinä sit tavallaan se, oliks se 50-luvun, 60-luvun, kumminki tällee ei ollu näitä nykyajan kaikkia apuvälineitä, niin se oli tosi hieno. Mä taisin kuunnella sen äänikirjana vielä.

Suvi : Mulle jäi erityisesti mieleen siitä sellanen kirjasto kohtaus, missä etsitään aineistoo luokituksen perusteella. Must se oli niin hauska.

Johanna : Okei. Miten mä en muista ollenkaan?

Suvi : Jännä juttu. Ehkä se oli mulle hauska, koska jotenkin mielessä ajatteli oman kirjaston hyllyä, että nyt lähennytään koko ajan sitä tiettyä kohtaa. Ja sit ”Faktasta fiktiota” -kategoria on mulle ehkä sellanen, mistä en oo ainuttakaan lukenut.

Johanna : Mäkään en oo tästä lukenut kyllä yhtään.

Suvi : Mua kiinnostais toi Selja Aavan toi ”Nainen joka rakasti hyönteisiä”. Siinä on kaunis kansi. Ihan siis kannen perusteella voi jo sanoa.

Johanna : Se muaki kiinnostaa siinä mielessä, kun mä oon lukenu häneltä sen ”Taivaalta tippuvat asiat” ja mä tykkäsin siitä. Se oli semmonen novellikokoelma. Mä veikkaan, et tää hänen tyylinsä on varmaan kuitenkin aika samanlainen tässäkin. Tai mistä sen tietää ennen ku lukee.

Suvi : Sit tää yks kategoria, tää ”Kirja, joka olisi aina pitänyt lukea”, niin tää on kyllä kiinnostava.

Johanna : Itse asiassa täältä mä oon varmaan eniten kyl lukenu.

Suvi : Ai oot?

Johanna : Joo, mä aloin kattoo, että... No eniten ja eniten. Siis ennen tota ”Katrinaa” mä olin lukenu ton Huxleyn ”Uljas uusi maailma” ja Janssonin ”Muumipappa ja meri”. Itse asiassa toi Huxley on yks mun suosikki scifikirja, että sen mä oon lukenu vissiin pari, kolme kertaa.

Suvi : No niin, joo. Mua on aina kiinnostanu toi ”Walden: elämää metsässä”.

Johanna : Joo, mulla on kans ollu tavotteena pitkään, että mä lukisin sen.

Suvi : Suorastaan niinku vuosia itellä roikkunut se, että se pitäis lukea, mutta ei oo jostain syystä sitten vielä päätynyt. Tässä kirjassahan, eikö tää kerro siitä, kun tää päähenkilö rakentaa metsään rannalle mökin ja pyrkii tällaseen luontosuhteeseen ja omavaraisuuteen.

Johanna : Joo. Hän kokee, että tällasena, kun asuu luonnossa, niin on oikeesti vapaa. Olikohan se jotenkin näin se ydin ajatus siinä? Ja hän sit pohdiskelee sitä metsässä asumista siinä, että tosi kiinnostavan kuulonen. Mä jotenkin tutustuin tähän Thoreauhun vielä, tavallaan se tuli esiin yhes toises kirjassa tässä Matt Haigin ”Keskiyön kirjastossa”. Siinä tää päähenkilö on opiskellu filosofiaa ja nimenomaan tutkinu tätä Thoreauta, niin hänellä on se, et tuli sit niitä vähän semmosta nippelitietoa sit siitä.

Suvi : Kiinnostus kasvo siinä samalla.

Johanna : Ehottomasti, joo. Sielt tuli ihan kiinnostavia juttuja vastaan.  No sit on ”Hiki pintaan”. Täytyy sanoa, että se kategoria ei oo itselle semmonen läheinen.

Suvi : Täytyy myöntää, että näin tässä on itelläki. Tässähän on urheiluun liittyviä kirjoja, mutta minkäs sieltä lukis, jos ois ihan pakko.

Johanna : Ehkä toi ”Pieni kommunisti joku ei koskaan hymyillyt”. Se vois mua ehkä. Siinä ois sit toisaalta sitä yhteiskunnallistaki teemaa ehkä.

Suvi : Niin, joo se on ihan totta. Sit tossa on toi Jenni Multisillan ”Yksi teistä kuolee”, mikä on tällanen jännäri dekkari tyyppinen, se vois mennä sellasena iltalukemisena sitten.

Johanna : Totta.

Suvi : Muistaakseni jostain urheilijatytöistä kertoi se.

Johanna : Joo.

Suvi : Jos ei urheilu niin lämmitä, niin entäs musiikki. ”Säveliä sivuilla” -kategoria.

Johanna : Täytyy sanoa, että mä en oo mikään suuri musiikki-ihminenkään. Mä kuuntelen sujuvasti.

Suvi : Mutta ei herätä semmosia suuria intohimoja.

Johanna : Joo, ei valitettavasti. Kyl mä oon joskus soittanuki jotain, mutta ehkä sitten muut harrastukset on vieny enemmän mukanaa. On vähän vieraampia nää kirjat mulle. Ei oo niin tuttuja.

Suvi : Joo, vähän sama juttu.

Johanna : Ehkä toi Juha Itkonen ”Anna minun rakastaa enemmän”, no se nyt on tietysti, mutta muuten on aika vierasta.

Suvi : Joo.

Johanna : No sitten on ”Ruokaisia romaaneja”, eli mennään tänne ruuanlaiton ja tämmösten ruokaisien teemojen pariin.

Suvi : Tää on jännä, ku tässä on kans sitten nää 10 kirjaa ja mä en oo lukenu niistä mitään ja mä oon joskus jopa pitänyt vinkkauksen teemana, että tällasella teemana, että siinä oli tää ruuanlaitto näissä kirjallisuudessa, mutta miten ei oo osunu tähän yhtään sellasta, minkä mä olisin lukenut.

Johanna : Aika jännä kyllä.

Suvi : Toisaalta nää on uudempia. Siitä on jo kuitenkin useempi vuosi.

Johanna : Joo, kylhän tällasii ruokateemasii kirjoja ilmestyy aika paljonkin sitten, kun alkaa oikeen miettiä. Itelle nekään ei oo ehkä ihan sitä lähintä teemaa, mutta niissä on yleensä aika kauniita kansia, että ne on sellasia aistillisia.

Suvi : Ehkä munkin ruokakirjallisuus liitty lähinnä näihin keittokirjoihin sitten. [nauraa]

Johanna : Joo, niitä tulee sitten lainattua kanssa. [nauraa]

Suvi : Saa vähän ruokaa kotiin.

