Siirry sisältöön

Käyttösäännöt

Lastu-kirjastoihin kuuluvat kaikki Päijät-Hämeen kuntien yleiset kirjastot. Voit käyttää kaikkien kirjastojen kokoelmia. Voit varata ja lainata aineistoa myös muista kuin oma kuntasi kirjastosta. Aineisto kuljetetaan sinulle haluamaasi kirjastoon.

Lastu-kirjastojen seudullisia käyttösääntöjä sekä maksuja noudatetaan ja sovelletaan Lastu-kirjastoissa.

Lastu-kirjastojen käyttösäännöt koskevat Heinolan, Lahden ja Orimattilan kaupunginkirjastojen sekä Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Kärkölän, Padasjoen ja Sysmän kunnankirjastojen palveluja ja asiakkaita. Yleisten kirjastojen käyttösäännöt, lainauskielto ja kirjaston käyttökielto perustuvat kirjastolakiin 1492/2016.

Sitoudut noudattamaan näitä kirjaston käyttösääntöjä, kun saat kirjastokortin tai suostut vastuuhenkilöksi.

Kirjastopalvelut ovat kaikkien käytössä

Kirjojen, lehtien, musiikin, elokuvien, pelien ja muiden aineistojen käyttö, lainaus ja varaaminen sekä ohjaus ja neuvonta kirjastossa ovat maksuttomia.

Kirjasto perii maksuja myöhässä palautetusta aineistosta, varatun aineiston noutamatta jättämisestä sekä muista kuin edellä mainituista palveluista kirjaston maksuluettelon mukaan. Lisäksi kirjasto perii korvauksia palauttamattomasta, kadonneesta tai vahingoittuneesta aineistosta.

Kirjastojen aukioloajat löytyvät Lastu-verkkokirjastosta osoitteesta lastu.finna.fi.

Kirjastoissa on varattavia tai vuokrattavia tiloja, joissa asiakkaat ja yhteisöt voivat kokoontua, opiskella, työskennellä ja harrastaa. Näillä tiloilla on omat käyttösääntönsä.

Joitakin Lastu-kirjastoja voi käyttää omatoimisesti palveluaikojen ulkopuolella. Omatoimikirjastoissa noudatetaan niiden omia käyttösääntöjä.

Kirjastokortti

Kirjastokortti lainaamiseen ja palveluiden käyttöön

Henkilökohtaisen kirjastokortin saat kaikista Lastu-kirjastoista. Kirjastokortin saamiseksi tarvitset henkilötodistuksen, jossa on valokuva. Hyväksyttyjä henkilötodistuksia ovat mm: passi, ajokortti, kuvallinen Kela-kortti tai poliisin myöntämä henkilökortti. Sinulla on oltava myös voimassa oleva osoite Suomessa. Jos sinulla ei ole suomalaista henkilötunnusta, kirjastokortti on voimassa kunnes oleskelulupasi päättyy.

Ilmoita nimi- ja yhteystietojen muutoksista kirjastoon. Voit päivittää yhteystiedot myös Lastu-verkkokirjastossa osoitteessa lastu.finna.fi.

Ensimmäinen kirjastokortti on maksuton. Ilmoita viivytyksettä kortin katoamisesta kirjastoon. Kadonneeksi ilmoitettu kortti poistetaan käytöstä. Et ole vastuussa aineistosta, joka on lainattu kadonneella kortilla sen jälkeen, kun olet ilmoittanut kortin katoamisesta kirjastoon.

Alle 15-vuotiaiden ja yhteisöjen kirjastokortit sekä vastuuhenkilöt

Alle 15-vuotias saa kirjastokortin täysi-ikäisen vastuuhenkilön kirjallisella suostumuksella. Vastuuhenkilön henkilöllisyys tarkistetaan, kun korttia tehdään. Vastuuhenkilö on vastuussa siitä aineistosta, joka on lainattu alle 15-vuotiaan kirjastokortilla.

Päiväkoti, koulu, muu laitos tai yhteisö saa kirjastokortin täysi-ikäisen vastuuhenkilön kirjallisella suostumuksella. Vastuuhenkilön henkilöllisyys tarkistetaan, kun korttia tehdään. Vastuuhenkilö on vastuussa siitä aineistosta, joka on lainattu laitoksen tai yhteisön kirjastokortilla. Vastuuhenkilön tulee ilmoittaa kirjastoon, jos nimi tai yhteystiedot muuttuvat.

