Siirry sisältöön

Aikuisten lukudiplomi julkaistu

Lahden kaupunginkirjasto innostaa aikuisia lukemaan julkaisemalla aikuisten lukudiplomin.

Lasten ja nuorten lukudiplomeilla on kirjastossa jo pitkät perinteet, mutta nyt myös aikuiset lukijat saavat oman diplominsa! Lahden kaupunginkirjasto on julkaissut aikuisille suunnatun lukudiplomin eli kirjavinkkilistan, jonka tavoitteena on innostaa lukemaan ja löytämään uutta luettavaa.

Kirjaston henkilökunta on laatinut monipuolisen kirjalistan neljästätoista eri aihealueesta. Listalta löytyy haastavia kirjoja himolukijoille ja helposti lähestyttäviä teoksia heille, joiden edellisestä lukuhetkestä on kulunut jo aikaa. Lukudiplomi on hyväksytysti suoritettu, kun on lukenut vähintään yhden kirjan kymmenestä eri aihealueesta.

Lukudiplomilistan voi noutaa mistä tahansa Lahden kirjastosta tai tutustua siihen verkossa: https://lastufinna.lahti.fi/aikuisten-lukudiplomi/

Aikaa diplomin suorittamiseen on koko vuosi 2019. Uusi, päivitetty lukudiplomi julkaistaan taas vuoden 2020 alussa. Diplomin suorittaja saa kirjastosta virallisen lukudiplomin sekä mahdollisuuden osallistua kirja-arvontaa.

Diplomia voi suorittaa myös porukassa

Lahden pääkirjastossa järjestetään myös Lukudiplomipiiri, joka kokoontuu vuoden 2019 aikana kymmenen kertaa. Piirissä keskustellaan luetuista diplomikirjoista ja vaihdetaan lukukokemuksia. Kevään tapaamiset ovat tiistaisin 29.1., 26.2., 26.3., 23.4. ja 21.5. klo 18.00–19.00.

Lukudiplomille on perustettu myös avoin Facebook-ryhmä Aikuisten lukudiplomi 2019, jossa kirjaston henkilökunta vinkkaa diplomin kirjoja ja jossa kaikki diplomia suorittavat voivat kommentoida kirjoja ja raportoida lukemisen edistymisestä.

Aikuisten lukudiplomi 2019 Facebook-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/503998333441765/

Aikuisten lukudiplomi 2019 Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/404969056710884/