Johanna : [nauraa] Joo. Mut tästä kategoriasta mä tykkäsin täst ”Finlandia- ja Runeberg-palkintoehdokkaita”, koska tavallaan sitten, kun se yks niistä voittaa, niin sehän saa sen kaiken huomion sen jälkeen ja ne muut, jotka on erittäin hyviä kirjoja myös, niin jää vähän paitsioon sinne. Itse asiassa mä voisin täältä nostaaki yhen kirjan, minkä mä oon lukenu, on siit pari vuotta varmaan jo, niin tää Jenni Räinän ja Vesa Rannan ”Reunalla”. Tää kertoo autioituvista kylistä tai maaseudusta Keski-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Nykyäänhän ihmiset aika lailla muuttaa kasvukeskuksiin tai isompiin kaupunkeihin ja se maaseutu köyhtyy tai tavallaan hiljenee ja sitten siellä, missä on jo paljon, niin se saa yhä enemmän, kun ne ihmiset pakkautuu niihin. Mutta sitten he halusivat, et ketkä sinne maaseudulle kuitenkin jää, että minkä tyyppisiä ihmisiä siellä on, ja tässähän oli aivan mahtavia semmosia tarinoita hyvin eri tyyppisistä persoonista ja tämmösistä. Mä oon ite siis maaseudulta myös kotosin ja jotenkin tuli sellanen tuttuuden tunnekin, että siellä on todella niit persoonia myös, et ku moni aattelee, no siellä on ne eläkeläiset, jää sinne, mut kyl siel on sitte ihan nuoriaki ja lapsiperheitäki asuu edelleen kuitenkin.

Suvi : Voitko ajatella, että ite muuttasit maalle vielä sitten jossain vaiheessa?

Johanna : Joo, miksi ei? Vois jossain vaiheessa kyllä. Kyl siellä jotenkin viihtyy kuitenkin, että vaikka kaupungissa on omat hyvät puolensa. Kyl mä sen ymmärrän, miks ihmiset muuttaa kaupunkiin, mutta välillä kaipaa vaan semmosta, että ois ihan hiljasta ja näkee tähtitaivaan ja semmosii hyvin simppeleitä juttuja.

Suvi : Ite asun sillä tavalla, että puolen kilometrin päässä loppuu katuvalot, niin onhan se ihan luksusta se, kun meet illalla parvekkeelle ja katot ylös, niin siellä on oikeesti tähtiä. Se on mahtavaa.

Johanna : Se on ihan sellasta arjen luksusta.

Suvi : No sitten viimesenä kategoriana on tää ”Uskallatko lukea?”, ja yllätys yllätys tästä mä olen lukenut eniten kirjoja. [nauraa]

Johanna : [nauraa]

Suvi : Onko se sitten se maaseudun pimeys, että siellä on kiva pelätä vai miksi?

Johanna : Vähän lisää semmosta jännitystä.

Suvi : Joo. Tässä on tosissaan kaikenlaisia tällasia kirjoja, jotka on jollain tapaa kammottavia, mutta jollain tapaa sitten sellasia, että kannattaa lukea. Mutta omalla riskillä.

Johanna : Mitä kaikkee sä oot tästä lukenu?

Suvi : Mä oon lukenu ton ”Rotukarjan”, mikä oli kans tällanen vähän dystooppinen maailma siinä ja siinä eläimet on kuolleet ja sitten tää ravinnon tuotanto täytyy korvata jollain muulla. Käytännössä he syövät sitten ns. alempiarvosia ihmisiä siellä.

Johanna : Joo, mä oon ite lukenu tän kans. Todella karu kirja jotenkin. Sit ku siellähän on vielä niit eläimiä, niin sellaset kohtaukset, miten niit eläimiä sit kohdeltiin, on jääny kans tosi vahvasti mieleen. Ja sit totta kai se, miten ne käytännös lahtaa niit ihmisiä, niin onhan se aika karua.

Suvi : Se oli tosi rankka, mutta mielenkiintonen. Sit mä oon lukenu ton Stephen Kingin ”Mersumiehen”. Se oli tosi hyvä. Tällanen dekkarityyppinen, ei suoraan kauhua. Ja Carmen Molan ”Verimorsiamen” luin tos joku aika sitten. Siitä on tulossa ymmärtääkseni tv-sarja ja muuta, että se oli tosi mielenkiintonen. Se on vähän ällöttävä, sanotaanko näin.

Johanna : No toi veri itsessään on vähän ällöttävä elementti.

Suvi : Kyllä, mutta sitten taas siellä Espanjassa he elelevät, niin mielenkiintoset maisemat ja ihan erilainen kerronnaltaan kuin moni muu kirja. Oon lukenu ton ”Lolitan”, Nabokovin. Sehän on klassikko, mutta ei sitä voi lukea sillä tavalla, että hyvä mieli jäis.

Johanna : Voisin kuvitella, mitä juonesta tiedän, niin..

Suvi : Joo. Sitten Niklas Natt och Dagin tän ”1793” on tullu luettua ja sitten tää Shriverin ”Poikani Kevin”, et aika monta tästä.

Johanna : Todellaki, joo. Mua on kiinnostanu jo pitkään just toi ”1793”. Jotenkin se Tukholman kuvaus sillä.

Suvi : Joo, se on hyvin sellanen inhorealistinen, sanotaanko näin.

Johanna : Joo, se jotenkin, kun on lukenu niin paljon historiallisia romaaneja, jossa on kuitenkin aika semmosia kauniita asioita tapahtuu, sanotaanko näin, niin sit ois kiva lukee tollasta ihan niinku.

Suvi : Joo, ja sit ku aattelee sitä, niin hienoissa mekoissa siellä kuljetaan ja muuta, niin täällä kahlataan sitten mudassa ja.. .

Johanna : Saastassa. [nauraa]

Suvi : Joo. [nauraa] Et ei siinä mekon helmat kauaa pysy puhtaana.

Johanna : Se on todella se todellinen puoli tästä.

Suvi : Mut suosittelen ehdottomasti sitä.

Johanna : Joo, okei. Tässä me käytiin nää kategoriat nyt läpi. Siellä tosiaan oli tänä vuonna paljon mielenkiintosia lukukokemuksia olisi luvassa siis ja toivottavasti mahollisimman moni teistä suorittaakin tän lukudiplomin. Tosiaan, jos diplomikirjat tulee sitten luettua, niin meillähän on myös tää Lastun vinkkauspalvelu, jonka kautta voi saada itselleen sopivia suosituksia niin kirjoista kuin eiks peleistä?

Suvi : Peleistä ja elokuvista, musiikista, ihan mistä vaan melkeen, lasten ja nuorten aineistoista ja perheille tehdään myös omia vinkkilistoja.

Johanna : Joo, eli tosiaan ei tarvi pelätä, että tulisi ongelma, että mitä lukisi. Ei tässä muuta kuin lukemisen iloa ja moi, moi.

Suvi : Moikka.

Linkki takaisin jakson valintaan

Jakso 60. Pelidiplomi 2021

*tunnusmusiikki*

Maija: Moikka kaikki kuulijat ja tervetuloa kuuntelemaan Ääniä kirjastosta-podcastia. Tänään täällä studiossa on juttelemassa Maija ja Jenna.

Jenna: Moikka.

Maija: Meidän tämän kertaisena puheenaiheena on pelidiplomi. Lahden kirjastojen pelidiplomi julkaistiin 20. tammikuuta. Pelidiplomin tavoitteena on edistää pelilukutaitoa ja tukea peliharrastusta. Mutta Jenna, haluatko sä vähän kertoa tarkemmin, että mikä tämä homma oikein on ja mistä ajatus tähän lähti?