PIN-koodi

Tarvitset kirjastokortin lisäksi henkilökohtaisen PIN-koodin, jotta voit

  • käyttää lainausautomaattia
  • uusia lainoja, varata aineistoa Lastu-verkkokirjastosta
  • varata tietokoneita
  • käyttää omatoimikirjastoja
  • käyttää e-aineistoja
  • käyttää muita Lastu-kirjastojen palveluita, joihin pitää kirjautua

Saat PIN-koodin Lastu-kirjastoista. Ota mukaan henkilöllisyystodistus, jossa on kuva. Kirjasto ei voi antaa sinulle PIN-koodia sähköpostissa eikä puhelimessa.

Lainaaminen ja varaaminen

Lainaamiseen tarvitset voimassa olevan kirjastokortin. Olet vastuussa kortilla lainatusta aineistosta. Kuvatallenteiden, eli elokuvien ja pelien lainaamisessa kirjasto noudattaa Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen ikärajoja.

Laina-aika on yleensä 28 vuorokautta, mutta se voi vaihdella. Lehtien, DVD-levyjen, lautapelien ja liikuntavälineiden laina-aika on 14 vuorokautta. Myös  aineiston, josta on paljon varauksia, laina-aika on 14 vuorokautta. Pikalainojen laina-aika on 7 vuorokautta. E-kirjojen ja e-äänikirjojen laina-aika on enintään 14 vuorokautta. E-lainat palautuvat automaattisesti laina-ajan päättyessä.

Voit uusia lainasi enintään 5 kertaa Lastu-verkkokirjastossa tai kirjastoissa, ellei niistä ole varauksia. Et voi uusia lainoja, jos olet lainauskiellossa.

Pikalainoja ei voi uusia.

Yhtä aikaa lainassa voi olla enintään 100 lainaa. Yhdellä asiakkaalla voi yhtä aikaa olla lainassa DVD-levyjä enintään 15 kappaletta, CD-kirjoja enintään 10 kappaletta, konsolipelejä enintään 4 kappaletta sekä Blu-ray-levyjä enintään 4 kappaletta.

Voit varata aineistoa Lastu-verkkokirjastossa tai kirjastoissa. Kun teet varausta, valitse kirjasto, josta haluat varauksen noutaa. Saat ilmoituksen varauksen saapumisesta sähköpostilla, tekstiviestillä tai kirjeellä.

Nouda varattu aineisto 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksen lähettämisestä. Voit perua varauksen Lastu-verkkokirjastossa, jos sitä ei ole vielä käsitelty. Jos haluat perua varauksen, joka on jo käsitelty, ota yhteyttä kirjastoon ennen  kuin varauksen noutoaika päättyy. Jos et nouda varausta, kirjasto perii maksun. Kirjasto perii maksun noutamatta jääneestä varauksesta myös siinä tapauksessa, että kirjastosta riippumattomasta syystä et ole saanut varauksen saapumisilmoitusta.

Laina-ajan päättyminen ja aineiston palauttaminen

Laina-aika päättyy eräpäivänä kirjaston aukioloaikana ja verkkokirjastossa vuorokauden päätyttyä. Voit palauttaa lainatun aineiston mihin tahansa Lastu-kirjastoon. Lautapelit, liikuntavälineet ja soittimet on palautettava siihen kirjastoon, josta ne on lainattu.

Kirjastosta voit tilata sähköpostiisi ennakkoilmoituksen lähestyvästä eräpäivästä. Jos ilmoitus jää tulematta teknisen häiriön vuoksi, olet silti vastuussa myöhästymismaksuista.

Olet vastuussa palautusluukkuun palauttamastasi aineistosta. Kirjaston henkilökunta palauttaa aukioloajan jälkeen tehdyt palautukset seuraavana kirjaston aukiolopäivänä.

Kaukolainat

Voit tilata aineistoa kaukolainaksi Suomesta tai ulkomailta. Kaukolainaksi tilataan vain aineistoa, jota ei ole Päijät-Hämeen yleisten kirjastojen kokoelmissa.

Lainausoikeuden menettäminen ja palauttaminen

Menetät lainausoikeuden, jos

  • sinulle on lähetetty lasku myöhässä olevasta aineistosta
  • sinulla on maksamattomia maksuja 10 euroa tai enemmän

Saat lainausoikeuden takaisin, kun

  • olet palauttanut tai korvannut laskutetun aineiston ja maksanut maksut
  • olet maksanut kertyneet maksut

Maksut

Myöhästymismaksut

Jos palautat tai uusit lainasi palautuspäivän jälkeen, sinulle kertyy maksettavaksi myöhästymismaksuja. Nämä maksut merkitään tietoihisi kirjaston asiakasrekisteriin. Lasten ja nuorten aineistosta ei tule myöhästymismaksuja.