Jenna: No alun perin ajatus lähti siitä, että täällä kirjastollakin on satoja erilaisia pelejä mitä voi lainata ja mitä voi valita pelattavakseen. Mutta aika paljon kuuli sitä, että mitäs sitten pelaisi seuraavaksi. Mediassakin aika usein ne tietyt pelit tulee esille, niin pelidiplomin tarkoitus on helpottaa löytämään uusia hyviä pelejä.

Tänä vuonna mukana on yhdeksän eri aihealuetta, eli ihan kaikkia pelejä mitä kirjastosta löytyy niin ei toki olla tähän nostettu esille. Mutta ainakin osa.

Maija: Kyllä. Ja tosiaan tätä pelidiplomia voi suorittaa pelaamalla joko lautapelejä tai konsolipelejä tai kumpiakin samanaikaisesti. Me ollaan tehty tää diplomin suorittaminen sinänsä helpoksi, että kaikkia pelejä ei tarvitse pelata läpi, eli riittää kun tutustuu siihen peliin mielestään riittävästi.

Jenna: Joo paineita ei tarvitse sikäli ottaa. Haluttiin pitää se semmoisena kantavana teemana, että kaikilla olisi mukavaa, kun pelaa. Toivottavasti siellä kotona ei siis kukaan ota stressiä tämän diplomin suorittamisesta. Tää diplomi on nyt alle kuukauden ollut julkaistuna. Musta on ollut aika ihanaa, miten on näkynyt eri ikäisiä jotka on tullut kirjastolle hakemaan niitä (diplomin) pelejä ja lähtenyt suorittamaan (diplomia). Ja aika paljon perheitä on näkynyt myös.

Maija: Joo olisi kiva tietää, että miten tätä pelidiplomia suoritetaan siellä perheissä ja herättääkö se keskustelua tästä peliharrastuksesta ja pelilukutaidosta.

Jenna. Kyllä. Ja ehkä tässä vuoden aikana sitten kerätään niitä kokemuksia. Toivottavasti kuullaan niitä.

Maija: Ja tää on kiva kun tää on meidän pilottijuttu oikeastaan. Katsotaan sitten mitä me keksitäänkään näiden kaikkien kommenttien pohjalta sitten ensi vuoden pelidiplomiin.

Jenna: Sitä voidaan pikkuhiljaa lähteä miettimään. Ehdottomasti ainakin itse toivon, että tulisi palautetta myös mitä pelejä sieltä vaikka puuttuu.

Maija: Kyllä. Tuossa tosiaan mainitaan toi pelilukutaito meidän pelidiplomin tavoitteissa. Se on varmaan aika monelle sellainen outo käsite. Mutta mitä se siis tarkoittaa - esimerkiksi työpaikoilla, urheilussa ja kouluissa pyritään ajattelemaan asioita yhä enemmän sen pelaamisen kautta ja pelaamisen logiikoista otetaan mallia ja oppia. Sitä me tässä tarkoitetaan ja ehkä tämäkin käsite tulee nyt monille tutuksi.

Jenna: Yks sellainen pointti kanssa mitä olen itse ajatellut, että toivottavasti tämä pelidiplomi voisi nostaa pelaamisen profiilia omalla tavallaan. Eli ainakin itse ajattelen, että pelaaminen ja pelit on yhtä arvokas asia kuin esimerkiksi kirjastossa on kirjallisuus, musiikki tai elokuvat. Mutta Maija. Jos me hypätään tän pelidiplomin sisälle, niin miten sinulla on lähtenyt tämä pelidiplomin suorittaminen käyntiin? Ja kai sä suoritat tämän?

Maija: Totta kai mä aion tän suorittaa. Ihan hyvin on lähtenyt käyntiin. Aloitin heti tuosta ensimmäisestä genrestä eli luonnon keskellä.

Jenna: Suoritatko sä tän jotenkin järjestyksessä?

Maija: En, mä vaan bongasin siitä semmoisen itselleni mielenkiintoisen pelin. Eli tämän Horizon Zero Dawnin, jota mä oon nyt sitten tässä pelaillut. Ja itseasiassa se on aika pitkä peli, mutta kyllä mä ajattelin sen melkein ainakin läpi pelata. Mä oon ehkä vähän semmoinen, että täytyy pelata peli läpi, että tietää millainen se on.

Jenna: Ja vaikka me sanottiin, että ei ole pakko pelata kaikkia pelejä läpi, niin ehdottomasti saa pelata. Varsinkin jos joku peli tuntuu siltä, että ei vitsi nyt mä löysin semmoisen pelin mistä mä nautin. Sehän olisi tosi hieno juttu, että tulee se olo, että mä haluan nähdä tämän pelin ihan loppuun asti.

Maija: Kyllä. Joo täytyy ihan kertoo kuinka hienosti tää peli sopii tuohon genreen, koska tässä seikkaillaan semmoisessa - no, fantasiamaailmassa, mutta oikeasti luonnon keskellä. Ja välillä havahtuu siihen kuinka hienoa maisemaa tuossa pelissä onkaan tehty. Milläs peleillä sä olet lähtenyt liikenteeseen?

Jenna: Toi oli hyvä kun sanoit että peleillä, koska mä oon lähtenyt maistelemaan pelejä vähän eri genreistä ja aihekategorioista. Ensimmäisenä nappasin tuolta seikkailen ympäri maailmoja-kategoriasta tollasen kuin Hollow Knight, mikä vaikuttaa aika mielenkiintoiselta. Aion jatkaa siihen tutustumista.

Ja yksi oli retro peleistä. Mulla kävi itse asiassa sellainen moka, että mä kuvittelin että Streets Of Rage olisi tässä diplomissa mukana. Siis ihan tällainen lukuvirhe. Ja mä hakkasin sitä kotona peukalot kipeinä ja sitten mä tajusin, että ei - eihän se edes ole tässä diplomissa. Vaan oikeastihan täältä diplomin retropelejä-genrestä löytyy Street Fighter, minkä sitten myöhemmin lainasin kyllä.

Maija: No ei sekään varmaan haittaa, että välillä pelaa vähän muitakin pelejä, kun tästä pelidiplomista. Mulle ainakin on vähän jäänyt ehkä noi retropeligenret silleen pimentoon, ja vasta tän pelidiplomin julkaisun jälkeen rupesin katsomaan että ”niin joo, mitäs tänne onkaan laitettu”. Mutta sä aloitit ilmeisesti siitä?

Jenna: Joo ja tosiaan lainasinkin ton Street Fighterin sitten myöhemmin. Täältä retropeleistähän löytyy paljon ainakin omasta lapsuudestakin tuttuja pelejä. Esimerkiksi Bubble Bobble. Ootko sä pelannut Bubble Bobblea joskus?

Maija: En oo pelannut.

Jenna: Se oli mun ihan ykkössuosikki. Ja nyt siitähän on tullut tuore Bubble Bobble 4. Se on tietysti sellainen peli mitä haluan jossain kohtaa lähtee katsoon, että minkälainen se päivitetty versio tästä klassikosta sitten on.

Maija: Joo, mä kans tästä kun vilkuilin näitä retropelejä niin löysin tän Crash Bandicootin - ja tota, mun täytyy sanoo että se on ihan kauhee peli.

Jenna: Kuule Maija. Mun täytyy sanoo, että sä oot väärässä. Siis Crash Bandicoothan on yks tämän pelidiplomin parhaita pelejä. Tai yks hyvistä semmosista mistä mä itse pidän.

Maija: Mulla on ainakin se peli aiheuttanut sitä, että mulla on meinannut lähteä ohjain kädestä ja olen meinannut heittää sen lattialle, koska toi on niin vaikea peli.

Jenna: Okei, mutta ehkä tässä on hyvä tutustua sitten itsessäänkin eri puoliin, että minkälaisia tunteita nää pelit herättävät ja miten selviät yli vaikeista tilanteista.

Maija: Joo, kyllä. Ja varmaan siis monista eri genrejen peleistä nousee monenlaisia mielipiteitä.

Jenna: Joo. Se on mun mielestä hyvä asia, että sitä keskusteluakin voi syntyä sen pohjalta, että toinen pitää toisesta pelistä ja toinen taas ei.

Maija: Kyllä. Ja ainakin itse seuraavaksi meinasin ottaa tuosta hyytävää jännitystä-genrestä jonkun pelin pelattavaksi, sitten kun mä oon pelaillut ton Horizon Zero Dawnin. Mitä mieltä sä Jenna oot näistä jännityspeleistä?

Jenna: No mua vähän jännittää tää genre, koska mä pelkään aika helposti. Mutta toki tässä hyytävää jännitystä-genressä on sekä kauhupelejä, että sitten enemmänkin niitä jännityspelejä. Esimerkkinä tuolla on toi Control, mikä löytyy PS4:lle ja Xbox Onelle. Se menee enemmän mun mielestä tähän jännityskategoriaan. Sitä olen uskaltanut pelata. Itse kiinnostuin tuosta pelistä. Meillä oli pari vuotta sitten tämän pelin pukusuunnittelija Heli Salomaa vierailemassa täällä kirjastolla Game Över-pelitapahtumassa. Hän on siis luonut tämän päähahmon ja muiden tässä pelissä esiintyvien hahmojen puvustuksen. Suosittelen kyllä lukemaan hänen haastattelujaan. Tää on yksi tällainen asia, mitä ei ehkä tule ajatelleeksi, että se liittyy peleihin samalla tavalla kuin vaikka elokuviin. Tosi mielenkiintoinen näkökulma.

Maija: Joo kuulostaa mielenkiintoiselta. Ehkä ite en lähde tuonne Resident Evil-sarjaan, se on ehkä itelle vähän liian pelottava. Mutta vois kokeilla jopa jotain noita K7-pelejä, vaikka Luigi's Mansion kolmosta tai Hello Neighboria.

Jenna: Ootko ikinä kokeillut Hello Neighboria?

Maija: En oo kokeillut sitä ikinä.

Jenna: Minä kokeilin joskus ja mua pelotti.

Maija: Joo vaikutti ainakin se kuvaus siitä vähän pelottavalta, vaikka se onkin K7.

Jenna: Pitäisikö sitä pelata niinkun jonkun kaverin kanssa? Mä voisin ottaa sieltä jotain noita lasten lautapelejä. Monster Bingo, se oli hyvä. Sitten täällä oli esimerkiksi tällainen genre, mihin sä olit erityisesti nostanut joitakin pelejä - rakenna, luo ja unelmoi. Me päästiin kokeilemaankin tuossa Ensitreffit Pleikkarilla-sarjassa tuota Dreamsia, mikä vaikutti tosi kiinnostavalta.

Maija: Joo sitä mä silloin siinä vinkkailinkin. Ja se sopii kyllä todella hyvin tähän genreen, eli siinä voi luoda vaikka minkälaisia sisältöjä, niinku just peleistä lähtien. Voi rakentaa ja unelmoida. Se on kyllä tosi monipuolinen peli, mutta ehkä itelle tästä (kategoriasta) on jäänyt parhaiten mieleen toi Animal Crossing, jota mä tossa keväämmällä pelasin tosi paljon. Se on silleen aika helppo peli, mutta siinä on niin paljon erilaisia puolia, joten suosittelen sitä semmoisille ketkä ei ole hirveästi pelaillut. Tosta vois olla hyvä aloittaa ja lähteä kokeilemaan.

Jenna: Se voisi olla ehkä sellainen peli mihin mä voisin tarttua.

Mä oon miettinyt nimittäin, että mikä voisi olla näistä sellainen peli itselle.

Yhden mä vielä nostan tuolta lautapeleistä: Tonga Blocks, mitenkähän tämä nyt lausutaankaan, mutta lahtelainen lautapeli siis joka on julkaistu tuossa olikohan vuosi takaperin. Se täytyy ilman muuta laittaa kokeiluun, että tietää minkälaista osaamista täällä Lahdessa on.

Maija: Kyllä.

Jenna: Mihinkäs peliin sä aiot tarttua seuraavaksi Maija?

Maija: Nyt kyllä pistit pahan, mutta ehkä mä lähden sinne hyytävää jännitystä-genreen kattomaan. Ehkä Hello Neighbor, tai Luigi’s Mansion 3. Mutta sitten toisaalta kiinnostaisi kyllä ottaa joku lautapeli tähän väliin.

Jenna: Totta.

Maija: Mitäs sä meinasit?

Jenna: No mua kiinnostaisi vähän, että minkälaisia versioita on tehty vaikkapa Super Mariosta. Tuolla seikkailen ympäri maailmoja- genressä on tuo Paper Mario, mikä on itselle ihan vieras, niin haluan kyllä tutustua että millainen se sitten on.

Maija: No mä voin kyllä hehkuttaa sitä peliä, että se oli kyllä tosi kiva ja hauska. Semmoinen vähän roolipelimäinen aika japanilainen peli. Sä kyllä varmasti tykkäät siitä.

Jenna: Jes! Heti sen kimppuun. Olis kiva myös, että te jotka siellä kuuntelette niin jakaisitte meille kokemuksia tästä pelidiplomin tekemisestä. Se onnistuu monen kanavan kautta. Me ollaan luotu Facebookiin Lahden kirjastojen pelidiplomi 2021-ryhmä ja sinne voi liittyä. Ja ainakin ite toivoisin, että siellä syntyisi keskustelua. Laittakaa sinne mitä olette pelaillut ja mitä olitte niistä mieltä. Ja mun mielestä ei ainakaan tartte laittaa vaan sellaista ylistävää kommenttia. Saa olla montaa mieltä peleistä.

Maija: Joo, toivottavasti syntyy paljon keskustelua sinne. Ja tosiaan sinne ryhmään voi ehdotella kanssa semmoisia pelejä, joita haluaisi siihen ensi vuoden diplomiin mukaan.

Jenna: Joo. Mikään pakko ei kuitenkaan ole Facebookiin liittyä, eli myös vaikka Instagramiin @lahtikirjasto-tilille ja lähikirjastojen tilille laitellaan mahdollisuus kertoa kuulumisia ja niitä omia vinkkejä sinne pelidiplomiin.

Ja vielä mainostelen sitä, että Youtubesta löytyy se Ensitreffit pleikkarilla. Sieltä voi vähän kurkistaa, että miten pääsee alkuun joissakin peleissä.