Palautuspäivän jälkeen myöhästymismaksua kertyy jokaisena kalenteripäivänä. Myöhästymismaksua kertyy enimmäismäärään saakka.

Voit maksaa maksuja Lastu-verkkokirjastossa ja kaikissa Lastu-kirjastoissa. Kirjastojen maksut näet maksuluettelosta.

Kirjasto perii myöhästymismaksun myös siinä tapauksessa, että lainojen uusiminen ei ole onnistunut Lastu-verkkokirjaston käyttökatkoksen tai muun teknisen häiriön takia.

Yhteisölainaajilta kirjasto ei peri myöhästymismaksua.

Palautuspyyntö

Kirjasto lähettää asiakkaalle ensimmäisen palautuspyynnön, kun palauttamaton aineisto on myöhässä 7 vuorokautta. Toisen palautuspyynnön kirjasto lähettää, kun aineisto on myöhässä 21 vuorokautta. Jos aineistosta on varaus toiselle asiakkaalle tai laina on pikalaina, kirjasto lähettää palautuspyynnön heti seuraavana arkipäivänä eräpäivän jälkeen. Jos et palauta tai korvaa lainattua aineistoa, sinulle lähetetään lasku. Maksuihisi lisätään laskutuslisä.

Aineiston korvaaminen

Voit maksaa kadonneen tai vahingoittuneen aineiston korvauksia kaikissa Lastu-kirjastoissa. Korvaushinta on kirjaston aineistotietokannassa oleva aineiston hankintahinta. Jos kadotat lainaamasi aineiston mukana olevan liitteen, kirjasto perii siitä maksun

Voit korvata kadonneen tai vahingoittuneen aineiston myös ostamalla vastaavan aineiston kirjastolle, tämä ei koske elokuvia, tieto-DVD- tai Blu ray – levyjä.

DVD- ja Blu-ray-levyt, jotka sisältävät elokuvia tai tietoaineistoa sisältävät tekijänoikeusmaksun. Myös konsolipelit, jotka kirjasto on hankkinut ennen 1.9.2015 sisältävät tekijänoikeusmaksun. Näistä aineistoista kirjasto perii korvauksena puolet eli 50% hankintahinnasta. DVD- ja Blu-ray-levyjä, jotka sisältävät elokuvia tai tietoaineistoa et voi korvata vastaavalla aineistolla kappalekohtaisen tekijänoikeusmaksun vuoksi.

Vaikka palauttaisit aineiston myöhemmin kirjastolle, kirjasto ei palauta maksamiasi korvauksia sinulle takaisin.

Jos et palauta tai korvaa lainaamaasi aineistoa, perintätoimisto jatkaa kirjaston saatavien perintää. Joudut maksamaan myös perintäkulut.

Kirjaston käyttöoikeuden menetys

Voit menettää kirjaston käyttöoikeuden, jos kielloista huolimatta häiritset asiakkaita tai henkilökuntaa, vaarannat turvallisuutta tai vahingoitat kirjaston omaisuutta. Henkilökunta voi käskeä häiriötä tuottavan asiakkaan poistumaan. Kirjaston käyttöoikeuden voi menettää kirjastokohtaisesti enintään 30 päivän ajaksi.

Vahingot ja omaisuuden katoaminen

Jos vahingoitat kirjaston omaisuutta, sinun on korvattava se.

Kirjasto ei korvaa vahinkoja, joita lainattu tallenne on mahdollisesti aiheuttanut laitteillesi.

Kirjasto ei vastaa kirjastotiloihin jätetyistä tavaroista tai vaatteista.

 Käyttäjän tietosuoja ja rekisteritietojen tarkistaminen

Kirjastolla on oikeus rekisteröidä asiakkaan henkilötunnus asiakasrekisteriin (henkilötietolaki 523/1999, 13). Asiakastietoja käytetään lainaustenvalvontaan ja kirjaston tietokoneiden ajanvaraukseen ja niille kirjautumiseen sekä omatoimikirjaston kulunvalvontaan.

Henkilötiedot ovat luottamuksellisia eikä niitä luovuteta ulkopuolisten käyttöön.

Asiakasrekisterin tietosuojaseloste on nähtävillä verkkosivuilla lastu.finna.fi

Henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan EU:n tietosuoja-asetusta.

(Käyttösäännöt voimassa 1.5.2019 lähtien)