Tää oli vähän tällainen konsolipelipainotteinen pelidiplomikatsaus. Kenties voisi ehkä jossain välissä tehdä erikseen vaikkapa ihan lautapelijakson tähän liittyen.

*tunnusmusiikki puheen taustalla*

Maija: Joo. Mutta, kiva kun kuuntelit ja mukavia pelihetkiä.

Jenna: Moikka.

Linkki takaisin jakson valintaan

Jakso 59. Elämäntaitoa etsimässä

Riikka: Tervetuloa Ääniä kirjastosta 59. jakson pariin. Tänään me sukelletaan maailmankatsomuksiin, elämäntaitoihin ja sielujen syövereihin eli jutellaan teoksista, jotka ovat jollain tavalla vinksauttaneet meidän ajatteluamme tai käsitystä maailmasta toiseen asentoon tai antaneet niin paljon ajattelemisen aihetta, että kirjaan tulee palattua yhä uudelleen vuosienkin jälkeen. Sisältövaroitus! Jotkin tässä jaksossa esittelemämme kirjat saattavat aiheuttaa vakavia pohdintoja, jotka saattavat johtaa konkreettisiin elämänmuutoksiin. Äänessä ovat tänään Johanna ja Riikka.  

”Kaikkina aikoina ihmiset ovat lähteneet pyhiinvaelluksille, henkisille matkoille, omille löytöretkilleen. Tuskan ajamina, kaipuun kutsumina, toivon kantamina, yksin ja yhdessä he lähtevät etsimään helpotusta, valaistusta, rauhaa, voimaa, iloa ja kuka mitäkin.” – Näin kirjoittaa Sheldon B. Kopp kirjassaan Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!, johon me palataan vielä myöhemmin tässä jaksossa.  

Riikka: Johanna, oletko sinä vaeltanut pyhiin?  

Johanna: No siis riippuu vähän siitä, mitä tolla pyhyydellä tarkotetaan. Mut joo, mua on kyllä aina kiinnostanu uskonnot ja mystiikka ja kaikki muut sellaiset pohdinnat, missä katsotaan tämän näkyvän, voisko sanoa arkisen maailman taakse, voisko sitä sitten sanoa pyhäksi? En mä tyrmää ajatusta siitä, että jossain ihan konkreettisissa paikoissa, pyhiinvaelluskohteissa tää arkimaailma olis jotenkin helpommin ohitettavissa et et olis tällaisia pyhiä paikkoja olemassa, mutta mun omat pyhiinvaellukset on kyllä ollut enemmän sellaista oman itsen ja elämän pohdintaa, keskustelua ihmisten kanssa, erilaisiin ajatuksiin tutustumista kirjallisuuden kautta. Ei siis tartte välttämättä lähteä konkreettiselle matkalla vaan voi tarttua esimerkiksi kirjaan.   

Riikka: Hmmm… no joo siis pulaa näistä henkisistä nojatuolimatkoista ei tosiaan nykyään ole, kirjallisia matkoja on ns. joka lähtöön. No meidän kirjastoluokituksen syövereistä matkaoppaita elämään löytyy esimerkiksi luokasta 17.3 Elämäntaito, psykologian luokasta 14 ja sit erityisesti sen alaluokista persoonallisuuden kehitys ja ihmissuhteiden psykologia. Sit filosofian luokka 11 voi olla monelle antoisa saavi ammentaa ja sitten tietenkin luokka 2 eli uskonnot, joka sisältää runsaasti henkisiä lähteitä, kaikkea kristinuskosta shamanismiin ja joogafilosofiasta mytologioihin. Mutta tota tänään tosiaan kaikesta tästä elämäntaito-opasten merestä me nostetaan esille oman elämän klassikkoteoksia, jotka eri syistä nyt on jääneet meidän mieliin. Mikäs kirja Johanna sulla on siinä ensimmäisenä ja miksi?  

Johanna: No mulla on tässä tai siis oikeastihan mulla ei ole sitä kirjaa tässä olemassa koska kaikki kappaleet oli lainassa tälläkin hetkellä tän kirjan eri painoksista elikkä tää on oikein tällanen klassikkojen klassikko ainakin Suomen mittakaavassa ja tää on sieltä persoonallisuuden psykologian luokasta 14.4 ja tää on Tommy Helstenin Virtahepo olohuoneessa.  Mä luin tän silloi aika tuoreeltaan 90-luvun alussa ja täl oli tosi iso merkitys mun minäkuvan ja itsetuntemuksen kehittymiseen just siinä nuorena aikuisena. Helstenhän lanseerasi Suomessa tän läheisriippusuus -termin ainakin suuren yleisön tietosuuteen ja mä jotenkin havahduin tän kirjan myötä siihen miten iso merkitys mun lapsuudenperheellä on ollut siihen miten mä koen maailman ja millanen musta on tullut. Et tää oli tavallaan lähtölaukaus siihen, että mä voin jotenkin kans muuttua ja kehittyä ihmisenä, mun ei oo pakko jäädä jumiin vanhoihin malleihin ja kuvioihin.   

Riikka: Niin joo, aika kiinnostavaa ja ehkä vapauttavaakin? Toi on tosiaan kirja, jota edelleen jatkuvasti haetaan hyllystä ja lainataan. Miksi sä luulet, että just toi on saanut niin laajan ja pitkäikäisen yleisön, et mikä siinä niinku edelleen puhuttelee?  

Johanna: No siis mulle tulee mieleen oikeastaan kaks syytä tän kirjan jatkuvaan suosioon. Ekakskin se on tosi omakohtanen. Tommy Helsten kirjoittaa asioista, jotka se on ite käyny läpi, vähän niin kuin vertaisena. Se ei besserwisseröi tässä jotenki niinku parempana ihmisenä et et et tehkää kaikki näin ja et se on tosiaan ite käynyt näitä läpi ja sitä tää asia on sille tosi tärkeä. Et se haluu selvästi et kaikki ymmärtää tämän ja tässä tullaan siihen toiseen suosion salaisuuteen et tää kirja on tosi helppolukuinen ja selkee. Et tää on melkein niinku selkokirja tästä aiheesta. Et Helstenhän ei siis tosiaankaan ainakaan tän (en oo kauheesti tätä myöhempää tuotantoa lukenut) mut ainakaan tän kirjan perusteella hänhän ei todellakaan ole mikään runoilija. Et se tyyli, mikä tässä kirjassa niinku on, on tollasta aika tönks tönks, päälause ja piste. Ei mitään runollisia koukeroita tai termejä ja jutut toistetaan monta kertaa et takuulla menee jakeluun.  

Riikka: No minä oon varmaan sitte ainoa ihminen maailmassa, joka ei ole vielä lukenut tota kirjaa, mutta siis mistä se kertoo? Pystyykö sitä lyhyesti jotenkin esittelemään vai onks se vaan koettava ite että mikä se virtahepo on ja miksi se on siellä olohuoneesta just?  

Johanna: No tota, tää virtahepo olohuoneessa se on joku, se on siis joku häpeää aiheuttava asia, minkä olemassaolon kaikki perheessä tietää, mut siitä ei haluta puhua. Ja vaik siitä ei puhuta, niin silti se täyttää niinku sen tilan kuin virtahepo konsanaan. Ja Helstenin tapauksessa tää virtahepo olohuoneessa on hänen isänsä alkoholismi, mut se voi olla mikä tahansa muukin epäterve systeemi perheessä, esimerkiksi ahdasmielinen uskonnollisuus, masennus tai muu tämmönen mielenterveysongelma. Ja sit vasta kun tällasen asian olemassaolon näkee ja myöntää niin voi alkaa käsitellä niitä vaikutuksia, mitä sillä on omaan elämään. Ja sen myötä voi alkaa vasta sitten toipua. Yks tän kirjan sloganeitahan on tää että koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Et voi niinku löytää niinku tämmösen sisäisen lapsen itsestään ja sitten alkaa antaa sille sellaista hoivaa, mitä lapsi ei ole oikeasti silloin lapsena saanut. Et mä luulen, en oo tästä nyt ihan salettivarma, mut tää sisäisen lapsen käsiten on varmaan tän kirjan myötä tullut enemmän julkiseen puheeseen Suomessa. Mutta mitäs sulla, sulla on siellä kans joku kirja täst samasta 14.4 luokasta.  

 
Riikka: Öh joo, mullahan on tässä nyt itseasiassa kirja, jota mä meinasin kuvailla samalla lailla kuin sinä tuota edellistä. Eli niinku omakohtaisiin kokemuksiin nojaava tietokirja minuudesta ja sen muuttumisesta elämänkaaren aikana. Ja tää on tällainen kirja kuin Saanko esitellä -monenlaiset minämme, jonka on kirjoittanut psykoterapeutti ja kulttuuriantropologi Katriina Järvinen. Mä löysin tämän kirjan ihan sattumalta ja se osui tosi sopivaan kohtaan mun elämässä, jolloin mä pohdin paljon sitä, mikä musta on tullut ja ehtiikö musta vielä tulla jotakin, ja ennen kaikkea sitä, onko mun pakko olla se sama ihminen, joka olen luullut olevani. Ja tää kirja käsittelee etenkin sitä, että saako sitä elämänsä tarinaa ja kertomusta muuttaa – tai muutettua. Että jos ihminen on jossain lokerossa tai laitettuna lokerikkoon esim. ulkopuolelta annettujen kriteereiden myötä jossain vaikka niinku raameissa, et voiko sieltä sitten murtautua ulos. Tällainen lokero vois olla vaikka kouluterveydenhoitajan lyömä leima sun kehonkuvaan tai oman perheen vahva maailmankuva, johon lapsi tai henkilö on niinku pakotettu kasvamaan tai semmoseen niinku kulttuuriympäristöön. Vois olla vaik niinku tos aikasemmin sanoit vaikka ahdasmielinen uskonnollisuus.  

Johanna: Toi on siis tosi kiinnostavaa itseasiassa siis ihmettelen, että mä en oo tohon kirjaan ite tarttunut, koska tota Katriina Järvinenhän on kirjottanut yhdessä Laura Kolben kanssa sen Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa, missä se pohtii tota teemaa enemmän tämmösenä yhteiskunnallisena kysymyksenä ja se on ollut mulle kans yks ihan tämmönen tärkee herätyskirja vaikka se ei löydykään mistää psykologian tai sielutiedeosastosta vaan siis kolmosluokista elikkä yhteiskuntatieteestä.  

Riikka: Joo se on, miten se onkin mulla vielä lukematta, kun se on kiinnostava… 
Johanna: Se on hyvä et meillä on vielä paljon lukemattomia kirjoja … 
Riikka: pitäis nyt lukea se jossain välissä. Öö kun siis tässäkin kirjassa viitataan niihin samoihin asioihin. Tässä siis tää ite Järvinen puhuu omasta minuudestaa ja just etenkin uskonnollisen perheen raameista ja opeista ja rajoista ja siitä prosessista, miten niistä pääsee eroon. Mut sit myös just sit tosta luokkajaosta eli omasta työläistaustastaan ja siitä, miten se painoi riippakivenä tosi yllättävissäkin yhteyksissä. Et mua yllätti, miten niinku akateemisissa ympyröissä siis yliopistomaailmassa luokkatausta edelleen vaikuttaa. Se yllätti kyllä minut. Mut siis tän kirjan vahvuus on se, että tää on hirveen vetävä, ei yhtään sellainen oppikirjamainen vaan monenlaisten ihmisten tarinoiden esittelyä just muuttuvan minuuden näkökulmasta. Et Järvinen on tässä kirjassaan haastatellut erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista ja niitten kautta ikään kuin tässä sitten niinku lukija miettii samalla koko ajan sitä omaa minuutta ja vertaa ja peilaa itteensä näihin tarinoihin.  

Johanna:  Joo. Joo siis toi minuuden muuttuminen, niin se on todella mielenkiintoista. Ja sitten siinä valossa must on myös mielenkiintoista se tää täs ajassa elävä ilmiö, että aika paljon on tätä, että otetaan esiin ihmisten vanhoja sanomisia ja tekemisiä ja sit vedetään niitten perusteella tuomiolle. Et tää on tietenkin tosi monisyinen kysymys, eikä nyt mennä siihen sen syvemmälle. Mut et et siis tää ajatus et ihminen oikeesti voi muuttua ja se ihan vilpittömästi voi olla nyt erilainen ihminen, eri mieltä asioista kuin mitä se oli kymmenen vuotta sitten, kakskyt vuotta sitten. Mut tosiaan ei mennä nyt tähän se syvemmälle ettei eksytä ihan huitkuuseen meidän aiheesta vaan siirrytään sen sijaan syvemmälle sielujen syövereihin. Sä kysyit multa tossa alussa että oonko mä vaeltanut pyhiin, niin mä kysyn nyt puolestani sulta, että ootko sä Riikka valaistunut?   

Riikka: No en tietääkseni, en ole vielä ihan valaistunut, mutta olen mä oivallistunut kyllä monta kertaa ja eri tavoin. Esimerkiksi yhden kerran tän Sheldon B. Koppin kirjan kanssa, josta mä tuossa jakson alussa luin sitaatin. Tää kirja sai mut tajuamaan, että ei ole olemassa guruja eikä jumalia, jotka ratkaisis kaikki sun ongelmat.  
Johanna: Oi, eikö? 
Riikka: Ei, ei valitettavasti. Siks tän kirjan nimi on Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet ja alanimekkeenä on vielä psykoterapeuttinen pyhiinvaellus. Nää teemat nyt selkeästi toistuu meillä. Tämä on siis jo 70-luvulla alun perin julkaistu klassikkoteos, joka löytyy elämäntaidon luokasta. Ja tän ydinviestinä on, et jokaisen on itse etsittävä vastauksensa.  Tässä kirjassa jo aikaa sitten edesmennyt psykoterapeutti Sheldon B Kopp puhuu siitä, miten asiakkaat tulivat hänen luo ikään kuin hattu kädessä odottaen, että häneltä niinku löytyis vastaus ja hän niinku pelastais heidät ja päästäisi kärsimyksestä. Ja hän täs kirjassaan avaa erilaisten esimerkkien ja tarinoiden avulla, miksi se ei ole mahdollista.   

Johanna: No voih, niin siis mehän mielellään otettaisiin vastaan erilaisia jippoja ja taikakonsteja ja vippaskeinoja, joilla me päästäis eroon siitä niinku tästä elämän raskaudesta. Mutta tällaisiakö ei siis olekaan odotettavissa?  Että eikö me päästäkään eroon raskaista puolista elämässä ja tulla niinku paremmiks ihmisiks? 

Riikka: No ei ainakaan silleen helposti, että joutuu vähän ite työstämään. Tota, saanks mä tähän samaan syssyyn ottaa vielä yhen toisen kirjan, joka käsittelee just tota, että ku se ei oo niin helppoo. Mulla on tässä kirja, jossa päähenkilö viiskymppinen tohtorisnainen on nimenomaan käynyt läpi kaikki gurut ja jumalat ja henkiset neuvonantajat selvitäkseen omasta aika monipuolisesta romahduksestaan. Kati Reijonen on kirjoittanut kirjan Lyhyt matka perille : meditaatiosta, elämästä ja rakkaudesta. Ja tää on niinku omakohtainen kertomus, jos tätä vastausten ja merkitysten etsimistä ja kaikkiin noihin edellisiinkin kirjoihin viitaten myös lisää siitä minuuden kehittymisestä. Hyvin suorituskeskeinen ja kunnianhimoinen Reijonen sai siis vastaansa yhdellä kertaa työttömyyden, avioeron ja lapsen sairastumisen ja…  
Johanna: Hyvä setti! 
Riikka: …oikein semmonen hyvä kombo, niinku polvilleen paneva yhdistelmä ja sit siinä hullunmyllyssä hän niinku alko janota vastauksia niin paljon, että luki varmaan kaiken tuosta jo aikaisemmin mainitusta elämäntaidon luokasta ja nimensä mukaan tää kirja kertoo siis tästä matkasta, mutta myös meditaatiosta, joka sit niinkun… ööö… muodostui hänelle niinku vastaukseksi kaikkeen. Ja ehkä tän kirjan viesti on se, että ei tartte lähteä Intiaan eikä Pattayalle joogaamaan ja imemään parsamehua kun se vastaus on ihan tässä lähellä, se vastaus on sinussa itsessäsi. Et laittaa silmät kiinni ja on hiljaa 20 minuuttia kerrallaan. 

Johanna: Se on kyllä niin, että instaan saa kyllä paljon kivemman kuvan sieltä Pattayalta.  

Riikka: Niin no se on kyllä joo totta. Joo.. 

Johanna: Ei o kauheesti kyllä kavereille kertomista, että olin kuule vartin tänään hiljaa omassa kammarissani. Mutta siis onko oikeasti kysymys vähän tästäkin sun mielestä, että me ei haluta hyväksyä sitä, että vastaukset voi oikeasti olla aika yksinkertaisia?  
Riikka: No joo, ehkäpä joo, et ei voi olla vaikeaa kysymystä elämässä, johon olisikin sitten näin simppeli vastaus kuin hiljaisuus. Et mieluumin maksetaan satasia guruille ja käydään sarjana reikihoidoissa ja näin, mut halvemmaks tulee kuule nyt tää meditaatio. Ja sitten tota, no nyt mä vyörytän, mut siis yks vielä tosi halpa ratkaisu on tota tää koomikko Iikka Kiven self-help-opas.  
Johanna: Oho, koomikon self-help-opas! Tää on kiinnostava. 
Riikka: Niin, tää on kiinnostava. Tän kirjan nimi on Menisit ennemmin terapiaan ja tota ja no joo sisältövaroitus tuli alussakin, mutta nyt ehkä uudelleen eli tää sopii sellaselle ronskimmalle elämän harrastajalle, joka ei pelkää suoraa puhetta. Ja joka ei ehkä nyt yleensä eksy sitten elämäntaitoluokkaan , et joka voi vähän suhtautua niinku silleen höpsistä, tuommoista tuommoista kirjallisuutta. Et täs kirjassa todetaan ykskantaa, että mikäään universumin pöly eikä magneetti auta sua yhtään vaan ihan ainoastaan se, et menee jonkin ammattilaisen tykö ja siis tälläsen psykologisen ammattilaisen tykö ja tykittää kaikki kuonat siihen tiikkipöydälle ja sitten ruvetaan niitä niinku ruoppaamaan.  

Johanna: Okei joo, vähän erilainen näkökulma niinku huumorin kauttakinko lähestyy?  

Riikka: Todellakin huumorin kautta ja siis ihan sit täytyy olla valmis semmoseen niinku räväkkään huumoriin, että no jos nyt tietysti sitten Iikka Kiven stand-uppia on sattunut jostain näkemään niin linja on sama. Suorapuheista. No hei, nyt jotain kirjoja sinultakin välillä. Ootsä, mites nyt näyttää, että sulla on jotain havahtumista tossa… 

Johanna: Ai niin valaistumisen ohella. No joo, ehkä nyt valaistumiseen asti ei ole täälläkää päästy, mut havahtumaan aina välillä. Elikkä viittaat tähän mun seuraavaan kirjavinkkiin, joka Anthony deMellon kirja Havahtuminen. Tää kirja löytyy meiltä kirjastosta luokasta 24.11, mikä on kristillinen hartauskirjallisuus ja tää on siellä varmaan siksi, että deMello oli jesuiittapappi ja sikäli edustaa ihan tällaista kristillistä perinnettä. Hän on kuitenkin syntyperältään, tai oli, on kuollut nyt jo, mutta oli siis intialainen ja ajattelu nousee paitsi sieltä kristillisestä niin myös idän uskontojen perinteestä et se mielenkiintoisesti niitä yhdistää. Ja tää kirja on Suomessa ilmestynyt 99 ja tää mun nyt käsissäni oleva pokkari on jo ties kuinka mones painos eli klassikon aseman tääkin on saavuttanut tällä saralla.  Ja sit tässä on musta nyt merkille pantavaa myös se ja varmaan se yks syy siihen miks ite tähän myös aikanaan oon uskaltanut aika rennosti tarttua vaikka tää onkin siellä kristillinen hartauskirjallisuus hyllyssä ni tänhän on kustantanut LIKE-kustannus alun perin Suomessa ja LIKEhän ei ole ollenkaa profiloitunut minkään hengellisen tai henkisen, varsinkaan kristillisen kirjallisuuden kustantajana.  

Riikka: Eiks se oo sellanen rokkareitten elämäkertojen kustantaja.  
Johanna: Enemmän tulis niinku tämmössiä sit mieleen just vähän niinku roheempaa kaunokirjallisuutta, mutta siis sittemmin deMellon tuotantoa on julkaissut myös Kirjapaja, jolla on puolestaan sitten paljon läheisemmät suhteet tonne henkimaailman puolelle, mutta tää deMello on esimerkiks katolisen kirkon piirissä ollu vähän kiistanalainenkin hahmo. Mutta siis sen pointti tässä kirjassa on, että ihmiset on suurimmaks osaks unessa, ne tekee juttuja vähän niinku autopilotilla tässä mennä posotetaan ja sitten syytetään omasta huonosta voinnista aviopuolisoa tai pomoa tai muuten vain ulkoisia olosuhteita ja sit tästä unesta meidän tulis herätä niinku havahtua tällaiseen tietoiseen elämään. Ja tää havahtuminen taphtuu sillä tavalla, että me aletaan nähdä asiat sellaisina kuin ne on eli hyväksytään se, et asiat on nyt näin ja aletaan katsella niitä semmosena.  

Riikka: Mä jotenkin eka aattelin, et sä puhut niinku marraskuusta, mutta… et kaikki, kaikki on unessa ja syytetään olosuhteita. Joo… taas tommonen yksinkertainen vastaus ja ratkaisu eli hyväksyminen. Onpa muuten jännä, että tästä aiheesta pukkaa kirjaa toisensa jälkeen jos tää onkin näin yksinkertaista eli et siis vastaus on meditaatiota ja hyväksymistä.  

Johanna: No todellakin. Joo mul on itseasiassa tästä samasta aiheesta tää on ihan ilman mitään kristillisiä viboja kirjoitettu kirja tämmönen ruotsalainen psykologi, psykoterapeutti Anna Kover ja tää kirja on nimeltään Elämää, ei taistelua ja tää löytyy myös sieltä luokasta 17.3 eli tää elämäntaito. Täs onkin siis alaotsikkona tää, että hyväksyminen elämänasenteena ja tää on tosi käytännöllinen ja selkee. Täs on paljon ihan konkreettisia harjotuksia, että täällä on lopussa kaheksankohtainen pikaohje siihen, miten tiukassa tilanteessa sä voit tän hyväksyvän läsnäolon avulla pitää ittes kasassa. Kovassa käytössä on ollut itellä monessa tilanteessa tämä.   

Riikka: Pitäisköhän mun lukee toi niinku pienen lapsen äitinä vai syleilläänkö tässä jotain isompia ongelmia?  

Johanna: Kyllä nää on mulla ollut nimenomaan siis kotirintamalla ja työpaikan palavereissa ihan tämmösissä arkisissa ärsyyntymistilanteissa.  

Riikka: Okei, ihan mahtavaa. Liittyyks nää sun kaks kirjaa mitenkään mindfullnessiin, siis tähän trendiin, josta pukkaa kirjaa koko ajan?   

Johanna: No siis joo liittyy mun mielestä nää on just niinku sitä mut nää on pikkasen vanhempia kirjoja ja mä ajattelisin, et tää mindfullness termi ei tavallaan oo ollut niinku olemassa ikään kun viel sillon ehkä. Mut sitähän se niinku on, eiks se mindfullneskii on tätä, että katsellaan tilannetta sellasena kuin se on eikä yritetä muuttaa tai vaikuttaa siihen.  

Riikka: Joo, tai siis sen, mitä minä olen siitä ymmärtänyt. Näitä siis näitä mindfullnesskirjoja on tullut varmaan kolmekymmentä tässä lähivuosina, mutta eipä mennä nyt niihinkään, koska sulla on nyt siinä vielä joku yks kirja jäljellä.  

Johanna: No niinpä onkin joo, et tää on siis semmonen  tää on semmonen kirja, tää on tota noin Thomas Mooren Sielun ohjaama elämä mysö sieltä 17.3. luokasta ja tää on vaikuttanut muhun tosi paljon, mutta mun on itseasiassa hirveen vaikee sanoa tästä yhtään mitään.  

Riikka: No niin, oikein hyvä kirjavinkki.  
Johanna: Tää on ihan niinku todella kirjavinkkien aatelia, mutta tota noin mä yritän nyt jotenkin tätä tässä kuroa. Et täs on ensinnäkin se että tää on hirveen hienosti kirjoitettu et jos mä sanoin tosta… anteeks vaan Tommy Helsten, mut niinku aluks sanoin vähän siitä hänen tyylistään et se on semmosta siin on tietysti ansionsa ku se on o selkeetä ja näin, mut et tää on kirjotettu ihan hirveen hienosti ja kauniisti mielestäni ja myös tää tai siis käännöksen oon lukenut en alkukielellä, mutta myös käännös on hyvä. Thomas Moore on siis uskontotieteilijä ja psykologi ja oli nuorena reilun vuosikymmenen ajan katolisena pappina. Ja tää on osittain tota ihan samaa läsnäolosettiä kuin nämä edellisetkin esitellyt kirjatkin tässä, mutta tän Mooren ajatus on se, että semmosen niinku, miten mä sanon, jotenkin niinku tiedostamisen lisäks omaan sieluunsa voi saada kosketuksen esimerkiks unien ja mielikuvituksen kautta. Se kirjoittaa mm. näin kauniisti, että ”Elämää peittävä huntu on äärettömän ohut ja poistettavissa pelkällä mielikuvituksen henkäyksellä”. Ja se mistä mä erityisestä tässä tykkään on semmonen tietynlainen maanläheisyys et se kirjoittta mm. näin että ”uskonnon suurin mysteeri on lihaksi tuleminen, se kuinka hengellinen ottaa inhimillisen ja maallisen muodon.”. Tää suhtautuu siis esimerkiksi ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen tosi positiivisesti.  

Riikka: Joo mä en nyt ihan vieläkään saa kiinni et mikä toi on, sä puhuit mulle tästä aikasemmin, et joo ihan tuskailen aidon asian kanssa, mutta koska olen informaatikko niin minähän kävin hakemassa tästä lisää tietoa eli kävin kustantamon sivuilta urkkimassa et siis, mikä ton kirjan idea on ja huomasin tota et kerrankin kustantamon mainosteksti on aika upea ja osuva. Haittaaks sua nyt jos mä sekaannun nyt sun vinkkiin ja luen sen?  

Johanna: Ei ollenkaan! Anna mennä.  

Riikka: Siis siellä sanottiin, että ” Thomas Mooren menestysteos on lähtölaukaus sielulliselle löytöretkelle. Kauniiden puupiirrosten kehystämät esseet ovat viiltokuvia vaihtoehtoisista mielenmaisemista. Ne ovat itsetutkiskelun tienviittoja, ihmisen luovien mahdollisuuksien kartoitusta aikamme henkisessä autiomaassa.” 

Johanna: No wau, toihan oli siis kyllä tosi hyvin sanottu, mun täytyy nyt alkaa kehittää näitä kirjavinkkarin lahjojani tässä hieman mut joo tuo oli hyvin sanottu ja siihen kiteytyy oikeestaan tän koko meidän jakson ajatus. Et tässähän me on yritetty esitellä kuulijoille meidän mielestä hyviä karttoja henkisiin autiomaihin.  

Riikka: Joo no tässä, tässä nämä ja nyt lopuksi me toivotetaankin teille kaikille kuulijoille hyviä henkisiä matkoja ja voimia syksyn synkkiin iltoihin, jotka on tosi otollisia tällaisiin sielullisiin pohdintoihin. Tervetuloa kirjastoon etsimään polkuja valaistumisen tielle. Meiltä voi kysyä myös välillä vinkkejä. Kiitos kun kuuntelit.

Linkki takaisin jakson valintaan